Ellakors 1a

Syyskuu 1885

ETM:n alus ASS Ellakors oli pysähtynyt muutaman kilometrin päähän Israfilista. Israfil oli joko eräs maailman pienimmistä valtioista tai yksi sen suurimmista kaupungeista riippuen siitä, miltä suunnalta asiaa tahtoi lähestyä. Koko olemassaolonsa ajan Israfililla oli ollut tapana lietsoa levottomuuksia naapureidensa kanssa, joten ETM:n aluksilla oli ohi kulkiessaan rutiinikäytäntönä seisahtua tarkistamaan tilanne. Jatkuvien taistelujen seurauksena Israfilia ympäröi joutomaa, jota kukaan ei hauraan rauhan säilymisen toivossa uskaltanut vaatia omakseen ja jolla valtaosa tuon mikrovaltion aiheuttamista rähinöistä oli käyty. Ellakors oli jäänyt aivan tämän joutomaan laitamille. Se seisoi kivikkoisessa maastossa täydellisessä tasapainossa tuhansien jalkojensa varassa. Höyryaluksen moottorit oli sammutettu ja ilman niiden jyskettä yö oli poikkeuksellinen hiljainen. Israfilissa oli tavan mukaan levottomat ajat, mutta sen väki vaikutti tällä haavaa kahinoivan vain keskenään, joten aluksen oli tarkoitus jatkaa matkaansa heti seuraavana päivänä. Kapteeni Roth oli vetäytynyt hyttiinsä ja jättänyt komentosillan yliperämiehensä Trinian Walshin haltuun. Useita tunteja auringonlaskun jälkeen Walsh sai ilmoituksen häiriöstä. Pikkuasia. Ei mitään, mitä yliperämies ei voisi omin päin hoitaa, mutta sen verran harvinaislaatuinen pikkuasia, että kapteeni Roth takuulla haluaisi tulla vaivatuksi sen takia.
  ”Luutnantti Sanada, ilmoittakaa kapteenille, että aluksen ulkopuolella on aeriaali.” Viestintäpäällikkö totteli viipymättä ja sai vastauksen yhtä nopeaan.
  ”Kapteeni kysyy mitä kello on.”
  ”Kertokaa kapteenille, että jossain päin tätä planeettaa kello on vielä 17.35 ja vaikka emme olekaan kyseisessä maailmankolkassa, aluksen ulkopuolella on yhä aeriaali.”

Aeriaalit oli helppo erottaa ihmisistä öisinkin. Heidän vaalea ihonsa tuntui suorastaan vetävän valoa puoleensa ja he näkyivät pimeyden keskellä vaaleina hahmoina kuin varjot negatiivissa. Ellakorsin ulkopuolella seisova mies oli epäilemättä aeriaali. Hän seisoi joutomaalla häämöttäen pimeyden ympäröimänä kuin aave, niin kaukana aluksesta, ettei olisi voinut vahingoittaa sitä millään käsikäyttöisellä aseella, mutta niin lähellä, että oli itse juuri aluksen aseiden kantaman sisäpuolella. Aeriaalit olivat yleensä missä tahansa harvinainen näky, sillä he pysyttelivät kaukana niin ihmisistä kuin toisistaankin. Varmistuttuaan, ettei Walsh todellakaan puhunut puuta heinää tällä kertaa, kapteeni päätti lähettää pienen joukon miehen luo. Kolme miestä lähti aluksesta sen varaturvallisuuspäällikkö, aliluutnantti Ironside joukkion etunenässä.
  ”Aliluutnantti Ironside, ASS Ellakors”, Ironside esittäytyi ja jatkoi esittelemällä muut kaksi aliluutnantti Alisoniksi ja matruusi Randomiksi.
  ”Mikä on nimenne ja millä asialla liikutte?” Ironside oli suunnattoman kokoinen miehenkorsto, jolla oli matala, kumiseva ääni. Hänen rinnallaan pitkä ja solakka aeriaali näytti suorastaan hintelältä.
  ”Minun nimeni on Qayin, etsin yösijaa.” Mies vastasi yksinkertaisesti.
  ”Teidän koko nimenne.”
  ”Q-27.” Alison ja Random selvästi hämmentyivät vastauksesta, mutta aliluutnantti Ironsiden maailmankatsomuksen mukaan väellä oli kummallisempiakin nimiä eikä hän vaivannut sillä päätään.
  ”Oletteko kokeilleet Kadrielista tai Israfilista? Kadrieliin on vain puolisen tunnin kävelymatka ja Israfiliin vajaan tunnin verran.”
  ”Olin matkalla Kadrieliin. Tulin pyytämään apua teiltä koska käsitin, ettei minulla ei ole tarpeeksi aikaa päästäkseni sinne asti.” Ironside mietti asiaa tovin.
  ”Teidän täytyy esittää pyyntönne kapteenille”, hän totesi lopulta, melkein kuin asian siirtäminen kapteenin vastuulle olisi ollut tarkkaa harkintaa vaativa päätös. Aeriaali katsoi aliluutnanttien ohi taemmalla seisovaan matruusi Randomiin.
  ”Pyydän lupaa nousta alukseen.” Kapteeni Roth – matruusi Random – naurahti. Se siitä tunnistamattoman tarkkailijan roolista.
  ”Me emme useinkaan tapaa liftareita, herra Qayin. Sopiiko kysyä miksi olette liian kiireinen jatkaaksenne matkaa Kadrieliin?” Qayin ei sanonut mitään. Hän raotti takkinsa lievettä paljastaen tumman tahran, joka hitaasti levisi hänen paidallaan. ”Onko yösija todella ainoa, mitä kaipaatte?” Roth kysyi, kun aeriaali rauhallisesti sulki takkinsa.
  ”Pystyn huolehtimaan vammoistani, jos pääsen kunnolla valaistuun ympäristöön”, Qayin vakuutti. Kapteeni katsoi miestä tarkkaan, mutta ei hän olisi erottanut kuolevaa aeriaalia teeskentelevästä hyvässäkään valossa.
  ”Jos lääkintäupseerini saisi tietää minun ottaneen alukseen vakavasti haavoittuneen miehen ja jättäneen hänet selviytymään itsekseen, hän todennäköisesti murhaisi minut. Voin kuitenkin antaa Teille yösijan sairasosastolta.” Qayin suostui, joten Roth lähetti aliluutnantti Alisonin edeltä herättämään aluksen ylilääkärin. Qayin ei suoranaisesti vastustellut, kun Ironside skannasi hänet kätkettyjen aseiden varalta, mutta kapteeni oli huomaavinaan hänen kavahtavan kosketusta. Joko aeriaali arasteli vammojaan tai kyseessä oli jokin, mitä kapteeni ei ihmisenä voinut ymmärtää. Qayin kuitenkin vaikutti kykenevän kävelemään omin voimin, joten kapteeni katsoi parhaaksi olla tyrkyttämättä apuaan. Matkalla sairasosastolle hän piti huolen, että sekä hän itse että aliluutnantti Ironside pysyivät soveliaan välimatkan päässä Qayinista ja oli jokseenkin varma, että saisi kyllä myöhemmin kuulla luennon aiheesta loukkaantuneiden liikuttelu.

Tohtori Spiner oli valmiina sairasosastolla, kun saattoväki saapui. Kapteeni Roth lähetti Ironsiden matkoihinsa ja kääntyi esitelläkseen tohtori Spinerin ja herra Qayinin toisilleen. ”Herra Qayin, tämä on tohtori Spiner, aluksen ylilääkäri ja se, joka murhaa minut, jos jätän Teidät ilman kunnon hoitoa”, kapteeni sanoi asiallisesti. ”Tohtori Spiner, tämä on herra Qayin, uusi potilaanne.” Tohtori Spiner astui lähemmäs ja aeriaali vetäytyi kauemmas estääkseen koskemasta itseensä. Tohtori Spiner tuskin huomasi asiaa, hän keskittyi katselemaan miehen käsiä.
  ”Vereni on myrkyllistä ihmisille”, Qayin selitti varautunutta käytöstään. Veri, joka tahri hänen käsiään ja oli kiinnittänyt tohtorin huomion – ja joka oli hämärässä näyttänyt vain tummalta kuten veri yleensäkin – oli sinistä.
  ”Huolehdin tarvittavista varotoimista”, tohtori vakuutti ja alkoi hätistellä kapteenia huoneesta. ”Onko jotain muuta, mistä minun tulisi olla tietoinen?” hän kysyi potilaaltaan. Kapteeni Roth ei kuullut vastausta, mutta oli jokseenkin varmaa, että se oli myöntävä.

Myöhemmin samana yönä tohtori Spiner meni tapaamaan kapteenia ja löysi tämän karttojen keskeltä.
