Velho 7

osa 1
osa 6

Sen jälkeen, kun Alia oli kadonnut polun mutkasta puiden taakse, velho uskoi, ettei näkisi tätä enää koskaan. Hän tosin toivoi olevansa väärässä ja odotti Aliaa palaavaksi, mutta kun prinsessaa ei kuulunut takaisin, velho arveli tämän menneen kotiin isänsä luo. Alian isä puolestaan uskoi tytön olevan yhä velhon vankina.

Fe oli aikaa sitten loistokkaasti lyönyt Punaisen kuningattaren joukot ja sodan uhan poistuttua oli kuningas alkanut murehtia tytärtään. Voitto Kaunista oli käynyt niin helposti, että kuningas oli alkanut miettiä, josko se sittenkin oli vain hänen oman sotaväkensä aikaansaannosta. Mitä enemmän hän asiaa mietti, sitä varmemmaksi hän tuli, että Kaun olisi kukistunut joka tapauksessa hänen miestensä urheuden ansiosta ja että velhokin oli varmasti tiennyt sen. Velhon loitsu oli varmasti loppujen lopuksi ollut yhtä tyhjän kanssa, pelkkää silmänlumetta jonka avulla hän oli saanut huijattua kuninkaalta hänen ainoan tyttärensä.

Kuningas kutsui jälleen koolle poikansa ja kertoi heille ajatuksistaan. Prinssit olivat kaikki yhtä mieltä hänen kanssaan. Heidän joukkojensa ylivertaisuus ei voinut mitenkään olla velhon tekosia; Alia oli luopunut vapaudestaan aivan turhaan. Vääryys täytyi korjata ja prinsessa vapauttaa.

Aluksi näyttivät kaikki uljaat pelastussuunnitelmat kaatuvan siihen, ettei kukaan tarkalleen tiennyt, missä velho asui. Onneksi eräs veljeksistä kuitenkin muisti nähneensä kerran torilla eukon, joka oli vaikuttanut tietävän velhosta kaiken tietämisen arvoisen – nimeä lukuun ottamatta. Eukko haettiin kuninkaan puheille ja totta tosiaan, tämä osasi tarkalleen kertoa missä velhon linna sijaitsi ja kuinka sinne pääsi. Sitä ei osannut kukaan arvata, että eukko olisi osannut myös kertoa, että prinsessaa oli tuosta linnasta turha etsiä. Eukko ei näet ollut kukaan muu kuin naamioitunut Punainen kuningatar. Hän tahtoi kuninkaan tuhoavan velhon hänen puolestaan, sillä sen jälkeen hänen olisi helppo valloittaa muut kolme valtakuntaa.

Velho 6

osa 1
osa 5

Alia löysi helposti kylään, josta velho oli kertonut. Hän tuli pian sillalle, joka johti saarelta Jeran valtakuntaan ja sillan toisella puolella oli kylä niin kuin pitikin. Kun Alia oli ylittänyt sillan, hänet tuota pikaa ympäröi ihmisjoukko, joka katseli häntä ihmeissään. Ihmiset tuijottivat ja koskettelivat varovasti hänen hiuksiaan ja vaatteitaan, kuin eivät olisi uskoneet häntä todelliseksi. Nuo ihmiset tunsivat Alian, mutta he eivät tunteneet häntä Fen prinsessana vaan velhon vankina. Kaikissa saaren lähikylissä jokaisessa neljässä valtakunnassa oli kuultu tytöstä, jonka velho oli vanginnut linnaansa. Tytön täytyi olla velhon vanki, koska hän oli tullut saarelta ja uteliaat ihmiset kyselivät häneltä, kuinka hän oli päässyt pakenemaan.

Alia ei aluksi käsittänyt ollenkaan. Kaikki, joilta hän yritti kysellä untuvista, vain ihmettelivät, että hän oli päässyt pakenemaan velhoa. Silloin Alia alkoi ajatella ja tajusi vihdoin, miksi velho oli niin kovin nauranut hänelle, kun hän oli pyytänyt koria: velho ei ollut ensinkään uskonut, että hän palaisi. Päinvastoin velho oli varmasti uskonut että hän ei palaisi, vaan kipittäisi suoraa päätä takaisin isänsä luo. Silti velho oli lähettänyt hänet matkaan, mukanaan aivan liian paljon rahaa untuviin, joita ei tarvinnut. Velho oli antanut hänen mennä ja Alia hieman järkyttyi tajutessaan, ettei tahtonut mennä. Hän halusi kyllä kertoa isälleen, että oli kunnossa, mutta ei hän halunnut jäädä tämän luokse. Hän ei halunnut takaisin koruompelusten ja raskaiden, koristeellisten pukujen luokse, hän ei halunnut kotiin, missä oli aina vain Fen kuninkaan tytär eikä koskaan Alia.
Hän ei halunnut pois velhon luota.

Oli työn ja tuskan takana saada kyläläiset käsittämään, että Alia tahtoi ostaa korillisen untuvia ja ihan oikeasti mennä takaisin velhon luo, mutta hän onnistui siinä lopulta. Mukanaan reilusti untuvia ja keventynein mielin Alia lähti paluumatkalle velhon linnaa kohti. Hän ei koskaan päässyt perille, koska vain vähän ennen kuin linna olisi ilmestynyt näkyviin puiden keskeltä Alia kohtasi joukon Punaisen kuningattaren sotilaita. Kuningatar oli raivoissaan, kun velho oli sotkenut hänen suunnitelmansa Fen valloittamisen suhteen ja oli lähtenyt pieni joukko mukanaan etsimään keinoa kukistaa velho. Tuota keinoa hän ei löytänyt, mutta hän löysi Alian. Kuningatarkin oli kuullut huhuja velhon vangista ja arvasi aivan oikein Alian olevan juuri tämä huhujen tyttö – kenellä muulla olisi syytä kulkea velhon luo untuvia mukanaan? Haluten tehdä velholle kiusaa edes sen verran, että varasti tämän vangin ja myös aavistellen tytön olevan velholle tärkeä hän sieppasi Alian mukaansa.

osa 7

Velho 5

osa 1
osa 4

Seuraavina päivinä Alian yritykset hoitaa velhon taloutta jatkuivat aika lailla yhtä onnettomasti kuin olivat alkaneetkin. Astiat lipsahtivat hänen käsistään lattialle hänen tiskatessaan ja velho vei sirpaleet mennessään tyytyväisenä hymyillen. (Alia ei koskaan oikein saanut selville mitä velho palasilla teki, mutta jotkin hänen loitsuistaan muistuttivat aivan mosaiikkeja.) Kun pöytäliinaan tuli vahingossa repeämä, velho repi koko liinan köydeksi ja ripusti ikkunaan, joka ei kunnolla sulkeutunut enää sen jälkeen, kun Alia oli sen pessyt. Velho myös kulki ikkunasta kokonaisen viikon asioilleen mennessään.

Kun Alia oli tomuttamassa kirjaston ylimpien kirjojen hyllyjä, hän horjahti ja putosi tikkailta. Velho seisoi sopivasti tikkaiden alapäässä ja otti prinsessan kiinni ennen kuin tälle kävi hullusti. Sitten, aivan kuin prinsessoja putoaisi taivaalta hänen syliinsä tämän tästä, velho laski Alian lattialle, otti kirjan, joka Alialla oli ollut kädessä hänen pudotessaan ja lähti kirja mukanaan hymyillen niin kuin se olisi tuhansista kirjoista ollut juuri se, jota hän oli kirjastoon tullut hakemaan.

Alia alkoi viihtyä linnassa. Hän oppi kulkemaan siellä ilman lankakerää suunnistuksen apuna ja työt alkoivat sujua paremmin, kun hän sai kokemusta. Velho suhtautui hullunkurisesti hänen virheisiinsä mutta ei toisaalta sanonut sanaakaan silloin, kun Alia onnistui jossain. Yksinkertaiset ja työntekoon sopivat puvut, joita Alian vuoteelle toisinaan ilmestyi, olivat paljon mukavampia, kuin raskaat sametista ja silkistä tehdyt kullalla silatut mekot, joita hän oli kotona joutunut käyttämään. Prinsessana hänen oli aina täytynyt näyttää huolitellulta, hänen piti aina olla kohtelias ja hänen päivänsä olivat kuluneet opiskellen käytöstapoja ja tehden koruompeluksia. Oli virkistävää, kun tukka sai näyttää harakanpesältä ja sai tehdä jotain oikeasti hyödyllistä. Isänsä luona Alia oli myös ollut ainoastaan prinsessa – jonkinlainen liikkuva koriste-esine. Velholle hän oli todellinen ihminen – jonka olemassaoloa velho ei tosin useinkaan tuntunut huomaavan.

