Ellakors 5a

Ajanlaskusta. 

 
Vuodessa on 12 kuukautta.
Kuukaudessa on 3 viikkoa.
Viikossa on 10 päivää. 

Pidin kuukausien nimet, koska vaihtoehtoisten nimien muistaminen olisi ollut ihan liian vaivalloista ja tämä on riittävän sekasotkua muutenkin. Vuodenajat kulkevat suunnilleen samassa tahdissa kuin niiden kuuluisi mennä Suomessa. (Lunta toukokuussa!! Mitä kettua??) Näin samasta syystä kuin säilytin kuukausien nimetkin; se helpottaa kirjoittamista. Vuosi kuitenkin vaihtuu niin, että maaliskuu on vuoden ensimmäinen kuukausi. Siksi vasta nyt ollaan vuodessa 1886.

Ja kiviäkin kiinnostaa niin maan perusteellisesti.  

osa 1a
osa 4

Huhtikuu 1886 

Usean kiireisen kuukauden jälkeen ASS Ellakors oli toimittamassa lääkkeitä Fimetumiin. Kyseessä oli viimeinen tehtävä ennen ansaittua taukoa, jota tarvitsi kipeästi sekä miehistö että alus itse. Aikataulu oli tiukka, mutta muuten tehtävä oli helpommasta päästä. Lasti ei ollut vaarallinen eikä kenelläkään ollut syytä estää alusta pääsemästä määränpäähänsä. Tohtori Spiner oli kaikesta huolimatta huonolla tuulella. Hän istui pöytänsä ääressä sairasosastolla ja tuijotti synkeänä kelloa. Lopulta hoitaja Coradine ei voinut hillitä uteliaisuuttaan. ”Odotatteko jotain, tohtori?”
  ”Kun olimme lastaamassa lääkkeitä alukseen Penduluksessa, Walsh sai lopulta korjattua viimeiset vauriot joita alus sai Atlantiksella liki kaksi kuukautta sitten. Uskoakseni hän käytti apunaan ilmastointiteippiä ja sukkahousuja, mutta hän sai ne korjattua. Sairasosasto on tyhjillään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Meillä on helpoin tehtävä kuukausiin eikä mikään ole mennyt vikaan sen jälkeen kun matruusi Karns eilen kalautti päänsä kaapinoveen. 22 tuntia ja 18 minuuttia ilman mitään hankaluuksia. Jotain tapahtuu takuulla ennen kuin 24 tuntia on täynnä.”
  ”Olette turhan pessimistinen”, hoitaja huomautti ja juuri silloin rysähti.

Suorin reitti Penduluksessa sijaitsevalta lääkevarastolta Fimetumiin kulki Larsan puolikuuna tunnetun alueen ohitse. Aluetta ei tunnettu kovin hyvin, koska suuri osa sitä tutkimaan lähetetyistä aluksista oli tuhoutunut tai kadonnut jäljettömiin. Useimmat ETM:n alukset eivät enää menneet lähellekään puolikuuta, mutta ajan säästämiseksi ja koska Ellakorsin reitti oli vain sivunnut aluetta, kapteeni Roth oli päättänyt ottaa riskin. Ei hänen viisaimpia päätöksiään, kuten kävi ilmi.
Kun Ellakorsin väki alkoi tulla jälleen tajuihinsa, he eivät olleet enää Ellakorsilla, vaan suuressa kallioluolassa. Kapteeni Roth katseli ympärilleen kunnes löysi jonkun, jonka muisti nähneensä komentosillalla ennen kuin pimeni. ”Sinä siinä.”
  ”DeSalle, sir.”
  ”Aivan, aivan… Tähystäjä eikö vain? Mitä tapahtui?”
  ”Maa petti aluksen alla, sir. En tiedä mitä tapahtui sen jälkeen, sir. Tutkassa ei näkynyt mitään erikoista.”
  ”Olisimme saattaneet pudota tänne maankuoren läpi”, kapteeni huomioi ja katseli ympärilleen. He olivat kuin suuressa kivisessä kattilassa josta ainoa reitti pois kulki kiipeämiskelvotonta seinää pitkin suoraan ylöspäin. ”En kuitenkaan usko, että olisimme onnistuneet hukkaamaan aluksen matkalla pohjalle.” Olivatko he joutuneet onnettomuuteen vai ansaan? Joku oli vaivautunut raahaamaan yli kaksisataa miestä aluksesta tähän luolaan, mutta minkä ihmeen takia nähdä kaikki se vaiva? Kapteeni tutki taskunsa ja totesi asetta lukuun ottamatta kaiken olevan tallella. Hän kääntyi katsomaan tähystäjää, joka alkoi näyttää hermostuneelta. Nainen selvästi tarvitsi jotain tehtävää pysyäkseen tyynenä.
  ”Haluan pääluvun ja raportin loukkaantuneista. Voitteko järjestää asian, DeSalle?”
  ”Kyllä, sir!” Tähystäjä hymyili huojentuneena ja poistui hoitamaan tehtäväänsä. Hän palasi varttitunnin kuluttua mukanaan Spiner, Walsh ja herra Qayin.
  ”Monilla on murtumia ja ruhjeita, ei kuitenkaan mitään hengenvaarallista”, Spiner ilmoitti. Hänellä näkyi itselläänkin olevan jokunen ruhje.
  ”Kaksi miestä puuttuu”, totesi Walsh. ”Borden ja Larson, kumpikin konehuoneesta.”
  ”On mahdollista ettei heitä tuotu tänne, koska he olivat kuolleita”, huomautti kapteeni synkästi. ”Ainakaan heihin tai alukseen ei saa yhteyttä radioteitse.”
  ”Ehkä radioita ei takavarikoitu, koska niistä ei kuitenkaan olisi meille apua – ei ketään, kehen ottaa yhteyttä tai yksinkertaisesti liikaa kiveä ympärillä.”, Walsh arveli ja katsoi omaa, romahduksessa vaurioitunutta radiotaan. ”Tai ehkä niitä vain luultiin taskukelloiksi.” Erehdys olisi ollut ymmärrettävä, sillä radiot olivat vitjaa myöten kannellisen taskukellon näköisiä. Toisaalta taas se ilmeinen tosiseikka, etteivät he saaneet radioistaan huolimatta yhteyttä kehenkään, viittasi Walshin ensimmäisen teorian paikkansapitävyyteen. Kaukainen huuto keskeytti neuvonpidon.
  ”Kuka teistä on johdossa?” Kaikki 251 henkeä kuilun pohjalla kääntyivät katsomaan äänen suuntaan. Kuilun reunalle oli ilmestynyt kaksi hahmoa. Etäisyyden ja miesten takaa tulevan valon takia heitä oli vaikea erottaa.
  ”Minä olen näiden miesten kapteeni”, Roth huusi takaisin.
  ”Tulemme kohtapuoliin aloittamaan kuulustelut.” Ääni ilmoitti hihittäen. ”Voitte päättää kenet otamme ensimmäiseksi.” Hahmot katosivat reunalta keskenään naureskellen. Ansa alkoi vaikuttaa onnettomuutta todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Tännekö muutkin puolikuun alueella kadonneiden alusten miehistöt olivat päätyneet? Sekopäiden vangiksi.
  ”Hän kikatti,” DeSalle huomautti tyrmistyneenä. ”Se tyyppi näytti olevan isompi kuin Ironside ja hän kikatti.”
  ”En usko että heidän kuulustelujensa on tarkoitus auttaa hankkimaan tietoja.” Spiner huomautti kapteenille.
  ”Sanoisin, että olet oikeassa”, Roth myönsi. ”Iain, tee parhaasi paikataksesi ne murtumat ja ruhjeet jotka mainitsit, haluan kaikkien olevan valmiita pakenemaan mahdollisimman nopeasti. Te muut, jakakaa miehistö ryhmiin etsimään jotain mistä voisi olla hyötyä ja selvittämään mahdollisia pakokeinoja.”

Joukkio hajaantui ja ainoastaan Qayin jäi kapteenin vierelle. ”Mitä arvelet?”
  ”On todella epätodennäköistä että ehtisimme keksiä pakokeinon ennen kuin he palaavat noutamaan kuulusteltavaa. Ainakin yhden on siis mentävä heidän mukaansa”, Qayin vastasi niin nopeaan, että oli selvästi osannut odottaa kysymystä. Oli sanomattakin selvää, ettei sen yhden tulevaisuus olisi valoisa.
  ”En voi pyytää ketään uhrautumaan.”
  ”Kapteenin ei tarvitse pyytää.”
  ”Aivan, kapteenin tarvitsee vain käskeä. Minä en ole sellainen kapteeni.”
  ”Teidän ei tarvitse myöskään käskeä”, herra Qayin huomautti.
  ”Ilmoittaudutteko vapaaehtoiseksi? Ei.”
  ”Jonkun täytyy joka tapauksessa mennä heidän mukaansa. Minä olen loogisin vaihtoehto.” Nyt kapteeni katsoi aeriaalia epäluuloisesti.
  ”Miksi?”
  ”En ole virallisesti miehistön jäsen enkä aluksella välttämätön”, Qayin selitti.
  ”Kaikki ovat korvattavissa. Minäkin.”
  ”Minä olen ainoa, jota ei tarvitse korvata. En myöskään tiedä aluksen toimintatavoista niin paljon, että tiedoistani voisi olla vahinkoa, vaikka kuulustelut saisivat minut jotain paljastamaankin.”
  ”Sitä en usko pätkääkään”, Walsh hihkaisi sivummalta ja jatkoi sitten kaikessa rauhassa tehtävien jakamista miehistölle.
  ”Herra Qayin…” kapteeni aloitti, mutta ei tiennyt kuinka olisi jatkanut.
  ”Minä vahingoituin onnettomuudessa”, aeriaali tunnusti. ”Minun ei olisi järkevää palata alukseen jonkun täysin hyväkuntoisen sijasta.” Kapteeni oli sanaton. Hän katsoi aeriaalia, mutta koska ulkoisia vammoja ei ollut, ei mistään voinut päätellä tämän loukkaantuneen. Oli myös epätodennäköistä että aeriaali olisi vaivautunut mainitsemaan vammastaan tohtori Spinerille, ellei kyseessä ollut suorastaan irronnut raaja tai jotain muuta yhtä ilmeistä. ”Te kysyitte neuvoani, kapteeni.”
  ”Niin tein ja taidan jo tietää mihin tämä on menossa. Jos noudatan neuvoanne, jätän Teidät tänne kuolemaan ja jos en noudata sitä, joku muu joutuu jäämään, mikä olisi tietenkin virhe…” kapteeni aloitti.
  ”Mikä vapauttaisi minut sopimuksestani ja antaisi minun jäädä riippumatta siitä, mitä mieltä Te olette asiasta”, Qayin täydensi.

Kun maa oli sortunut Ellakorsin alta, ihmiset sisällä aluksessa olivat viskoutuneet ympäriinsä kuin räsynuket. Kaikeksi onneksi alus oli pysähtynyt ennen kuin kovin vakavia vammoja pääsi syntymään. Helposti mustelmia saava matruusi MacLeod ei kehtaisi käyttää uimapukua viikkokausiin. Monien muiden tavoin aliluutnantti Jones oli murtanut kätensä pudotessaan tuolistaan ja hoitaja Coradine saanut lievän aivotärähdyksen. Luutnantti Sanada oli ollut vähällä loukkaantua huomattavasti pahemmin, mutta hänen vieressään seissyt herra Qayin oli ehtinyt apuun. Niinpä sen sijaan, että viestintäpäällikkö olisi iskenyt päänsä kaiteeseen, joka hänen työpistettään erotti muusta komentosillasta, sitä vasten paiskautui herra Qayin heidän molempien painolla. Jokin hänen sisällään repeytyi. Kun ympärillä on kymmenittäin kolhiintuneita, verta vuotavia päitä ja murtuneita luita kukaan ei kiinnitä huomiota mieheen, jolla ei ole ulkoisia vammoja ja joka ei näytä olevan tuskissaan. Herra Qayin taas ei vaivautunut kertomaan lääkintähenkilökunnalle vammasta, jolle he eivät kuitenkaan olisi voineet tehdä mitään ennen kuin olisivat päässeet takaisin alukselle. Kapteeni Roth ei ollut herra Qayinin kanssa yhtä mieltä siitä, että loukkaantuneen jättäminen jälkeen olisi ollut järkevää, mutta kuten aeriaali oli sanonut, jonkun oli jäätävä. Kun kaksi hahmoa sitten palasi kuilun reunalle mukanaan tavattoman huterat köysitikkaat, pakosuunnitelmat loistivat yhä poissaolollaan ja niinpä herra Qayin lähti miesten mukaan.
  ”Hankkisivat edes paremmat tikkaat”, Walsh huomautti miesten mentyä. ”Kuinka muka voimme kiivetä täältä heidän kimppuunsa kun heidän tikkaansa kestävät hädin tuskin yhden ihmisen painon?” Kapteeni oli samaa mieltä. Tavattoman ajattelematonta toimintaa heidän vangitsijoiltaan. Hän kääntyi katsomaan miehistöään. Suurin osa oli keskeyttänyt puuhansa vartijoiden palattua ja katseli yhä kuilun reunan suuntaan.
  ”Takaisin töihin”, kapteeni komensi. ”Meidän pitää edelleen löytää keino päästä pois täältä.” Ja mielellään ennen kuin joku ilmestyisi seuraavaa kuulusteltavaa noutamaan, hän lisäsi mielessään.

Puolisen tuntia myöhemmin DeSalle löysi vanhat ja kuluneet, kiveen hakatut askelmat yhdestä luolan seinämästä. Kaikki eivät mitenkään voineet kiivetä pakoon kehnoja askelmia pitkin, joten kiipeilyä jo muutenkin harrastavat Easton ja Hamrick lähtivät kahdestaan matkaan löytääkseen jonkin keinon, jolla muutkin saisi nostettua luolasta. Easton oli juuri päässyt ylös asti, kun hänen radionsa hälytti. Hän vastasi hivenen epäluuloisesti – kuka muka toisessa päässä olisi voinut olla? – ja sulki radionsa juuri, kun Hamrick kapusi reunan yli.
  ”Kuka se oli?”
  ”Herra Qayin. Hän sanoi, että alus on yhä siellä, minne se onnettomuuden jälkeen jäi ja että kaikki alukselta tuotiin tänne.” Heti sen jälkeen yhteys oli katkennut, eikä Easton suotta yrittänyt saada sitä palaamaan. Kun otti huomioon minne herra Qayin oli lähtenyt, se tuskin olisi ollut kannattavaa.
  ”Kaikki? Borden ja Larson eivät ole täällä”, Hamrick huomautti.
  ”Ehkä vangitsijamme eivät tiedä sitä.” Mikä tarkoitti, että Borden ja Larson saattoivat olla yhä hengissä. Radiot eivät toimineet kuilun pohjalla, joten Easton kirjoitti lyhyen raportin paperilappuselle, jonka rutisti hyvin aerodynaamiseksi palloksi ja pudotti alas kapteenille. Sitten Easton ja Hamrick lähtivät yhdessä etsimään paikkaa, jonne Ellakors oli jäänyt. Alus oli kuitenkin todennäköisin paikka löytää tarvikkeita muiden pelastamiseksi. Riippumatta siitä olivatko Borden ja Larsonkin siellä.

Puolikuun asukkaat eivät tehneet herra Qayiniin vaikutusta järkevyydellään. Häneltä ei takavarikoitu radiota ja hänen vartijansa Derek ja Andy puhuivat avoimesti hänen kuultensa Ellakorsin ja sen miehistön kohtalosta. Kun kuulusteluissa sitten ilmeni vaikeuksia, herra Qayin tavattoman ajattelemattomasti jätettiin yksin siksi aikaa, kun samat kaksi pässinpäätä hakivat esimiestään paikalle. Luonnollisesti Qayin käytti tilaisuuden hyväkseen ja jakoi sillä välin eteenpäin vähäiset tiedot, jotka oli vangitsijoiltaan saanut. Derek ja Andy palasivat pian mukanaan nainen, jonka ylempiarvoisuuden saattoi päätellä kunniamerkkien runsaudesta ja kahden muun läsnäolijan pokkuroinnin määrästä. Derek, miehistä suurempi ja taipuvaisempi kikatteluun, irrotti aeriaalin kahleista ja kiinnitti remmeillä tuoliin, jota kutsui kuulustelulaitteeksi. Tuoli oli yhdistetty koneeseen, jonka ainoa tarkoitus oli aiheuttaa kipua.
  ”Katsokaa tätä, rouva kenraali”, Andy sanoi ja käynnisti laitteen, kunhan Derek oli valmis ja siirtynyt turvallisen välimatkan päähän tuolista. Herra Qayin ei näyttänyt reagoivan.
  ”Onko masiinanne rikki?” kenraali ihmetteli hivenen ärtyneenä siitä, että häntä häirittiin hajonneen vimpaimen vuoksi, mutta Andy vakuutti laitteen toimivan ja nosti tehoa tasaisesti. Jonkin ajan päästä aeriaali sulki silmänsä. Tovin kuluttua siitä hänen päänsä painui ja lopulta hänen koko kehonsa alkoi vaipua kasaan kuin tuoliinsa nukahtaneella vanhuksella, mutta hän ei päästänyt inahdustakaan. Ei edes silloin, kun laite oli täydellä teholla.
  ”Ihmeellistä”, kenraali henkäisi. ”Todella hämmästyttävä kivunsieto. Oliko siellä muita hänenlaisiaan?”
  ”En usko, sir. Ainakin muut näyttivät ihan normaaleilta”, Derek totesi. Kenraali vilkaisi riemastuneesti hymyillen herra Qayinia, joka yhä istui kokoon käpertyneenä ja inahtamatta täydellä teholla toimivassa rääkkäyslaitteessa.
  ”Hän on juuri sitä mitä tarvitsemme operaatio supersotilaassa”, kenraali huomautti myhäillen juuri kun huoneeseen törmäsi tavattoman hengästynyt vartiomies.
  ”Vangit yrittävät paeta, rouva kenraali”, mies sanoi ja toivoi selvästi voivansa paeta paikalta ennen kuin viestintuoja ammutaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut syytä pelätä, sillä kenraali alkoi yllättäen nauraa.
  ”Antakaa heidän mennä. Meillä on kaikki mitä tarvitaan. Pitäkää huoli, että he lähtevät ilman ystäväänsä ja alkakaa valmistella muuttoa alueelle 18C. Emme tahdo olla täällä kun vankimme lavertelevat muille seikkailustaan ja uteliaita alkaa virrata paikalle.”

