Velho 3

osa 1
osa 2

Kuningas matkasi kotiin keventynein sydämin. Velho tarvitsi kolme päivää kehittääkseen loitsun, jonka avulla Kaunin joukot saataisiin kukistettua ja oli luvannut tuoda sen samalla, kun noutaisi palkkionsa. Menisi vain kolme päivää ennen kuin Fe pelastuisi ja sen verranhan kuninkaalta meni aikaa kotimatkaansa. Kuninkaan hyvä tuuli ja helpotus säilyivät lähes koko tuon matkan ajan. Kuninkaan ollessa melkein linnansa muureilla hän kuuli iloisen tervehdyksen ja näki tyttärensä Alian ratsastavan luokseen tietä reunustavasta metsästä. Innokkaana näkemään jälleen rakkaan isänsä ja kuulemaan velhon vastauksen oli Alia päättänyt tulla kuningasta vastaan. Silloin kuningas käsitti velhon pyytämän palkkion suuruuden ja helpotus vaihtui kauhuksi.

Kuningas ei sanonut tyttärelleen mitään, mutta linnaan päästyään kutsui välittömästi jälleen koolle kaikki poikansa. Hän tarkisti, ettei Alia sillä kertaa piileskellyt oven takana – tyttö oli piiloutunut ikkunasyvennykseen – ennen kuin kertoi pojilleen, mitä oli mennyt lupaamaan velholle palkkioksi tämän avusta. Kaikki prinssit olivat yhtä mieltä siitä, ettei velho saisi heidän sisartaan mistään hinnasta, mutta mikä neuvoksi? Yksi ehdotti, että he yksinkertaisesti peruisivat velhon kanssa tehdyn sopimuksen, mutta silloin koko Fen kansa prinsessa Alia mukaan lukien joutuisi Punaisen kuningattaren kynsiin. Toinen ehdotti, että he sulkeutuisivat linnaan, jolloin velho ei pääsisi tyttöä noutamaan, mutta silloinkin jäisi heiltä velhon apu saamatta. Kolmas ehdotti, että he vain väittäisivät jonkun toisen tervehtineen kuningasta ensinnä ja se vaikutti käyttökelpoiselta ajatukselta. Ei velhokaan voinut niin mahtava olla, että olisi tiennyt Alian lähteneen isäänsä vastaan ja jos velho kaikesta huolimatta vaatisi prinsessaa itselleen, he voisivat surmata tämän heti loitsun saatuaan. Ennen kuin prinssit olivat ehtineet keksiä kenet linnan sadoista palvelijoista velholle annettaisiin, salin ovet paiskautuivat auki kuin voimakkaan tuulen puhaltamana. Kaikki seitsemän kääntyivät kauhuissaan katsomaan ovelle varmoina siitä, että velho oli saapunut ja näkivät kynnyksellä pienen, valkean koiran, joka hajamielisesti rapsutti korvaansa.
  ”No tuo oli odottamatonta,” sanoi joku kuninkaan vierellä ja kuningas tunsi selkäpiitään kylmäävän, kun hän tunnisti äänen. Velho oli jotenkin päässyt linnaan kenenkään huomaamatta. Säikähtyneet prinssit tapailivat miekkojaan, mutta turhaan; kukaan ei ollut huomannut aseistautua pelkkää perheen sisäistä neuvottelua varten.
  ”Tulin portinvartijaani noutamaan”, sanoi velho iloisesti. Kuningas vaati saada nähdä loitsun ensin ja velhon käteen ilmestyi safiirinsinisenä hohteleva pullo, jonka sisällä näytti olevan savua.
  ”Kaatakaa pullon sisältö metsässä sijaitsevaan lähteeseen ja antakaa kaikkien sotilaidenne juoda lähteestä. Loitsu auttaa sotilaitanne häätämään Punaisen kuningattaren joukot, mutta jos yritätte vuorostanne valloittaa Kaunin tai minkä tahansa toisen valtakunnan, sen voima kääntyy teitä itseänne vastaan”, velho varoitti ja tiedusteli uudelleen postinvartijaansa. Kuningas käski nuorinta poikaansa noutamaan portinvartijaa – eli ketä tahansa paitsi Aliaa – mutta velho sanoi haluavansa hakea palkkionsa itse, asteli suoraan yhden ikkunan luo ja veti verhon sivuun paljastaen sen takana piileskelleen prinsessan. Kuningas ymmärsi nyt, että velhon huijaaminen ei ollut mahdollista, eikä tiennyt mitä tehdä. Ei hän voinut noin vain luovuttaa tälle ainoaa tytärtään, mutta yhtä mahdoton ajatus oli tuomita koko Fe tuhoon Punaisen kuningattaren käsissä.

Kuninkaan epäröidessä loitsupullo – valtakunnan pelastus – katosi kylmästi hymyilevän velhon kädestä yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin ja velho lähti ovea kohti. Olihan selvää, ettei kuningas tahtonut pitää omaa osuuttaan sopimuksesta. Prinsessa Alia ei kuitenkaan voinut antaa valtakunnan tuhoutua tähtensä vaan syöksyi ikkunasyvennyksestä velhon luo ja ilmoitti lähtevänsä tämän matkaan. Kuningas yritti estellä ja prinssit samoin, mutta Alia oli tiensä valinnut.
  ”Ei hän voi kovin paljon pahempi olla kuin Punainen kuningatar”, tyttö huomautti ja vaikka tapa, jolla velho tälle huomautukselle nauroi, ei ollut omiaan huojentamaan kenenkään mieltä, kuninkaan ja prinssin täytyi myöntää Alian olevan oikeassa. Toisin kuin velho, kuningatar ei tyytyisi yhteen vankiin. Niinpä kukaan ei enää vastustanut, kun epämiellyttävästi hymyilevä velho kietoi kätensä prinsessan ympärille, ojensi kuninkaalle mystisenä hohtelevan pullon ja siinä samassa oli poissa; samoin kuin rakastettu kuninkaantytärkin.

osa 4