Ellakors 8a

Tapahtui edellisessä osassa: Perusteellisesti korjattu ASS Ellakors suuntasi haltioiden alueelle Quelestaan, hukkasi rutiinitehtävässä ylilääkärinsä ja epävirallisen neuvonantajansa ja saatuaan kummatkin takaisin lähti alueelta pystymättä hoitamaan kyseistä rutiinitehtävää loppuun.*

osa 1a
osa 7b

Kesäkuu 1886 

Laodikeaan menosta ei seurannut koskaan mitään hyvää, ei varsinkaan jos mukana oli Trinian Walsh. Kapteeni Roth tiesi sen. Walsh tiesi sen. Kaikki, jotka joskus olivat perehtyneet ETM:n viralliseen ohjesääntöön, tiesivät sen, koska Ellakorsin edellinen visiitti Laodikeaan oli mainittu kyseisessä opuksessa kohdassa Varoittavat esimerkit. Silti, kun Laodikeassa tarvittiin apua, oli joku pässinpää päättänyt lähettää sinne ASS Ellakorsin syystä että. Oli täysin herra Qayinin puhelahjojen ansiota että he olivat tällä kertaa selvinneet reissusta jos eivät täysin kivuttomasti, niin ainakin kohtalaisen vähäisin vaurioin. Miehistön mieliala oli helpottuneen korkealla, kun Ellakors suuntasi kohti kartoittamattomia seutuja ja mitä suurempi oli välimatka aluksen ja Laodikean välillä, sitä parempi tunnelma oli. Laodikean tapahtumat olivat myös lopullisesti vakiinnuttaneet herra Qayinin aseman aluksella ja ainoa, joka yhä tiedosti, että hän oli vain epävirallinen neuvonantaja, oli aeriaali itse.

Ellakors oli jo jättänyt taakseen ETM:iin kuuluvat alueet, mutta ei vielä poistunut tunnetuilta seuduilta, kun se kohtasi onnettomuuteen joutuneen pienaluksen. Kapteeni Roth halusi tutkia tilannetta itse. Alue oli ehkä yleisesti ottaen tunnettua, mutta ei ETM:n näkökulmasta, joten hän otti mukaansa kaksi turvamiestä saadakseen turvallisuuspäällikkönsä rauhoittumaan. (”Ei meille mitään tapahdu. Emme ole enää Laodikeassa, Bracewell hyvä.”) Loukkaantuneiden varalta hän otti mukaansa hoitaja Routledgen ja herra Qayinin hän otti mukaansa koska halusi.
Kuin todisteena siitä, miten tavattoman huono ajatus oli kulkea kovaa vauhtia metsässä, joka oli tulvillaan jykevärunkoisia puita, onnettomuusaluksen rippeet olivat levittäytyneet laajalle alueelle. Valtaosa jäännöksistä oli kasassa suuren puun juurella. Kuljettaja oli lentänyt pienemmän romumäärän mukana siitä vähän matkan päähän. Hoitaja Routledge suuntasi luonnollisesti suoraan kohti maassa lojuvaa kuljettajaa. Kapteeni Roth ja herra Qayin pysyttelivät hänen seurassaan valmiina auttamaan ja kumpikin turvamiehistä hajaantui varmistamaan aluetta tehdäkseen edes jotakin järkevän oloista. Fishburn jäi mittailemaan metsikköä Ellakorsin ja tutkimusryhmän välisellä alueella. Stirling lähti kaartaen löntystämään onnettomuusalusta kohti.
  ”Onneksi he ovat kestävämpiä kuin aluksensa”, hoitaja Routledge totesi havaittuaan kuljettajan olevan yhä hengissä. Kapteeni Roth katsoi ympärillään olevaa romumetallia – osa siitä näytti lähinnä ruttuun menneeltä kartongilta – ja oli ehdottomasti hoitajan kanssa samaa mieltä.
  ”Kuinka paha tilanne on?”
  ”Hänellä vaikuttaisi olevan vain murtumia ja ruhjeita. Parasta kuitenkin siirtää hänet alukseen tarkempia tutkimuksia varten.” Routledge vastasi. Kapteeni haeskeli katseellaan Fishburnia pyytääkseen tätä avuksi potilaan siirtämiseen. Kaikkien huomio oli joko tajuttomassa kuljettajassa tai Fishburnissa, paitsi Stirlingin, eikä hänkään ollut riittävän lähellä puun juurelle ryttääntynyttä romua huomatakseen, että onnettomuusaluksella oli ollut matkustaja. Romun sekaan hautautunut mies tuli hitaasti tajuihinsa ja katseli hetken verran sekavana ympärilleen. Sitten hän huomasi vähän matkan päähän lentäneen ystävänsä ja kolme hahmoa tämän ympärillä. Sekavuus haihtui. Mies ei enää muistanut joutuneensa onnettomuuteen. Aluksen jäänteet hänen ympärillään olivat vain merkityksetöntä rojua eikä hän lukuisista ruhjeistaan, murtumistaan ja haavoistaan huolimatta tuntenut kipua. Sillä hetkellä maailmassa oli vain mies itse ja kolme hahmoa – ei, vain yksi; vain yhdellä hahmoista oli merkitystä – hänen ystävänsä yllä. Mies etsi romun seasta, löysi etsimänsä ja samalla hetkellä kun Stirling tuli riittävän lähelle huomatakseen tämän toisen onnettomuuden uhrin, mies ampui herra Qayinia selkään.

Fishburn ja Routledge eivät hetkeen vielä tajunneet mitä oli tapahtunut. He vain pysyivät lamaantuneina aloillaan. Stirling lähti juoksemaan aluksen jäänteitä ja siellä lojuvaa ampujaa kohti. Kapteeni Roth otti toisella kädellään kiinni kaatuvasta aeriaalista ja vapaalla kädellään tavoitteli asettaan. Ennen kuin kapteeni ehti vastata tulitukseen, herra Qayin oli jo koonnut itsensä ja esti häntä.
  ”Hän ei ole vaaraksi teille”, Qayin sanoi hiljaa. Kapteeni Roth katsoi aeriaalia, joka piti kevyesti kiinni hänen asekädestään. Kesti hetken ennen kuin hän ajatuksensa kokoon ja puolustautumisvaistonsa rauhoittumaan.
  ”Hän ampui sinua.”
  ”Hän ei ole vaaraksi teille.” Qayin toisti ja tällä kertaa kapteeni käsitti mitä hän todella yritti sanoa. Kapteeni katsoi ampujan suuntaan. Stirling oli nyt ehtinyt miehen luokse ja näytti merkkiä, että kaikki oli hyvin. Mies ei todellakaan ollut sillä hetkellä vaaraksi kenellekään. Hänen käyttämänsä ase oli laukaistessa räjähtänyt ja se oli ollut jo entuudestaan melkoisesti kärsineelle miehelle liikaa. Nyt heillä oli käsissään kaksi tajutonta miestä ja tietenkin herra Qayin. Aeriaali kyllä seisoi jo omin voimin, mutta hänen vaatteensa olivat yltä päältä veressä eikä hän todellakaan näyttänyt siltä, että hänen kannattaisi seistä ollenkaan.
  ”Taidamme tarvita hieman enemmän kantoapua”, hoitaja Routledge huomautti eikä kapteeni voinut vastaankaan väittää.

Sanat ”mitäs minä sanoin” eivät olleet päässeet Bracewellin huulilta. Hän ei ollut niin pikkumainen. Joukkojen palattua hän oli vain mulkaissut kapteenia ja mennyt vartioon sairasosastolle. Sillä välin, kun tohtori Spiner puoskarijoukkoineen paikkaili onnettomuuden uhreja luutnantti Bracewellin valvonnassa, kapteeni odotti kärsimättömänä, että hoitaja Coradine olisi saanut paikattua herra Qayinin. Herra Qayinin vamma ei onneksi ollut hengenvaarallinen – todennäköisesti, koska käytetty ase oli vaurioitunut – mutta kuitenkin niin vakava, ettei tohtori Spiner antanut aeriaalin huolehtia siitä itsekseen. Kapteeni Roth odotti, että hoitaja sai työnsä valmiiksi. Hän odotti, että hoitaja ehti pois huoneesta ja sillä välin hänen hämmennyksensä oli ehtinyt hautua oikein mukavaksi kiukuksi.
  ”Voisitko nyt selittää mitä täällä on tekeillä?” hän kysyi. Oli selvää, että aeriaali tiesi jotain ja jos joku tiesi jotain, mikä johti ammuskeluun, kapteeni olisi halunnut saada tietää siitä etukäteen. Qayin vastasi kysymyksellä:
  ”Herra Roth, kuinka paljon tiedätte alkuperästäni?”
  ”Satakunta vuotta sitten joukko arkeologeja löysi luolastosta jonkin humanoidin jäännökset, päätteli sen tulleen taivaalta tuhansia vuosia sitten, nimesi sen Astarteksi ja jostain käsittämättömästä syystä sai päähänsä, että sen kloonaaminen olisi hyvä ajatus. Sinä olet yksi näistä klooneista”, Roth selosti. Astarten myös oletettiin kuuluvan samaan lajiin, josta haltiat olivat polveutuneet, mutta sillä hetkellä se oli sivuseikka. ”Miten niin?” kapteeni lisäsi vielä kuin osoittaakseen molemmille, että hän oli edelleen se, joka hoiti kyselyt.
  ”Olen kotoisin täältä.”
  ”Kotoisin? Olivatko laboratoriot täällä Catiassa?” Se oli kapteenille uutta tietoa.
  ”Kyllä, tarkemmin sanoen Shiolan kaupungissa metsikön toisella puolen, kunnes 67 vuotta sitten A-42 tuhosi ne. Shiola on aina ollut pieni yhteisö ja nykyisistä asukkaista todennäköisesti jokaisella on joku sukulainen, joka kuoli tuona päivänä”, Qayin selitti.
  ”Yksi aeriaaleista tappoi joukon ihmisiä. Ei se oikeuta heitä ampumaan jokaista aeriaalia, joka näille main uskaltautuu.” Varsinkaan, kun mietti mitä kaikkea muuta sama periaate olisi oikeuttanut tekemään.
  ”Pian laboratorioiden tuhon jälkeen Catiassa asetettiin voimaan laki, joka antaa Shiolan väelle sen oikeuden.” Kapteeni tarvitsi hetken antaakseen tämän järjettömyyden kunnolla upota tajuntaansa.
  ”Tietääkö ETM siitä?” hän sai lopulta sanottua. Catia ei kuulunut ETM:iin mutta ei sellainen pikkuseikka ETM:ää ollut ennenkään estänyt puuttumasta epäkohtiin.
  ”ETM ei välitä laista, joka koskee vain kahta sangen pientä yhteisöä”, Qayin huomautti ja oli ilmeistä, ettei välikohtaus shiolalaisten kanssa häirinnyt häntä lainkaan yhtä paljon kuin kapteenia.
  ”Kun se antaa yhdelle yhteisöistä luvan tuhota toinen, ETM:n pitäisi välittää”, kapteeni tyytyi tuhahtamaan.
Ainakin mies, joka herra Qayinia ampui, todella oli vaaraksi vain hänelle. Tarkalleen ottaen teko oli ollut laiton, sillä he olivat kaikki olleet sen tapahtuessa Shiolan ulkopuolella; herra Qayin kuitenkin vakuutti kapteenin siitä, että oli viisainta katsoa tapahtunutta läpi sormien. Miehen rankaisu johtaisi vain entistä suurempiin hankaluuksiin Shiolan ja aeriaalien välillä. Sikäli kuin kyseisten hankaluuksien oli mahdollista suurentua. Niinpä kapteeni yksinkertaisesti määräsi vartijan sairasosastolle varmistaakseen, että kumpikin onnettomuuden uhri pysyisi etäällä herra Qayinista kunnes heidät voisi palauttaa koteihinsa.

1500- ja 1600-lukujen taitteessa – eli aika tavalla enemmän kuin satakunta vuotta aikaisemmin – joukko arkeologeja löysi syrjäisestä luolasta täydellisesti säilyneen luurangon, joka erinäisiä yksityiskohtia lukuun ottamatta vaikutti tavallisen ihmisnaisen luurangolta. Merkittävin näistä eriävistä yksityiskohdista oli valtavat siivet, joista luonnollisesti oli niistäkin jäljellä pelkät luut. Jos uskonnolliset tahot olisivat olleet hivenen valppaampia tuohon aikaan, jäännökset olisi lukittu lasivitriiniin pyhiinvaeltajien pällisteltäväksi, mutta toisin kävi. Ennen kuin yksikään papintapainen oli ehtinyt kiinnostua löydöstä, joukko tiedemiehiä oli ottanut sen haltuunsa ja sille tielleen se jäi. Tutkimukset osoittivat, että Astarteksi nimetty olento oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut ihmisiä pitkäikäisempi, kestävämpi ja aika lailla lentokykyisempi. Ei kestänyt kauaakaan ennen kuin joku keksi, että olennosta tehdyistä klooneista saisi oivallista, ilmaista työväkeä. Orjuus ehdittiin lakkauttaa ennen kuin tämä unelma toteutui, mutta tiedemiehet jatkoivat kokeitaan. Ehkei lopputuloksena olisikaan ilmaista työvoimaa, mutta halpaa työvoimaa sentään. Keinotekoisia ihmisiä jotka voisivat tehdä kaikki ne ikävät hommat, jotka olivat oikeille ihmisille liian vaarallisia. Aikanaan kokeet alkoivat tuottaa tulosta ja yhdistämällä Astarten ja ihmisten dna:ta tiedemiehet saivat aikaan elinkelpoisia klooneja, joita alkoivat kutsua aeriaaleiksi. Siipiä klooneille ei valitettavasti kasvanut useista yrityksistä huolimatta, mutta ne kestivät rasitusta ja ääriolosuhteita jopa paremmin kuin tiedemiehet olivat toivoneet. Saatuaan kloonauksen perusasiat kuntoon tiedemiehet luonnollisesti halusivat tehostaa toimintaansa. Tuotantomäärien kasvattaminen osoittautui odottamattoman hankalaksi, joten he yrittivät sen sijaan nopeuttaa kloonien kasvua. (Lapsiklooneistahan ei tullut kuin kuluja, kun lapsityövoimakin oli harmillisesti menty kieltämään.) Klooni A-42, Aison, oli läpimurto. Kolmesta koeyksilöstä hän oli ainoa, joka saatiin pikavauhtia kasvatettua aikuisikään ja selvisi operaatiosta hengissä. Ja sitten, vuonna 1819, vain kaksi vuotta luomisensa jälkeen Aison suistui raiteiltaan ja poltti laboratoriot maan tasalle.

Ellakorsilla päivä vaihtui yöksi ilman, että mitään merkillepantavaa tapahtui, vaan kun yö vaihtui aamuun, nukkui sairasosastolla vartijan tuolissa huumattuna matruusi Karns ja aluksella oli kolme henkeä vähemmän. Yön turvin shiolalaiset olivat lähteneet ja jotenkin he olivat saaneet otettua myös herra Qayinin mukaansa. Luutnantti Bracewell luonnollisesti halusi ensisijaisesti selvittää miten ihmeessä oli mahdollista kahden potilaan huumata vartija ja siepata yksi aluksen väestä. Kapteeni Roth tiesi, että oli tärkeämpää löytää kolmikko mahdollisimman pian tai he eivät ehkä löytäisi heitä kaikkia hengissä. Alus ja tarvittavat jälkiselvittelyt jätettiin luutnantti Bracewellin vastuulle. Kapteeni itse mukanaan komentaja Walsh ja tohtori Spiner – joista kumpikaan ei suostunut siinä tilanteessa jäämään joukosta – lähtivät piakkoin kohti Shiolaa. Matruusi Karns olisi välttämättä halunnut hänkin lähteä joukkion matkaan, omien sanojensa mukaan hyvittääkseen yölliset tapahtumat, todellisuudessa vältelläkseen Bracewellin raivoa. Matruusi oli kuitenkin huumauksen jäljiltä liian tokkurainen. Hänen sijastaan matkaan lähti aliluutnantti Ironside, mutta ei muita. Tärkeintä oli päästä matkaan nopeasti eikä kapteeni uskonut että herra Qayinin vapauttamisen – mikäli hän edes oli yhä elossa – sujuvan yhtään helpommin vaikka hänellä olisi mukanaan pienen armeijan verran väkeä. Sitä paitsi tarvittaessa Ironside vastasi pientä armeijaa jo ihan yksinään.

