Missä Muruseni on?

Lookista joulua villapaitavarkaalta.

Joulukalenteri 24

Missä Muruseni on?

Todiste siitä, että lattialämmitys on korjattu.

Huomenissa vielä yksi kissakuva.

Joulukalenteri 23

Missä Muruseni on?

Murua ei kehno puutarhanhoito haittaa.

Muutos julkaisuajankohdissa

Tammikuusta alkaen kaivellaan pöytälaatikon tietokoneen uumenia kolme kertaa kuussa.

Uudet julkaisupäivät 6. 16. ja 26. päivä.

Edit.
Uusi julkaisupäivä maanantaisin. 

Hömpän viemää 7

Olin ihan unohtaa, että tänään piti laittaa tätä tavanomaista roskaa myös.

Ei olisi ollut suuri menetys, kun nyt oli hömpän vuoro ja ainoa lukijani on lukenut tämän jo.

Hömppää tulee tästä edespäin yksi osa kerrallaan, eli osa 8 ei tule huomenna vaan sitten joskus.

osa 1
osa 6

Benjaminilla oli loistava päivä töissä. Asia saattoi liittyä jotenkin siihen, ettei Beatrice ollut sinä päivänä lähtenyt ajamaan minnekään. Benjamin ei kyllä edes valvonut liikennettä sinä päivänä… (Salemville oli pieni paikka ja siellä oli vain vähän lainvartijoita, useilla hommat vaihtelivat melkoisesti eikä ollut mitenkään epätavallista, että murhapaikalta takaisin asemalle suuntaava konstaapeli lätkäisi matkan varrella sakot väärin pysäköityyn autoon. Kaipa se oli olevinaan tehokasta.) Jostain syystä Benjamin kuitenkin tarkkaili tietyn värisiä ja mallisia autoja rikkeiden varalta. Tavallaan hän oli ilahtunut, tavallaan pettynyt, kun tarkkailu ei tuottanut tulosta. Mielialaa tietenkin nosti moni muukin asia. Mitään kovin vakavaa ei ollut tapahtunut Salemvillen alueella tuona päivänä (yleensä, jos Salemvillen poliisikunnalla oli hyvä päivä, sen toimittajilla oli tavattoman kurja päivä), kahvi oli poikkeuksellisen hyvää ja Benjamin voitti kädenväännössä jokaisen, joka hänet ruokatunnilla haastoi. Yksinkertaiset ilot ovat parhaita. Benjamin oli myös kysynyt Aidanin tapauksen edistymisestä, mutta se ei odotetusti liikkunut minnekään. Tuskin selviäisi koskaan. Sitä oli turha murehtia, joten Benjaminilla oli yksinkertaisesti loistava päivä töissä. Ja sitten työpäivä loppui…

Joku oli tuonut lahjarasian Aidanin huoneeseen. Siihen ei ollut merkattu keneltä se oli, mikä oli ehdottoman huono merkki. Aidanilla ei ollut salaisia ihailijoita, sen verran hänkin tiesi. Hän oli kokeillut paketin painoa ja todennut sen liian painavaksi kokoonsa nähden, jotta se olisi voinut sisältää jotain mukavaa ja kätkenyt paketin sitä avaamatta ennen kuin yksikään hoitajista ehtisi nähdä sen. Aidanin olisi pakko taas lähteä ja paras hetki siihen olisi ollut eilen. Nyt hänen täytyisi livahtaa tiehensä sanomatta mitään kenellekään. Mieluiten niin, että kun hänen lähtönsä huomattaisiin hän olisi jo kaukana. Asiasta teki sitäkin raskaamman, kun Aidan ei tiennyt voisiko koskaan enää palata. Tämäkin kerta oli selkeästi ollut virhe. Nyt Demetrius oli vielä tyytynyt toimittamaan Aidanin sairaalaan, mutta ennen pitkää hänkin takuulla tajuaisi, että joillekin perheen hyvinvointi oli omaa terveyttä tärkeämpi ja siinä vaiheessa ei kukaan Aidanin läheisistä olisi turvassa. Ei ollut vaihtoehtoja. Aidan ei olisi vielä saanut liikauttaa eväänsäkään, etteivät tikit aukenisi, mutta siitä välittämättä hän hivuttautui ylös vuoteesta kaapille, jossa oli Adrianan hänelle tuomat vaatteet. Hänellä olisi ainakin puoli tuntia ennen kuin hoitaja seuraavan kerran ilmestyisi.

Joulukalenteri 22

Missä Muruseni on?

Nam.

Joulukalenteri 21

Missä Muruseni on?

En minä niitä paloja vaan olisi tarvinnutkaan.

Joulukalenteri 20

Missä Muruseni on?

Seikkailusta pesukoneen päälle en saanut kuvaa.

Joulukalenteri 19

Missä muruseni on?

Kun kaapin ovi aukeaa, pitää mennä nuurimaan.

Kun kaappeja ei ole tarjolla nuuritaan kirjahyllyjä.

Joulukalenteri 18

Missä Muruseni on?

Muru yrittää hamstrata kerralla ikkunalaudan ja pöydän.

Nyt minä ilkeä ihminen olen mennyt laittamaan jouluvalon keittiön pöydälle Murun paikalle. Raukka joutuu istumaan pöydän nurkalla tipusia vahtaamassa.

Joulukalenteri 17

Missä Muruseni on?

Ostin vielä yhden kissanpedin lisää. Luulin kyllä tabletin laukuksi.

Joulukalenteri 16

Missä Muruseni on ?

Peti kelpaa nurinniskoin. Vain nurinniskoin.

Joulukalenteri 15

Missä Muruseni on?

Ulkona on kivaa.

Joulukalenteri 14

Missä Muruseni on?

Murunen vahtaa tipusia.

Mikä ihme lehtipinoissa elikoita viehättää? Tiedän erään toisenkin valkoisen karvapallon, joka tykkää köllötellä lehtipinkkojen päällä.

Lehtikassissa lehtikasan päällä.

Joulukalenteri 13

Missä Muruseni on?

Laitoin verhot kiinni liian aikaisin.

joulukalenteri 12

Missä Muruseni on?

Kenkiin on kiva kihnuttaa päätä.

Joulukalenteri 11

Missä Muruseni on?

Tuo tyyny on nykyään enemmän valkoinen kuin punainen.

Joulukalenteri 10

Missä Muruseni on?

*Sietämätöntä lässytystä.*

Joulukalenteri 9

Missä Muruseni on?

Alkoi ympäriinsä säntäily väsyttää.

Joulukalenteri 8

Missä Muruseni on?

Vaihtoehtoista ulkoilua.

Päivän söpöysannos.

Parhaillaan päivän söpöysannos nököttää ovella odottamassa, että minä tyhmä tajuan päästää ulos.

Jotta voi sitten nököttää odottamassa, että minä tyhmä tajuaisin päästää sisään.

Ellakors 1b

Ettei kukaan erehtyisi luulemaan tämän blogin oikeasti muuttuneen kiinnostavaksi, laitan tänne kissakuvien väliin tällaisen tyhjänpäiväisen tekstinpätkän. 

Yleisön pyynnöstä.

osa 1a

Syyskuu 1885 

Kaksi päivää oli kulunut siitä, kun Ellakorsin väki oli noukkinut matkaansa aeriaalin Israfilin kaupunkia ympäröivältä joutomaalta ja aluksen elämä oli jatkanut normaaleja latujaan poikkeuksellisesta vieraasta huolimatta. Oli matruusi Carnahanin vuoro huolehtia viherhuoneen kasvinäytteistä. Lähes heti astuessaan viherhuoneeseen hän huomasi aeriaalin makuulla yhdellä seinänvierustan penkillä. Carnahan ei ajatellut asiasta mitään, monet miehistön jäsenet mielellään lepäsivät viherhuoneessa, miksei siis herra Qayin. Matruusi jatkoi töitään tavalliseen tapaan aeriaalista välittämättä, mutta hänelle alkoi vähitellen tulla hankala olo. Hän vilkaisi välillä Qayinin suuntaan ja palasi jälleen puuhiinsa todettuaan, ettei tämä ollut hievahtanutkaan. Selittämätön hankala olo ei kuitenkaan jättänyt matruusia rauhaan ja mies vilkaisi aeriaalia yhä useammin, kunnes lopulta jäi tuijottamaan tätä useaksi minuutiksi. Aeriaali ei liikkunut. Ei lainkaan. Carnahan astui lähemmäs kunnes oli aivan miehen vierellä ja yritti kohteliaasti puhutellakin tätä, mutta ei muutosta. Lopulta matruusi polvistui aeriaalin vierelle ja varovasti tunnusteli tämän kättä. Kylmä. Hän oli kuullut, että aeriaaleilla oli tavallista matalampi ruumiinlämpö, mutta käsi oli jääkylmä ja kasvihuoneessa oli sentään keskimääräistä lämpimämpi ilma. Aeriaali ei näyttänyt hengittävän eikä matruusin onnistunut löytää tältä pulssia. Matruusi Carnahan mietti jo kuuluiko hänen ensin kutsua tohtori Spiner vai raportoida kapteenille, kun aeriaali avasi silmänsä ja pelästytti hänet pahanpäiväisesti. Matruusi vakuutti herra Qayinille ettei tämä ollut häirinnyt hänen työtään ja yhä hivenen järkyttyneenä jatkoi kasvien hoitoa aeriaalin mennessä herra ties minne säikyttelemään ihmisiä olemattomalla pulssillaan.

Joulukalenteri 7

Missä Muruseni on?

Ensimmäisiä ulkoilukertoja keväällä. Jännää.

Joulukalenteri 6

Missä Muruseni on?

No kelpaahan se karvapetikin sentään.

Tämä peti alkoi tosin kelvata vain, koska Murmeli arveli sen olevan paperikassia parempi suoja korvatippoja vastaan.

Joulukalenteri 5

Missä Muruseni on?

Tyypillistä.

Joulukalenteri 4

Missä Muruseni on?

Siellä nukkuu. Ja minä etsin kattia ympäri huushollia.

Joulukalenteri 3

Missä Muruseni on?

Murmeloinen ei todellakaan tykännyt vieraista.

Nykyään, kun perhe tulee käymään kattiseni kuuliaisesti käy jokaisen luona rapsuteltavana ja menee sitten seurallisesti mahdollisimman kauas ihmisistä joko loikoilemaan saunaan tai vahtaamaan makuuhuoneen ikkunasta.

Joulukalenteri 2

 Missä Muruseni on?

Muru ei alkuvaiheessa oikein tykännyt vieraista.

Joulukalenteri 1

Kajahtaneiden kissaleidienkin on seurattava aikaansa eli tungettava netti täyteen huonoja otoksia lutuisesta karvapallostaan.

Siispä, tässä on Lookisen ensimmäinen (ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä ainoa) joulukalenteri. Kuvat tylsästi aikajärjestyksessä ja tavanomaiset ikävystyttävät tekstinpätkät tavalliseen tapaan 8. ja 23. päivä väliin tunkevista huonoista kissakuvista huolimatta.

Missä Muruseni on?

Keittiön tuolilla pöydän alla oli aluksi Murun lempipaikka.

Velho 3

osa 1
osa 2

Kuningas matkasi kotiin keventynein sydämin. Velho tarvitsi kolme päivää kehittääkseen loitsun, jonka avulla Kaunin joukot saataisiin kukistettua ja oli luvannut tuoda sen samalla, kun noutaisi palkkionsa. Menisi vain kolme päivää ennen kuin Fe pelastuisi ja sen verranhan kuninkaalta meni aikaa kotimatkaansa. Kuninkaan hyvä tuuli ja helpotus säilyivät lähes koko tuon matkan ajan. Kuninkaan ollessa melkein linnansa muureilla hän kuuli iloisen tervehdyksen ja näki tyttärensä Alian ratsastavan luokseen tietä reunustavasta metsästä. Innokkaana näkemään jälleen rakkaan isänsä ja kuulemaan velhon vastauksen oli Alia päättänyt tulla kuningasta vastaan. Silloin kuningas käsitti velhon pyytämän palkkion suuruuden ja helpotus vaihtui kauhuksi.

Jos 4

osa 1
osa 3

”Eipä sillä varmaan ole paljon väliä kuka sen kruunun loppujen lopuksi Eddaan vie”, tuumi Selden ja ojensi kruunun naiselle yhä iloisena.
  ”Vihdoinkin, olen etsinyt tätä seitsemän vuotta”, nainen henkäisi unohtaen hetken aikaa uhkailla Seldeniä.
  ”Todellako? Minulta se vei neljä päivää”, Selden tokaisi ja huomautus kirvoitti muutaman melko myrkyllisen katseen naisen taholta – sekä miekankärjen takaisin Seldenin kaulalle.
  ”Miten sinä muka onnistuit neljässä päivässä?” hän ihmetteli äkäisesti ja Selden totesi yksinkertaisesti kysyneensä neuvoa. Se tietenkin selitti asian. Nainen ei ollut voinut avoimesti kulkea kyselemässä ihmisiltä yhtään mitään, koska jättiläinen olisi saattanut saada asiasta vihiä. Seldenin lähtiessä asialle jättiläinen oli jo kuollut. No, enää sillä ei ollut väliä. Jättiläinen oli poissa ja kruunu löytynyt. Pahin oli takana, enää tarvitsi vain saada kruunu linnaan ja kivetetyn prinsessan luo. Nainen mulkoili Seldeniä epäluuloisesti vielä hetken, mutta kun naisella oli kruunu ja Selden oli aseistautumaton, ei hän uskonut miehestä olevan mitään häiriötä. Hän laittoi miekan pois ja kääntyi lähteäkseen Eddaa kohti.
  ”Jos tulit tänne tuota samaa reittiä, ei ole mikään ihme, että sinulta meni siinä seitsemän vuotta”, Selden huomautti ystävälliseen sävyyn ja tarjoutui johdattamaan naisen Eddaan oikotietä.

Jos nainen olisi kieltäytynyt tarjouksesta, Selden olisi itse mennyt Eddaan nopeampaa tietä ja päässyt perille paljon ennen naista. Hän olisi kertonut Joosualle kuinka kruunun kanssa kävi ja Joosua olisi lähettänyt Ferdinandin naista vastaan. Nuo kaksi olisivat taistelleet kruunusta ja taistelun tuoksinassa kruunu olisi tuhoutunut. Nainen olisi kertonut kaikille kuinka Joosua oli petollisuudellaan aiheuttanut kruunun tuhon ja yllyttänyt väen tätä vastaan. Ferdinand olisi luikkinut tiehensä ennen vaikeuksien alkamista, häntä uskollisemmat Montmorency ja Selden olisi viskattu tyrmään yhdessä Joosuan kanssa ja sinne heidät olisi unohdettu. Valtaistuimen olisi aikanaan vallannut eräs toinen jättiläinen, joka kuitenkin olisi ollut huomattavasti mukavampi yksikö kuin edeltäjänsä. Mutta. Tajusittekin varmaan jo että niin ei käynyt.

osa 5

Hömpän viemää 6

osa 1
osa 5

”Näytät ihan zombilta, Shane.” Maya huomautti tuijotettuaan poikaa pöydän yli lounastauolla nojaten leukaa käsiinsä.
  ”Zombit näyttävät pirteämmiltä”, totesi Nick kohteliaasti. Shane pyöräytti silmiään.
  ”Kiitos vaan, Nick. En nukkunut kovinkaan paljon viime yönä. Olin sairaalassa”, hän selitti. Nick oli jo jotain kautta kuullut tapahtuneesta, mutta Maya ei.
  ”Miksi? Eihän Sheilalle ole tapahtunut mitään?” Maya oli huomannut tytön olevan poissa, vaikka eivät samalla luokalla olleetkaan. Nick korjasi väärän käsityksen Shanen puolesta.
  ”Joku kävi hänen setänsä kimppuun.” Shane ei yllättynyt, vaikka Nick tiesi. Nickin isä kuuli kaikki juorut ja Nick tietenkin myös sitä kautta.
  ”Sheila löysi hänet eilen illalla. Hän jäi kotiin rauhoittumaan.” Maya katsoi Shanea silmät suurina.
  ”Onko setäsi kunnossa?” hän kysyi lähestulkoon tukehtuen uteliaisuuteensa. Shane nyökkäsi.
  ”Hän oli aika pahassa kunnossa, mutta kuulemma voi jo paremmin. En ole vielä nähnyt häntä – minun piti lähteä ennen kuin hän oli päässyt leikkauksesta eilen. Tarkoitus olisi mennä käymään sairaalassa huomenna, hänellä on todennäköisesti tänään ollut vieraita melkein koko ajan ja hänen pitää varmaan saada olla rauhassakin.”
  ”Voi Sheila parkaa”, Maya henkäisi. Kateellisena. Hänelle ei koskaan tapahtunut mitään jännittävää. Shane oli samaa mieltä, siitä Sheila-parka osuudesta tietenkin.
  ”Niin. Hän suunnittelee linnoittautuvansa huoneeseensa.”
  ”Siinä tapauksessa hänellä on taatusti mukavampi huone kuin minulla”, sanoi Nick rauhallisesti. ”Haluaisiko hän ehkä vaihtaa? Huoneestani voi löytyä kaikenlaista, mutta takaan, ettei sieltä löydä hakattuja sukulaisia.”
  ”Kuinka huushollauksesi muuten sujuu? Onko se mörskä taas asuttavassa kunnossa?” Shane uteli. Nick oli tukehtua veteensä purskahtaessaan nauruun.
  ”Ei todellakaan. Tarvitaan enemmän kuin pari siivouspäivää ennen kuin siitä saa asuttavan. Ensin pitäisi vaihtaa lukot, ettei isä pääse sisälle sotkemaan.” Maya kertoi avuliaasti tuntevansa hyvän lukkosepän ja sitten heidän pitikin maleksia takaisin tunnille. Koulussa olisi ollut oikein mukavaa, ellei olisi ollut oppitunteja häiritsemässä.

Hömpän viemää 5

Sarjassamme "Kiviäkin kiinnostaa" tänään jo osa 14.

Huisin jännää.

Minä ja mielikuvituslukijat ainakin olemme haltioissamme.

osa 1
osa 4

”Etkö todellakaan muista kuka teki tämän sinulle?” Benjamin kysyi epäuskoisena ties kuinka monetta kertaa ja Aidan vakuutti ties kuinka monetta kertaa ettei todellakaan muistanut. Siinä puuhassa hän oli ollut melkein siitä saakka, kun oli tullut tajuihinsa. Tapausta tutkiville Benjaminin työtovereille, Benjaminille itselleen, Arthurille (hän oli tullut varhain aamulla, mutta joutunut lähtemään töihin, jotka tosin olivat samassa rakennuksessa)… Totuuden kertominen olisi aiheuttanut liikaa ongelmia, joten Aidan oli vedonnut muistin katoamiseen, mikä olikin hyväksyttävä syy, kun otti huomioon, missä kunnossa hän oli ollut. Koska täydellinen muistikatkos olisi ollut turhan epäuskottava, hän oli sanonut hyökkääjiä olleen ehkä viitisen kappaletta, eikä hän ainakaan uskonut tunnistaneensa yhtäkään. Benjamin olisi helposti selvinnyt viidestä normaalirakenteisesta miehestä, mutta hänen oli helppo uskoa, ettei se ollut onnistunut Aidanilta. Aidan kuitenkin oli ystäväänsä aika tavalla kevytrakenteisempi. Todennäköisesti kuitenkin myös Aidan olisi selviytynyt jos miehiä olisi ollut vain viisi. Kolhittuna, mutta ilman sairaalareissua. Olisihan ollut typerää olla opettelematta itsepuolustusta (ja vähän muutakin), kun oli ilmiselvää, että jonain päivänä menneisyys saisi vielä hänet kiinni. Onneksi Benjamin tai kukaan muukaan ei tiennyt sitä. Virallisen version mukaan kyseessä oli epäonnistunut ryöstöyritys tai jokin humalaisten tempaus, mutta Benjamin ei ollut aivan tyytyväinen. Hän ei epäillyt ystävänsä sanaa, mutta uskoi kuitenkin, että tämä pahoinpitely liittyi Aidanin menneisyyteen. Hänen oli pakko jättää asia sillä hetkellä sikseen, kun Adriana mulkaisi häntä häijysti. Hienovarainen vihjaus, että saattaisi olla korkea aika antaa Aidanin levätä.
  ”Oletan tuon tarkoittavan, että minun pitäisi nyt pitää turpani kiinni”, hän huomautti hilpeästi ja Aidan katsoi kiitollisena siskoaan. ”Minun pitäisi muutenkin jo lähteä”, Benjamin huomautti. ”Tuletko sinäkin Adriana?” Adriana pudisti päätään.
  ”Minä jään vielä, ilmoitin töihinkin tulevani myöhemmin tänään.”
  ”Selvä, tulen sitten myöhemmin uudestaan. Älä iske kaikkia hoitajia Aidan”, Benjamin huikkasi ovelta. Aidan naurahti ja irvisti kivusta.
  ”Ei hätää, jätän sinullekin muutaman.”

Ellakors 1a

Syyskuu 1885

ETM:n alus ASS Ellakors oli pysähtynyt muutaman kilometrin päähän Israfilista. Israfil oli joko eräs maailman pienimmistä valtioista tai yksi sen suurimmista kaupungeista riippuen siitä, miltä suunnalta asiaa tahtoi lähestyä. Koko olemassaolonsa ajan Israfililla oli ollut tapana lietsoa levottomuuksia naapureidensa kanssa, joten ETM:n aluksilla oli ohi kulkiessaan rutiinikäytäntönä seisahtua tarkistamaan tilanne. Jatkuvien taistelujen seurauksena Israfilia ympäröi joutomaa, jota kukaan ei hauraan rauhan säilymisen toivossa uskaltanut vaatia omakseen ja jolla valtaosa tuon mikrovaltion aiheuttamista rähinöistä oli käyty. Ellakors oli jäänyt aivan tämän joutomaan laitamille. Se seisoi kivikkoisessa maastossa täydellisessä tasapainossa tuhansien jalkojensa varassa. Höyryaluksen moottorit oli sammutettu ja ilman niiden jyskettä yö oli poikkeuksellinen hiljainen. Israfilissa oli tavan mukaan levottomat ajat, mutta sen väki vaikutti tällä haavaa kahinoivan vain keskenään, joten aluksen oli tarkoitus jatkaa matkaansa heti seuraavana päivänä. Kapteeni Roth oli vetäytynyt hyttiinsä ja jättänyt komentosillan yliperämiehensä Trinian Walshin haltuun. Useita tunteja auringonlaskun jälkeen Walsh sai ilmoituksen häiriöstä. Pikkuasia. Ei mitään, mitä yliperämies ei voisi omin päin hoitaa, mutta sen verran harvinaislaatuinen pikkuasia, että kapteeni Roth takuulla haluaisi tulla vaivatuksi sen takia.
  ”Luutnantti Sanada, ilmoittakaa kapteenille, että aluksen ulkopuolella on aeriaali.” Viestintäpäällikkö totteli viipymättä ja sai vastauksen yhtä nopeaan.
  ”Kapteeni kysyy mitä kello on.”
  ”Kertokaa kapteenille, että jossain päin tätä planeettaa kello on vielä 17.35 ja vaikka emme olekaan kyseisessä maailmankolkassa, aluksen ulkopuolella on yhä aeriaali.”

Velho 2

osa 1

Fen kuningas oli neuvoton kuningattaren hyökkäysten edessä. Hänen kansastaan ei ollut vastusta Kaunin lumotuille sotilaille. Tys kieltäytyi auttamasta, koska kuningas ei ollut aikoinaan suostunut antamaan ainoaa tytärtään vaimoksi kummallekaan Tysin kuningattaren pojista, Jera puolestaan ei voinut lähettää väkeään avuksi, sillä oli sadonkorjuu ja kaikki olivat töissä pelloilla. Tai niin he sanoivat, tosiasiassa kukaan ei vain olisi uskaltanut vastustaa Punaista kuningatarta.

Fe oli pahassa pulassa ja keksiäkseen ratkaisun valtakuntansa ahdinkoon kuningas kutsui neuvonpitoon kaikki kuusi poikaansa. Heidän tietämättään neuvotteluun osallistui myös kuninkaan ainokainen tytär Alia, joka piiloutui salin oven taakse kuuntelemaan salaa. Yksi prinsseistä ehdotti salamurhaajan lähettämistä Punaisen kuningattaren luo. mutta taitavinkin salamurhaaja kuitenkin vain rakastuisi kuningattareen lumouksen takia. Toinen ehdotti avun pyytämistä muista, neljän valtakunnan ulkopuolisista maista, mutta sieltä apu ei millään ehtisi ajoissa.

Kaikki muutkin ehdotukset olivat yhtä hyödyttömiä ja kuningas alkoi jo pohtia millaista Punaisen kuningattaren alaisuudessa mahtaisi olla, kun Alia pujahti esille piilostaan kertomaan oman ehdotuksensa: he pyytäisivät velhoa apuun. Kuningas ja kaikki kuusi prinssiä tyrmistyivät ajatuksesta, velhohan oli – jos mahdollista – vielä pahempi kuin Punainen kuningatar. Hetken pohdittuaan he kuitenkin ymmärsivät velhon olevan heidän ainoa toivonsa. Kukaan muu ei mahtaisi kuningattaren voimille mitään tai uskaltaisi nousta häntä vastaan. Huhuttiin myös, että Punainen kuningatar syvästi inhosi velhoa ja siksi kuningatar ei varmasti pyytäisi velhoa omaksi avukseen.

Velhon kerrottiin saapuvan minne tahansa, jos häntä kutsui nimeltä. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän, mikä tämä nimi oli ja niinpä kuninkaan oli pakko itse lähteä velhon luo. Velhon saarelle oli kolmen päivän matka. Kuningas jätti kuusi poikaansa pitämään valtakuntaansa pystyssä ja lähti jo tuona samaisena iltana ratsastamaan saarta kohti.

Saaren keskellä oli muinainen temppeli ja saamiensa neuvojen mukaisesti kuningas sytytti temppelin keskelle suuren kokon. Kuningas kasasi kokon yhdeksästä ajopuun palasta, jotka oli varta vasten tuonut mukanaan, asetti puut huolellisesti tähden muotoon, asetteli päälle seitsemää erilaista tuoksuvaa yrttiä ja sytytti mustalla kynttilällä. Sitten, kun kokko roihusi iloisesti ja kuningas oli lähes tukehtunut siitä nouseviin tuoksuihin, hän heitti liekkeihin kirjeen, jonka oli jo etukäteen velholle kirjoittanut.

Muokkauksia

Tein pikku muutoksen.

Koska aika monista kirjoituksista tulee pakostakin aika pitkiä, laitoin pisimpiin juttuihin insertin.

+ Ei tarvitse scrollailla lookin etusivulla yhtä paljon.

- Joutuu klikkaamaan "lue kokonaan" jos haluaa lukea kokonaan. 

Jos kaikki yksi henkilöä, jotka täällä minun lisäkseni käyvät ovat sitä mieltä, että tällä kertaa - oli suurempi kuin +, rouva on hyvä vaan ja laittaa palautetta, voi ne insertit poistaakin.

Uusi onneton, pieni pätkä tavalliseen tapaan perjantaina 23. päivä.

H, odottelen yhä niitä haukkuja. Vuh.

Jos 3

osa 1
osa 2

Joosua oli hyvin kiintynyt Montmorencyyn, mutta ei uskonut tämän selviytyvän etsintämatkasta yksin ja Ferdinand puolestaan oli hänen mielestään hivenen epäilyttävä. Selden taas oli älykäs ja viisas; ellei hän löytäisi kruunua, ei sitä löytäisi kukaan muukaan ja Joosuan itsevaltius olisi turvattu. Tämähän ei ollut totta, kyllä muutkin olisivat kruunun löytäneet, mutta niin Joosua järkeili pyytäessään Seldeniä ottamaan tehtävän vastaan. Selden suostui, totta kai. Jos hän oli auttanut sikopaimenta päihittämään jättiläisen, miksi hän ei yhtä hyvin voisi auttaa tuoretta kuningasta löytämään kruunun?
Niin pientä esinettä ei voinut suurehkosta valtakunnasta lähteä ihan summamutikassa etsimään vaan Selden alkoi kysellä tietoja Eddan asukkailta. Suurimmalla osalla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka Selden oli. He muistivat ainoastaan Joosuan jättiläisen kukistajana, eivät olleet tajunneet tällä tovereita olleenkaan. He auttoivat kuitenkin mielellään ketä tahansa, joka yritti löytää kruunun, sillä olihan kruunun löytyminen joka tapauksessa ensiaskel prinsessa Vegan vapauteen. Ne, jotka tunnistivat Seldenin, auttoivat aivan yhtä auliisti olettaen varakuningas Joosuan lopultakin tekevän jotain seuraavan sankaritekonsa hyväksi.

Hömpän viemää 4

osa 1
osa 3

Maya oli päättänyt puhua Nickin kanssa. Nick oli yhä poissa koulusta, joten Maya lintsasi voidakseen tehdä niin. Shanea ei kaksikon poissaolo tällä kertaa vaivannut, erinäisistä syistä. Kellään muulla ei sitten ollutkaan väliä, ei varsinkaan opettajilla. Hehän olivat vain luokan koristuksia ja välinäytöksiä siinä ihmissuhdedraamassa, jota välituntisin näyteltiin melkeinpä jokaisessa ikäryhmässä. Kukaan ei välittänyt, mitä opettajat lintsaamisesta ajattelivat. Maya löysi Nickin kotoa – se ei ollut niin itsestään selvä juttu kuin olisi voinut kuvitella, Nick vietti siellä melkoisen vähän aikaa – kuitenkin sieltä oli yleensä helpoin aloittaa etsiminen. Tyttö tervehti Nickiä iloisesti ja itsevarmasti (toivottomasti rakastuneet ovat hyviä itsetunnon nostattajia) ja Nick vastasi omaan rentoon tyyliinsä. Maya oli jo aikeissa täräyttää sen, mitä oli tullut sanomaan, mutta sitten Nick alkoi puhua hyvin painokkaaseen sävyyn jotain ystävyydestä ja miten mukavaa hänestä oli, kun hän ja Maya (ja Shane) olivat ystäviä. Maya päätteli, ettei ollut paras hetki alkaa paljastaa tunteitaan (aivan kuin Nick olisi tiennyt, ja nimenomaan pyrkinyt sitä paljastusta välttämään) ja lähti vähän harmistuneena tiehensä. Vai ystäviä. Ei Nick Gwenin kanssa ollut siihen tyytynyt, ehei. Gwenin kohdalla Nick oli itse tehnyt aloitteen. Mikähän siinä lutkassa muka oli parempaa kuin Mayassa? Maailmassa oli kolme ihmistä, jotka olisivat pystyneet antamaan Mayaa tyydyttävän vastauksen. Valitettavasti kyseessä vain olivat Mayan äiti, isä ja häneen toivottomasti rakastunut Shane, jossa mikään ei ollut parempaa kuin Nickissä.

Adriana pohdiskeli samantapaisia asioita kuin Maya. Benjamin ja Aidan olivat olleet aina ystäviä joten Adrianakin – Aidanin isosisko sentään – oli jo varhain tutustunut ja ihastunut Benjaminiin. Benjamin ei vain tuntunut tajuavan sitä. Benjamin käyttäytyi Adrianaa kohtaan kuin huolehtiva veli ja Adrianalla oli jo kaksi sellaista, hän ei kaivannut lisää. Jospa Benjamin olisi edes tehnyt joskus jotain humalaisia ehdotuksia Adrianalle, sen sijaan että ronttasi Kännikalasta ulos kännikaloja, jotka niitä tekivät. Jospa Benjamin olisi edes joskus katsonut Adrianaa ajatellen jotain muutakin kuin ”parhaan kaverin sisko. Melkein siis sisko minullekin.” Olisipa Benjamin edes kehunut Adrianan rintoja tai läpsäissyt takapuolelle tai jotain. Ainoa lohdutus oli, ettei Benjaminin elämässä ainakaan ollut mitään Gwenejä – tai Glenejä, luojan kiitos – joihin Adriana olisi voinut synkillä hetkillään verrata itseään. Hänellä oli siis toivoa saada Benjaminin huomio heräämään ennen kuin joku muu nappaisi sen.

Hömpän viemää 3

osa 1
osa 2

Adriana havaitsi vaikeaksi yrittää tutustua Beatriceen, kun Beatrice ja Benjamin molemmat teeskentelivät, ettei toinen ollut paikalla ja esittivät silti selvästi toistensa korville tarkoitettuja huomautuksia. Kun Adriana sanoi, että Beatrice olikin jo ilmeisesti tavannut hänen veljensä Aidanin, Beatrice huomautti miten mukavaa oli, kun Salemvillessakin oli edes yksi herrasmies. Ja Benjamin muka puhuen vain kahden kesken Aidanin kanssa alkoikin puhua siitä, miten piittaamattomia eräät kuljettajat olivat tieturvallisuudesta. Totta kyllä kummankaan kommentit eivät onnistuneet olemaan kovinkaan purevia, mutta ei niiden tarvinnutkaan olla, kun kyseessä oli kaksi toistensa hermoille steppaamaan tarkoitettua luonnetta. Aidan ja Adriana yrittivät parhaansa mukaan hoitaa omat osuutensa keskusteluista, aivan kuin mitään huomautuksia ei olisikaan. Adriana toivoi voivansa kääntää puheenaiheen toiselle mantereelle ja kysyi, kauanko Beatrice aikoi viipyä Salemvillessä ennen kuin palaisi Ranskaan.
  ”En kovin kauaa…” Aidan hukkasi oman puheenaiheensa punaisen langan, koska halusi kuulla vastauksen mistä seurasi, että Benjaminkin jäi kuuntelemaan eikä malttanut olla puuskahtamatta hyvin painokkaasti itsekseen ”Hyvä.” Beatricekin tietysti kuuli sen. ”…ehkä pari vuotta.” Hän lopetti lauseensa päätettyään äkkiä, ettei takuulla lähtisi minnekään jos se sattuisi miellyttämään Benjamin Hayesiä.
  ”Sehän on mukavaa. Voi, kun Aidankin pysyisi täällä niin kauan, mutta yleensä hän lähtee viimeistään tuloaan seuraavana päivänä taas jonnekin.” Adriana huokaisi. Aidan huomautti varovaisesti, että saattaisi jäädä vähäksi aikaa eikä takuulla katsonut minnekään Beatricen suuntaan sitä sanoessaan.