  ”Miten vieraamme voi?” Kapteeni kysyi heti, kun huomasi kuka tulija oli.
  ”Hänellä oli viisi näitä sisällään ja vielä kaksi muuta oli mennyt suoraan läpi.” Tohtori pudotti Qayinin selästä irrottamansa luodin pöydälle. ”Luonnollisesti hän on menettänyt todella paljon verta; olosuhteisiin nähden hän voi kuitenkin hyvin.”
  ”Nämähän…”
  ”Lävistäisivät panssarinkin ja ovat ehdottoman kiellettyjä myös näillä seuduin.”
  ”Joku todella halusi hänet hengiltä.”
  ”Jos hän olisi ihminen, hän olisi kuollut.” Oli vaikea sanoa oliko tohtori enemmän närkästynyt siitä, että joku oli yrittänyt tappaa aeriaalin vai siitä, että tämä oli vastoin kaikkea todennäköisyyttä jäänyt eloon. ”Yritätkö selvittää mistä hän tuli?” tohtori kysyi huomatessaan, miten keskittyneesti kapteeni Roth yhä tutki karttojaan.
  ”Hänen on täytynyt tulla Israfilista. En kyllä tiedä mitä tekemistä aeriaalilla olisi Israfilissa tai miksi joku siellä haluaisi hänet hengiltä. Muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole.”
  ”Hän siis kulki joutomaan halki vakavasti haavoittuneena – suunnilleen tunnin kävelymatka – ja pysähtyi aluksen ulkopuolelle odottamaan, että joku huomaisi hänet ja hän voisi pyytää apua”, Spiner tiivisti. Kapteeni mietti asiaa.
  ”Jos hän olisi vain ilmestynyt pimeästä takomaan ovia apua vaatien, hänessä saattaisi olla enemmänkin luodinreikiä.” Olettaen, että heillä oli riittävän tehokkaita aseita aeriaalin rei’ittämiseen, hän lisäsi mielessään, pöydällään olevaa metallinpalaa tutkien.
  ”En sano etteikö hänen käytöksensä ollut järkevää, minä sanon ettei se ollut luonnollista”, Spiner huomautti. ”Ja se, että hän ylipäänsä oli yhä tajuissaan ja jaloillaan…” Kapteeni Roth tarkkaili ajatuksiin vaipunutta ystäväänsä. Hän olisi osannut osoittaa sekunnin murto-osan tarkkuudella sen hetken, jolloin Spinerin ärtymys herra Qayinin luonnottomista ominaisuuksista hävisi ärtymykselle siitä, että tätä oli raukkamaisesti ammuttu selkään.
  ”Voiko hänen kanssaan puhua? Haluaisin selvittää mitä on tapahtunut”, Roth kysyi.
  ”Olisi parasta antaa hänen vielä levätä”, tohtori Spiner vastasi samalla hetkellä, kun kapteeni sai pyynnön tulla komentosillalle.
  ”Hän onkin mahdollisesti ainoa, joka tänä yönä saa lepoa näillä main.”

Päästessään komentosillalle kapteeni Roth sai kuulla Israfilin presidentin ottaneen heihin yhteyttä radioteitse. Yhteydenotto itsessään ei ollut yllättävää, mutta kapteeni ei ollut odottanut päätyvänsä puhumaan itse presidentin kanssa. Kapteeni Roth ei tuntenut presidentti Cowdenia henkilökohtaisesti, mutta hän oli kuullut miehen olevan melkoisen epämiellyttävä tapaus. Lievästi sanottuna. Nyt hän varmaankin saisi selville oliko tämä maineensa veroinen.
  ”Herra presidentti, kuinka voin auttaa?” Kapteeni oli päättänyt, ettei tiennyt aeriaalista mitään, ennen kuin Cowden antaisi siihen jonkin hyvän syyn.
  ”Omaisuuttani on joutunut kateisiin ja toivoisin Teidän voivan auttaa. Joku miehistänne on saattanut havaita jotain.”
  ”Valitettavasti en usko, että meistä on apua. Miehistöllä ei ole ollut lupaa jättää alusta, joten kenenkään ei ole ollut mahdollista löytää tätä omaisuuttanne.”
  ”Voisitteko kuitenkin tiedustella asiaa, ehkä joku vartijoistanne on päästänyt sisään…” Nyt kapteeni katsoi tarpeelliseksi keskeyttää.
  ”Päästänyt sisään? Anteeksi voisitteko kuvailla omaisuuttanne tarkemmin? Luulin Teidän puhuvan esineestä, olettekin ilmeisesti kadottaneet jonkin eläimen.” Presidentti oli ilmeisen ärtynyt myöntäessään, ettei kyseessä ollut eläin. Kapteeni esitti tyhmää. ”Mitä Te tarkalleen ottaen olette kadottaneet? Esineillä ei ole tapana kuljeksia sisään päästettävinä, kyseessä ei Teidän mukaanne ole eläin ja orjuus on lakkautettu näillä main aikoja sitten, joten omaisuutenne ei voi olla ihminenkään.”
  ”Ilmaisin itseäni huonosti.” Presidentti sanoi. Kapteeni saattoi melkein kuulla miehen leukaperien natinan, kun tämä pakotti kasvoilleen hymyn epätoivoisena yrityksenä saada äänensä kuulostamaan ystävällisemmältä. ”Etsimme vaarallista miestä, aeriaalia, joka pakeni mukanaan omaisuuttani. Valtionsalaisuuksia, jotka on tärkeää saada takaisin mitä pikimmin.”
  ”Ymmärrän. En ole saanut raportteja mistään epätavallisesta. Palaan asiaan tarkistettuani asian.” Ja kapteeni sulki radioyhteyden noin vain välittämättä toisessa päässä olevasta hurjistuneesta presidentistä. Kapteeni käski luutnantti Sanadaa viivyttämään presidenttiä kun tämä yrittäisi taas ottaa yhteyttä ja lähti tapaamaan heidän vierastaan. ”Ja ilmoittakaa aliluutnantti Ironsidelle ja Alisonille, että haluan tavata heidät sairasosaston luona.”

Kun Roth pääsi sairasosastolle Qayin oli selvästi levännyt omasta mielestään riittävästi (tohtori Spiner ei ollut yhtä mieltä) ja vaikutti suorastaan odottaneen kapteenia, joten Roth kävi suoraan asiaan ja kertoi Israfilin tiedusteluista.
  ”Nyt haluaisin Teidän versionne tapahtumista.”
  ”Viimeiset kahdeksan kuukautta olen työskennellyt Cowdenin neuvonantajana. Eilen hän rikkoi työsopimukseni ehtoja, joten lähdin hänen palveluksestaan.” Qayin selitti.
  ”Mitä hän teki?”
  ”Virheen.”
  ”Oliko hänen virheensä se, ettei hän totellut neuvoasi?” Tohtori Spiner puuttui keskusteluun selvästi yhä ärtyneenä potilaaseensa.
  ”Ei. Minäkin saatan erehtyä. Hänen virheensä oli jättää huomiotta kaikkien asiantuntijoidensa neuvot ja tehdä päätös, joka johti 648 ihmisen kuolemaan. Mitään varastettuja papereita ei ole olemassakaan. Hänen väkensä haluaa minut takaisin Israfiliin, koska tarvitsee jonkun, jota syyttää tapahtuneesta. Ulkopuolisena minä olen helpoin vaihtoehto.”
  ”Mitä he tekevät jos palaatte?”
  ”Tähtäävät paremmin.”
Kapteeni sanoi palaavansa asiaan myöhemmin ja lähti sairasosastolta, jonka ulkopuolella aliluutnantit jo odottivat – hänen ja tohtorin lisäksi ainoat henkilöt aluksella, jotka olivat tavanneet aeriaalin. Roth antoi kaksikolle tiivistelmän tapahtuneesta ja kysyi heidän mielipidettään.
  ”Hänellä ei ollut minkäänlaisia papereita mukanaan, ne olisivat näkyneet skannauksessa”, Ironside huomautti. ”Kaikki tallennuslaitteet olisivat näkyneet sitäkin paremmin.”
  ”Israfilissa on selvästi jotain meneillään, aivan kuin kaikki ihmiset olisivat liikekannalla tänä yönä”, Alison huomautti. Se oli totta ja kapteeni Roth oli jättänyt asian huomiotta vain, koska sillä seudulla vain yhden kaupungin muurien sisäpuolelle rajoittuvat levottomuudet olivat ETM:n näkökulmasta hyvä asia. Oli epätodennäköistä, että yhden varkaan jahtaaminen olisi aiheuttanut kaiken sen kaupungissa meneillään olevan mekkalan, mikä oli havaittu Ellakorsilla saakka. Puolentuhannen ihmisen kuolemasta suuttuneet mellakoivat ihmiset taas pystyisivät siihen helposti. ”Olen tavannut aeriaaleja ennenkin”, Alison sanoi kuin olisi vasta tullut ajatelleeksi asiaa. ”He ovat kitsaita sen suhteen, paljonko kertovat. Se mitä he kertovat on kuitenkin tavallisesti totta.”
  ”Joten jos vieraamme olisi varas, kuten väitetään?” kapteeni tarkensi.
  ”Hän olisi todennäköisesti kertonut varastaneensa tietoja ja että hänet tapetaan, jos joutuu palaamaan Israfiliin ja antanut Teidän päättää luovutuksesta sen perusteella.” Roth mietti asiaa. Hänen oli helppo uskoa, että presidentti yrittäisi saada hengiltä jonkun, jonka tiedot uhkasivat hänen asemaansa. Qayin oli jopa jo yritetty ottaa hengiltä, mutta salaisista asiakirjoista ei ollut näkynyt jälkeäkään.
  ”Lupasin hänelle suojapaikan täksi yöksi ja pysyn lupauksessani. Lupasin myös presidentti Cowdenille, että selvitän, onko hänen varastaan näkynyt. Joten: aliluutnantti Alison, aliluutnantti Ironside, teillä oli vartiovuoro tänään. Oletteko sattumalta päästäneet valtionsalaisuusvarkaita alukseen?” Molemmat vakuuttivat, etteivät olleet tehneet mitään niin typerää ja totta puhuivat, kapteenihan oli itse päättänyt päästää Qayinin alukseen. Varas tai ei.

Kapteeni lähti jälleen kohti komentosiltaa, mutta oli vasta puolimatkassa, kun Israfilin väki jälleen ilmoitti itsestään. Tällä kertaa presidentti ei ollut tyytynyt radioyhteyteen – kaipa hän oli kyllästynyt kinastelemaan luutnantti Sanadan kanssa – vaan oli hypännyt yhden etsintäaluksen kyytiin ja matkannut Ellakorsin luo. Hänen äänensä kajahteli voimistettuna kaikkialla aluksessa ja mylvien vaati Ellakorsin väkeä luovuttamaan aeriaalin tai koko alus tuhottaisiin. Kapteeni kiirehti takaisin sairasosastolle, missä odotetusti tohtorilla oli ongelmia potilaansa kanssa. (”Et mene minnekään tuossa kunnossa!”)
  ”Presidentti Cowden ei liene kärsivällistä sorttia herra Qayin?” kapteeni tiedusteli tohtorista välittämättä.
  ”Huolehdin tilanteesta mielelläni, kunhan arvon tohtori Spiner lakkaa pitämästä minua vankinaan.” Aeriaali vastasi.
  ”Minun täytyy kyllä olla samaa mieltä tohtorin kanssa”, Roth huomautti. ”Pääsitte hädin tuskin pakenemaan, miksi nyt olisitte valmis antautumaan samoille ihmisille joilta pakenitte?”
  ”Uskoin heillä olevan enemmän luottamusta sotilaidensa ampumataitoon ja arvelin, etteivät heidän etsintänsä yltäisi tänne asti ennen huomista. Tarkoitukseni ei ollut saattaa teitä vaikeuksiin.” Sillä välin kun kapteeni vei Qayinin huomion tohtori Spiner tyynesti tuikkasi ruiskullisen vahvaa tainnuttavaa ainettta aeriaalin käsivarteen. Qayin yritti vielä saada kapteenia ymmärtämään hänen kantansa, mutta sanat hiipuivat pian muminaksi ja kapteeni laski hervottomaksi menneen aeriaalin varovaisesti makuulle. Nyt piti vain saada Israfilin presidentti vakuutetuksi siitä, ettei mies ollut aluksella. Kapteeni jätti tohtori Spinerin selviämään tajuttomasta ja palasi komentosillalle, missä Walsh oli hillinnyt presidentin hyökkäysintoa. Roth oli äkäinen, eikä vaivautunut peittelemään sitä.
  ”Herra presidentti, toivottavasti olette tietoinen, että jos hyökkäätte tämän aluksen kimppuun, hyökkäätte samalla itse ETM:n kimppuun.”
  ”Kapteeni Roth, olemme tutkineet kaikki vaihtoehdot ja olemme varmoja, että varas tuli tähän suuntaan. Piilottelette vaarallista rikollista ja…”
  ”Presidentti Cowden, sanoin selvittäväni asiaa ja juuri niin olen tehnyt. 253 miehen kanssa puhuminen vie aikaa ja Te alatte uhkailla, vaikka olemme olleet täysin yhteistyöhaluisia.” Presidentti ei vielä täysin tyyntynyt.
  ”En tahdo olla töykeä…” hän aloitti, mutta kapteeni keskeytti hänet jälleen:
  ”Jos seuraava sana, jonka suustanne päästätte on ’mutta’, takaan että tulette sanomaan jotain töykeää.”
  ”Kapteeni, en voi korostaa tämän asian tärkeyttä liikaa.” Cowden vetosi.
  ”Tiedän ja siksi aion kaikesta huolimatta vielä auttaa. Kukaan miehistäni ei ole karkurianne nähnyt. Sen varalta, että hän kuitenkin olisi onnistunut livahtamaan alukseen järjestän vielä etsinnän. Lähettäkää kolme miestä valvomaan operaatiota.” Presidentti suostui ja kapteeni lähetti Walshin avaamaan presidentin miehille portaalin. Odotetusti alukseen nousi presidentti Cowden itse kahden muun miehen kanssa ja heitä vastaan mennyt kapteeni selitti auliisti kuinka etsinnät järjestettäisiin. Vapaalla oleva miehistö oli määrätty käytäville, jotta huoneita ei tarvitsisi erikseen tutkia. Aluksen skannerit pystyivät osoittamaan, missä kaikkialla aluksella liikkui eläviä olentoja. Kapteenin selittäessä joukko oli edennyt miehistöä tulvivilla käytävillä portalaattorihuoneesta komentosillalle, vain aliluutnantti Alison oli jätetty vartioimaan portalaattoria. Kapteeni osoitti presidentille ruutua, jossa aluksen pohjapiirroksessa näkyi pieninä valopisteinä kaikki aluksella olevat.
  ”Kuten näette, aluksella on nyt kaikkiaan kaksisataakaksikymmentäkuusi henkeä, sekä muutamia eläimiä. Valtaosa on käytävillä, vartijat ovat yhä työpisteillään – myös aliluutnantti Alison - samoin konehuoneessa työskentelevät. Lisäksi kolme henkeä on sairasosastolla ja me kuusi täällä komentosillalla”, kapteeni selitti osoittaen eri valopisteitä. ”Walsh jää tänne tarkkailemaan monitoria siltä varalta, että joku siirtyy muualle, aliluutnantti Ironside tulee auttamaan miehiänne tarkistamaan käytävät ja me käymme varmistamassa, ettei varkaanne ole konehuoneessa, sairasosastolla tai vartijoiden seurassa.” Suunnitelma sopi presidentille muuten, mutta hän halusi välttämättä, että toinen hänen miehistään jäisi Walshin kanssa tarkkailemaan monitoria ja sehän sopi. Matkalla konehuoneeseen presidentti Cowden tarkkaili kaikkia, joiden ohitse he kulkivat etsien joukosta aeriaalia ja tenttasi kapteenia tietokoneen jäljitysjärjestelmän tehokkuudesta. Konehuoneessa hän laski kaikki läsnäolijat, tutki koko paikan piileskelijöiden varalta ja mulkoili kaikkia, jopa pienikokoista luutnantti Bordenia kuin olisi epäillyt heitä jokaista naamioituneeksi aeriaaliksi.

Sairasosastolla tohtori Spiner oli juuri ottamassa suojapukua pois, kun kapteeni ja presidentti tulivat. Presidentti hermostui välittömästi ja vaati saada tietää, missä loput kaksi olivat, tietokoneen mukaan kun paikalla olisi pitänyt olla kolme ihmistä. ”Hoitaja Coradine on tarvikevarastossa ja matruusi Random on tuolla”, tohtori sanoi nyökäten suljettua ovea kohti. ”Hänellä on xenomorfinen tuberkuloosi, joten hän on erityksessä. Kävin juuri ottamassa häneltä verinäytteen.”
  ”Kuinka potilaanne voi?” kapteeni uteli Cowdenin närkästykseksi.
  ”Melko hyvin. Hän oli hyvin levoton vielä äskettäin. Olosuhteisiin nähden kuitenkin…”
  ”Vaadin päästä tarkistamaan, ettette piilottele aeriaalia tuolla”, presidentti keskeytti äkäisesti. Spiner nyökkäsi.
  ”Tietenkin. Lisa, onko meillä ehjää suojapukua herra Cowdenille?” Hoitaja tuli tarvikehuoneesta. ”Se puku, jota matruusi Random käytti on jo paikattu, presidentti voi lainata sitä.”
Puhe suojapuvusta sai Cowdenin huolestumaan. Hän vilkaisi eristyshuoneen oven pienestä ikkunasta letkujen peitossa olevaa potilasta. ”Mikä edes on xenomorfinen tuberkuloosi?”
  ”Se on äärimmäisen herkästi tarttuva hengityselinsairaus. Ei aivan yhtä tappava kuin idiomorfinen tuberkuloosi.” Hoitaja Coradine vastasi tohtorin puolesta.
  ”Ei aivan yhtä tappava?”
  ”Aivan niin. Idiomorfinen tuberkuloosi tappaa kaikki sairastuneet. Xenomorfisesta sen sijaan on myös mahdollista jäädä henkiin.” Presidentin kasvot alkoivat vihertää. Hän vilkaisi uudemman kerran eristyshuoneeseen, mutta äärimmäisen varovasti, jos vaikka eristys ei ollutkaan riittävä. (Hän myös pysytteli mahdollisimman etäällä suojapukuisesta tohtorista.) Sikäli kuin presidentti saattoi nähdä, matruusi Random oli lyhyt, pyöreähkö, ruskeatukkainen nainen. Kalpea, mutta ei sentään riittävän kalpea aeriaaliksi. Cowden vilkaisi tohtori Spineria syrjäsilmällä. Tämän vieressä pöydällä oli telineessä putkellinen verta – ilmeisesti aiemmin mainittu näyte – ja veri oli ehdottomasti punaista. Hoitaja oli kadonnut jonnekin sairasosaston perukoille hakemaan presidentille ainakin kertaalleen paikattua suojapukua, jota tämä hyvin sairas Random oli ilmeisesti jossain vaiheessa käyttänyt. Kenties juuri sairastuessaan? Kapteeni Roth ja tohtori Spiner rupattelivat leppoisasti kaikenlaisista kauheuksista, joihin ihmisiä oli heidän matkoillaan kuollut kesken kaiken rikkoutuneiden suojavarusteiden vuoksi. Samalla presidentin pöpökammoinen mielikuvitus vakuutti hänelle, ettei aeriaali voinut millään olla kätkeytyneenä askeettiseen eristyshuoneeseen, eihän siellä ollut muita huonekaluja kuin vuode. Ja kuka edes haluaisi piiloutua tuberkuloosipotilaan välittömään läheisyyteen? Hoitaja palasi lainapuku mukanaan ja presidentti kiireesti selitti muuttaneensa mielensä tämän nimenomaisen etsintävaiheen suhteen. Hän tutki jokaisen nurkan sairasosastosta lukuun ottamatta niitä, joissa tappava tartuntavaara väijyi, tihrusti tohtoria ja hoitajaa varmistaakseen, ettei kumpikaan ollut salaa siniverinen ja sitten tarkistuskierros jatkui.

Viimeisenä käytiin läpi työvuorossa olevat vartijat. Yksitellen heistä jokainen joutui yhä tyytymättömämmän presidentin pitämään kolmannen asteen kuulusteluun. Vain aluksen turvallisuuspäällikkö luutnantti Bracewell ei moiseen alistunut vaan pisti presidentin itsensä vastaamaan tukaliin kysymyksiin. Bracewell piti koko tutkimusta henkilökohtaisena loukkauksena. Hän olisi suhtautunut presidentti Cowdeniin huomattavasti suvaitsevammin, mikäli tämä olisi hylännyt viimeisetkin diplomatian rippeet ja vain suoraan syyttänyt heitä aeriaalin piilottelusta (hehän todella piilottelivat aeriaalia, joten syytös olisi ollut oikeutettu). Oli kuitenkin törkeää vihjailla, että yksi tai jopa useampi Bracewellin alaisista olisi päästänyt jonkun alukselle hänen tietämättään.
  ”Ehkä Te keksitte päästänne tämän asiakirjavarkaan päästäksenne sen turvin alukselle urkkimaan ETM:n viimeisintä teknologiaa.” Luutnantti tuumi ja olisi varmaan tehokkuuden osoituksena vielä pidättänyt kaikki kolme Israfilista tullutta miestä ellei presidentti olisi ollut riittävän fiksu pitääkseen mielipiteensä naispuolisista turvallisuuspäälliköistä omana tietonaan. Kun presidentti Cowden pääsi pakenemaan Bracewellin kynsistä, hän ja kapteeni palasivat komentosillalle, missä muut jo odottivat. Toinenkaan etsintäryhmä ei ollut nähnyt aeriaalista jälkeäkään ja Walshin kanssa tietokonetta vahtimaan jäänyt mies vahvisti, että ainoastaan etsintöjä tehnyt nelikko oli liikkunut aluksella. Kukaan ei ollut tullut alukselle, kukaan ei ollut lähtenyt ja jopa eläimiä merkitsevät valopisteet oli tarkastettu. Jos varas oli aluksella hänen olisi pitänyt löytyä. Cowden tenttasi vielä kerran kapteenia jäljitysjärjestelmän tehokkuudesta, mutta siinä oli jo epätoivon makua. Lokikirjan mukaan aluksella oli 253 henkeä ja jäljitysjärjestelmän mukaan siellä oli 256, eli miehistö ja Israfilista tulleet etsijät. Cowden oli ollut ehdottoman varma, että Qayinin täytyi olla aluksella, koska tätä ei joutomaaltakaan ollut löytynyt. Hän yritti keksiä jonkin syyn jäädä alukselle, jonkin paikan jossa hänen karkulaisensa voisi piileskellä tietokoneen huomaamatta, mitä tahansa mikä pitkittäisi etsintöjä. Samalla hän kuitenkin mietti Israfilia ympäröivää laajaa joutomaata ja miten epätodennäköistä oikeastaan oli, että Qayin olisi lähtenyt juuri siihen ainoaan suuntaan, jossa sattui sinä yönä olemaan apua saatavilla. Ehdoton varmuus alkoi murentua. Walsh tiedusteli kapteenilta matruusi Randomin vointia ja palautti siten presidentin mieleen xenomorfisen tuberkuloosin. Äärimmäisen herkästi tarttuva. Mahtoiko kyseinen matruusi todella olla ainoa sairastunut? Jotkin sairaudethan olivat aluksi oireettomia, mutta saattoivat silloinkin tarttua eteenpäin. Ei hän toki mitään vaivaista keuhkotautia pelännyt, ei suinkaan. Hivenen hajamielisesti Cowden tarkisti vielä kerran molemmilta miehiltään, ettei aeriaali varmasti voinut olla aluksella komeroon piiloutuneena eikä naamioituneena ja päätti sitten nähneensä tarpeeksi. Kapteeni Roth saattoi kaikki kolme portalaattorihuoneeseen, missä Alison yhä piti vahtia yksinään ja presidentti vannotti kapteenia ottamaan yhteyttä, jos alus myöhemmin sattuisi kohtaamaan kaivatun varkaan.

Presidentti palasi omalle alukselleen ja sillä edelleen Israfiliin johtamaan yhä jatkuvia suuretsintöjä. Ellakorsin miehistö pääsi jatkamaan omia puuhiaan – mikä siihen aikaan vuorokaudesta tarkoitti pääosin nukkumista. Kapteeni jätti Walshin komentoon ja palasi sairasosastolle etsimään käsiinsä tohtori Spinerin.
  ”Miten potilaanne voi?” kapteeni kysyi. Hoitaja Coradine oli juuri palauttamassa varastoon matruusi Randomia, mikä tällä kertaa tarkoitti huippurealistista lääketieteen harjoitusnukkea. Qayin oli päästetty piilostaan matruusin vuoteen alta.
  ”Pelkäänpä että menetimme matruusi Randomin. Kävi ilmi, ettei hän ollut alun perinkään elossa” tohtori valitteli. ”Potilaani, kuten aiemmin sanoin, voi olosuhteisiin nähden hyvin. Hän ei reagoinut rauhoittavaan kovin hyvin ja oli jonkin aikaa sen vuoksi levoton. Suurempaa vaaraa tästä ei aiheutunut.”
Ja niin Ellakors jatkoi matkaansa mukanaan 252 oikeaa miehistön jäsentä, yksi vain virallisissa tiedoissa näkyvä haamujäsen, yksi aeriaali ja nolla tuberkuloosipotilasta.

osa 1b