Tietenkin Alia oli yhä vanki. Jonkinlainen loitsu esti häntä lähtemästä linnasta silloinkin, kun velho oli itse poissa. Hänestä tuntui kuitenkin, että hän oli kotonaan ollut paljon pahemmassa vankilassa, koska siellä hän ei saanut olla oma itsensä.

Velho 4

osa 1
osa 3

Alia oli odottanut velhon vievän hänet kotiinsa vain siirtämällä heidät taikakeinoin, mutta matka taittuikin merkillisissä hevosettomissa vaunuissa, jotka kopistelivat menemään teitä pitkin puisilla koivillaan sellaista vauhtia, että ihan hirvitti. Velho asui saarellaan suuressa, sokkeloisessa linnassa. Se näytti melkein yhtä suurelta kuin Alian isän linna ja kuitenkin velho asui siellä aivan yksinään – tai oli asunut siihen asti.

Oli jo myöhä, kun kummalliset vaunut kolistelivat linnan pihalle ja niin pimeää, ettei Alia kunnolla nähnyt minkälaiseen paikkaan oli joutunut. Velho johdatti prinsessan sisälle ja muitta mutkitta sulki hänet tyrmään. Tyrmä ei kyllä ollut niin kamala paikka kuin olisi saattanut kuvitella. Siellä oli pimeää ja pienissä ikkunoissa kalterit eikä lainkaan kauniita huonekaluja, mutta toisaalta siellä oli runsaasti kuivia, puhtaita olkia joilla nukkua eikä laisinkaan rottia tai muita iljetyksiä. Katosvuoteeseen ja lämpimiin peittoihin tottuneelle prinsessalle tyrmä oli silti melkoinen järkytys.

Alia oli ollut varma, ettei pääsisi tyrmästä koko loppuelämänsä aikana, mutta jo varhain seuraavana aamuna velho tuli hakemaan häntä ja vei kierrokselle linnaan. Alia oli kylmettynyt yön aikana ja niiskutti koko ajan. Linna oli täynnä sokkeloisia huoneita ja valtavia makuukamareita, joissa kukaan ei asunut. Siellä oli ruokasali, jonka pöydän ääreen olisi mahtunut prinsessan koko suku serkkuineen kaikkineen ja kirjasto, jossa hyllyt ylsivät kaukana hänen päänsä yläpuolella olevaan katonrajaan asti ja olivat tulvillaan kirjoja.

Mitä enemmän Alia näki, sitä enemmän hän meni pyörälle päästään ja hän huolestui aika tavalla tajutessaan, että velho aikoi hänestä piikaa itselleen. Hänen tuli pyykätä, tiskata, tarjoilla ruoka, siivota ja ylipäänsä tehdä kaikki, mikä linnassa vain tekijää tarvitsi, mutta prinsessana ei Alia tietysti osannut tehdä mitään niistä. Prinsessa muisteli murheissaan, miten ankara hänen isänsä oli taitamattomia palvelijoita kohtaan. Velho olisi varmasti moninkertaisesti pahempi.

Jos 6

osa 1
osa 5

Selden ojensi kätensä ja tarttui vajoamaisillaan olevaa naista olkapäästä. Se rauhoitti Toscaa vähäsen ja hän pääsi sen verran irti suosta, että pystyi kävelemään. Rupatellen mukavia Selden lähti johdattamaan Toscaa suon halki. Aluksi hän puhui prinsessa Vegasta ja muistutti kirouksen pian murtuvan saadakseen Toscan mielialan nousemaan, mutta kohta hän jo puhui kaikesta maan ja taivaan väliltä. Taukoamatta. Tosca ei saattanut jälkikäteen muistaa mistä kaikesta Selden oli puhunut, mutta se oli estänyt häntä miettimästä miten suo vetäisi hänet syvyyksiinsä tukehduttaen ja miten hän jäisi sen vangiksi, aivan kuten prinsessa Vega oli jäänyt kiven vangiksi. Aina, kun kauhu yritti napata Toscasta otteen, Selden veti hänet irti suosta ja puhui vielä iloisemmin kuin siihen asti. Suolla oli synkkiä ajatuksia herättävä ilmapiiri. Jos Selden olisi hetkeksikään herpaantunut ja ajatellut edes yhtä, mitättömintä onnetonta ajatusta, joita suo yritti hänen mieleensä tunkea, olisi hänkin jäänyt kiinni. On jokseenkin mahdotonta ajatella iloisia, kun tuntee maan kiskovan sinua syvyyksiinsä, joten siinä tapauksessa he olisivat olleet mennyttä kumpainenkin. Mutta Selden oli kulkenut suolla ennenkin. Hän osasi pitää ajatuksensa kurissa ja olla antamatta periksi kasvavalle väsymykselleen ja lopulta he olivat päässeet alueen tuolle puolen. Tosca hoiperteli ensimmäisen tukevalla maalla kasvavan puun luokse ja kesti tovin ennen kuin Selden sai suostuteltua hänet irrottamaan siitä otteensa.

