Ellakors 8c

osa 1a
osa 8b

Kesäkuu 1886 

Margot ehti tuskin lopettaa virkettään, kun rouva Veal jo kiljaisi vastalauseen: ”Valetta! Ainoa tuhosta selvinnyt kuoli pari vuotta takaperin!” Huoneen toisella puolen Walsh kaiveli märänsorttista paperinivaskaansa, valitsi joukosta yhden ja lähetti rouva Vealin suuntaan.
  ”Tarkoitatte Haroldia”, vanha rouva totesi tyynesti, kun kaupunginjohtaja tiiraili vanhaa lehtileikettä, jonka marginaalissa ohimennen mainittiin 19-vuotias Margot Hahn, täpärästi laboratorioiden tuhosta selvinnyt tutkimuslaitoksen työntekijä. ”Minusta oli aina niin merkillistä, että pelkästään Harold sai huomiota. Luulisi, että kun eloonjääneitä on vain kaksi, uutisotsikoissa olisi tilaa kummallekin, vaan ei… Joka tapauksessa hän pelasti meidät molemmat sinä päivänä”, rouva sanoi Qayinia kohti nyökäten, ”minut ja Haroldin. Haluaisitteko lisätä jotakin?” rouva Hahn keskeytti ja katsoi kaupunginjohtajaan, joka oli tuhahtanut halveksuvasti.
  ”Ei toki, jatka vain.”
  ”Työskentelin laitoksessa lastenhoitajana. Sinä päivänä kuulin meteliä ja kun menin katsomaan mistä oli kyse, näin Aisonin. Hän oli aivan tyyni ja hiljainen ja tappoi kaikki, jotka näki. Se näky on aina vaivannut minua. Kyllä massamurhaajan pitäisi edes ymmärtää nauraa mielipuolisesti, eikä näyttää siltä kuin olisi ainoa täysijärkinen henkilö huoneessa. Ennen kuin hän huomasi minut lähdin takaisin lasten luo, mutta en koskaan päässyt sinne saakka. Koko rakennus oli romahtamassa, liekkejä ja savua oli kaikkialla. Törmäsin Haroldiin, joka oli aivan yhtä eksyksissä kuin minäkin ja olimme varmoja, että kuolisimme sinne molemmat, kun hän ilmestyi ja raivasi meille tien ulos.”
  ”Tiedän tämän tarinan. Q, laitoksen ylpeys, puhdasverisin kaikista aeriaaleista, suojeli ihmisiä paholaiselta ja raahasi Harold Davenportin turvaan laboratorioiden palavista raunioista”, rouva Veal selosti ilkkuen. ”Täyttä satua.”
  ”Todellako? Tiedätte ehdottoman varmasti että hän ei pelastanut minua ja Haroldia? Hassua, en muista nähneeni Teitä siellä sinä päivänä”, rouva Hahn huomautti terävästi.
  ”Tiedän ehdottoman varmasti, että Q-sarjan aeriaaleja ei ole olemassa. Niitä ei mainita missään laitoksen arkistoissa, mikään todistusaineisto ei osoita, että yhtään Q-aeriaalia olisi koskaan edes ollut olemassa. Koska voin varmasti sanoa, että jutun ainoa yksityiskohta on valhetta, voin myös sanoa että loputkin siitä on valhetta.”
  ”Tutkitko arkistot ennen vain jälkeen niiden tuhoutumisen?” Walsh kysyi.
  ”Eivät ne kokonaan tuhoutuneet.”
  ”Tiedän. Jäljelle jääneistä sivuista oli kopiot kirjastossa. Kolme ja puoli sivua kaiken kaikkiaan, mukaan lukien keskeneräinen ristisanatehtävä ja pesulalasku.”
  ”Entä jos pystymme todistamaan, että Q-aeriaali on olemassa? Todistaisiko se rouva Hahnin kertomuksen oikeaksi?” Kapteeni kysyi. Rouva Veal epäröi. Hän oli ehdottoman varma siitä, että oli oikeassa, mutta ei silti halunnut antaa muille tilaisuutta horjuttaa tätä varmuuttaan.
  ”Kyllähän se antaisi tarinalle jotain uskottavuutta”, hän myönsi vastahakoisesti.
  ”Jos kyseessä oli laitoksen ylpeys, on kai olemassa jokin keino erottaa hänet muista aeriaaleista?”
  ”Aeriaalien hiustenväri on sitä vaaleampi, mitä enemmän Astarten DNA:ta niissä on, kultaa tai hopeaa. Tarinan mukaan Q on ainoa, joka oli niin puhdasverinen, että sillä oli valkoiset hiukset”, rouva Veal selitti. Kaikki päät kääntyivät katsomaan lattialla lojuvaa Qayinia, joka oli kovin, kovin valkoinen.
  ”Tuo ei todista mitään”, rouva Veal huomautti kiireesti.
  ”Kaikilla aeriaaleilla on ultraviolettimusteella tehdyt tunnistetatuoinnit nilkassa”, hänen sihteerinsä sanoi vaisusti. Huolimatta aeriaaleja kohtaan tuntemastaan vihasta hän oli aina salaa pitänyt sadusta, joka kertoi valkoisesta, pelastavasta aeriaalista. Rouva Veal mulkaisi sihteeriään eikä jäänyt odottamaan, että joku – mitä todennäköisimmin Walsh – ehtisi kaivaa uv-lampun esille.
  ”Tällä ei ole mitään merkitystä. Jopa Davenport lopulta myönsi, ettei mitään toista aeriaalia ollutkaan, vain A-42, joka kävi huolimattomaksi ja epäonnistui yrityksessä tappaa kaikki laitoksessa olevat.”
  ”Ei Harold koskaan myöntänyt mitään, hän vain väsyi toistamaan itseään, kun kukaan ei uskonut”, Margot oikaisi. ”Se masensi häntä. Häntä kohdeltiin kuin sankaria, koska hän jäi eloon, eikä saanut edes lapsiaan uskomaan, etteivät aeriaalit ole pahoja. Harold väitti aina, että se aiheutti hänen sydänvaivansa. Minä kyllä aina epäilin liiallista tupakointia… Joka tapauksessa ilman häntä Harold ei olisi kuollut sydänkohtaukseen vasta 86-vuotiaana enkä minä olisi elossa nyt.”
  ”Catian lait määräävät selvästi, että–”
  ”Rouva kaupunginjohtaja voi tunkea lakinsa sinne minne päivä ei paista”, Margot tiuskaisi. ”Tiedätkö mitä Aison teki?”
  ”Murhasi 25 ihmistä, poltti kaikki tutkimuslaitoksen rakennuksen maan tasalle, tuhosi kymmenien vuosien tutkimustyön klooniteknologian alalta…”
  ”Hän tappoi 61 aeriaalilasta”, Margot keskeytti kaupunginjohtajan litanian. ”Hän ei vain jättänyt heitä kuolemaan liekkeihin, hän tappoi heidät. Tiedän sen, koska se siipi, jossa lapset olivat, ei tuhoutunut kokonaan.”

