Velho 1

Olipa kerran maa, joka oli jaettu neljään valtakuntaan: Tys, Jera, Fe ja Kaun. Kaakossa hallitsi kuningatar Tysin valtakuntaa, jonka sotajoukot olivat vertaansa vailla. Niin miehet kuin naisetkin opetettiin jo pienestä pitäen käsittelemään aseita, eikä missään toisessa neljästä valtakunnasta osattu valmistaa niin vahvaa terästä kuin Tysissä.

Tysin länsipuolella sijaitsi Jera, jossa miekkojen sijaan taottiin auroja. Maa oli täynnään peltoja ja kukoistavia hedelmätarhoja; se tunnettiin herkullisista ruuistaan ja viineistään – sekä kuninkaastaan, joka mielellään piti iloisia juhlia.

Luoteessa sijaitsi vaurain maan neljästä valtakunnasta, Fe. Fe oli niin täynnä kaivoksia, että näytti aivan kuin jättiläismyyrät olisivat mellastaneet siellä. Oli rautakaivoksia, hiilikaivoksia, kuparikaivoksia, kultakaivoksia, hopeakaivoksia ja ennen kaikkea timanttikaivoksia.

Neljäs valtakunta oli nimeltään Kaun. Sen hallitsijaa kutsuttiin Punaiseksi kuningattareksi, koska hän oli tuohon väriin tavattoman mieltynyt. Punainen kuningatar oli hyvin kaunis, mutta myös julma ja vallanhimoinen. Koko valtakuntansa ylle hän oli langettanut lumouksen, joka sai väen rakastamaan häntä. Lumouksen vuoksi ei kansa noussut kuningatarta vastaan, vaikka hän olisi hallinnut kuinka epäoikeudenmukaisesti ja hänen yhtälailla lumottu sotajoukkonsa taisteli valtiattarensa puolesta niin urhoollisesti, että yksi sotilas vastasi kolmea.

Maassa oli vielä yksi alue, joka ei kuulunut minnekään ja jota yksikään neljästä kuninkaallisesta ei hallinnut. Neljän valtakunnan risteyskohdassa sijaitsi saari, jossa asusti koko maan ja ehkä maailmankin mahtavin mies: velho, jonka voimiin verrattuna Punaisen kuningattaren lemmenlumous oli leikintekoa. Velho ei ollut hyvä eikä paha, ei vaalea eikä tumma eikä oikeastaan ihminenkään. Hän auttoi hätään joutuneita, mutta vain maksua vastaan. Hän antoi ihmisille aina sen, mitä nämä pyysivät eikä sitä, mitä nämä olisivat tarvinneet ja hänen palkkionsa olivat usein pieniä hinnaltaan mutta suuria arvoltaan ja niinpä velhoa kirottiin useammin kuin kiiteltiin.

Punainen kuningatar himoitsi alituiseen lisää maata, valtaa ja rikkauksia. Hän oli jo kyllästynyt oman kansansa nöyristelevään käytökseen ja kaipasi uusia kasvoja, jotka voisi pakottaa lumouksensa alle. Jeran iloinen valtakunta ei kuningatarta tuolloin kiinnostanut – ja vaikea se olisi ollut valloittaakin, kun valtakunnilla ei ollut yhteistä rajaa. Tys puolestaan oli sotavoimiltaan vielä liian vahva. Kuningatar tarvitsisi vielä paljon enemmän lumottuja sotilaita, ennen kuin uskaltaisi käydä Tysiä vastaan. Niinpä Punainen kuningatar suuntasi katseensa länteen. Fen väki oli taitavampi heiluttamaan hakkua kuin miekkaa ja sen suunnattomien rikkauksien turvin hän voisi leikiten valloittaa koko maan valtakunta kerrallaan – ja sen jälkeen tietysti kaikki muutkin maat. Riemuiten jo etukäteen naapurivaltakunnan aarteista ja sen ihmisistä, jotka tuota pikaa myös rakastaisivat häntä, kuningatar julisti Felle sodan.

osa 2