Velho 3

osa 1
osa 2

Kuningas matkasi kotiin keventynein sydämin. Velho tarvitsi kolme päivää kehittääkseen loitsun, jonka avulla Kaunin joukot saataisiin kukistettua ja oli luvannut tuoda sen samalla, kun noutaisi palkkionsa. Menisi vain kolme päivää ennen kuin Fe pelastuisi ja sen verranhan kuninkaalta meni aikaa kotimatkaansa. Kuninkaan hyvä tuuli ja helpotus säilyivät lähes koko tuon matkan ajan. Kuninkaan ollessa melkein linnansa muureilla hän kuuli iloisen tervehdyksen ja näki tyttärensä Alian ratsastavan luokseen tietä reunustavasta metsästä. Innokkaana näkemään jälleen rakkaan isänsä ja kuulemaan velhon vastauksen oli Alia päättänyt tulla kuningasta vastaan. Silloin kuningas käsitti velhon pyytämän palkkion suuruuden ja helpotus vaihtui kauhuksi.

Velho 2

osa 1

Fen kuningas oli neuvoton kuningattaren hyökkäysten edessä. Hänen kansastaan ei ollut vastusta Kaunin lumotuille sotilaille. Tys kieltäytyi auttamasta, koska kuningas ei ollut aikoinaan suostunut antamaan ainoaa tytärtään vaimoksi kummallekaan Tysin kuningattaren pojista, Jera puolestaan ei voinut lähettää väkeään avuksi, sillä oli sadonkorjuu ja kaikki olivat töissä pelloilla. Tai niin he sanoivat, tosiasiassa kukaan ei vain olisi uskaltanut vastustaa Punaista kuningatarta.

Fe oli pahassa pulassa ja keksiäkseen ratkaisun valtakuntansa ahdinkoon kuningas kutsui neuvonpitoon kaikki kuusi poikaansa. Heidän tietämättään neuvotteluun osallistui myös kuninkaan ainokainen tytär Alia, joka piiloutui salin oven taakse kuuntelemaan salaa. Yksi prinsseistä ehdotti salamurhaajan lähettämistä Punaisen kuningattaren luo. mutta taitavinkin salamurhaaja kuitenkin vain rakastuisi kuningattareen lumouksen takia. Toinen ehdotti avun pyytämistä muista, neljän valtakunnan ulkopuolisista maista, mutta sieltä apu ei millään ehtisi ajoissa.

Kaikki muutkin ehdotukset olivat yhtä hyödyttömiä ja kuningas alkoi jo pohtia millaista Punaisen kuningattaren alaisuudessa mahtaisi olla, kun Alia pujahti esille piilostaan kertomaan oman ehdotuksensa: he pyytäisivät velhoa apuun. Kuningas ja kaikki kuusi prinssiä tyrmistyivät ajatuksesta, velhohan oli – jos mahdollista – vielä pahempi kuin Punainen kuningatar. Hetken pohdittuaan he kuitenkin ymmärsivät velhon olevan heidän ainoa toivonsa. Kukaan muu ei mahtaisi kuningattaren voimille mitään tai uskaltaisi nousta häntä vastaan. Huhuttiin myös, että Punainen kuningatar syvästi inhosi velhoa ja siksi kuningatar ei varmasti pyytäisi velhoa omaksi avukseen.

Velhon kerrottiin saapuvan minne tahansa, jos häntä kutsui nimeltä. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän, mikä tämä nimi oli ja niinpä kuninkaan oli pakko itse lähteä velhon luo. Velhon saarelle oli kolmen päivän matka. Kuningas jätti kuusi poikaansa pitämään valtakuntaansa pystyssä ja lähti jo tuona samaisena iltana ratsastamaan saarta kohti.

