Ellakors 13b

osa 1a
osa 13a

Toukokuu 1887 

Kuten oli luvannut, herra Qayin otti hoitaakseen kapteenin velvollisuudet kunnes Ellakors oli palannut Bagatelleen. Hänen ja kapteeni Rothin välinen sopimus oli päättynyt kapteenin kuollessa, joten Kalligeneiassa aeriaalin ja ASS Ellakorsin tiet erkanivat. ETM:n viranomaisille tämä oli onni onnettomuudessa. Niin traaginen kuin kapteeni Rothin menetys olikin, ainakaan heidän ei enää tarvinnut miettiä mitä tehdä palkkalistoilta löytyvälle epäviralliselle neuvonantajalle. Kunhan herra Qayinin palkkaamisen mahdollistanut lain koukero oli saatu pikapikaa suoristettua, oli aika miettiä kapteeni Rothille seuraajaa.

Eräs ilmiselvä vaihtoehto Ellakorsin uudeksi kapteeniksi oli kapteeni Storm, joka ennen ylennystään oli ollut Ellakorsin yliperämies usean vuoden ajan. Hän oli pärjännyt erinomaisesti ASS Illyrian kapteenina, mutta se ei vielä tehnyt hänestä pätevää Ellakorsin johtoon. Ellakors oli poikkeustapaus. ETM:n ylpeyden komentajalta edellytettiin tietynlaista arvovaltaa ja Ellakorsin miehistön kanssa pärjäämiseen tarvittiin jotain aivan muuta. Syystä, joka oli jäänyt arvoitukseksi, ETM:n ylpeys tuntui keräävän kantensa alle laivaston oudoimmat linnut.

Toinen selvä ehdokas Rothin korvaajaksi oli komentaja Walsh, jolla tavallaan oli kaikki edellytykset kapteeniksi ja toisaalta taas… Ei ollut aivan selvää oliko Walsh välttänyt ylennyksen kapteeniksi kaikki nämä vuodet, koska ei tahtonut sitä, vai koska ETM pelkäsi sitä hänelle antaa. Kapteenit kuitenkin toimivat myös ETM:n edustajina ja ajatus Walshista ETM:n edustajana kylmäsi selkäpiitä. Kaikki ETM:n silmäätekevät olivat oppineet tyhjänpäiväisen rupattelun tärkeyden varsin pien sen jälkeen, kun Walsh ensi kertaa oli päätynyt heidän iltamiensa vieraslistalle. Kukaan ei tahtonut toistamiseen tehdä sitä virhettä, että ilmaisisi mielipiteensä jostain asiasta, josta komentaja Walshilla saattaisi olla jotain sanottavaa. Maailmalla oli taipumusta kääntyä päälaelleen, kun Walshilla oli jotain sanottavaa.

Ellakors 13a

Tietokone on paikoillaan ja onnistui jo aiheuttamaan pienen huolestuksenpoikasen, kun se ei käynnistynytkään, mutta tässä ollaan.

Osa 13, Ellakorsin teoreettinen puoliväli! Whee! (Käytännön puoliväli on tuolla jossain kaukana, eikä sitä löydä kukaan ellen pääse viralliseen loppuun, mutta en uskonut pääseväni näinkään pitkälle.)

Asiaan!

osa 1a

osa 12

Toukokuu 1887 

Ennen kuin William Roth yleni ASS Ellakorsin kapteeniksi, hän työskenteli eräällä pienemmällä tutkimusaluksella ja kuului retkikuntaan, jonka tehtävä oli viedä luotaimia kohteisiin, joista ETM kaipasi lisätietoa. Kyseinen alus oli sittemmin päätynyt varaosiksi ja retkikunnan jäsenet siroteltu ympäriinsä muihin työtehtäviin, joten luotainten noutaminen päätyi aina sen aluksen tehtävälistalle, joka sattui oikeaan aikaan olemaan oikealla alueella. Kun tuli aika noutaa Nenikekamenin luolastoon jätetty luotain, oikealla alueella oli Ellakors. Kapteeni Roth oli ollut mukana viemässä luotainta ja kun nyt sattui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, hän aikoi ehdottomasti olla mukana hakemassa sitä pois – Bracewellin mielipahaksi – Nenikekamen kun ei ollut varsinaisesti tunnettu turvallisuudestaan.
  ”Luutnantti Bracewell, minä menen hakemaan sitä luotainta ja yritykset saada minut muuttamaan mieltäni asiasta paasaamalla retken vaarallisuudesta on tuomittu epäonnistumaan. Olen ikävystynyt. Ainoa jännitys, mitä nykyään saan, tulee siitä, kun joku yrittää tappaa herra Qayinin.”
  ”Et voi ainakaan väittää saavasi liian vähän jännitystä, hänet yritetään murhata suunnilleen kerran viikossa.”
Kapteeni kääntyi katsomaan puhujaa. ”Pyhä Trinian, mistä sinä siihen tulit?”
  ”Joskus seuraan sinua ihan vain voidakseni sabotoida keskustelujasi oudoilla huomautuksilla”, Walsh vastasi hilpeästi.
  ”Se… ei itse asiassa ole omituisinta, mitä harrastat.”
  ”Nyt kun olen tässä, muistuttaisin, ettei portalaattoria voi käyttää. Alueen kuparisuonet aiheuttavat liikaa häiriöitä ja sinusta tulisi luultavasti jauhelihaa.”
  ”Miksi meillä edes on mokoma härveli? Se on käyttökelvoton suurimman osan ajasta”, kapteeni ihmetteli ja Bracewell tarttui tilaisuuteen. ”Luotaimen luokse on pitkä matka, olisi varmempaa lähettää joku muu sitä hakemaan. Ilman portalaattoria –”
  ”Meillä ei ollut portalaattoria mukana viime kerralla eikä ole mitään syytä, miksi tarvitsisimme sitä nyt.”
  ”No, et ole enää ihan nuori…” Walsh huomautti viattomasti ja välittämättä hurjistuneista mulkaisuista, joita Bracewellilta sai. Mikäli Bracewellillä oli ollut jonkinlaiset mahdollisuudet suostutella kapteeni Roth muuttamaan mieltään, ne hävisivät taivaan tuuliin tuon yhden pienen lauseen mukana.

Ellakors 12

Tarkemmin ajatellen kevät on myös siitepölyn aikaa. Siitä on romantiikka kaukana kun nenä valuu kilpaa silmien kanssa eikä antihistamiini auta.Siispä hitot sielunkumppaneista ja kehiin scifihömppää, joka onkin edennyt tähän osaan. No jopas sattui sopivasti.

Ans kattoo jääkö viimoseksi. 

osa 1a
osa 11b

Tammikuu 1886 

Oli matruusi Carnahanin vuoro huolehtia viherhuoneesta. Oli varsin usein matruusi Carnahanin vuoro huolehtia viherhuoneesta, mutta matruusia se ei haitannut, ei varsinkaan tuona päivänä. Itse asiassa tuona päivänä hänen perinteinen aamuväsymyksensäkin haihtui varsin pian sen jälkeen, kun hän oli astunut viherhuoneeseen eikä häntä haitannut sitten mikään. Matruusi Carnahan hyräili antaessaan uusimmille kasvinäytteille vettä ja lannoitetta. Yksi kasveista oli alkanut kukkia. Edellisenä päivänä siinä oli ollut vain muutama nuppu näkyvissä ja nyt se oli täynnä pieniä, laventelinsinisiä, ruusua muistuttavia kukkia, joiden terälehdissä oli kimaltelevat, hopeanväriset reunat. Täytyy kertoa Pearsonille, matruusi ajatteli kukkia ihastellessaan ja jatkoi sitten työtään.
Komentajakapteeni Pearson oli aluksen johtava tiedeupseeri ja tässä ominaisuudessa piti sen tutkimusosastoa ruodussa. Hän oli 72 vuotta vanha ja aikeissa lopultakin siirtyä eläkkeelle muutaman kuukauden kuluttua. ETM:n päättäjät eivät koskaan olleet saaneet määriteltyä virallista eläkeikää, joten Pearson oli pysynyt työssään juuri niin pitkään kuin häntä huvitti. Hän oli jo vuosia haistattanut pitkät kaikille, jotka olivat yrittäneet löpistä jotain syrjään vetäytymisestä ja tilaisuuden antamisesta nuoremmille (hän tiesi, ettei hänen alalleen todellakaan ollut tunkua ja saattoi tehdä niin hyvällä omallatunnolla), mutta nyt oma puutarha kutsui. Pearson oli aloittanut työuransa vaihtamalla multia ja kastelemalla pistokkaita samaan tapaan kuin matruusi Carnahankin ja vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen hän yhä innostui tavattomasti kaikista uusista lajeista, joita tutkimusmatkoilta löytyi. Hän takuulla ilahtuisi uusista kukista.

Ellakors 11b

osa 1a
osa 11a

Kesäkuu 1886

Ellakors nukkui. Se seisoi kallioisessa maastossa hivenen kallellaan. Aluksen jalat olivat kaikki lakanneet liikkumasta samalla hetkellä, useat niistä kesken askeleen. Moottorit olivat seisahtuneet aivan yhtä yllättäen. Melkein kuin aika olisi pysähtynyt. Melkein. Kellot nakuttivat yhä eteenpäin ja ihmiset lojuivat uneen vaipuneina kuka missäkin. Herra Qayin, joka ei ollut pysähtynyt kuten koneet eikä nukahtanut kuten ihmiset, kulki ympäri alusta etsien tapahtuneelle selitystä. Hän löysi jotain, joka hänen laillaan ei ollut kone eikä ihminen. Olento seisoi selin herra Qayiniin. Se oli onnistunut käynnistämään erään aluksen tietokoneista ja olennon läpikuultavan ruumiin läpi Qayin saattoi nähdä kuinka ruudulla vilistivät tiedot kaikista aluksen aikaisemmista harharetkistä.
  ”Voinko auttaa?” Tietokone sammui, kun olento lakkasi suomasta sille huomiotaan ja kääntyi yllättyneenä katsomaan Qayinia.
  ”Sinä näet minut”, olento henkäisi ja tuijotti aeriaalia niin tiiviisti, että kuka tahansa toinen olisi siitä jo hermostunut.
  ”Ilmiselvästi.”
  ”En ole vuosisatoihin tavannut ketään, joka pystyy näkemään minut.”
  ”Oletteko kokeilleet jättää heidät tajuihinsa?” Qayin ehdotti ja olento vilkaisi nukkuvia ihmisiä, jotka kansoittivat huoneen lattiaa.
  ”Ensimmäisen puolentuhannen aluksen ajan. Sitten kyllästyin. Nyt minä vain pysäytän ne siksi aikaa, kun tutkin niiden tiedostot.” Ellakorsin jäljelle jääneiden lokien tutkiminen ei kuitenkaan enää kuulunut osaksi olennon päiväsuunnitelmia. ”Sinä tulet minun mukaani”, se sanoi herra Qayinille eikä kyseessä ollut pyyntö tai käsky, vaan toteamus.
  ”En.”
  ”Sinä tulet mukaani ja jätän nämä muut eloon.”
  ”Jos katoan yllättäen, he tulevat etsimään minua.”
  ”No onpa sinulla suuret luulot itsestäsi”, olento tuhahti eikä selvästikään tullut ajatelleeksi sitä vaihtoehtoa, että aluksen ihmiset olisivat yhtä kiinnostuneita aeriaalista kuin hänkin.
  ”Ei minusta. Heistä. Heillä on merkillinen taipumus välittää jopa sellaisista kuin minä”, Qayin selitti. Olennon mielestä asia ei ollut ongelma.
  ”Siinä tapauksessa tulet mukaani ja minä tapan nämä muut”, olento totesi. Sillä oli hyvin heikko käsitys siitä, kuinka neuvottelut toimivat.
  ”Voin tulla mukaanne, jos herätätte herra Rothin ja annatte minun selittää hänelle, että aion lähteä.” Olento harkitsi ehdotusta. Sen mielestä oli käsittämätöntä, että ihmiset välittäisivät tai edes huomaisivat, jos yksi heistä katoaisi – heitä oli sentään aluksella yli kaksisataa ja olento tiesi, että muualla ihmisiä oli vielä paljon enemmän. Mutta jos Qayin kuitenkin oli tässä asiassa oikeassa…
  ”Ei. Hän ei kuitenkaan suostuisi. On varmempaa tappaa kaikki.”
Herra Qayinilta vei melkoisen kauan saada olento ymmärtämään, että saisi hänet mukaansa elossa vain, jos se antaisi ihmisten lähteä. Varmistaakseen, ettei kukaan palaisi etsimään herra Qayinia, kaikki tiedot hänestä pyyhittiin heidän muisteistaan ja aluksen tiedostoista. Se oli toiminut hyvin jonkin aikaa.

Ellakors 11a

 osa 1a
 osa 10

Tammikuu 1886 

ASS Ellakors oli suuntaamassa takaisin sivistyksen pariin mukanaan runsaasti skannereiden keräämää tietoa maastosta ja viherhuone täynnä näytteitä ennestään tuntemattomista lajeista. Tällä kertaa suuntana ei ollut vain jokin satunnainen ETM:n tukikohta vaan alus oli matkalla ETM:n pääkaupunkiin Bagatelleen. Kotiin. Oli aika viedä jo kerätyt tiedot ETM:n arkistoihin, antaa miehistölle kunnon lepotauko ja täydentää varastoja, mutta edessä oli vielä pitkä matka, joka toivon mukaan ei tällä kertaa keskeytyisi vaikkapa merkillisen nukkekansan vuoksi.
Kapteeni Roth oli vapaalla ja sattumoisin hän vietti tätä vapaa-aikaansa istumalla luutnantti Sanadan hytissä keskustelemassa työasioista. Sanadalla oli useampi kissa, jotka kaikki olivat niin tavattoman seurallisia, ettei kapteeni ollut vielä vuosienkaan jälkeen varma niiden lukumäärästä saati siitä, miltä ne näyttivät. Yksi kissoista oli viettänyt koko kapteenin vierailun ajan läheisen piirongin päällä istuen ja mulkoillen kapteenia niin paheksuvasti, että hän arveli istuvansa sen paikalla. Toinen, lyhytkarvainen valkoinen kissa, tassutteli määrätietoisesti huoneen poikki ja istahti valppaan näköisenä lattialle kapteenin tuolin viereen. Kapteeni ilahtui havaitessaan, että kaikki Sanadan kissat eivät sittenkään vihanneet häntä ja kysyi sen nimeä.
  ”Hän on Kaïn”, Sanada vastasi. ”Hänen veljensä Habel istuu tuossa piirongilla.”
  ”Kaïn. Kuinka se kirjoitetaan?” Roth kysyi jonkin kolkutellessa hänen muistiaan.
  ”K, A...”
  ”K? Ei siis Q?” kapteeni keskeytti.
  ”Aivan. Miten niin?” Sanada kysyi ihmeissään.
  ”Kunhan mietin”, kapteeni vastasi ja kunhan oli saanut työasiat selväksi viestintäpäällikkönsä kanssa, hän suuntasi kohti sairasosastoa. Matkalla hän kohtasi matruusi MacLeodin ja matruusi Vanordenin ja pysähtyi.
  ”Matruusi MacLeod, kuinka Te kirjoittaisitte Kaïn?”
  ”C-A-N-E”, MacLeod vastasi nopeasti. Vanorden oli eri mieltä.
  ”Eikö sen pitäisi olla C-A-I-N?”
Kapteeni jätti kaksikon väittelemään ja jatkoi matkaansa. Hän suorastaan syöksyi sairasosaston ovesta ja kysyi ongelmallisen nimen tavausta yllättyneeltä tohtori Spinerilta. ”Q-A-Y…” Tohtori aloitti ajattelematta, vaikeni sitten ihmeissään ja katsoi kapteenia päin, mutta tämä on jo mennyt ja suunnannut komentosillalle.
  ”Walsh, muistatko Qayinin?” Walsh mietti asiaa vain sekunnin murto-osan.
  ”Totta kai. Vaaleansorttinen heppu, hymyili koko ajan.”
  ”Hymyili?”
  ”Jep. Tällä viisiin”, Walsh katsoi kapteeniin täysin ilmeettömästi.
  ”Tuo ei ole hymy.”
  ”Niinhän sinä luulet”, Walsh huomautti ja kapteeni lähti komentosillalta vähän epävarmana siitä muistiko Walsh yhtään mitään – hänestä kun oli välillä vaikea sanoa.

Ellakors 9

Tämä on lookisen 100. postaus. 

Vähän tilastoja juhlan kunniaksi, näihin postauksiin kuuluu: 

62 tarinanpätkää 

26 kissan ihailua ja 

12 ihan muuten vaan. 

Tätä kirjoittaessani lookista on katseltu 2175 kertaa ja ainakin 3/4 niistä on omiani, koska ”älä seuraa omia sivunkatselujasi” ei suostu toimimaan. 

Virallisesti lukijoita on 0. Epävirallisesti… 1. Huraa! 

Voi hyvä tavaton kuinka säälittävää tämä on. :D 

Asiaan! 

Otan riskin ja pistän tämän osan yhdessä pätkässä. Jos jossain vaiheessa jää tämän vuoksi Ellakors välistä niin se on sitten voivoi eikä kiinnosta kiviäkään.

Hauskaa kirjoitusvirheiden metsästystä.  

osa 1a
osa 8c

Kesäkuu 1886 

ASS Ellakors oli lopultakin matkalla kohti suurta tuntematonta. ETM:n pitkän tähtäimen kunnianhimoisena suunnitelmana oli ottaa haltuun koko maailma. Ei valloittaa, vaan mitata ja merkitä muistiin niin vuoret kuin vesistötkin ja yhdistää kaikki kansat. Vaan kaikki aikanaan.
Ellakorsin lyhyen tähtäimen tehtävä oli vaeltaa pitkin kartan valtavaa valkoista läiskää ja etsiä tuntemattomia kaupunkeja, hyödyllisiä mineraaleja ja puhdasta vettä. Arvottomat erämaat ehti kartoittaa myöhemminkin. Jätettyään taakse viimeiset asutut seudut Ellakors oli useamman päivän ajan ylittänyt yhtä näistä erämaista. Aluksen ympärillä oli silmänkantamattomiin pelkkää elotonta kalliota. Matkanteko oli hidasta. Skannerit olivat jatkuvasti käynnissä ja etsivät aluksen kulkureitiltä mitä tahansa mielenkiintoista ja tiedeosasto työskenteli kolmessa vuorossa pitääkseen löydöistä ja niiden puutteesta kirjaa. Navigaattorit ja tähystäjät pysyivät kiireisinä yrittäessään pysyä koko ajan perillä siitä, missä kohtaa kartan valkoista länttiä he parhaillaan olivat. Tarkemmat tutkimukset tekisi joku toinen jonain toisena päivänä, mutta Ellakorsinkaan ei ollut syytä kiirehtiä.

Herra Qayin oli lähes toipunut koettelemuksistaan Shiolassa. Nyt, kun hän oli lopulta palannut työhön, oli myös Ellakorsin päiväjärjestys palannut normaaliksi ainakin aluksella vallitsevien standardien mukaan. Asiantila ei kestänyt kauan. Yhtenä hetkenä alus tulvi ääntä samaan tapaan kuin mikä tahansa ihmisiä täynnä oleva suljettu tila. Seuraavana hetkenä vallitsi hiljaisuus. Moottorit olivat vaienneet. Ihmiset olivat vaienneet. Alus itse ja kaikki mitä aluksella oli, oli pysähtynyt. Paitsi herra Qayin. Herra Qayin katsoi ihmisiä, jotka retkottivat liikkumattomina tuoleissaan kaikkialla hänen ympärillään ja totesi, että päivästä oli tulossa melkoisen huono.

Ellakors 8c

osa 1a
osa 8b

Kesäkuu 1886 

Margot ehti tuskin lopettaa virkettään, kun rouva Veal jo kiljaisi vastalauseen: ”Valetta! Ainoa tuhosta selvinnyt kuoli pari vuotta takaperin!” Huoneen toisella puolen Walsh kaiveli märänsorttista paperinivaskaansa, valitsi joukosta yhden ja lähetti rouva Vealin suuntaan.
  ”Tarkoitatte Haroldia”, vanha rouva totesi tyynesti, kun kaupunginjohtaja tiiraili vanhaa lehtileikettä, jonka marginaalissa ohimennen mainittiin 19-vuotias Margot Hahn, täpärästi laboratorioiden tuhosta selvinnyt tutkimuslaitoksen työntekijä. ”Minusta oli aina niin merkillistä, että pelkästään Harold sai huomiota. Luulisi, että kun eloonjääneitä on vain kaksi, uutisotsikoissa olisi tilaa kummallekin, vaan ei… Joka tapauksessa hän pelasti meidät molemmat sinä päivänä”, rouva sanoi Qayinia kohti nyökäten, ”minut ja Haroldin. Haluaisitteko lisätä jotakin?” rouva Hahn keskeytti ja katsoi kaupunginjohtajaan, joka oli tuhahtanut halveksuvasti.
  ”Ei toki, jatka vain.”
  ”Työskentelin laitoksessa lastenhoitajana. Sinä päivänä kuulin meteliä ja kun menin katsomaan mistä oli kyse, näin Aisonin. Hän oli aivan tyyni ja hiljainen ja tappoi kaikki, jotka näki. Se näky on aina vaivannut minua. Kyllä massamurhaajan pitäisi edes ymmärtää nauraa mielipuolisesti, eikä näyttää siltä kuin olisi ainoa täysijärkinen henkilö huoneessa. Ennen kuin hän huomasi minut lähdin takaisin lasten luo, mutta en koskaan päässyt sinne saakka. Koko rakennus oli romahtamassa, liekkejä ja savua oli kaikkialla. Törmäsin Haroldiin, joka oli aivan yhtä eksyksissä kuin minäkin ja olimme varmoja, että kuolisimme sinne molemmat, kun hän ilmestyi ja raivasi meille tien ulos.”
  ”Tiedän tämän tarinan. Q, laitoksen ylpeys, puhdasverisin kaikista aeriaaleista, suojeli ihmisiä paholaiselta ja raahasi Harold Davenportin turvaan laboratorioiden palavista raunioista”, rouva Veal selosti ilkkuen. ”Täyttä satua.”
  ”Todellako? Tiedätte ehdottoman varmasti että hän ei pelastanut minua ja Haroldia? Hassua, en muista nähneeni Teitä siellä sinä päivänä”, rouva Hahn huomautti terävästi.
  ”Tiedän ehdottoman varmasti, että Q-sarjan aeriaaleja ei ole olemassa. Niitä ei mainita missään laitoksen arkistoissa, mikään todistusaineisto ei osoita, että yhtään Q-aeriaalia olisi koskaan edes ollut olemassa. Koska voin varmasti sanoa, että jutun ainoa yksityiskohta on valhetta, voin myös sanoa että loputkin siitä on valhetta.”
  ”Tutkitko arkistot ennen vain jälkeen niiden tuhoutumisen?” Walsh kysyi.
  ”Eivät ne kokonaan tuhoutuneet.”
  ”Tiedän. Jäljelle jääneistä sivuista oli kopiot kirjastossa. Kolme ja puoli sivua kaiken kaikkiaan, mukaan lukien keskeneräinen ristisanatehtävä ja pesulalasku.”
  ”Entä jos pystymme todistamaan, että Q-aeriaali on olemassa? Todistaisiko se rouva Hahnin kertomuksen oikeaksi?” Kapteeni kysyi. Rouva Veal epäröi. Hän oli ehdottoman varma siitä, että oli oikeassa, mutta ei silti halunnut antaa muille tilaisuutta horjuttaa tätä varmuuttaan.
  ”Kyllähän se antaisi tarinalle jotain uskottavuutta”, hän myönsi vastahakoisesti.
  ”Jos kyseessä oli laitoksen ylpeys, on kai olemassa jokin keino erottaa hänet muista aeriaaleista?”
  ”Aeriaalien hiustenväri on sitä vaaleampi, mitä enemmän Astarten DNA:ta niissä on, kultaa tai hopeaa. Tarinan mukaan Q on ainoa, joka oli niin puhdasverinen, että sillä oli valkoiset hiukset”, rouva Veal selitti. Kaikki päät kääntyivät katsomaan lattialla lojuvaa Qayinia, joka oli kovin, kovin valkoinen.
  ”Tuo ei todista mitään”, rouva Veal huomautti kiireesti.
  ”Kaikilla aeriaaleilla on ultraviolettimusteella tehdyt tunnistetatuoinnit nilkassa”, hänen sihteerinsä sanoi vaisusti. Huolimatta aeriaaleja kohtaan tuntemastaan vihasta hän oli aina salaa pitänyt sadusta, joka kertoi valkoisesta, pelastavasta aeriaalista. Rouva Veal mulkaisi sihteeriään eikä jäänyt odottamaan, että joku – mitä todennäköisimmin Walsh – ehtisi kaivaa uv-lampun esille.
  ”Tällä ei ole mitään merkitystä. Jopa Davenport lopulta myönsi, ettei mitään toista aeriaalia ollutkaan, vain A-42, joka kävi huolimattomaksi ja epäonnistui yrityksessä tappaa kaikki laitoksessa olevat.”
  ”Ei Harold koskaan myöntänyt mitään, hän vain väsyi toistamaan itseään, kun kukaan ei uskonut”, Margot oikaisi. ”Se masensi häntä. Häntä kohdeltiin kuin sankaria, koska hän jäi eloon, eikä saanut edes lapsiaan uskomaan, etteivät aeriaalit ole pahoja. Harold väitti aina, että se aiheutti hänen sydänvaivansa. Minä kyllä aina epäilin liiallista tupakointia… Joka tapauksessa ilman häntä Harold ei olisi kuollut sydänkohtaukseen vasta 86-vuotiaana enkä minä olisi elossa nyt.”
  ”Catian lait määräävät selvästi, että–”
  ”Rouva kaupunginjohtaja voi tunkea lakinsa sinne minne päivä ei paista”, Margot tiuskaisi. ”Tiedätkö mitä Aison teki?”
  ”Murhasi 25 ihmistä, poltti kaikki tutkimuslaitoksen rakennuksen maan tasalle, tuhosi kymmenien vuosien tutkimustyön klooniteknologian alalta…”
  ”Hän tappoi 61 aeriaalilasta”, Margot keskeytti kaupunginjohtajan litanian. ”Hän ei vain jättänyt heitä kuolemaan liekkeihin, hän tappoi heidät. Tiedän sen, koska se siipi, jossa lapset olivat, ei tuhoutunut kokonaan.”

Ellakors 8b

osa 1a
osa 8a

Kesäkuu 1886 

Shiolan kaupunginjohtaja rouva Veal toi kapteeni Rothin mieleen erään presidentin, joka hänellä oli taannoin ollut epäonni tavata. Näiden kahden välillä ei kyllä tainnut olla muuta yhteistä kuin kapteenin oma kyvyttömyys pitää kummastakaan.
  ”Maan lakien mukaan Shiolan kaupungin asukkailla on oikeus hävittää kaikki alueelle tulevat aeriaalit”, rouva Veal selitti kapteenille hymyillen samalla alentuvasti, kuin olisi puhunut jollekulle toivottoman lapselliselle, jolla ei ollut mitään käsitystä siitä kuinka oikea maailma toimi.
  ”Hänen raahattiin tänne vasten tahtoaan”, kapteeni huomautti kylmästi. ”En oikein usko sen olevan Catian lakien mukaista.”
  ”Olen tietoinen siitä, että tapa, jolla tämä kyseessä oleva aeriaali saapui Shiolan alueelle saattaa olla joidenkin mielestä hieman kyseenalainen. Se onkin ainoa syy, miksi hävittämistoimenpiteitä ei pantu välittömästi täytäntöön. Ja ainoa syy siihen, että niin jalomielisesti suostuin tähän tapaamiseen. Fakta kuitenkin on, että aeriaali on nyt Shiolan alueella ja näin ollen siihen voidaan soveltaa ja myös tullaan soveltamaan kyseisiä lakeja.” Kapteenin ei onnekseen tarvinnut keksiä vastausta, sillä juuri silloin Walsh törmäsi sisään eikä vaivautunut pyytelemään anteeksi aiheuttamaansa häiriötä.
  ”Eikö nyt ollut jo aika myöhäistä kirjastokäynneille?” kapteeni kysyi hiljaa, kun hänen yliperämiehensä suurella touhulla asettautui pöydän ääreen.
  ”Voi ei suinkaan, todella monet kirjastot ovat myöhäistäneet aukioloaikojaan huomattuaan, että muuten jotkut sekopäät murtautuvat niihin lueskelemaan”, Walsh vakuutti. (Kapteeni olikin ihmetellyt, miksi Laodikeassa kirjastot olivat auki ympärivuorokautisesti.) Siihen meni tovi jos toinenkin, mutta lopulta Walsh sai paperinsa pöydälle ja takalistonsa tuoliin ja neuvottelu saattoi jatkua. Walsh tutkaili papereitaan kuin olisi yrittänyt löytää oikeaa kohtaa.
  ”Käsittääkseni eräs aeriaali tappoi joukon ihmisiä useita vuosia sitten”, hän sanoi lopulta. Rouva Veal myönsi tiedon oikeaksi ja Walsh jatkoi: ”siispä kaikki aeriaalit ovat pahoja ja täytyy hävittää, ettekä voi vapauttaa herra Qayinia.” Hivenen epäluuloisesti rouva Veal myönsi tämänkin paikkansapitäväksi. ”Olen ehdottomasti samaa mieltä”, Walsh totesi. Rouva Veal hämmästyi. Kapteeni Roth ja aliluutnantti Ironside eivät hämmästyneet vielä, koska tunsivat Walshin ja odottivat yhä mitä tämä ajoi takaa. Eikä Walsh tuottanut pettymystä. ”Haluaisin kuulla enemmän tästä yleistämisperiaatteestanne. Esimerkiksi kolme vuotta sitten eräs paikallinen leipuri tappoi vaimonsa. Kuinka toimitte estääksenne vastaavaa tapahtumasta uudestaan? Tuomitsitteko tämän perusteella kaikki leipurit, kaikki miehet, vai oliko teillä jokin muu peruste?”
  ”Tämä on eri asia, A-42 tappoi useita kymmeniä ihmisiä”, rouva Veal huomautti kireästi.
  ”No entä bussikuski, joka 15 vuotta sitten ajoi tahallaan autolastillisen – useampia kymmeniä ihmisiä jokeen? Kohdistitteko rankaisutoimet kaikkiin naispuolisiin kuskeihin vai kaikkiin kuskeihin sukupuolesta riippumatta vai romutitteko kenties kaikki bussit?”
  ”Aeriaalit eivät ole ihmisiä, eikä niihin pitäisi kohdistaa ihmisten lakeja”, rouva Veil selitti kuin olisi puhunut yksinkertaiselle lapselle, mutta Walshia ei niin vähällä lannistettu.
  ”Aivan, jossain lehdessänne väitettiin heidän olevan puoliksi enkeleitä ja puoliksi paholaisia. Aeriaalit tehtiin yhdistämällä siivekkään ihmisolennon ja ihmisen dna:ta joten suoraan sanoen olen järkyttynyt siitä, kuinka huono käsitys teillä on ihmisistä. Asiaan: olen melko varma, ettei herra Qayin ole kivi tai kasvikuntaa, joten hän on pakostakin eläimistöä. Teillä on ollut useampiakin tapauksia, joissa eläimet ovat aiheuttaneet kuolintapauksia, esimerkiksi hirvien ja koirien aiheuttamia. Hirviä en ole nähnyt, mutta teillä näkyy olevan vielä joitakin koiraeläimiä. Hävitättekö siis koirat aina tapauskohtaisesti yksi rotu kerrallaan? Tietenkään herra Qayin ei ole koira tai hirvi… Pitäisi varmaankin ottaa myös huomioon, ettei aeriaaleja ole tällä hetkellä kuin 302 yksilöä koko maailmassa, kyseessä on siis melkoisen uhanalainen laji…”
  ”Tämä on kaikki yhdentekevää”, rouva Veal keskeytti ja ponkaisi tuolistaan niin vauhdikkaasti, ettei tuoli pysynyt ajan tasalla vaan kaatui. Hän ei enää hymyillyt alentuvasti vaan näytti lähinnä tuskastuneelta vedotessaan kapteeniin: ”Voisitteko ystävällisesti pyytää tätä henkilöä poistumaan, jotta voisimme saada tämän keskustelun asiallisesti päätökseen?” Kapteeni katsoi yliperämiestään, joka ei selvästikään ollut päässyt vielä edes kunnolla vauhtiin. Hän katsoi kaupunginjohtajaa, jonka naama punoitti harmistuksesta ja joutui pinnistelemään pitääkseen vahingoniloisen hymyn poissa kasvoiltaan.
  ”Minun nähdäkseni komentaja Walshin läsnäolo on tämän keskustelun asiallisen etenemisen varmistamiseksi ehdottoman välttämätön”, hän totesi niin tyynesti ja asiallisesti kuin suinkin pystyi. Rouva Veal lysähti närkästyneenä takaisin tuoliin, jonka hänen sihteerinsä oli vaivihkaa käynyt nostamassa ja Walsh veti näyttävästi esille seuraavan paperin sangen paksusta pinkastaan.

Ellakors 8a

Tapahtui edellisessä osassa: Perusteellisesti korjattu ASS Ellakors suuntasi haltioiden alueelle Quelestaan, hukkasi rutiinitehtävässä ylilääkärinsä ja epävirallisen neuvonantajansa ja saatuaan kummatkin takaisin lähti alueelta pystymättä hoitamaan kyseistä rutiinitehtävää loppuun.*

osa 1a
osa 7b

Kesäkuu 1886 

Laodikeaan menosta ei seurannut koskaan mitään hyvää, ei varsinkaan jos mukana oli Trinian Walsh. Kapteeni Roth tiesi sen. Walsh tiesi sen. Kaikki, jotka joskus olivat perehtyneet ETM:n viralliseen ohjesääntöön, tiesivät sen, koska Ellakorsin edellinen visiitti Laodikeaan oli mainittu kyseisessä opuksessa kohdassa Varoittavat esimerkit. Silti, kun Laodikeassa tarvittiin apua, oli joku pässinpää päättänyt lähettää sinne ASS Ellakorsin syystä että. Oli täysin herra Qayinin puhelahjojen ansiota että he olivat tällä kertaa selvinneet reissusta jos eivät täysin kivuttomasti, niin ainakin kohtalaisen vähäisin vaurioin. Miehistön mieliala oli helpottuneen korkealla, kun Ellakors suuntasi kohti kartoittamattomia seutuja ja mitä suurempi oli välimatka aluksen ja Laodikean välillä, sitä parempi tunnelma oli. Laodikean tapahtumat olivat myös lopullisesti vakiinnuttaneet herra Qayinin aseman aluksella ja ainoa, joka yhä tiedosti, että hän oli vain epävirallinen neuvonantaja, oli aeriaali itse.

Ellakors oli jo jättänyt taakseen ETM:iin kuuluvat alueet, mutta ei vielä poistunut tunnetuilta seuduilta, kun se kohtasi onnettomuuteen joutuneen pienaluksen. Kapteeni Roth halusi tutkia tilannetta itse. Alue oli ehkä yleisesti ottaen tunnettua, mutta ei ETM:n näkökulmasta, joten hän otti mukaansa kaksi turvamiestä saadakseen turvallisuuspäällikkönsä rauhoittumaan. (”Ei meille mitään tapahdu. Emme ole enää Laodikeassa, Bracewell hyvä.”) Loukkaantuneiden varalta hän otti mukaansa hoitaja Routledgen ja herra Qayinin hän otti mukaansa koska halusi.
Kuin todisteena siitä, miten tavattoman huono ajatus oli kulkea kovaa vauhtia metsässä, joka oli tulvillaan jykevärunkoisia puita, onnettomuusaluksen rippeet olivat levittäytyneet laajalle alueelle. Valtaosa jäännöksistä oli kasassa suuren puun juurella. Kuljettaja oli lentänyt pienemmän romumäärän mukana siitä vähän matkan päähän. Hoitaja Routledge suuntasi luonnollisesti suoraan kohti maassa lojuvaa kuljettajaa. Kapteeni Roth ja herra Qayin pysyttelivät hänen seurassaan valmiina auttamaan ja kumpikin turvamiehistä hajaantui varmistamaan aluetta tehdäkseen edes jotakin järkevän oloista. Fishburn jäi mittailemaan metsikköä Ellakorsin ja tutkimusryhmän välisellä alueella. Stirling lähti kaartaen löntystämään onnettomuusalusta kohti.
  ”Onneksi he ovat kestävämpiä kuin aluksensa”, hoitaja Routledge totesi havaittuaan kuljettajan olevan yhä hengissä. Kapteeni Roth katsoi ympärillään olevaa romumetallia – osa siitä näytti lähinnä ruttuun menneeltä kartongilta – ja oli ehdottomasti hoitajan kanssa samaa mieltä.
  ”Kuinka paha tilanne on?”
  ”Hänellä vaikuttaisi olevan vain murtumia ja ruhjeita. Parasta kuitenkin siirtää hänet alukseen tarkempia tutkimuksia varten.” Routledge vastasi. Kapteeni haeskeli katseellaan Fishburnia pyytääkseen tätä avuksi potilaan siirtämiseen. Kaikkien huomio oli joko tajuttomassa kuljettajassa tai Fishburnissa, paitsi Stirlingin, eikä hänkään ollut riittävän lähellä puun juurelle ryttääntynyttä romua huomatakseen, että onnettomuusaluksella oli ollut matkustaja. Romun sekaan hautautunut mies tuli hitaasti tajuihinsa ja katseli hetken verran sekavana ympärilleen. Sitten hän huomasi vähän matkan päähän lentäneen ystävänsä ja kolme hahmoa tämän ympärillä. Sekavuus haihtui. Mies ei enää muistanut joutuneensa onnettomuuteen. Aluksen jäänteet hänen ympärillään olivat vain merkityksetöntä rojua eikä hän lukuisista ruhjeistaan, murtumistaan ja haavoistaan huolimatta tuntenut kipua. Sillä hetkellä maailmassa oli vain mies itse ja kolme hahmoa – ei, vain yksi; vain yhdellä hahmoista oli merkitystä – hänen ystävänsä yllä. Mies etsi romun seasta, löysi etsimänsä ja samalla hetkellä kun Stirling tuli riittävän lähelle huomatakseen tämän toisen onnettomuuden uhrin, mies ampui herra Qayinia selkään.

Ellakors 7b

osa 1a
osa 7a

Ellakorsilla ei ollut vielä edes huomattu minkään olevan vialla, kun kameroiden pimentymisestä vastuussa oleva taho otti yhteyttä ja kertoi heillä olevan kaksi panttivankia. Molemmat vangeista pääsisivät hengestään, ellei Ellakors lähtisi alueelta tunnin sisällä. Tämä antoi aika tavalla syytä huoleen, ei kahta panttivankia uhkaavan kohtalon vuoksi, vaan siksi, että aluksesta oli lähtenyt neljä henkeä eikä heistä yhteenkään saanut yhteyttä. Vietettyään puoli tuntia mielikuvituksensa armoilla Ellakorsin miehistö oli lähinnä helpottunut, kun Hamrick ja Pagan palasivat ja kertoivat, mitä oli tapahtunut.
Nyt kapteeni Roth tiesi varmasti heidän olevan tekemisissä ihmisten kanssa. Haltioilla ei olisi ollut mitään syytä rikkoa kameroita. Halutessaan niistä eroon, heidän olisi vain tarvinnut ilmoittaa asiasta ETM:lle ja asia olisi hoidettu välittömästi. Vielä tätäkin varmempi merkki siitä, että heitä ei ollut vastassa joukko pahastuneita haltioita, oli että sekä Hamrick että Pagan olivat onnistuneet palaamaan alukseen. Haltioiden käsiin joutuneet eivät palanneet kotiin kertomaan tarinaansa. (Haltiasotien aikaiset kuolleisuustilastot olivat tämän vuoksi huomattavan epätarkkoja.) Joten, ainakin nyt kaikkien miesten olinpaikka tiedettiin. Tohtoria oli ammuttu ja varsin mahdollisesti herra Qayiniakin, mutta heidän sopi olettaa olevan vielä hengissä, sillä vainajista ei ole panttivangeiksi. Nyt kapteenin vain tarvitsi jollain keinolla pelata aikaa kunnes he saisivat selville kenen kanssa olivat tekemisissä ja missä päin sinistä vyöhykettä tohtoria ja aeriaalia pidettiin.

Ellakors 7a

Hivenen etuajassa tällä kertaa, koska nyt olen sopivasti tietokoneella ja huomenna en välttämättä halua olla. Ainokainen lukijani varmaan hirmustuu tästä aikataulurikkomuksesta niin, että lopettaa lukemisen kokonaan.

Sivumennen sanoen, tämä on se kohta, jossa armas tietokoneeni yritti pelastaa maailman tältä kamalalta tarinantekeleeltä. Se ei aivan onnistunut yrityksessään (ensi kerralla sitten), mutta ainakin nyt voin syyttää sitä kaikesta, mikä Ellakorsissa mättää. Se versio, jonka tietokone hävitti, oli luonnollisesti aivan ihmeellinen ja paljon parempi kuin tämä, jonka jouduin kirjoittamaan jälkikäteen uudestaan huonon muistini varassa. Se on totta kai täyttä pötyä (en ole eläessäni kirjoittanut mitään ihmeellistä ja tekstiä meni hukkaan vain pätkä sieltä, toinen täältä), mutta entä sitten? Tietokoneen vika. Selvästi. Mokoma rakkine. 

osa 1a

osa 6

Toukokuu 1886 

Toukokuu oli jo pitkällä ja kevät hyvällä alulla, kun ETM:n amfibisen laivaston ylpeys ASS Ellakors lopulta pääsi lähtemään Kalligeneian telakalta perusteellisten korjaustoimenpiteiden jälkeen. Korjausurakan pitkittyminen oli aiheuttanut joitakin muutoksia miehistön kokoonpanossa, kun osa oli odotellessaan tarttunut muihin työtilaisuuksiin ja heidän tilalleen siirtynyt suunnilleen samaan tahtiin väkeä muilta aluksilta, joista ETM ei ollut aivan yhtä ylpeä kuin lady Ellasta. Kun alus lähti Kalligeneiasta kohti pohjoista, sillä oli mukanaan 249 virallista miehistön jäsentä, yksi epävirallinen neuvonantaja ja yksi lokikirjan haamu, matruusi Random, joka sivumennen sanoen aiheutti ylimääräistä riesaa alukselle vastikään saapuneelle, lihaa ja verta olevalle pursimies Randomille. Ongelmat, joita haamurandom kaimalleen aiheutti, olivat kuitenkin pientä verrattuna siihen skismaan, joka kyti aluksen ylilääkärin ja kapteenin epävirallisen neuvonantajan välillä. Noiden kahden tuttavuus oli alkanut melko kehnosti, kun tohtori oli huumannut aeriaalin estääkseen tätä tapattamasta itseään. Huumaaminen ei ole järin luottamusta herättävää toimintaa muutenkaan (jos ETM:n lait aiheesta olisivat olleet hivenen tiukemmat, tohtori olisi todennäköisesti menettänyt toimilupansa.) ja tilannetta oli vielä pahentanut se, ettei herra Qayin tullut kovin hyvin toimeen tainnuttavien aineiden kanssa. Tohtori Spineria puolestaan hiersi herra Qayinin ilmiselvä välinpitämättömyys omasta hengestään ja hänen kylmän matemaattinen suhtautumisensa muiden henkiin. Tilanne oli mennyt todella pahaksi, kun matruusi Oliveira oli menettänyt jalkansa portaalionnettomuudessa eikä tohtori Spiner ollut tiennyt olisiko syyttänyt herra Qayinia Oliveiran tapaturmasta vaiko siitä, että oli typerästi riskeerannut oman henkensä Oliveiraa auttaessaan. Tohtori Spiner toi epäröimättä ilmi mielipiteensä herra Qayinin suosimista toimintatavoista joka kerta, kun se oli vähänkin oleellista. Herra Qayin ei ilmaissut mielipiteitään aivan yhtä äänekkäästi. Siitä huolimatta kaikille aluksella oli käynyt selväksi, että aeriaali hakisi lääketieteellistä apua tohtori Spinerilta vain siinä tapauksessa, että joku kärräisi hänet sairasosastolle tajuttomana. Parhaillaan tohtori Spiner ja herra Qayin olivat tulematta toimeen keskenään hyvin rauhallisesti ja asiallisesti, mutta kaikki huomasivat mitä oli meneillään. Jos nuo kaksi olivat samassa huoneessa yhtä aikaa, lämpötila tuntui putoavan muutaman asteen, herkimmät keksivät pikaisesti tärkeää tehtävää jossain aivan toisaalla ja vähemmän herkät odottivat räjähdystä ja löivät salaa vetoa sen lopputuloksesta. Ilmapiiri ei ollut hulppea.