Jonkin aikaa kodikkaassa olohuoneessa oli aivan hiljaista, kun läsnäolijat yrittivät sisäistää tämän uuden tiedon. He tiesivät entuudestaan, että Aidon oli tehnyt kamalia asioita, mutta tämä tiedonjyvänen nosti hänen tekonsa aivan uudelle tasolle. Kaupunginjohtaja sai itsensä koottua ensimmäisenä.
  ”Minä… en ole kuullut mistään sellaisesta.”
  ”Et tietenkään”, Margot tuhahti. ”Kukaan ei koskaan maininnut lapsia. Kukaan ei saanut mainita lapsia, koska on hankalaa demonisoida joukko, johon kuuluu 61 vastikään vuoteisiinsa murhattua pikkulasta ja he todella, todella halusivat demonisoida kaikki aeriaalit.”
  ”En voi kuvitella, miksi kukaan olisi halunnut…” rouva Veal yritti puolustella.
  ”Niinpä. Olisi ollut ihan älytöntä syyttää kaikkia aeriaaleja siitä mitä yksi heistä teki”, Walsh myötäili. ”Eiväthän petetyt naisetkaan ala kokemansa jälkeen vihata kaikkia miehiä. Lapset eivät ala pelätä kaikkia koiria vain, koska yksi koira on purrut heitä. Ihmiset eivät syytä koko kansakuntaa sodasta, jonka muutama ahne vallanpitäjä aloitti.”
Rouva Veal sulki silmänsä ja hengitti syvään tavalla, josta huomasi selvästi hänen laskevan mielessään hitaasti kymmeneen. Hän hymyili kapteenille suorastaan suloisesti ja hänen hillitty äänensä sopi hymyn lievän mielipuoliseen vivahteeseen täydellisesti.
  ”Viekää tuo henkilö pois minun kaupungistani. En välitä mitä teette aeriaalille kunhan viette tuon henkilön pois minun kaupungistani ja pidätte huolen, ettei hän ikinä palaa.”
  ”Miten töykeää”, Walsh motkotti hilpeästi. ”Minähän olen koko ajan ollut samaa mieltä kanssasi.”
  ”Tiedän. Sehän tässä on pahinta”, rouva Veal totesi.

Kunhan yksityiskohdista oli saatu sovittua, rouva Veal kokosi joukkonsa ja lähti. Aeriaaleja koskeva porttikielto oli kaupunginvaltuuston päätöksellä laajennettu koskemaan myös Walshia lukuun ottamatta sitä pikku lakipykälää, joka antoi luvan tappaa kaikki kieltoa rikkovat. Rouva Veal oli tosin antanut ymmärtää, että jos vielä näkisi Walshin Shiolan alueella, hän ampuisi ensin ja ihmettelisi lain hienouksia jälkikäteen. Varmistaakseen, että pääsisi Ellakorsin väestä mahdollisimman nopeasti eroon, hän oli luvannut antaa portalaattorin heidän käyttöönsä. Kaupungissa oli vain yksi portalaattori. Laitteella alkoi olla ikää, mutta se toimi yhä mainiosti ja sillä oli huomattavasti suurempi kantama kuin pienemmillä, höyryaluksiin mahtuvilla malleilla.
  ”Mikset saman tien avaa portaalia suoraan aluksen sairasosastolle?” Walsh kysyi portalaattorioperaattorilta katseltuaan miehen puuhia aikansa.
  ”Koska se ei ole mahdollista?” mies huomautti sillä äänensävyllä, joka on varattu tyhmiin kysymyksiin vastaamiseen. Hänen harmikseen Walsh ei kuitenkaan ollut yhtä teknisesti rajoittunut kuin hän oli kysymyksen perusteella olettanut. Walsh työnsi miehen sivummalle ja hivuttautui ohjauspöydän ääreen.
  ”Pötyä, annas kun minä…” hän naputteli hetkisen verran ja portaali avautui Ellakorsin sairasosastolle, eikä vain jonnekin aluksen läheisyyteen, niin kuin oli alun perin ollut tarkoitus. Operaattori yritti peitellä hämmästyksestä loksahtanutta leukaansa.
  ”Mikset saman tien avanut portaalia sairasosastolta rouva Hahnin taloon?” hän kysyi yrittäen saada niin paljon ylemmyydentuntoa ääneensä kuin mahdollista.
  ”Koska tekniikka kehittyy sille asteelle vasta kymmenen vuoden päästä”, Walsh totesi olkapäitään kohauttaen ja mies katsoi parhaaksi olla hiljaa.

Sillä välin kun Walsh jatkoi shiolalaisten hermoille steppaamista kapteeni ja tohtori olivat rouva Hahnin talolla järjestelemässä yhä huonokuntoisemman herra Qayinin siirtoa portalaattorin luo. Kapteeni käytti samalla hyödykseen tilaisuuden puhua vielä kerran vanhan rouvan kanssa.
  ”Mitä tapahtui sen jälkeen kun herra Qayin pelasti Teidät ja herra Davenportin?”
  ”Hän aikoi palata rakennukseen katsomaan oliko joku vielä elossa”, Margot vastasi se hivenen surullinen katse silmissään, joka kauas muistoihinsa katsoville ihmisille toisinaan tulee. ”Todennäköisyys sille, että joku muukin olisi selvinnyt, oli äärimmäisen pieni ja palaaminen olisi ollut itsemurha, joten Harold kolkkasi hänet. Vähän sen jälkeen ratsuväki saapui. Joku oli onnistunut tekemään hälytyksen sekopäisestä aeriaalista ennen kuin Aison otti kaikki hengiltä. Oli selvää, etteivät he välittäneet tehdä eroa aeriaalien välillä, joten minä esitin hysteeristä selviytyjää sillä välin kun Harold herätti Qayinin ja auttoi häntä livahtamaan paikalta.”
  ”Se ei voinut olla helppoa.”
  ”Ei se niin vaikeaa ollut. Me kaikki osasimme puhua ’aeriaalia’”, Margot huomautti. ”Harold vain selitti, että herra Qayinia luultaisiin hyökkääjäksi sadan prosentin todennäköisyydellä ja mahdollisuudet todistaa oletus vääräksi olivat nollan prosentin paikkeilla.”
  ”Miksi hän ylipäänsä oli täällä katastrofin aikaan? Luulin, että kaikki aeriaalit lähetettiin pois, kun he olivat riittävän vanhoja työskentelemään.”
  ”Voi, siitä on niin kauan.” Margot muisti kyllä katastrofin tapahtumat kirkkaasti vielä vuosikymmentenkin jälkeen, mutta sitä edeltävät päivät olivat vähemmän selkeinä mielessä. ”Muistaakseni hän oli auttamassa jonkinlaisessa unitutkimuksessa.”
  ”Luulin etteivät aeriaalit nuku.”
  ”Lapset nukkuivat. Vasta kun he alkoivat nähdä unia… Joko he oppivat lepäämään muulla tavoin tai kuolivat, mutta he eivät enää koskaan suostuneet nukkumaan.”
  ”Melkoisia unia.”