Easton ja Hamrick olivat löytäneet Ellakorsin, Bordenin ja Larsonin. Kun maa petti Ellakorsin alta, luutnantti Borden oli ollut pääinsinöörin toimistossa ja kirjaimellisesti hautautunut tekemättömiin paperitöihin. Matruusi Larson puolestaan oli yksinkertaisesti ollut hytissään. Todennäköisin syy siihen, että puolikuun väki ei ollut löytänyt kumpaakaan, oli että alus oli tutkittu huolimattomasti ja aluksen omaa jäljityslaitteistoa hyödyntämättä. Tultuaan tajuihinsa Borden ja Larson olivat pian havainneet olevansa aluksella kaksin, yrittäneet turhaan jäljittää muuta miehistöä ja lopulta paneutuneet korjaamaan viestintäjärjestelmään tulleita vaurioita voidakseen edes kutsua apuun jonkin toisen ETM:n aluksen. Larson oli juuri luopunut toivosta pitkänmatkan viestintäjärjestelmän suhteen (”Toivotonta. Luutnantti Soliday saattaisi pystyä korjaamaan sen. Tai konekuiskaaja Walsh.”), kun Easton ja Hamrick löysivät alukselle.
  ”Kuinka sitten herra Qayin sai otettua meihin yhteyttä?” Hamrick ihmetteli, kun parivaljakot olivat saattaneet toisensa ajan tasalle tilanteesta.
  ”Henkilökohtaiset radiot ovat osa sisäistä viestijärjestelmää, joten ne toimivat rajoitetulla kantamalla myös aluksen ulkopuolella”, Borden selitti.
  ”Niinpä herra Qayinin täytyy olla jossain kolmen kilometrin säteellä aluksesta”, Larson jatkoi. ”Jos hän olisi kauempana, yhteys ei olisi toiminut ilman pitkänmatkan viestimiä.” Tiedosta saattaisi olla hyötyä myöhemmin, mutta sillä hetkellä tärkeintä oli auttaa muut pois kivisestä vankilastaan. Borden ja Larson jäivät alukselle hoitamaan koneita toimintakuntoon sillä välin kun Easton ja Hamrick palasivat muiden luo mukanaan tarvittavat välineet koko konkkaronkan nostamiseksi kuopasta.

Puolikuun väki seurasi Ellakorsin miehistön pakoa tyytyväisenä ja valmiina puuttumaan asiaan, jos jollekulle välähtäisi päähän muuttaa pako pelastusoperaatioksi. Näytti kuitenkin siltä, ettei kenelläkään ollut aikomusta viedä kenraalilta hänen uutta koekaniiniaan. Ellakorsin väki nostettiin vähän kerrallaan luolan pohjalta ja pelastuneet matkasivat suoraan takaisin alukselleen, jota täyttä häkää oltiin korjaamassa valmiiksi rivakkaa Larsan puolikuun alueelta poistumista varten. Derek ei malttanut olla irvimättä asiasta vangilleen ja oli pettynyt, kun ei saanut tältä minkäänlaista reaktiota vastaukseksi. Herra Qayin ei missään vaiheessa ollut olettanut kenenkään tulevan häntä hakemaan eikä niin ollen pystynyt tuntemaan edes pettymystä, kun toiset toimivat juuri niin kuin hän oli arvellutkin. Valitettavasti hän oli kuitenkin loukkaantunut pahemmin kuin alun perin oli arvioinut eikä hänen saamansa kohtelu helpottanut tilannetta. Qayin arveli pakomahdollisuuksiensa olevan 14 prosentin luokkaa. Ei kovin häävit, mutta huonompiakin oli nähty ja joka tapauksessa, ellei hän edes yrittänyt paeta, ei hänellä olisi sitäkään prosenttimäärää. Heti suotuisan hetken tultua herra Qayin tiirikoi auki häkin, jonne hänet oli teljetty ja lähti. Hän selvisi neljän vartijan ohi, mutta ennen kuin ehti riittävän pitkälle kohdatakseen viidennen, hänen kuntonsa petti. Kenraalin miesten oli helppo saada kiinni aeriaali, joka joutui nyt kuluttamaan kaikki voimansa kätkeäkseen heikentyneen tilansa vangitsijoiltaan. Mahdollisuudet päästä pakoon hupenivat nollaan ja todennäköisyys sille, että herra Qayin kuolisi vangitsijoidensa käsiin, moninkertaistui. Ainoa, mitä hän saattoi enää tehdä, oli varmistaa, ettei hänestä olisi kenraalille hyötyä elävänä tai kuolleena

osa 5b