Ellakors 6

Fillereitä! Whee!

osa 1a
osa 5b

Huhtikuu 1886 

Toimitettuaan tärkeän lääkelastin syrjäiselle Fimetumin saarelle ja täydennettyään siellä polttoainevarastonsa, entistä kolhuisempi ASS Ellakors oli matkalla lähimpään ETM:n tukikohtaan korjattavaksi. Ensin heidän täytyisi päästä pois mereltä ja sitten taittaa matkaa vielä aika pitkälti maata pitkin, mutta ainakin he olivat lopultakin matkalla telakalle, ilman ihan vain muutamaa pikku hommaa, jotka pitäisi tehdä ensin ja mieluummin eilen.
Kapteeni Roth oli komentosillalla, kun asiat jälleen kerran kääntyivät huonompaan suuntaan. Walsh otti yhteyttä konehuoneesta ja hoiti pahanilmanlinnun roolinsa luonteenomaisen hilpeään sävyyn.
  ”Se olisi ohraleivän paikka. Haluatko huonoista uutisista simppelin vai teknisen version?” Kapteeni mietti asiaa.
  ”Kokeillaan yksinkertaista versiota.”
  ”Kuolemme kaikki”, Walsh julisti iloisesti. Kaikki komentosillalla olevat keskeyttivät työnsä ja kääntyivät katsomaan kapteenia.
  ”Jospa lisäisit vähän sitä teknistä puolta sekaan.”
  ”Argonium, jota saimme Fimetumista, on epäpuhdasta”, Walsh selitti. Argonium oli yleisin käytössä oleva polttoaine koko tunnetun maailman alueella. Epäpuhtaudet olivat harvinaisia, mutta niitä tuli vastaan toisinaan, eivätkä ne johtaneet suuriin katastrofeihin. Tavallisesti. ”Meillä on myös melkoisen kolhiutuneet moottorit ja hajonnut painekattilan venttiili. Yhdistetään siihen hitusen epävakaata argoniumia niin moottorit ylikuumenevat ja räjähdyksestä tulee taatusti komea. Pääsemme todennäköisesti historiankirjoihin.”
  ”Paljonko meillä on aikaa?” Kapteeni kysyi.
  ”Suunnilleen viisitoista minuuttia jos paine pysyy kurissa.”
  ”Voitko pysäyttää ylikuumenemisen?”
  ”Jos pystyisin muuttamaan fysiikan lakeja, luuletko todella, että olisin töissä täällä?” Walsh kysyi sarkastiseen sävyyn. Kapteenin ei tarvinnut edes miettiä vastaustaan.
  ”Kyllä.”
  ”Ja siitä voit lyödä vaikka alushoususi vetoa”, Walsh tokaisi pirteästi.
  ”Elleivät alushousuni pysyt auttamaan meitä pois tästä liemestä, jätä ne rauhaan.”
  ”Harkitsen asiaa, kapteeni.”
  ”Voitko hidastaa ylikuumenemista?”
  ”Se selviää vartin päästä”, totesi Walsh ja katkaisi yhteyden.

Ellakors 5b

osa 1a
osa 5a

Huhtikuu 1886 

Paluu alukselle oli sujunut merkillisen helposti. Itse asiassa pako oli kokonaisuudessaan sujunut merkillisen helposti. Oli vielä mahdollista, että Hamrick ja Easton olisivat päässeet kenenkään huomaamatta alukselle. Vielä sekin oli mahdollisuuksien rajoissa, että he olivat päässeet kenenkään huomaamatta takaisin. Mutta piru vieköön, yli kaksisataa ihmistä ei todellakaan pääse vihamielisellä alueella kapuamaan syvästä luolasta ylös ja raahustamaan parin kilometrin mittaista matkaa alukselleen ilman, että kukaan huomaa mitä on tapahtumassa. Ihan kuin heidän olisi haluttu lähtevän, mutta mitä järkeä on nähdä niin paljon vaivaa niin suuren porukan vangitsemisessa, jos aikoo päästää heidät menemään? Ellakors oli viittä vaille valmis lähtöön. Moottorit olivat kunnossa, alus poissa onkalosta johon se oli vajonnut ja miehistö valmiina nousemaan alukseen.
  ”Kaikki näyttäisi olevan kunnossa, kapteeni”, Walsh ilmoitti alusta synkeänä mulkoilevalle kapteeni Rothille. ”Nyt vain mennään hakemaan se suippokorva ja häivytään täältä.” Roth kääntyi katsomaan häntä ihmeissään ja Walsh vuorostaan katsoi takaisin kapteeniin, kuin tämä olisi ollut hivenen hölmö. ”Mitä? Luuletko yhdenkään meistä hetkeäkään uskoneen, että jätät hänet tänne?”
  ”En tietenkään”, kapteeni vakuutti eikä tiennyt itsekään puhuiko totta vai ei. Walshin huomautuksen ansiosta hän huomasi, ettei heidän pakonsa sittenkään sujunut liian hyvin ollakseen totta, heiltähän oli vielä yksi mies hukassa. Se auttoi häntä saamaan toimintakykynsä takaisin. ”On järjetöntä vaarantaa kaikki, joten menen hakemaan häntä yksin. Pyhä Trinian, varmista, että kaikki ovat päässeet takaisin alukseen ja että alus on toimintakunnossa ja lähtövalmiudessa. Ellen ole palannut tunnin sisällä, häipykää täältä ja raportoi ETM:lle, että olen todennäköisesti kuollut ja sinä et aio tehdä mitään, mitä olen juuri sanonut vai kuinka?”
  ”En, kapteeni.”
  ”Selvä. Tohtori Spiner, selvitä missä komentoketjussa seuraava luuraa ja käske hänen pitää huoli kaikesta mitä äsken sanoin. Minä ja pyhä Trinian lähdemme hakemaan suippokorvaa.”

Ellakors 5a

Ajanlaskusta. 

 
Vuodessa on 12 kuukautta.
Kuukaudessa on 3 viikkoa.
Viikossa on 10 päivää. 

Pidin kuukausien nimet, koska vaihtoehtoisten nimien muistaminen olisi ollut ihan liian vaivalloista ja tämä on riittävän sekasotkua muutenkin. Vuodenajat kulkevat suunnilleen samassa tahdissa kuin niiden kuuluisi mennä Suomessa. (Lunta toukokuussa!! Mitä kettua??) Näin samasta syystä kuin säilytin kuukausien nimetkin; se helpottaa kirjoittamista. Vuosi kuitenkin vaihtuu niin, että maaliskuu on vuoden ensimmäinen kuukausi. Siksi vasta nyt ollaan vuodessa 1886.

Ja kiviäkin kiinnostaa niin maan perusteellisesti.  

osa 1a
osa 4

Huhtikuu 1886 

Usean kiireisen kuukauden jälkeen ASS Ellakors oli toimittamassa lääkkeitä Fimetumiin. Kyseessä oli viimeinen tehtävä ennen ansaittua taukoa, jota tarvitsi kipeästi sekä miehistö että alus itse. Aikataulu oli tiukka, mutta muuten tehtävä oli helpommasta päästä. Lasti ei ollut vaarallinen eikä kenelläkään ollut syytä estää alusta pääsemästä määränpäähänsä. Tohtori Spiner oli kaikesta huolimatta huonolla tuulella. Hän istui pöytänsä ääressä sairasosastolla ja tuijotti synkeänä kelloa. Lopulta hoitaja Coradine ei voinut hillitä uteliaisuuttaan. ”Odotatteko jotain, tohtori?”
  ”Kun olimme lastaamassa lääkkeitä alukseen Penduluksessa, Walsh sai lopulta korjattua viimeiset vauriot joita alus sai Atlantiksella liki kaksi kuukautta sitten. Uskoakseni hän käytti apunaan ilmastointiteippiä ja sukkahousuja, mutta hän sai ne korjattua. Sairasosasto on tyhjillään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Meillä on helpoin tehtävä kuukausiin eikä mikään ole mennyt vikaan sen jälkeen kun matruusi Karns eilen kalautti päänsä kaapinoveen. 22 tuntia ja 18 minuuttia ilman mitään hankaluuksia. Jotain tapahtuu takuulla ennen kuin 24 tuntia on täynnä.”
  ”Olette turhan pessimistinen”, hoitaja huomautti ja juuri silloin rysähti.

Ellakors 4

osa 1a
osa 3b

Helmikuu 1885

ASS Ellakors liikkui kuin täi tervassa. Oli asioita joihin edes höyrykoneiden suojelupyhimys Walsh ei pystynyt ja valitettavasti Ellakorsin senhetkiset vauriot kuuluivat tähän kategoriaan. Tunnelma Ellakorsin konehuoneen perällä oli niin lähellä laiskaa, sateista sunnuntai-iltapäivää, kuin on ylipäänsä mahdollista keskiviikkoaamuna kokonaan veden alla. Walsh puuhasteli erään taannoisessa hyökkäyksessä pahimmin vaurioituneen koneen kimpussa seuranaan aluksen virallinen pääinsinööri Soliday ja käytännöllisyytensä osoittanut matruusi Goodenough.
  ”Jos olisin saanut yhdenkin Atlantiksella olleista härveleistä muilutettua alukseen, olisin voinut tehdä ihmeitä”, Walsh sanoi haaveillen, kun jälleen yksi yritys palauttaa kärsinyt höyrykone entiseen loistoonsa meni mönkään.
  ”Mieti mitä ihmeitä olisit voinut tehdä, jos olisit jäänyt Atlantikselle niin kuin professori Stockbridge pyysi”, Soliday huomautti.
  ”Olet puhunut Bracewellin kanssa vai mitä?”
  ”Olemme kihloissa, tietenkin olen puhunut hänelle. Hyvä kuitenkin, ettet jäänyt, olisit vain tehnyt työttömiä kaikista muista siellä, vai mitä Goodenough?” Matruusi oli syventynyt selailemaansa lehteen eikä vastannut, joten Soliday tönäisi tätä kyynärpäällä kylkiluiden väliin.
  ”Mitä? Mitä minä tein?”
  ”Mitä sinä oikein mietit noin perusteellisesti?”
  ”Niin, tuota… Itse asiassa minä mietin vain, miksi ETM:n univormujen värit ovat sininen, punainen ja vihreä?”
  ”Yksinkertaista, ne edustavat valon värejä.” Walsh ei malttanut olla vastaamatta.
  ”Väitit minulle, että purppura oli liian kallista ja korvattiin punaisella”, Soliday huomautti.
  ”Aivan niin. Purppuran väriaineen hinta nousi samoihin aikoihin kun vormuja suunniteltiin ja purppuraiset takit oli tarkoitus korvata keltaisilla, kunnes keksittiin, että punainen oli symbolisempaa.” Kaikki kolme päätä kääntyi, kun vähän matkan päästä alkoi kuulua huutoa ja tavaroiden kolinaa.
  ”Miten törkeää pitää juhlat ilman meitä”, totesi Walsh ja lähti katsomaan mistä oli kyse.

Ellakors 3b

osa 1a
osa 3a

Helmikuu 1885

Atlantiksen tukikohta sijaitsi meren pohjassa ja sitä ympäröi suojakupu, jota turvallisuussyistä ei saanut lähestyä yläpuolelta. Atlantikseen matkaavien alusten tuli olla sukelluksissa hyvissä ajoin ennen määränpäätään ja taittaa loppumatka pohjaa pitkin. Ellakorsin kokoinen alus ei päässyt suojakuvun sisään, vaan se ankkuroitui vähän matkan päähän ja siitä eteenpäin tarvikkeet kuljetettiin pienemmillä aluksilla. Kapteeni Roth ja muutama hänen valitsemansa mies Ellakorsin väestä oli kutsuttu tutustumaan Atlantikseen, joten sillä välin, kun miehistö valmisteli rahtilaatikoiden siirtoa, kapteeni Roth piipahti sairasosastolla.
  ”Kuinka pyhä Trinian voi?”
  ”Hän vannoi olevansa kunnossa”, tohtori Spiner vastasi. ”Koska kello oli jo yli iltakuuden, en uskonut sanaakaan, vaan määräsin hänelle lisää vuodelepoa.”
  ”Ah. Hän ei siis ole tulossa Atlantikselle”, kapteeni totesi. Tohtori katsoi kapteenia pitkään ennen kuin vastasi.
  ”Me puhumme nyt Walshista”, hän huomautti, mutta kapteeni oli jo tajunnut virheensä.
  ”Hän on jo lastauslaiturilla vai mitä?” Spiner vain nyökkäsi. Missä muuallakaan Walsh olisi ollut?

Kun kapteeni Roth seurueineen nousi pienestä kuljetusaluksesta hymyilevän vastaanottokomitean eteen, kapteenista tuntui hivenen hölmöltä. Useat hänen väestään olivat kuitenkin jo viimeiset pari tuntia kulkeneet edestakaisin Ellakorsin ja Atlantiksen väliä laatikoita rahdaten ilman sen kummempia huomionosoituksia. Kapteeni Roth oli ottanut mukaansa Walshin (jota ei olisi pystynyt pitämään poissakaan), luutnantti Bracewellin ja herra Qayinin. Heidät otti vastaan itse laitoksen johtaja professori Jane Stockbridge, hänen assistenttinsa tohtori Felton ja tutkijat, jotka Stockbridge esitteli Acresiksi ja Beckiksi.
  ”En odottanut, että Teillä itsellänne olisi meille aikaa”, totesi kapteeni Stockbridgelle, kun esittelyt ja kättelykoreografia oli hoidettu pois alta.
  ”Ei minulla tavallisesti olisikaan, mutta en voi jatkaa työtäni, ennen kuin tuomanne laitteet ovat toimintakunnossa”, Stockbridge selitti. Hän nojautui lähemmäs kapteenia ja hiljensi ääntään. ”Meillä on täällä paljon salaista, uusinta teknologiaa. Oletteko varma, että häneen voi luottaa?” Stockbridge vilkaisi vaivihkaa aeriaalin suuntaan.
  ”Teinä olisin enemmän huolissani komentaja Walshista”, kapteeni totesi yhtä salavihkaiseen tyyliin ja Stockbridge vilkaisi yliperämiestä, joka katseli ympärilleen silmät kiiluen kuin lapsella karkkikaupassa.
  ”Taidan pyytää assistenttiani pitämään häntä silmällä.”

Ellakors 3a

osa 1a
osa 2

Helmikuu 1885

ETM:n amfibisen laivaston ylpeys ASS Ellakors oli joitakin päiviä aikaisemmin lähtenyt Urista, mistä se oli noutanut tarvikkeita, jotka oli nopeasti toimitettava vedenalaiseen tutkimuskeskukseen Atlantikseen.
  ”Luutnantti Sanada, muistuttaisitteko komentaja Walshia, että yliperämiehen paikka on komentosillalla, ei konehuoneessa?” Siitä oli nyt seitsemän kuukautta, kun aluksen edellinen yliperämies Storm oli saanut ylennyksen kapteeniksi ja jättänyt Ellakorsin. Komentaja Walsh oli noussut pääinsinööristä yliperämieheksi jokseenkin vastentahtoisesti ja livahti aina tilaisuuden tullen konehuoneeseen pelottelemaan kokemattomampia insinöörejä ja etenkin seuraajaansa. Siitä oli kolme kuukautta, kun kapteeni Roth oli palkannut itselleen neuvonantajan, siviilin, jonka oli kohdannut sattumalta ja jota ei tuntenut lainkaan. ETM:n säädöksissä ei missään kielletty ulkopuolisen konsultin käyttämistä – kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, että se olisi tarpeellista kieltää – mutta kapteeni oli joka tapauksessa joutunut näkemään hieman vaivaa, ennen kuin häntä ylemmät tahot olivat joutuneet myöntämään kyseisen porsaanreiän olemassaolon. Ja nyt kapteeni Roth ei enää voinut käsittää, miksi aeriaalin saaminen alukselle oli tuntunut niin tärkeältä. Jokin miehessä oli herättänyt hänen huomionsa ja antanut tunteen, että tässä oli se, mitä hän tarvitsi saattaakseen kaiken jälleen tasapainoon. Tekemään työstä jälleen mielekästä. Kuinka väärässä hän olikaan ollut.

Ellakors 2

Virallisen julkaisuaikataulun (josta kukaan huikeasta yhden hengen lukijamäärästäni ei olisi tietoinen, ellen olisi sitä maininnut) mukaan tänään olisi vuorossa Velho.

Minä en pidä Velhosta.

En minä pidä Ellakorsistakaan, mutta se ei ole niin vanha tekele kuin Velho, joten se ei ole vielä ehtinyt kerätä osakseen aivan yhtä paljon itsekritiikkiä.

Siispä päivän soopa: Ellakors 2.

Jossa ei tapahdu mitään jännää. 

Jännä alkaa vasta osassa 3.

Ehkä.  

osa 1a
osa 1b

Marraskuu 1885

Lähes kaksi kuukautta kestäneen tehtävän jälkeen ASS Ellakors matoi telakalle Kalligeneian tukiasemalla. Viimeiset viikot olivat rasittaneet niin alusta kuin sen miehistöäkin. Valtaosa miehistöstä odotti innolla vapaata, jota heille oli luvassa siksi aikaa, kun Ellakors kävi läpi välttämättömiä huolto- ja korjaustöitä. Poikkeuksia tietenkin löytyi ja toisin kuin yleensä, ansaittu tauko ei harmittanutkaan eniten aluksen kapteenia, vaan yliperämies Walshia. Trinian Walsh oli ollut Ellakorsin pääinsinöörinä ennen valitettavaa ylennystään ja piti yhä höyryaluksen konehuonetta omana valtakuntanaan, jonne muilla ei ollut asiaa puuhastelemaan. Kalligeneian telakan henkilökunta oli kärsivällistä joukkoa. He paiskasivat Walshin pihalle vasta kolmen päivän jälkeen. Walshille jäi kaksi vaihtoehtoa: etsiä jotain juotavaa tai etsiä jotain näperrettävää. Koska näpertelyyn saattoi käyttää Ellakorsilla olevat muutamat joutohetket, Walsh päätti hakeutua juomaan. Walsh oli etsimässä kapakkaa, jonne ei ollut aikaisemmilla vierailuillaan saanut porttikieltoa ja sattui kulkemaan oikeustalon ohi juuri kun siellä oli käynnissä mielenkiintoinen rähinä. Walsh katseli tapahtumia hetken verran. Kokonaiset viisi miestä yritti taltuttaa yhtä naama punaisena räyhäävää raivopäätä. Walsh totesi tuntevansa sekä raivohullun itsensä että tämän raivon kohteen ja koska hänellä ei ollut mitään kiinnostusta uudistaa tuttavuuttaan raivohullun kanssa, hän käveli mekkalan rauhallisemman osapuolen luo. ”Sinut sitten vapautettiin, vai?”
  ”Kyllä. Herra Cowden ei tullut ajatelleeksi, että tekaistujen syytösten pitävyys kannattaisi varmistaa tekaistulla todistusaineistolla.” Puheena oleva herrasmies saatiin lopultakin taltutettua ja häntä alettiin raahata takaisin oikeustaloon, missä hän saisi riemukseen syytteet ainakin tapon yrityksestä, virkamiehen vastustamisesta ja häiritsevästä käytöksestä julkisella paikalla.
  ”No, se oli viihdyttävää,” Walsh totesi hilpeästi ja koska Israfilin ex-presidentin aiheuttama näytös oli tullut päätökseensä, hän kääntyi jälleen herra Qayinin puoleen. ”Etsiskelen kapakkaa, jossa minua ei vielä tunnisteta, liitytkö seuraan?”

Ellakors 1b

Ettei kukaan erehtyisi luulemaan tämän blogin oikeasti muuttuneen kiinnostavaksi, laitan tänne kissakuvien väliin tällaisen tyhjänpäiväisen tekstinpätkän. 

Yleisön pyynnöstä.

osa 1a

Syyskuu 1885 

Kaksi päivää oli kulunut siitä, kun Ellakorsin väki oli noukkinut matkaansa aeriaalin Israfilin kaupunkia ympäröivältä joutomaalta ja aluksen elämä oli jatkanut normaaleja latujaan poikkeuksellisesta vieraasta huolimatta. Oli matruusi Carnahanin vuoro huolehtia viherhuoneen kasvinäytteistä. Lähes heti astuessaan viherhuoneeseen hän huomasi aeriaalin makuulla yhdellä seinänvierustan penkillä. Carnahan ei ajatellut asiasta mitään, monet miehistön jäsenet mielellään lepäsivät viherhuoneessa, miksei siis herra Qayin. Matruusi jatkoi töitään tavalliseen tapaan aeriaalista välittämättä, mutta hänelle alkoi vähitellen tulla hankala olo. Hän vilkaisi välillä Qayinin suuntaan ja palasi jälleen puuhiinsa todettuaan, ettei tämä ollut hievahtanutkaan. Selittämätön hankala olo ei kuitenkaan jättänyt matruusia rauhaan ja mies vilkaisi aeriaalia yhä useammin, kunnes lopulta jäi tuijottamaan tätä useaksi minuutiksi. Aeriaali ei liikkunut. Ei lainkaan. Carnahan astui lähemmäs kunnes oli aivan miehen vierellä ja yritti kohteliaasti puhutellakin tätä, mutta ei muutosta. Lopulta matruusi polvistui aeriaalin vierelle ja varovasti tunnusteli tämän kättä. Kylmä. Hän oli kuullut, että aeriaaleilla oli tavallista matalampi ruumiinlämpö, mutta käsi oli jääkylmä ja kasvihuoneessa oli sentään keskimääräistä lämpimämpi ilma. Aeriaali ei näyttänyt hengittävän eikä matruusin onnistunut löytää tältä pulssia. Matruusi Carnahan mietti jo kuuluiko hänen ensin kutsua tohtori Spiner vai raportoida kapteenille, kun aeriaali avasi silmänsä ja pelästytti hänet pahanpäiväisesti. Matruusi vakuutti herra Qayinille ettei tämä ollut häirinnyt hänen työtään ja yhä hivenen järkyttyneenä jatkoi kasvien hoitoa aeriaalin mennessä herra ties minne säikyttelemään ihmisiä olemattomalla pulssillaan.

Ellakors 1a

Syyskuu 1885

ETM:n alus ASS Ellakors oli pysähtynyt muutaman kilometrin päähän Israfilista. Israfil oli joko eräs maailman pienimmistä valtioista tai yksi sen suurimmista kaupungeista riippuen siitä, miltä suunnalta asiaa tahtoi lähestyä. Koko olemassaolonsa ajan Israfililla oli ollut tapana lietsoa levottomuuksia naapureidensa kanssa, joten ETM:n aluksilla oli ohi kulkiessaan rutiinikäytäntönä seisahtua tarkistamaan tilanne. Jatkuvien taistelujen seurauksena Israfilia ympäröi joutomaa, jota kukaan ei hauraan rauhan säilymisen toivossa uskaltanut vaatia omakseen ja jolla valtaosa tuon mikrovaltion aiheuttamista rähinöistä oli käyty. Ellakors oli jäänyt aivan tämän joutomaan laitamille. Se seisoi kivikkoisessa maastossa täydellisessä tasapainossa tuhansien jalkojensa varassa. Höyryaluksen moottorit oli sammutettu ja ilman niiden jyskettä yö oli poikkeuksellinen hiljainen. Israfilissa oli tavan mukaan levottomat ajat, mutta sen väki vaikutti tällä haavaa kahinoivan vain keskenään, joten aluksen oli tarkoitus jatkaa matkaansa heti seuraavana päivänä. Kapteeni Roth oli vetäytynyt hyttiinsä ja jättänyt komentosillan yliperämiehensä Trinian Walshin haltuun. Useita tunteja auringonlaskun jälkeen Walsh sai ilmoituksen häiriöstä. Pikkuasia. Ei mitään, mitä yliperämies ei voisi omin päin hoitaa, mutta sen verran harvinaislaatuinen pikkuasia, että kapteeni Roth takuulla haluaisi tulla vaivatuksi sen takia.
  ”Luutnantti Sanada, ilmoittakaa kapteenille, että aluksen ulkopuolella on aeriaali.” Viestintäpäällikkö totteli viipymättä ja sai vastauksen yhtä nopeaan.
  ”Kapteeni kysyy mitä kello on.”
  ”Kertokaa kapteenille, että jossain päin tätä planeettaa kello on vielä 17.35 ja vaikka emme olekaan kyseisessä maailmankolkassa, aluksen ulkopuolella on yhä aeriaali.”