Fen kuningas oli neuvoton kuningattaren hyökkäysten edessä. Hänen kansastaan ei ollut vastusta Kaunin lumotuille sotilaille. Tys kieltäytyi auttamasta, koska kuningas ei ollut aikoinaan suostunut antamaan ainoaa tytärtään vaimoksi kummallekaan Tysin kuningattaren pojista, Jera puolestaan ei voinut lähettää väkeään avuksi, sillä oli sadonkorjuu ja kaikki olivat töissä pelloilla. Tai niin he sanoivat, tosiasiassa kukaan ei vain olisi uskaltanut vastustaa Punaista kuningatarta.
Fe oli pahassa pulassa ja keksiäkseen ratkaisun valtakuntansa ahdinkoon kuningas kutsui neuvonpitoon kaikki kuusi poikaansa. Heidän tietämättään neuvotteluun osallistui myös kuninkaan ainokainen tytär Alia, joka piiloutui salin oven taakse kuuntelemaan salaa. Yksi prinsseistä ehdotti salamurhaajan lähettämistä Punaisen kuningattaren luo. mutta taitavinkin salamurhaaja kuitenkin vain rakastuisi kuningattareen lumouksen takia. Toinen ehdotti avun pyytämistä muista, neljän valtakunnan ulkopuolisista maista, mutta sieltä apu ei millään ehtisi ajoissa.
Kaikki muutkin ehdotukset olivat yhtä hyödyttömiä ja kuningas alkoi jo pohtia millaista Punaisen kuningattaren alaisuudessa mahtaisi olla, kun Alia pujahti esille piilostaan kertomaan oman ehdotuksensa: he pyytäisivät velhoa apuun. Kuningas ja kaikki kuusi prinssiä tyrmistyivät ajatuksesta, velhohan oli – jos mahdollista – vielä pahempi kuin Punainen kuningatar. Hetken pohdittuaan he kuitenkin ymmärsivät velhon olevan heidän ainoa toivonsa. Kukaan muu ei mahtaisi kuningattaren voimille mitään tai uskaltaisi nousta häntä vastaan. Huhuttiin myös, että Punainen kuningatar syvästi inhosi velhoa ja siksi kuningatar ei varmasti pyytäisi velhoa omaksi avukseen.
Velhon kerrottiin saapuvan minne tahansa, jos häntä kutsui nimeltä. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän, mikä tämä nimi oli ja niinpä kuninkaan oli pakko itse lähteä velhon luo. Velhon saarelle oli kolmen päivän matka. Kuningas jätti kuusi poikaansa pitämään valtakuntaansa pystyssä ja lähti jo tuona samaisena iltana ratsastamaan saarta kohti.
Saaren keskellä oli muinainen temppeli ja saamiensa neuvojen mukaisesti kuningas sytytti temppelin keskelle suuren kokon. Kuningas kasasi kokon yhdeksästä ajopuun palasta, jotka oli varta vasten tuonut mukanaan, asetti puut huolellisesti tähden muotoon, asetteli päälle seitsemää erilaista tuoksuvaa yrttiä ja sytytti mustalla kynttilällä. Sitten, kun kokko roihusi iloisesti ja kuningas oli lähes tukehtunut siitä nouseviin tuoksuihin, hän heitti liekkeihin kirjeen, jonka oli jo etukäteen velholle kirjoittanut.
Kuningas oli niin keskittynyt puuhaansa, että oli vähällä säikähtää hengiltä, kun kuuli naurua selkänsä takaa. Velho oli jo hyvän aikaa istunut temppelissä murtuneella kivipaadella katsoen huvittuneena kuninkaan puuhia, eikä kuningas ollut huomannut mitään. Kuningas oli nolostunut – ilmeisesti hänelle neuvottu kutsurituaali olikin aivan turha – mutta kuningas nieli ylpeytensä ja aneli velholta apua valtakuntansa pelastamiseen. Velho suostui auliisti, mutta luonnollisesti ei maksutta. Palkkioksi avustaan velho tahtoi sen, joka ensinnä tervehtisi kuningasta tämän palattua kotiin. Kuningas oli hämmästynyt, tahtoiko velho siis hänen portinvartijansa palkkioksi Fen pelastamisesta?
”Jos hän tervehtii Teitä ensiksi”, velho vastasi hilpeästi nauraen ja oli poissa.
osa 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti