Jos 11

osa 1
osa 10

Ilman kruunua linnaan palannut Selden kertoi Ferdinandille huonot uutiset ja lähti etsimään Joosuaa. Hän toivoi että voisi vielä saada Joosuan mielen muuttumaan ja että tämä antaisi Toscan pelastaa prinsessan kenenkään häiritsemättä. Selden ei tietenkään heti maininnut Toscaa, joka oli parhaillaankin tulossa linnaa kohti kruunu mukanaan, vaan yritti aluksi vain saada Joosuan ymmärtämään, että Seldenin palaaminen tyhjin käsin ei välttämättä tiennytkään Joosuan maailman loppua. Valitettavasti Ferdinand oli Seldenin poissa kuiskaillut Joosualle myrkyllisiä mielipiteitään ja vähä vähältä vakuuttanut tälle, että hän todella oli Eddan oikeutettu hallitsija. Ferdinand oli näet päätellyt, että Joosualta valta olisi helpompi kaapata kuin valtaistuimen todelliselta lainmukaiselta haltijalta. Ferdinandin ylistysten, valheiden ja vakuuttelujen vuoksi Joosua muisti nyt virheellisesti yksin surmanneensa jättiläisen. Hän oli vakuuttunut siitä, että oli tehnyt virheen lähettäessään Seldenin kruunua etsimään ja että Ferdinand – ja ehkä ihan vähän Montmorencykin – oli hänen ainoa todellinen ystävänsä.

Ferdinand tunsi Seldenin luonteen ja oli osannut epäillä ettei tämä loppujen lopuksi pystyisi edesauttamaan suunnitelmaa, joka väistämättä koituisi nuoren kiveksi muutetun naisen kohtaloksi vaan palaisi syystä tai toisesta tyhjin käsin. Ferdinand oli yrittänyt saada Joosuan uskomaan että jos näin kävisi eikä Selden todellakaan toisi kruunua tullessaan, se johtuisi siitä, että Selden aikoi itse sen avulla nousta Eddan hallitsijaksi. Tämä ilkeä väittämä ei sentään ollut mennyt läpi. Joosuakin tunsi Seldenin ja jos Ferdinand olisi keksinyt uskotella tämän pettävän Joosuan jonkun toisen hyväksi, Joosua olisi saattanut uskoa. Oli kuitenkin ihan älytön ajatus että Selden pettäisi ystävänsä oman vallanhimonsa vuoksi. Epäilyksen siemen oli kuitenkin jäänyt itämään ja Joosua pelkäsi hataralla pohjalla olevan asemansa vuoksi enemmän kuin koskaan, kun Selden tuli hänen luokseen ja tunnusti epäonnistuneensa tehtävässään.

Jos Seldenillä olisi ollut reilusti enemmän aikaa, hän olisi saanut Joosuan pään kääntymään. Raivostuneena suunnitelmiensa epäonnistumisesta Ferdinand olisi yrittänyt surmata Joosuan, mutta Selden olisi tullut väliin ja päässyt hengestään. Ferdinandin olisi lopulta pysäyttänyt Montmorency, jonka periaatteiden mukaan täytyi ehdottomasti olla kiltti ja joka näin ollen erittäin kiltisti olisi kalauttanut Ferdinandia maljakolla ennen kuin tämä olisi ehtinyt tappaa Joosuankin. Montmorencyn äitikin olisi hyväksynyt tämän erittäin kilttinä käytöksenä. Joosua ja Montmorency olisivat muun linnanväen avulla järjestäneet Toscalle juhlallisen vastaanoton. Tajuttuaan Seldenin olleen oikeassa ystävästään ja järkyttyneenä kuultuaan kuinka Seldenin oli käynyt, Tosca olisi sekavin tuntein luovuttanut itse kruunun Joosualle, josta oli ehtinyt ajatella kovin paljon pahaa. Joosua olisi kruunannut kivisen prinsessan, josta vuosien kuluttua olisi tullut hänen puolisonsa. Niin Toscan kuin Montmorencynkin apu olisi palkittu ruhtinaallisesti ja mitä Ferdinandiin tulee, hänen saamansa tärskäys olisi sekoittanut hänen häijyn pääkoppansa hyvin perusteellisesti ja hänestä olisi tullut hyvin tyhmä ja hyvin, hyvin kiltti koko loppuelämänsä ajaksi. Harmi juttu sinänsä, ettei näin käynyt. Kiltti ja tyhmä Ferdinand olisi ollut aikamoinen näky.

(not) 

The End

Jos 10

Haa. Muistinpas päivittää maanantaina.

osa 1
osa 9

”Miksi muka huolisin apuasi? Että voisit pettää minut matkan varrella ja viedä kruunun kallisarvoiselle Joosuallesi?” Tosca oli niin raivoissaan, että Seldenin oli aivan mahdotonta saada hänet kuuntelemaan. ”Olisi pitänyt antaa sinun pudota”, hän tiuskaisi marssiessaan yksin matkaan.
Tosca lähti linnaa kohti teitä pitkin, Selden linnuntietä. Missä tahansa toisessa tilanteessa olisi tasaista tietä kulkeva ehtinyt perille ennen kuin pusikoissa rämpivä, mutta ei tällä kertaa. Ensinnäkin Eddan tiet mutkittelivat aika lailla. Toiseksi Selden oli todella kokenut kulkija ja hänellä oli poikkeuksellinen suuntavaisto. Niinpä Selden todellakin lähestyi linnaa suorinta mahdollista reittiä ja ehti perille ennen Toscaa, jonka tie oli tasaisempi, mutta myös huomattavasti pidempi. Ferdinand tuli ensimmäisenä Seldeniä vastaan, tietysti uteliaana kuulemaan, oliko kruunu löytynyt. Selden kertoi huonot uutiset, laski laukkunsa ja lähti etsimään Joosuaa kertoakseen tällekin kuinka oli käynyt.

Jos 9

osa 1
osa 8

Luolan ulkopuolella – tai sen sisäpuolella varsinkaan – ei ollut turvallista paikkaa viettää yötään, joten matka jatkui rinnettä alas. Selden oli synkkä ja hiljainen, Tosca hilpeä ja puhelias. Tosca yhä arveli miehen vaitonaisuuden johtuvan vain loukkaantumisen aiheuttamasta huonovointisuudesta ja auttoi tätä epätasaisella polulla parhaansa mukaan – vaikka ei sitten ollutkaan kehdannut kysyä mistä kiikasti. Kun kumpikin oli turvallisesti polun päässä ja edessä oli enää pitkä patikointi linnaan, Selden oli onnistunut päättämään, mitä tekisi. Hän kertoi Toscalle.
  ”Minulle annettiin tehtäväksi etsiä kruunu”, hän sanoi ilman mitään pohjustuksia. Epäluuloisuudesta oli tullut Toscalle toinen luonto eikä hänen ollut vaikea päätellä jatkoa.
  ”Mutta ei prinsessan pelastamista varten, vai mitä?” hän kysyi terävästi ja Selden myönsi Toscan olevan oikeassa. ”Minun oli tarkoitus varmistaa, että kukaan prinsessan alamaisista ei löytäisi sitä.”
Tosca oli nopea suuttumaan, mutta raivostuneena hänen puhelahjansa eivät olleet parhaimmillaan. Hän ei vähään aikaan pystynyt kuin kihisemään kiukusta. Selden yritti pelastaa tilanteen: ”Voin auttaa pelastamaan prinsessan. Joosua ei ole paha, olen varma, että hän ymmärtää, jos selitän hänelle…”

Jos Tosca olisi vielä uudestaan uskaltanut luottaa Seldeniin ja hyväksynyt avuntarjouksen, he olisivat hankkineet sepältä kruunusta jäljitelmän, jonka Selden olisi sitten vienyt Joosualle. Seldenin pidätellessä Joosuaa ja yrittäessä vakuuttaa tämä siitä, että prinsessa todella kannatti pelastaa, Tosca olisi livahtanut linnaan oikean kruunun kanssa. Ihan vain siltä varalta, että Joosua osoittautuisi paksukalloisemmaksi kuin mitä Selden arveli hänen olevan. Ferdinand olisi huomannut Toscan ja ilmoittanut Joosualle. Joosua olisi käsittänyt Seldenin pettäneen hänet ja kaikki Seldenin yritykset vakuuttaa ystävänsä prinsessan pelastamisen tärkeydestä olisivat valuneet hukkaan. Joosua olisi komentanut Ferdinandin ja yksikertaisen, mutta uskollisen Montmorencyn estämään Toscaa ja Selden puolestaan olisi kiirehtinyt Toscan avuksi.
Noiden neljän kamppaillessa olisi patsaan ylle rakennettu paviljonki saanut niin pahoja kolhuja, että se olisi lopulta sortunut. Montmorency olisi paviljongin huojunnan pelästyttämänä peräytynyt sen luota ja huomaamattaan vienyt mukanaan myös niskassaan roikkuvan Toscan. Selden olisi vaaran tajutessaan tönäissyt Ferdinandin paviljongin alta ja Ferdinand olisi kaatuessaan taittanut jalkansa. Romahtavan paviljongin kattopalkki olisi pudotessaan osunut Seldeniin lävistäen hänen sydämensä ja sammuttaen hänen elämänsä hetkessä. Paviljonki itse olisi ensinnä murskannut alleen prinsessa Vegan tehden tyhjiksi kaikki yritykset pelastaa hänet ja tämän jälkeen se olisi sortunut vieressä seisovan Montmorencyn päälle. Tosca olisi ehtinyt hypätä karkuun miehen selästä, mutta kiltti Montmorency-parka olisi vammautunut pysyvästi. Naarmuitta selvinnyt Tosca olisi järkyttynyt murhenäytelmän todistamisesta niin pahoin, ettei olisi koskaan toipunut ennalleen. Joosua ei olisi pystynyt hyväksymään päätöstensä seurauksia vaan olisi viettänyt loppuelämänsä yrittäen vakuuttaa itselleen tehneensä oikein – kunnes olisi lopulta mennyt järjiltään. Onneksi siis ei Toscan luottamus ollut helposti palautettavissa.

osa 10

Jos 8

osa 1
osa 7

Viimeisenkin jalansijan sortuessa syvyyksiin Seldenin oli pakko hypätä. Hyppy jäi lyhyeksi. Selden sai kyllä kiinni kallionreunasta, mutta kun alla ei ollut mitään, mistä ottaa jaloilla tukea hän ei saanut itseään kiskottua turvaan. Totta kai kaikesta tästä oli syntynyt sen verran meteliä, että jääpuikot putoilivat suorastaan sateena hänen ympärillään. Selden ei silti sanallakaan pyytänyt apua, ei edes vilkaissut Toscan suuntaan. Oli vaarallista palata Seldenin avuksi, mutta jos Tosca olisi odottanut jääsateen loppumista, Selden olisi pudonnut. Tosca laski laukkunsa luolan lattialle, ettei se häiritsisi hänen liikkumistaan. Joku toinen kyllä löytäisi kruunun ja vapauttaisi prinsessan, jos hänelle itselleen kävisi pelastuspuuhissa kalpaten. Tosca pujotteli putoavan jään välistä Seldenin luokse. Mies oli niin hämmästynyt nähdessään hänen kääntyneen takaisin, että oli vähällä menettää otteensa. Toscan kiskoessa Seldeniä turvaan viimeiset jääpuikot luolan sillä alueella putoilivat heidän ympärillään. Yksi osui Seldeniä kipeästi olkapäähän – hän kun ei olisi voinut väistää kuin pudottautumalla. Yksi oli vähällä lävistää Toscan jalan, mutta Tosca ehti juuri ajoissa siirtyä hieman sivummalle. Monta muuta jääpuikkoa säikäytti heidät perusteellisesti, mutta tipahti kuitenkin täpärästi ohitse.

Loppujen lopuksi siinä, kun Tosca porhalsi kiskomaan Seldenin turvaan ja he palasivat yhdessä kruunun luo, ei mennyt kuin ehkä minuutin verran. Jääpuikoissa mitattuna aika oli tosin melko lailla pidempi. Loppumatkan kaksikko kulki hipihiljaa ja tuijottaen suorastaan vainoharhaisesti jalkoihinsa siltä varalta, että alla ei olisikaan maata. Toscalla ei ollut hätäpäivää, mutta Seldenille tuo matka oli tuskaisa. Ensinnäkin hänen olkapäätään särki aivan sietämättömästi eikä hänen oikea kätensä sen vuoksi kunnolla liikkunut. Toisekseen ei Seldenillä muutenkaan ollut helppoa. Hän ymmärsi Joosuaa. Tämä oli juuri löytänyt oman paikkansa maailmassa ja halusi suojella sitä. Jokin epämääräinen ja suorastaan mahdottomalta kuulostava tarina kivettyneestä prinsessasta ei riittänyt tuon paikan vaarantamiseen. Valitettavasti Selden ymmärsi myös Toscaa. Toscalle kiviprinsessa ei ollut merkillinen tarina vaan todellisuutta ja hän oli etsinyt prinsessalle pelastusta kauan ennen kuin Joosua oli saanut tarpeekseen sikopaimenen hommasta. Selden halusi tehdä oikein, mutta ei tiennyt kenen kannalta oikein.

Jos 7

osa 1
osa 6

Auringon noustessa nousi Toscakin ja tarkisti ensinnä, että kruunu oli yhä hänellä. Seuraavaksi hän tarkisti, että hänen oppaansa oli yhä tallessa ja herätti kyseisen oppaan melkoisin vaikeuksin. Laihan aamiaisen jälkeen matka jatkui ylös vuoren rinnettä. Vuosikymmeniä sitten oli kallioon lukuisten matkalaisten vuoksi kulunut polun tapainen, mutta matkalaisten virta oli ajat sitten hiipunut kun oma henki alkoi merkitä enemmän kuin matkan nopeus. Polku kasvoi nyt sammalta ja jäkälää, jotka luisuivat jalan alla ja tekivät kulkemisesta vaarallista niin nilkoille kuin niskallekin – jos astui kunnolla harhaan, ei kulkijalle jäänyt jäljelle ainuttakaan ehjää paikkaa. Jos Selden olisi pudonnut, olisi hän pudotessaan pyyhkäissyt Toscan mukanaan, koska kulki edeltä. Jos Tosca olisi pudonnut, Seldenin olisi täytynyt palata alas ensinnäkin katsomaan kuinka naisen oli käynyt ja toiseksi noutaakseen kruunun ja alas kiirehtiessään olisi astunut harhaan hänkin. Niin tai näin, kumpikin olisi päässyt hengestään joten on aivan erinomaista, ettei kummankaan askel lipsunut.

Tosca oli jo alkanut epäillä, että vaihtoehtoinen reitti johtaisi suoraan vuoren yli (ja että olisi ehkä ollut sittenkin parasta palata takaisin suolle), kun he tulivat luolan suulle. Luola – kuten Selden Toscalle selitti – kulki vuoren läpi ja sen toisella puolen oli polku, joka johti alas Eddaan. Sieltä oli enää päivän matka linnaan peltojen ja metsien poikki. Vuoristopolku oli luolan toisella puolen loivempi ja vaarattomampi kuin se, jota he juuri olivat nousseet. Ongelman muodosti luola itse. Luolan katto oli täynnä jääpuikkoja, jotka olivat herkkiä putoamaan ja osuessaan kohtalokkaita. Luolan lattia taas oli kauttaaltaan jääkuoren peitossa ja joissakin kohdissa ei jään alla ollut kalliota vaan pitkä pudotus vuoren uumeniin. Toscaa ei ruhjoutuminen jääpuikon murskaamana tai kiviin jossain kaukana vuoren sisällä pelottanut lainkaan yhtä paljon kuin hidas tukehtuminen. Oli myös jokseenkin järjetöntä kääntyä takaisin nyt, kun hänet erotti Eddasta enää vaivainen luola ja päivän kävely pitkin helppokulkuisia niittyjä. Tosca astui rohkeasti luolaan ja koska Seldenin täytyi mennä sinne, minne kruunukin, hän seurasi Toscaa.

Jos 6

osa 1
osa 5

Selden ojensi kätensä ja tarttui vajoamaisillaan olevaa naista olkapäästä. Se rauhoitti Toscaa vähäsen ja hän pääsi sen verran irti suosta, että pystyi kävelemään. Rupatellen mukavia Selden lähti johdattamaan Toscaa suon halki. Aluksi hän puhui prinsessa Vegasta ja muistutti kirouksen pian murtuvan saadakseen Toscan mielialan nousemaan, mutta kohta hän jo puhui kaikesta maan ja taivaan väliltä. Taukoamatta. Tosca ei saattanut jälkikäteen muistaa mistä kaikesta Selden oli puhunut, mutta se oli estänyt häntä miettimästä miten suo vetäisi hänet syvyyksiinsä tukehduttaen ja miten hän jäisi sen vangiksi, aivan kuten prinsessa Vega oli jäänyt kiven vangiksi. Aina, kun kauhu yritti napata Toscasta otteen, Selden veti hänet irti suosta ja puhui vielä iloisemmin kuin siihen asti. Suolla oli synkkiä ajatuksia herättävä ilmapiiri. Jos Selden olisi hetkeksikään herpaantunut ja ajatellut edes yhtä, mitättömintä onnetonta ajatusta, joita suo yritti hänen mieleensä tunkea, olisi hänkin jäänyt kiinni. On jokseenkin mahdotonta ajatella iloisia, kun tuntee maan kiskovan sinua syvyyksiinsä, joten siinä tapauksessa he olisivat olleet mennyttä kumpainenkin. Mutta Selden oli kulkenut suolla ennenkin. Hän osasi pitää ajatuksensa kurissa ja olla antamatta periksi kasvavalle väsymykselleen ja lopulta he olivat päässeet alueen tuolle puolen. Tosca hoiperteli ensimmäisen tukevalla maalla kasvavan puun luokse ja kesti tovin ennen kuin Selden sai suostuteltua hänet irrottamaan siitä otteensa.

Jos 5

Uusi vuosi, vanhat roskat.

osa 1
osa 4

Kruunun vienyt nainen uskoi, kun Selden sanoi tietävänsä nopeamman tien. Häneltä oli vienyt vuosia saada selville kruunun piilopaikka ja senkin jälkeen, kun hän piilon jo tiesi häneltä oli vienyt lähes kuukauden harhailla oikean luolan luokse. Selden oli lähtenyt matkaan vasta jättiläisen kuoltua, joten hänen oli ollut pakko tulla luolalle jotain oikotietä.
  ”Prinsessa on kyllä jo ollut kivettyneenä seitsemän vuotta, ei muutama lisäpäivä varmaan mitään haittaa”, Selden totesi tyynesti huomatessaan naisen epäröivän. Kuten hän oli toivonutkin, nainen ei ollut samaa mieltä. Jos vain pystyisi asiaan vaikuttamaan, nainen ei antaisi prinsessan olla kirottuna yhtään pidempään kuin oli tarpeen.
  ”Hyvä on, näytä tietä”, nainen myöntyi ja laittoi kruunun talteen laukkuunsa, joka sattumoisin oli samannäköinen kuin Seldenin laukku. Tietenkin. Se oli hyvin yleinen laukkumalli niiden keskuudessa joille käytännöllisyys oli tyyliä tärkeämpää. Selden ei ilmeisesti mielestään ollut vielä tarpeeksi stepannut naisen hermoilla, koska ei suostunut lähtemään minnekään ennen kuin saisi tietää naisen nimen. Jos katse olisi voinut tappaa, Seldenille olisi käynyt huonosti, mutta olisi ainakin saanut ennen kuolemaansa tietää naisen nimen olevan Tosca. Selden ei esittänyt mitään typeriä huomautuksia nimestä vaan yksinkertaisesti esitteli itsensä ja lähti johdattamaan Toscaa kohti Eddan valtakuntaa.

Vuosia sitten, ennen kuin jättiläinen oli tupsahtanut Eddaan, murhannut valtaosan sen kuninkaallisista ja kaapannut vallan, Tosca ja prinsessa Vega olivat olleet hyviä ystäviä. Tosca oli ollut poissa jättiläisen tullessa mutta heti kuultuaan uutiset hän oli kiiruhtanut ystävänsä avuksi. Päästessään takaisin Eddaan hän oli saanut kuulla Vegan olevan kirottu ja tämän koko perheen kuolleen. Palvelija, joka oli paennut kuninkaan kruunu mukanaan, oli jäänyt sille tielleen ja kruunu oli jäänyt kateisiin. Sen jälkeen Tosca oli omistanut kaiken aikansa kruunun etsimiseen, jotta voisi vapauttaa ystävänsä ja auttaa tätä kaappaamaan Eddan takaisin. Hän oli innokas tehtävänsä lähestyessä loppuaan, mutta oltuaan niin kovin kauan yksin Tosca ei osannut luottaa kehenkään. Eipä Selden kyllä hänen kannaltaan järin luotettava ollutkaan.

Jos 4

osa 1
osa 3

”Eipä sillä varmaan ole paljon väliä kuka sen kruunun loppujen lopuksi Eddaan vie”, tuumi Selden ja ojensi kruunun naiselle yhä iloisena.
  ”Vihdoinkin, olen etsinyt tätä seitsemän vuotta”, nainen henkäisi unohtaen hetken aikaa uhkailla Seldeniä.
  ”Todellako? Minulta se vei neljä päivää”, Selden tokaisi ja huomautus kirvoitti muutaman melko myrkyllisen katseen naisen taholta – sekä miekankärjen takaisin Seldenin kaulalle.
  ”Miten sinä muka onnistuit neljässä päivässä?” hän ihmetteli äkäisesti ja Selden totesi yksinkertaisesti kysyneensä neuvoa. Se tietenkin selitti asian. Nainen ei ollut voinut avoimesti kulkea kyselemässä ihmisiltä yhtään mitään, koska jättiläinen olisi saattanut saada asiasta vihiä. Seldenin lähtiessä asialle jättiläinen oli jo kuollut. No, enää sillä ei ollut väliä. Jättiläinen oli poissa ja kruunu löytynyt. Pahin oli takana, enää tarvitsi vain saada kruunu linnaan ja kivetetyn prinsessan luo. Nainen mulkoili Seldeniä epäluuloisesti vielä hetken, mutta kun naisella oli kruunu ja Selden oli aseistautumaton, ei hän uskonut miehestä olevan mitään häiriötä. Hän laittoi miekan pois ja kääntyi lähteäkseen Eddaa kohti.
  ”Jos tulit tänne tuota samaa reittiä, ei ole mikään ihme, että sinulta meni siinä seitsemän vuotta”, Selden huomautti ystävälliseen sävyyn ja tarjoutui johdattamaan naisen Eddaan oikotietä.

Jos nainen olisi kieltäytynyt tarjouksesta, Selden olisi itse mennyt Eddaan nopeampaa tietä ja päässyt perille paljon ennen naista. Hän olisi kertonut Joosualle kuinka kruunun kanssa kävi ja Joosua olisi lähettänyt Ferdinandin naista vastaan. Nuo kaksi olisivat taistelleet kruunusta ja taistelun tuoksinassa kruunu olisi tuhoutunut. Nainen olisi kertonut kaikille kuinka Joosua oli petollisuudellaan aiheuttanut kruunun tuhon ja yllyttänyt väen tätä vastaan. Ferdinand olisi luikkinut tiehensä ennen vaikeuksien alkamista, häntä uskollisemmat Montmorency ja Selden olisi viskattu tyrmään yhdessä Joosuan kanssa ja sinne heidät olisi unohdettu. Valtaistuimen olisi aikanaan vallannut eräs toinen jättiläinen, joka kuitenkin olisi ollut huomattavasti mukavampi yksikö kuin edeltäjänsä. Mutta. Tajusittekin varmaan jo että niin ei käynyt.

osa 5

Jos 3

osa 1
osa 2

Joosua oli hyvin kiintynyt Montmorencyyn, mutta ei uskonut tämän selviytyvän etsintämatkasta yksin ja Ferdinand puolestaan oli hänen mielestään hivenen epäilyttävä. Selden taas oli älykäs ja viisas; ellei hän löytäisi kruunua, ei sitä löytäisi kukaan muukaan ja Joosuan itsevaltius olisi turvattu. Tämähän ei ollut totta, kyllä muutkin olisivat kruunun löytäneet, mutta niin Joosua järkeili pyytäessään Seldeniä ottamaan tehtävän vastaan. Selden suostui, totta kai. Jos hän oli auttanut sikopaimenta päihittämään jättiläisen, miksi hän ei yhtä hyvin voisi auttaa tuoretta kuningasta löytämään kruunun?
Niin pientä esinettä ei voinut suurehkosta valtakunnasta lähteä ihan summamutikassa etsimään vaan Selden alkoi kysellä tietoja Eddan asukkailta. Suurimmalla osalla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka Selden oli. He muistivat ainoastaan Joosuan jättiläisen kukistajana, eivät olleet tajunneet tällä tovereita olleenkaan. He auttoivat kuitenkin mielellään ketä tahansa, joka yritti löytää kruunun, sillä olihan kruunun löytyminen joka tapauksessa ensiaskel prinsessa Vegan vapauteen. Ne, jotka tunnistivat Seldenin, auttoivat aivan yhtä auliisti olettaen varakuningas Joosuan lopultakin tekevän jotain seuraavan sankaritekonsa hyväksi.

Jos 2

osa 1

Joosua pelkäsi vallan menettämistä aivan tavattomasti ja salaa lähetti uskollisimman ystävänsä Seldenin kruunua etsimään. Seldenin oli määrä tuoda kruunu Joosualle jotta hän voisi tuhota sen ja varmistaa, ettei prinsessa koskaan uhkaisi hänen uutta elämäänsä.

Jos Joosua olisi lähettänyt asialle Montmorencyn, tämä yksinkertainen sielu olisi silkan onnenkantamoisen ansiosta löytänyt kruunun. Paluumatkalla hän olisi kuitenkin kömpelyyttään pudottanut kruunun jokeen ja se olisi jäänyt kateisiin vielä puolentoista vuosisadan ajaksi. Sillä välin olisi tarina kivetetystä prinsessasta muuttunut pelkäksi legendaksi ja sikopaimenen suku olisi tuona aikana yhä hallinnut Eddaa kenenkään muistamatta, ettei niin kuulunut olla. Kruunu olisi vuosien varrella niin turmeltunut, ettei sitä olisi löydettäessä kukaan enää kruunuksi tunnistanutkaan ja se olisi sulatettu ja valettu kolikoiksi. Kivettynyt prinsessa olisi seissyt puutarhassa kunnes olisi vanhuuttaan murentunut. Mutta niin ei käynyt.

Jos Joosua olisikin lähettänyt kruunua etsimään ystävänsä Ferdinandin, Ferdinand olisi lirkutellut itsensä kansan suosioon uskotellen etsivänsä kruunua prinsessan vuoksi. Aikanaan olisi Ferdinand saanut kruunun käsiinsä laittamatta itse tikkua ristiin. Sen jälkeen hän olisi yllyttänyt kansan Joosuaa vastaan, yhä uskotellen toimivansa prinsessan hyväksi ja kunhan kaikki hänen ystävänsä olisi vangittu tai surmattu hän olisi pettänyt kaikki lupauksensa ja tuhonnut kruunun. Eddan väelle hän olisi väittänyt, ettei kruunu toiminutkaan ja heidän surressa prinsessaansa hänen olisi ollut helppo keplotella itsensä valtaan. Hän olisi riistänyt valtakuntaa pahemmin kuin jättiläinen koskaan, kunnes paikalle olisi ilmaantunut eräs toinen elämänsä tylsyyteen kyllästynyt paimenen tapainen, joka olisi muuttanut Ferdinandin perunaksi, jättänyt Eddan oman onnensa nojaan valtiasta vaille ja lähtenyt etsimään uusia seikkailuja. Mutta niin ei käynyt.

osa 3

Jos 1

…Ja niin, urheiden ystäviensä avulla sikopaimen päihitti häijyn jättiläisen. Tyranniasta vapautunut kansa riemuitsi ja otti pelastajansa vastaan suureellisin juhlamenoin. Laiskurista sankariksi muuttunut sikopaimen nousi nyt vuorostaan valtaistuimelle hallitakseen Eddan kansaa aina ja ikuisesti.

The End 

Ikuisesti on yhtä kuin kolme päivää, eikö vain?

Onni suosii rohkeaa, sanotaan, mutta ilmeisesti se toisinaan suosii myös laiskoja. Ainakin vähän aikaa. Joosua oli ollut varmaankin kehnoin sikopaimen ikinä ja hän oli tiennyt sen itsekin. Hän oli inhonnut elämäänsä. Ei hän tuolloin ollut varsinaisesti köyhä – kyllä sikopaimenena toimeen tuli – eikä hänen työnsä ollut ollenkaan rankimmasta päästä, mutta Joosualle keskiveto elämä oli ollut kamalinta maailmassa. Niinpä hän oli tehnyt palveluksen possuille, joita oli ollut liian laiska hoitamaan ja jättänyt ne serkulleen lähtien itse seikkailemaan. Seikkaileminenkin oli kyllä ollut vähän turhan rankkaa Joosuan makuun, mutta seikkailemalla saattoi saada jotain parempaa ja niin hän oli jatkanut sinnikkäästi, kunnes onni oli lopulta puuttunut asiaan. Ensin oli onnenkantamoinen tuonut hänen tielleen Montmorencyn, joka oli kouluttamaton, mutta perusteellisesti kasvatettu.

Montmorencyn mielestä Joosua oli ollut maailman viisain mies ja koska itse oli yksinkertaisen puoleinen, hän oli iloiten lähtenyt Joosuan matkaan. Montmorency oli huolehtinut kaikista elämään kuuluvista pikkuaskareista Joosuan puolesta ja Joosua oli auttanut Montmorencya tilanteissa, jotka vaativat pitkiä sanoja ja kykyä ajatella. Toinen onnenpotku oli tutustuttanut Joosuan Ferdinandiin, joka oli älykäs ja rohkea – oikeastaan vähän häikäilemätönkin. Ferdinand oli kuitenkin todella hyvää matkaseuraa seikkailijalle, joka ei ollut ihan niin peloton kuin olisi tahtonut olla. Laiska Joosua, tyhmä Montmorency ja rohkea Ferdinand eivät kuitenkaan olisi pysyneet yhdessä kauankaan, elleivät olisi törmänneet Seldeniin. Selden oli auttanut Montmorencya askareissa, joiden määrä oli lisääntynyt hänelle vähän liian suureksi kulkijajoukon kasvettua. Selden oli pitänyt äkkipikaisen Ferdinandin poissa vaikeuksista. Ja Selden oli valanut Joosuaan uskoa silloin, kun hän oli alkanut epäillä, että sioista olisi sittenkin helpompi selviytyä kuin seikkailuista. Lopulta oli onni tuonut Joosuan Eddaan, jota oli seitsemän vuotta hallinnut häijy jättiläinen. Ystäviensä avulla Joosua oli voittanut jättiläisen ja noussut itse Eddan valtaistuimelle.