Hivenen etuajassa tällä kertaa, koska nyt olen sopivasti tietokoneella ja huomenna en välttämättä halua olla. Ainokainen lukijani varmaan hirmustuu tästä aikataulurikkomuksesta niin, että lopettaa lukemisen kokonaan.
Sivumennen sanoen, tämä on se kohta, jossa armas tietokoneeni yritti pelastaa maailman tältä kamalalta tarinantekeleeltä. Se ei aivan onnistunut yrityksessään (ensi kerralla sitten), mutta ainakin nyt voin syyttää sitä kaikesta, mikä Ellakorsissa mättää. Se versio, jonka tietokone hävitti, oli luonnollisesti aivan ihmeellinen ja paljon parempi kuin tämä, jonka jouduin kirjoittamaan jälkikäteen uudestaan huonon muistini varassa. Se on totta kai täyttä pötyä (en ole eläessäni kirjoittanut mitään ihmeellistä ja tekstiä meni hukkaan vain pätkä sieltä, toinen täältä), mutta entä sitten? Tietokoneen vika. Selvästi. Mokoma rakkine.
Toukokuu 1886
Toukokuu oli jo pitkällä ja kevät hyvällä alulla, kun ETM:n amfibisen laivaston ylpeys ASS Ellakors lopulta pääsi lähtemään Kalligeneian telakalta perusteellisten korjaustoimenpiteiden jälkeen. Korjausurakan pitkittyminen oli aiheuttanut joitakin muutoksia miehistön kokoonpanossa, kun osa oli odotellessaan tarttunut muihin työtilaisuuksiin ja heidän tilalleen siirtynyt suunnilleen samaan tahtiin väkeä muilta aluksilta, joista ETM ei ollut aivan yhtä ylpeä kuin lady Ellasta. Kun alus lähti Kalligeneiasta kohti pohjoista, sillä oli mukanaan 249 virallista miehistön jäsentä, yksi epävirallinen neuvonantaja ja yksi lokikirjan haamu, matruusi Random, joka sivumennen sanoen aiheutti ylimääräistä riesaa alukselle vastikään saapuneelle, lihaa ja verta olevalle pursimies Randomille. Ongelmat, joita haamurandom kaimalleen aiheutti, olivat kuitenkin pientä verrattuna siihen skismaan, joka kyti aluksen ylilääkärin ja kapteenin epävirallisen neuvonantajan välillä. Noiden kahden tuttavuus oli alkanut melko kehnosti, kun tohtori oli huumannut aeriaalin estääkseen tätä tapattamasta itseään. Huumaaminen ei ole järin luottamusta herättävää toimintaa muutenkaan (jos ETM:n lait aiheesta olisivat olleet hivenen tiukemmat, tohtori olisi todennäköisesti menettänyt toimilupansa.) ja tilannetta oli vielä pahentanut se, ettei herra Qayin tullut kovin hyvin toimeen tainnuttavien aineiden kanssa. Tohtori Spineria puolestaan hiersi herra Qayinin ilmiselvä välinpitämättömyys omasta hengestään ja hänen kylmän matemaattinen suhtautumisensa muiden henkiin. Tilanne oli mennyt todella pahaksi, kun matruusi Oliveira oli menettänyt jalkansa portaalionnettomuudessa eikä tohtori Spiner ollut tiennyt olisiko syyttänyt herra Qayinia Oliveiran tapaturmasta vaiko siitä, että oli typerästi riskeerannut oman henkensä Oliveiraa auttaessaan. Tohtori Spiner toi epäröimättä ilmi mielipiteensä herra Qayinin suosimista toimintatavoista joka kerta, kun se oli vähänkin oleellista. Herra Qayin ei ilmaissut mielipiteitään aivan yhtä äänekkäästi. Siitä huolimatta kaikille aluksella oli käynyt selväksi, että aeriaali hakisi lääketieteellistä apua tohtori Spinerilta vain siinä tapauksessa, että joku kärräisi hänet sairasosastolle tajuttomana. Parhaillaan tohtori Spiner ja herra Qayin olivat tulematta toimeen keskenään hyvin rauhallisesti ja asiallisesti, mutta kaikki huomasivat mitä oli meneillään. Jos nuo kaksi olivat samassa huoneessa yhtä aikaa, lämpötila tuntui putoavan muutaman asteen, herkimmät keksivät pikaisesti tärkeää tehtävää jossain aivan toisaalla ja vähemmän herkät odottivat räjähdystä ja löivät salaa vetoa sen lopputuloksesta. Ilmapiiri ei ollut hulppea.
Ellakors täynnä munankuorilla kävelevää väkeä saapui Quelestaan muutama päivä sen jälkeen, kun alus oli lähtenyt Kalligeneiasta. Kun Kalligeneiassa kevät oli parhaimmillaan, Quelestassa oli yhä hyytävän kylmä, mikä ei varsinaisesti parantanut matkalaisten mielialaa.
Ellakors seisahtui alueelle, jota kutsuttiin siniseksi vyöhykkeeksi, aivan Quelestan reunamille. Osaksi tämä johtui siitä, että Quelesta oli enimmäkseen tiheää metsää. Jopa Ellakorsin kaltainen valtava amfibialus kykeni liikkumaan metsässä, mutta toimenpide oli hidas ja stressaava eikä kukaan, joka joskus oli ollut aluksella metsäretken aikaan tahtonut tehdä sitä toistamiseen. Osaksi se johtui siitä, ettei Quelesta ollut ETM:n vaan haltioiden aluetta ja aluksen ei ollut sallittua mennä sinistä vyöhykettä edemmäs. Haltioita oli julmasti, systemaattisesti ja mikä pahinta, laillisesti vainottu vuosisatojen ajan, kunnes tuo häpeällinen ja synkkä ajanjakso ihmiskunnan historiassa oli lopulta saatu päätökseen kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. (Häpeällinen ja synkkä historia ei ole aina ihan niin kaukaista kuin toivoisi.) Haltiat oli tunnustettu samanarvoiseksi kuin ihmiset (huvittavaa kyllä, se oli haltioille arvonalennus molempien osapuolien mielestä) ja he olivat saaneet asuttavakseen laajoja maa-alueita valitsemiltaan seuduilta. Näistä Quelesta oli suurin. Haltioiden luvalla ETM oli järjestänyt Quelestan rajalle – tarkemmin sanottuna siniseksi vyöhykkeeksi kutsutulle alueelle – kameravalvonnan voidakseen pitää silmällä ihmisiä, jotka yrittivät luvatta tunkeutua haltioiden maalle ja hakeakseen heidät takaisin, ennen kuin mitään vakavaa pääsi sattumaan. Haltioilla ei ollut aikomustakaan antaa kenenkään enää vainota heitä ja oli olemassa todellinen riski, että pahantahtoiset tunkeilijat lähetettiin takaisin useammassa paketissa. Varta vasten suunnitellut kamerat oli tehty mahdollisimman kestäviksi, jotta niitä ei tarvitsisi vähän väliä huoltaa. Sinistä vyöhykettä vartioivien ihmisten toimenkuvaan kuului monitorien vahtaaminen ja satunnaisten idioottien hakeminen takaisin. Heillä ei ollut valmiuksia valvontalaitteiston korjaamiseen, joten nyt, kun tiettyä aluetta kuvaavat kamerat olivat kaikki merkillisesti pimentyneet lyhyen ajan sisällä, Ellakors oli lähetetty paikalle. Tarkoitus oli hakea särkyneet kamerat alukseen, viedä korjattuna takaisin paikoilleen ja kertoa sitten ETM:lle niiden särkymisen syy, jotta joku voisi keksiä keinon välttää vastaavat massahajoamiset jatkossa. Oli syynä sitten ilkivalta, luonnonilmiöt tai haihtuvat pikkupirut.
”Herra Qayin, ottakaa Hamrick ja Pagan mukaanne ja hakemaan hajonneet kamerat”, kapteeni määräsi. ”Itse asiassa, ottakaa myös tohtori Spiner mukaanne. Raitis ilma tekee hyvää.” Vaikka teknisesti ottaen tämän kaltaiset rutiinitehtävät eivät kuuluneet herra Qayinille, hän totteli vastalauseitta ja hänen mentyään DeSalle huomautti hiljaa:
”Ilma ei tule olemaan kovin raikasta, jos herra Qayin ja tohtori Spiner ovat yhdessä.”