Saaren keskellä oli muinainen temppeli ja saamiensa neuvojen mukaisesti kuningas sytytti temppelin keskelle suuren kokon. Kuningas kasasi kokon yhdeksästä ajopuun palasta, jotka oli varta vasten tuonut mukanaan, asetti puut huolellisesti tähden muotoon, asetteli päälle seitsemää erilaista tuoksuvaa yrttiä ja sytytti mustalla kynttilällä. Sitten, kun kokko roihusi iloisesti ja kuningas oli lähes tukehtunut siitä nouseviin tuoksuihin, hän heitti liekkeihin kirjeen, jonka oli jo etukäteen velholle kirjoittanut.

Velho 1

Olipa kerran maa, joka oli jaettu neljään valtakuntaan: Tys, Jera, Fe ja Kaun. Kaakossa hallitsi kuningatar Tysin valtakuntaa, jonka sotajoukot olivat vertaansa vailla. Niin miehet kuin naisetkin opetettiin jo pienestä pitäen käsittelemään aseita, eikä missään toisessa neljästä valtakunnasta osattu valmistaa niin vahvaa terästä kuin Tysissä.

Tysin länsipuolella sijaitsi Jera, jossa miekkojen sijaan taottiin auroja. Maa oli täynnään peltoja ja kukoistavia hedelmätarhoja; se tunnettiin herkullisista ruuistaan ja viineistään – sekä kuninkaastaan, joka mielellään piti iloisia juhlia.

Luoteessa sijaitsi vaurain maan neljästä valtakunnasta, Fe. Fe oli niin täynnä kaivoksia, että näytti aivan kuin jättiläismyyrät olisivat mellastaneet siellä. Oli rautakaivoksia, hiilikaivoksia, kuparikaivoksia, kultakaivoksia, hopeakaivoksia ja ennen kaikkea timanttikaivoksia.

Neljäs valtakunta oli nimeltään Kaun. Sen hallitsijaa kutsuttiin Punaiseksi kuningattareksi, koska hän oli tuohon väriin tavattoman mieltynyt. Punainen kuningatar oli hyvin kaunis, mutta myös julma ja vallanhimoinen. Koko valtakuntansa ylle hän oli langettanut lumouksen, joka sai väen rakastamaan häntä. Lumouksen vuoksi ei kansa noussut kuningatarta vastaan, vaikka hän olisi hallinnut kuinka epäoikeudenmukaisesti ja hänen yhtälailla lumottu sotajoukkonsa taisteli valtiattarensa puolesta niin urhoollisesti, että yksi sotilas vastasi kolmea.

Maassa oli vielä yksi alue, joka ei kuulunut minnekään ja jota yksikään neljästä kuninkaallisesta ei hallinnut. Neljän valtakunnan risteyskohdassa sijaitsi saari, jossa asusti koko maan ja ehkä maailmankin mahtavin mies: velho, jonka voimiin verrattuna Punaisen kuningattaren lemmenlumous oli leikintekoa. Velho ei ollut hyvä eikä paha, ei vaalea eikä tumma eikä oikeastaan ihminenkään. Hän auttoi hätään joutuneita, mutta vain maksua vastaan. Hän antoi ihmisille aina sen, mitä nämä pyysivät eikä sitä, mitä nämä olisivat tarvinneet ja hänen palkkionsa olivat usein pieniä hinnaltaan mutta suuria arvoltaan ja niinpä velhoa kirottiin useammin kuin kiiteltiin.

Punainen kuningatar himoitsi alituiseen lisää maata, valtaa ja rikkauksia. Hän oli jo kyllästynyt oman kansansa nöyristelevään käytökseen ja kaipasi uusia kasvoja, jotka voisi pakottaa lumouksensa alle. Jeran iloinen valtakunta ei kuningatarta tuolloin kiinnostanut – ja vaikea se olisi ollut valloittaakin, kun valtakunnilla ei ollut yhteistä rajaa. Tys puolestaan oli sotavoimiltaan vielä liian vahva. Kuningatar tarvitsisi vielä paljon enemmän lumottuja sotilaita, ennen kuin uskaltaisi käydä Tysiä vastaan. Niinpä Punainen kuningatar suuntasi katseensa länteen. Fen väki oli taitavampi heiluttamaan hakkua kuin miekkaa ja sen suunnattomien rikkauksien turvin hän voisi leikiten valloittaa koko maan valtakunta kerrallaan – ja sen jälkeen tietysti kaikki muutkin maat. Riemuiten jo etukäteen naapurivaltakunnan aarteista ja sen ihmisistä, jotka tuota pikaa myös rakastaisivat häntä, kuningatar julisti Felle sodan.

osa 2