Maasto Shiolan ulkopuolella oli hankalakulkuista ja alueesta tehdyt kartat vanhentuneita. Aamunkoitteessa alkanut rankkasade teki kulkemisesta entistä hankalampaa ja vaikka pelastusryhmä meni portalaattorilla niin kauas kuin turvallisesti pystyi, he saavuttivat Shiolan vasta illansuussa. He tiesivät päässeensä johonkin kaupunkiin, kun puusto harveni ja näkyviin ilmestyi lamppujen valoa ja rakennuksia. He tiesivät päässeensä nimenomaan Shiolaan, kun heidät ympäröi joukko uhkaavan oloisia miehiä, joista yksi vieläpä oli aamuisen onnettomuusaluksen kuljettaja. Kaikki läsnäolijat tuijottivat toisiaan vihamielisen hiljaisuuden vallitessa kunnes:
  ”Voisiko herrasväki ystävällisesti kertoa minulle missä suunnassa kirjasto on?” Walsh rikkoi hiljaisuuden. Vihamielinen hiljaisuus vaihtui tyrmistyneeksi. ”Tiedättekö kuinka hankalaa on tilata teknisiä julkaisuja kun asuu höyryaluksessa?” Walsh jatkoi niin kuin ei olisi huomannut mitään. Yksi shiolalaisista osoitti vaitonaisesti vähän matkan päässä jököttävää rakennusta eikä kukaan estänyt Walshia, joka iloisesti kiitettyään lähti marssimaan sitä kohti. Vasta Walshin kadottua näkyvistä muut kääntyivät jälleen katsomaan toisiaan.
  ”Oletan teidän olevan täällä aeriaalin takia”, onnettomuusaluksen kuski totesi kapteenille, joka tyytyi myöntämään oletuksen oikeaksi. ”Taitaa olla parasta viedä teidät kaupunginjohtajan luo.”

Mies vaivautui teeskentelemään kohteliasta sen aikaa, että kertoi nimekseen Lucas, ja lähti johdattamaan kolmeen typistynyttä pelastusretkuetta kaupungintalolle päin. Tohtori Spiner halusi kuitenkin ensin nähdä herra Qayinin ja kun hän osoittautui harmillisen jääräpäiseksi asian suhteen, Lucas johdatti heidät metsän kaukaisempaan reunaan, missä herra Qayin oli ahdettuna häkkiin sateen armoille. Hän oli märkä ja hänen vaatteensa olivat revenneet, mutta hän itse ei näyttänyt olevan sen pahemmin hajalla kuin aluksesta lähtiessään. Ainakin hän oli elävien kirjoissa.
  ”Teidän täytyy päästää hänet ulos”, tohtori sanoi onnistuen vain juuri ja juuri pitämään äänensävynsä kohteliaana.
  ”Pelkäänpä ettei se ole mahdollista”, Lucas vastasi onnistuen vain juuri ja juuri kuulostamaan siltä, kuin olisi oikeasti ollut pahoillaan.
  ”Hänen haavansa on tulehtunut. Hän kuolee, ellette anna minun hoitaa häntä”, tohtori sanoi tiukempaan sävyyn. Koko Shiolan vastaanottokomitea katsoi herra Qayinia, joka näytti jokseenkin samalta, kuin aeriaalit yleensä näyttävät ja sitten epäluuloisesti tohtori Spineria, joka väitti juuri diagnosoineensa samaisen aeriaalin vain vilkaisemalla tätä parin metrin etäisyydeltä.
  ”Se on määrä lopettaa joka tapauksessa, joten tuhlaisitte vain aikaanne”, Lucas huomautti ja vaikka sitä ei kukaan huomannutkaan, hetken verran aliluutnantti Ironside pohdiskeli olisiko hänen tarpeen estää tohtori Spineria kuristamasta herra Lucasia, vai ehkä sittenkin vain kuristaa tuo typerä mies ihan itse. Kapteeni Rothin ajatukset kulkivat samoja latuja kuin Ironsiden ja loppujen lopuksi Lucasin pelasti se, ettei tohtori Spiner ollut väkivaltainen luonne. ”Vien teidät nyt kaupunginjohtajan luo”, Lucas jatkoi tietämättömänä vieraidensa mielissä vellovista murhanhimoisista ajatuksista. Tohtori Spiner ei kuitenkaan suostunut jättämään herra Qayinia. Lucas oli selvästi kyllästynyt koko tilanteeseen eikä halunnut muuta kuin sälyttää hankalat vieraat jonkun toisen riesaksi ja päästä pois kaatosateesta. Herra Qayinin vapauttaminen ei tullut kuuloonkaan, mutta toisaalta hänellä ei ollut mitään halua jäädä kinaamaan tohtorin kanssa. Niinpä hän jätti kaksi miestä vahtimaan tohtoria ja vankia ja vei jäljelle jääneet kaksi vierasta kaupunginjohtajan pakeille.

osa 8b

*Toisin sanoen: Ei, et ole missannut tarinanpätkää jossa epäilemättä olisi ollut tavattoman kiinnostava ja jännittävä seikkailu Laodikeassa.