Gregory kihisi raivosta, joka tuntui sitäkin pahemmalta, kun ei ollut ketään, johon sen olisi voinut kunnolla purkaa. Hän oli yrittänyt raivota Sydneylle, joka olikin hänen raivonsa todellinen kohde, mutta oloa ei juuri helpota rähjätä jollekulle, joka vain hymyilee kuin patsas eikä hermostu lainkaan. Kotiin päästyään hän oli yrittänyt raivota vaimolleen Valerielle, mutta Valerie oli raivonnut takaisin ja marssinut tiehensä ovet paukkuen. Hän oli yrittänyt raivota Gertrudelle, mutta Gertrude oli vain kysynyt tyynesti, oliko hän kenties sanonut jotain (”en ollenkaan kuunnellut”) ja lähtenyt hänkin. Mayalle Gregory ei edes yrittänyt raivota, omalle pikku enkelilleen… Mutta menettää nyt kaikki rahansa jollekin ”lähimmälle sukulaiselle”, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan! Jutussa oli selvästi jotain mätää, mutta Gregoryn asianajaja (samoin kun John MacIntyrekin) oli vakuuttanut hänelle, ettei mitään ollut tehtävissä, testamentti oli lainvoimainen. Niinpä Gregory alkoi suunnitella murhaa. Sen toteuttaminen ei valitettavasti taitaisi tulla kuuloonkaan, mutta suunnitteleminenkin piristi jo kummasti.

Velho 1

Olipa kerran maa, joka oli jaettu neljään valtakuntaan: Tys, Jera, Fe ja Kaun. Kaakossa hallitsi kuningatar Tysin valtakuntaa, jonka sotajoukot olivat vertaansa vailla. Niin miehet kuin naisetkin opetettiin jo pienestä pitäen käsittelemään aseita, eikä missään toisessa neljästä valtakunnasta osattu valmistaa niin vahvaa terästä kuin Tysissä.

Tysin länsipuolella sijaitsi Jera, jossa miekkojen sijaan taottiin auroja. Maa oli täynnään peltoja ja kukoistavia hedelmätarhoja; se tunnettiin herkullisista ruuistaan ja viineistään – sekä kuninkaastaan, joka mielellään piti iloisia juhlia.

Luoteessa sijaitsi vaurain maan neljästä valtakunnasta, Fe. Fe oli niin täynnä kaivoksia, että näytti aivan kuin jättiläismyyrät olisivat mellastaneet siellä. Oli rautakaivoksia, hiilikaivoksia, kuparikaivoksia, kultakaivoksia, hopeakaivoksia ja ennen kaikkea timanttikaivoksia.

Neljäs valtakunta oli nimeltään Kaun. Sen hallitsijaa kutsuttiin Punaiseksi kuningattareksi, koska hän oli tuohon väriin tavattoman mieltynyt. Punainen kuningatar oli hyvin kaunis, mutta myös julma ja vallanhimoinen. Koko valtakuntansa ylle hän oli langettanut lumouksen, joka sai väen rakastamaan häntä. Lumouksen vuoksi ei kansa noussut kuningatarta vastaan, vaikka hän olisi hallinnut kuinka epäoikeudenmukaisesti ja hänen yhtälailla lumottu sotajoukkonsa taisteli valtiattarensa puolesta niin urhoollisesti, että yksi sotilas vastasi kolmea.

Maassa oli vielä yksi alue, joka ei kuulunut minnekään ja jota yksikään neljästä kuninkaallisesta ei hallinnut. Neljän valtakunnan risteyskohdassa sijaitsi saari, jossa asusti koko maan ja ehkä maailmankin mahtavin mies: velho, jonka voimiin verrattuna Punaisen kuningattaren lemmenlumous oli leikintekoa. Velho ei ollut hyvä eikä paha, ei vaalea eikä tumma eikä oikeastaan ihminenkään. Hän auttoi hätään joutuneita, mutta vain maksua vastaan. Hän antoi ihmisille aina sen, mitä nämä pyysivät eikä sitä, mitä nämä olisivat tarvinneet ja hänen palkkionsa olivat usein pieniä hinnaltaan mutta suuria arvoltaan ja niinpä velhoa kirottiin useammin kuin kiiteltiin.

Punainen kuningatar himoitsi alituiseen lisää maata, valtaa ja rikkauksia. Hän oli jo kyllästynyt oman kansansa nöyristelevään käytökseen ja kaipasi uusia kasvoja, jotka voisi pakottaa lumouksensa alle. Jeran iloinen valtakunta ei kuningatarta tuolloin kiinnostanut – ja vaikea se olisi ollut valloittaakin, kun valtakunnilla ei ollut yhteistä rajaa. Tys puolestaan oli sotavoimiltaan vielä liian vahva. Kuningatar tarvitsisi vielä paljon enemmän lumottuja sotilaita, ennen kuin uskaltaisi käydä Tysiä vastaan. Niinpä Punainen kuningatar suuntasi katseensa länteen. Fen väki oli taitavampi heiluttamaan hakkua kuin miekkaa ja sen suunnattomien rikkauksien turvin hän voisi leikiten valloittaa koko maan valtakunta kerrallaan – ja sen jälkeen tietysti kaikki muutkin maat. Riemuiten jo etukäteen naapurivaltakunnan aarteista ja sen ihmisistä, jotka tuota pikaa myös rakastaisivat häntä, kuningatar julisti Felle sodan.

osa 2

Jos 2

osa 1

Joosua pelkäsi vallan menettämistä aivan tavattomasti ja salaa lähetti uskollisimman ystävänsä Seldenin kruunua etsimään. Seldenin oli määrä tuoda kruunu Joosualle jotta hän voisi tuhota sen ja varmistaa, ettei prinsessa koskaan uhkaisi hänen uutta elämäänsä.

Jos Joosua olisi lähettänyt asialle Montmorencyn, tämä yksinkertainen sielu olisi silkan onnenkantamoisen ansiosta löytänyt kruunun. Paluumatkalla hän olisi kuitenkin kömpelyyttään pudottanut kruunun jokeen ja se olisi jäänyt kateisiin vielä puolentoista vuosisadan ajaksi. Sillä välin olisi tarina kivetetystä prinsessasta muuttunut pelkäksi legendaksi ja sikopaimenen suku olisi tuona aikana yhä hallinnut Eddaa kenenkään muistamatta, ettei niin kuulunut olla. Kruunu olisi vuosien varrella niin turmeltunut, ettei sitä olisi löydettäessä kukaan enää kruunuksi tunnistanutkaan ja se olisi sulatettu ja valettu kolikoiksi. Kivettynyt prinsessa olisi seissyt puutarhassa kunnes olisi vanhuuttaan murentunut. Mutta niin ei käynyt.

Jos Joosua olisikin lähettänyt kruunua etsimään ystävänsä Ferdinandin, Ferdinand olisi lirkutellut itsensä kansan suosioon uskotellen etsivänsä kruunua prinsessan vuoksi. Aikanaan olisi Ferdinand saanut kruunun käsiinsä laittamatta itse tikkua ristiin. Sen jälkeen hän olisi yllyttänyt kansan Joosuaa vastaan, yhä uskotellen toimivansa prinsessan hyväksi ja kunhan kaikki hänen ystävänsä olisi vangittu tai surmattu hän olisi pettänyt kaikki lupauksensa ja tuhonnut kruunun. Eddan väelle hän olisi väittänyt, ettei kruunu toiminutkaan ja heidän surressa prinsessaansa hänen olisi ollut helppo keplotella itsensä valtaan. Hän olisi riistänyt valtakuntaa pahemmin kuin jättiläinen koskaan, kunnes paikalle olisi ilmaantunut eräs toinen elämänsä tylsyyteen kyllästynyt paimenen tapainen, joka olisi muuttanut Ferdinandin perunaksi, jättänyt Eddan oman onnensa nojaan valtiasta vaille ja lähtenyt etsimään uusia seikkailuja. Mutta niin ei käynyt.

osa 3

Hömpän viemää 2

osa 1

Waldemar Caillen hautajaiset olivat melko rauhalliset. Kirkossa istui kyllä lähes koko kaupunki, ainakin ne joilla oli sopivasti lounastauko töistä. Olihan Waldemar Caille ollut suorastaan paikallinen julkkis. Kaikki kynnelle kykenevät halusivat paikalle voidakseen sitten kehua siitä kaikille niille, jotka eivät olleet sinne päässeet. Saman verran väkeä kerääntyi haudallekin, kuikuilemaan uteliaina vähän matkan päähän, mutta itse muistotilaisuudessa oli enää Caillet, Ingramit ja Arthur Stark. He istuivat kaikki ravintolassa, hautajaisia varten varatussa kabinetissa. Neljä Caillea yhdessä pöydässä nokka pystyssä, Ingramit ja tri Stark toisessa.

Arthurin kärsiessä kurjasta hautajaisseurasta Aidan ilmestyi Kännikalaan, siskonsa Adrianan työpaikkana olevaan baariin hieman hilpeämpään porukkaan. Benjamin Hayes istui siellä vapaapäiväänsä viettämässä ja keskusteli iloisesti Adrianan kanssa, joka keskusteli takaisin hieman vähemmän iloisesti. Adriana-parka oli jo vuosikaudet ollut rakastunut Benjaminiin. Niin sanavalmis kuin Adriana tavallisesti olikin, Benjaminin seurassa hän huomasi aina muuttuvansa vaisummaksi, eikä siis saanut kerrottua tunteistaan vaan joutui toivomaan, että mies jonain päivänä huomaisi ne itse. Eihän Ben mitään huomannut, mokoma pökkelö. Ei hän tiennyt millainen Adriana oli silloin kun hän itse ei ollut paikalla. Adriana tervehti Aidania iloisesti ja Benjamin kääntyi katsomaan ovelle päin nähdäkseen kuka tuli.
  ”Sinä! Adriana kyllä sanoi, että olet palannut, mutta en uskonut. Mitä oikein olet puuhaillut?” Kun Aidan ei heti vastannut, huomautti Adriana tietäväisesti hymyillen: ”Aidan on tavannut jonkun.”
  ”Olenko?”
  ”Onko?”
  ”On hän.” Adriana vakuutti Benjaminille ennen kuin kääntyi veljensä puoleen. ”En sanonut mitään eilen, kun olin niin iloinen, että olet palannut, mutta huomasin sen heti.” Ja niin Aidanin rakkauselämä syrjäytti puheenaiheena sen pikkuseikan, että hän oli ollut teillä tietymättömillä viimeiset kolme vuotta.
  ”Kuka hän on?”
  ”Missä te tapasitte?”
  ”Onko hän kaunis?” ja niin edelleen.
  ”Autoin häntä renkaan vaihdossa ja vastapalvelukseksi hän antoi kyydin tänne, mutta en tiedä kuin hänen etunimensä”, Aidan yritti puolustautua hyökkäystä vastaan. Heti hänen sanottuaan nimen ääneen, hänen ystävänsä ilme muuttui.
  ”Ei kai vain Beatrice Ingram?” Benjamin sanoi ja jopa hänen äänensävynsä irvisteli.
  ”Sanoinhan tietäväni vain etunimen”, Aidan huomautti. ”Kuinka niin? Tunnetko hänet?”
  ”Tumma? Ajaa sinisellä vuokra-autolla?”
  ”Saattaisi olla sama Beatrice. Sinä siis tunnet hänet?”
  ”Tavallaan. Annoin hänelle sakot eilen illalla.”