Jonkin aikaa myöhemmin pieni joukkio oli kokoontunut Shiolan portalaattorin luokse lähettämään yllätysvieraat matkaan. Harmillisten vieraiden määrä oli vieläpä lisääntynyt kahdella, kun hoitaja Coradine ja matruusi Karns olivat tulleet portaalin kautta auttamaan potilaan siirtämisessä. Rouva Veal sihteereineen ja Lucas olivat paikalla varmistamassa, että Ellakorsin väki takuulla poistuisi paikalta. Margot Hahn oli paikalla, koska arveli kyseessä olevan viimeinen kerta, jolloin hänellä oli mahdollisuus nähdä herra Qayin – tosin jäähyväisiä hieman latisti se, ettei aeriaali ollut tullut tajuihinsa. Hoitaja katseli, kun herra Qayinia kuljetettiin sairasosastolle portaalin lävitse. ”Minulla ihan sellainen tunne kuin tämä olisi tapahtunut ennenkin”, hän totesi tohtori Spinerille.
  ”Kuoleva aeriaali sairasosastolla. En voi käsittää, mistä se tunne on peräisin”, tohtori huomautti.
  ”Tällä kertaa hän jopa näyttää pahalta. Aika pelottavaa oikeastaan”, Coradine sanoi melkein itsekseen.
  ”Ei hätää”, tohtori lohdutti alaistaan. ”Hän on takuulla muutaman päivän päästä ihan yhtä ärsyttävä kuin ennenkin.” Spiner kulki portaalin läpi sairasosastolle ja hoitaja aikoi seurata perässä, kun tajusi jonkun puhuttelevan häntä.
  ”Pitäkää huoli hänestä.” Coradine kääntyi katsomaan ja näki pienen, pyöreän naisen, jonka koko olemus suorastaan huusi pullantuoksua ja kotitekoisia villasukkia.
  ”Te olette rouva Hahn vai mitä?” hän tajusi oitis. Juorut Shiolan tapahtumista olivat jo ehtineet kiertää Ellakorsin pariin kertaan. Vanha rouva vain nyökytteli vastaukseksi ja toisti mitä oli juuri sanonut. ”Pitäkää huoli hänestä. Pinnan alla he voivat olla yllättävän hauraita, eikä hän oikein koskaan ole tajunnut, että voisi asettaa itsensä muiden edelle.”
  ”Teen parhaani”, hoitaja vastasi kun ei muutakaan sanottavaa keksinyt ja se näytti riittävän rouvalle. Kun portaali lopulta sulkeutui viimeisen Ellakorsilaisen takana, ihmiset sen kummallakin puolen toivoivat hartaasti, etteivät enää koskaan tapaisi.

osa 9

Sarjassamme kiviäkin kiinnostaa:

Minun piti kehittää jokin simppeli arvoasteikko näille tyypeille, jotta edes vaikuttaisi siltä, kuin tässä olisi jotain tolkkua. Pitäisi olla sanomatta selvää, että tämä pätee vain ETM:n laivastoon.

Eli, sotilasarvoista:

Upseerit:
- Amiraali
- Vara-amiraali
- Kontra-amiraali
- Kommodori
- Kapteeni
- Komentaja
- Luutnantti
- Aliluutnantti
Aliupseerit:
- Ylipursimies
- Pursimies
Miehistö
- Ylimatruusi
- Matruusi
- Alokas

Arvoasteikot amiraalista kommodoriin viettävät aikaansa lähinnä byrokratian ihmeellisessä maailmassa, Ellakorsilla on väkeä kapteenista alaspäin (ellei se jo ole käynyt selväksi). Lisäksi ETM: aluksilla työskentelee myös siviilejä. Suunnilleen 90% väestä on matruuseja yksinkertaisesti siitä syystä, että kun satunnaiselle miehistön jäsenelle pitää keksiä titteli, matruusi on helppo valinta. Perustyyppi.