Kapteenilla oli harmillisen hyvä kuulo. ”Tiedän. Tarkoitinkin, että raitis ilma tekee meille hyvää”, hän huomautti DeSallelle, joka yritti vajota pöytänsä alle. ”Nauttikaa vielä kun voitte, hyvä herrasväki. Tämä tehtävä ei viivytä heitä pitkään.”
Aliluutnantti Quillen oli vastuussa univormujen huollosta ja säilytyksestä ja auttoi tutkimusryhmää varustautumaan ulkoilmaa vastaan. Quillen oli talvi-ihminen – ainoa aluksella oleva henkilö, jota reissu pohjoiseen kevään ollessa kauneimmillaan miellytti – ja hieman kateellinen, ettei itse päässyt ulos. Hän purki harmistustaan tuputtamalla lähtijöille lämmintä vaatetta kuin paraskin hanhiemo.
”Oletteko varma, ettette tahdo kaulaliinaa, herra Qayin?” hän kysyi jo kolmatta kertaa.
”Kyllä. En käytä asusteita, joita voidaan käyttää tappamaan minut”, Qayin selitti, koska pelkkä kieltäytyminen ei ollut Quillenille riittänyt. Aliluutnantti jäi sanattomaksi, tohtori ei.
”Miksiköhän..?” tohtori tuhahti.
”Kokemuksesta.” aeriaali vastasi.
”En epäile sitä hetkeäkään.” Hamrick ja Pagan vilkaisivat jo toisiaan aivan kuin olisivat miettineet olisiko tarvetta maastoutua, kun Walsh saapui.
”Tämä sievä pikku navigaattori näyttää teille missä kameroiden pitäisi olla”, Walsh selitti kiinnittämättä mitään huomiota kireään tunnelmaan. Hän oli juuri aikeissa näyttää Paganille kuinka laite toimi, kun huomasi Quillenin pitelemän kaulaliinalaatikon ja unohti mitä oli ollut sanomassa.
”Kaulaliinoja!” Hän hihkaisi riemuissaan. ”Rakastan kaulaliinoja. Niillä on kätevä kuristaa ihmisiä.” Kukaan ei oikein tiennyt mitä siihen olisi voinut vastata, mutta ainakin Walsh onnistui tappamaan alkamassa olleen riidan. Hän oli ihan oma lajinsa.
Hajonneet kamerat olivat suurehkolla alueella, joten nopeuttaakseen tehtävää ryhmä jakautui kahtia. Oman mielenterveytensä tähden Hamrick ja Pagan pitivät vaivihkaa huolen, että tohtori Spiner ja herra Qayin eivät kuuluneet samaan puoliskoon. Kukaan nelikosta ei kuullut laukausta. Ensimmäinen merkki ongelmista oli kun tohtori Spiner vajosi lumeen pää verta vuotaen. Herra Qayin komensi Pagania palaamaan alukseen, juoksi muiden kahden luo ja lähetti Hamrickin Paganin perään. Alukselle oli matkaa ja tilanteesta johtuen Hamrick ja Pagan taittoivat sen juosten. Portaalit olivat valitettavan epäkäytännöllisiä luotien viuhuessa. Ne olivat itse asiassa valitettavan epäkäytännöllisiä niin monessa muussakin tilanteessa, että oli hämmästyttävää miten yleisiä niistä oli tullut. Ilma oli nopeasti muuttunut epäterveellisen lyijypitoiseksi eikä Qayin voinut mitenkään päästä alukselle hengissä tohtori mukanaan. Toki hänen oli mahdollista päästä sinne ilman tohtoria, joten herra Qayin turvautui vaihtoehtoon, joka sillä hetkellä vaikutti järkevimmältä. Hän nosti tohtorin jalkeille ja suuntasi taakkoineen syvemmälle metsään.
osa 7b
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti