Ellakors 6

Fillereitä! Whee!

osa 1a
osa 5b

Huhtikuu 1886 

Toimitettuaan tärkeän lääkelastin syrjäiselle Fimetumin saarelle ja täydennettyään siellä polttoainevarastonsa, entistä kolhuisempi ASS Ellakors oli matkalla lähimpään ETM:n tukikohtaan korjattavaksi. Ensin heidän täytyisi päästä pois mereltä ja sitten taittaa matkaa vielä aika pitkälti maata pitkin, mutta ainakin he olivat lopultakin matkalla telakalle, ilman ihan vain muutamaa pikku hommaa, jotka pitäisi tehdä ensin ja mieluummin eilen.
Kapteeni Roth oli komentosillalla, kun asiat jälleen kerran kääntyivät huonompaan suuntaan. Walsh otti yhteyttä konehuoneesta ja hoiti pahanilmanlinnun roolinsa luonteenomaisen hilpeään sävyyn.
  ”Se olisi ohraleivän paikka. Haluatko huonoista uutisista simppelin vai teknisen version?” Kapteeni mietti asiaa.
  ”Kokeillaan yksinkertaista versiota.”
  ”Kuolemme kaikki”, Walsh julisti iloisesti. Kaikki komentosillalla olevat keskeyttivät työnsä ja kääntyivät katsomaan kapteenia.
  ”Jospa lisäisit vähän sitä teknistä puolta sekaan.”
  ”Argonium, jota saimme Fimetumista, on epäpuhdasta”, Walsh selitti. Argonium oli yleisin käytössä oleva polttoaine koko tunnetun maailman alueella. Epäpuhtaudet olivat harvinaisia, mutta niitä tuli vastaan toisinaan, eivätkä ne johtaneet suuriin katastrofeihin. Tavallisesti. ”Meillä on myös melkoisen kolhiutuneet moottorit ja hajonnut painekattilan venttiili. Yhdistetään siihen hitusen epävakaata argoniumia niin moottorit ylikuumenevat ja räjähdyksestä tulee taatusti komea. Pääsemme todennäköisesti historiankirjoihin.”
  ”Paljonko meillä on aikaa?” Kapteeni kysyi.
  ”Suunnilleen viisitoista minuuttia jos paine pysyy kurissa.”
  ”Voitko pysäyttää ylikuumenemisen?”
  ”Jos pystyisin muuttamaan fysiikan lakeja, luuletko todella, että olisin töissä täällä?” Walsh kysyi sarkastiseen sävyyn. Kapteenin ei tarvinnut edes miettiä vastaustaan.
  ”Kyllä.”
  ”Ja siitä voit lyödä vaikka alushoususi vetoa”, Walsh tokaisi pirteästi.
  ”Elleivät alushousuni pysyt auttamaan meitä pois tästä liemestä, jätä ne rauhaan.”
  ”Harkitsen asiaa, kapteeni.”
  ”Voitko hidastaa ylikuumenemista?”
  ”Se selviää vartin päästä”, totesi Walsh ja katkaisi yhteyden.

Komentosillalla kaikki katsoivat yhä odottavasti kapteenia.
  ”Käskenkö aloittamaan evakuoinnin?” luutnantti Sanada kysyi.
  ”On äärimmäisen epätodennäköistä, että miehistö ehtisi turvallisen välimatkan päähän ennen räjähdystä,” herra Qayin huomautti.
  ”Äärimmäisen epätodennäköisetkin asiat ovat mahdollisia”, tohtori Spiner totesi tylysti. ”Nyt ei sovi tuhlata aikaa.”
  ”Mitä Te ehdotatte, herra Qayin?” Roth kysyi.
  ”Voisimme sulkea ovet kansien kolme ja neljä väliltä, avata ruuma C:n luukut ja päästä meriveden sisään alakansille. Vesi jäähdyttää kuumenneet moottorit ja estää räjähdyksen. Varavirtaa pitäisi olla riittävästi, jotta veden voi pumpata ulos jälkikäteen.” Tohtori Spiner oli nopein huomaamaan suunnitelmassa ilmeisen ongelman:
  ”Kaikki alemmilla kansilla hukkuisivat.”
  ”Niin, nuo muutamat ihmiset hukkuisivat. Kuitenkin, ellei mitään tehdä, on hyvin todennäköistä, että kaikki aluksella kuolevat.”
  ”Nämä ovat ihmisiä, eivät matemaattinen ongelma!” tohtori protestoi.
  ”Useat matemaattiset ongelmat koskevat ihmisiä”, Qayin huomautti tyynesti. Tohtori tuhahti.
  ”Niin, kuinka monta omenaa Peterillä on taskussaan, kun Lindan katolla on kolme pannukakkua. Tässä on kyse elämistä.”
  ”Yhdeksän omenaa”, aliluutnantti Jones huomautti avuliaasti. Kiista tohtorin ja aeriaalin välillä keskeytyi ja kaikki läsnäolijat kääntyivät katsomaan ruorimiestä, joka katsoi tarpeelliseksi tarkentaa vastaustaan: ”Jos omenat ovat jotain pienikokoista, pohjoista lajiketta, standardikokoiseen taskuun mahtuu yhdeksän omenaa.” Kapteeni Roth tukahdutti halunsa kysyä aliluutnantilta, minkälaiset taskut tämän vaatteissa tavallisesti oli, käski luutnantti Sanadaa aloittamaan alakansien evakuoinnin ja otti yhteyttä konehuoneeseen.
  ”Pyhä Trinian, kuinka katastrofin hidastaminen etenee?”
  ”Sain venttiilin tilapäisesti korjattua romusta kyhätyllä liittimellä – kutsun sitä kapteenin alushousuiksi – joten meillä on edelleen suunnilleen vartin verran ennen kuin kosahtaa”, Walsh vastasi.
  ”Hyvä. Aiomme antaa meriveden hoitaa loput. Teillä on viisi minuuttia aikaa hankkiutua neloskannelle tai kasvattaa kidukset.”
  ”Selvä, kapteeni.”

Ratkaisu oli jossain määrin kompromissi. Ihmisillä olisi jonkin verran aikaa hilata ahterinsa ja alushousunsa alakansilta turvaan ja aikaa toivon mukaan aikaa jäi vielä riittävästi, jotta merivesi ehtisi tehdä tehtävänsä. Moottoreiden räjähdys todennäköisesti tappaisi kaikki, mutta aluksen täyttäminen vedellä ei ollut varsinaisesti riskitöntä sekään. Kun kapteeni antoi ohjeita, tohtori Spiner vetäytyi sairashuoneelle odottamaan, että häntä tarvittaisiin joko lääkärin tai patologin ominaisuudessa. Herra Qayin katseli ruudulta aluksen pohjapiirrosta, jolla pienet, ihmisiä merkitsevät valopisteet säntäilivät edestakaisin ja teki laskelmia. Kuten tohtori Spiner oli jo todennutkin, kaikki eivät ehtisi pois ennen ovien sulkeutumista. Qayin vaihtoi muutaman sanan luutnantti Sanadan kanssa, lähti komentosillalta ja saapui eräälle kolmoskannelle johtavista ovista juuri, kun Walsh tuli samaiselle ovelle toisesta suunnasta. Walsh oli helppo saada ymmärtämään Qayinin suunnitelma ja he olivat puolimatkassa portalaattorihuoneeseen, kun varoitusäänet kertoivat tien alakansille olevan sulkeutumassa. He ehtivät perille samalla hetkellä, kun ovet kansien välillä sulkeutuivat jättäen muutamat miehistön jäsenet niiden väärälle puolen odottamaan tulvaa. Walsh meni suoraa päätä portalaattorille tekemään tarpeellisia muokkauksia ja Qayin suuntasi aluksen sisäiseen viestijärjestelmään kuuluvien postiputkien luo. Vasta saapuneessa pienessä lieriössä oli viesti luutnantti Sanadalta, koordinaatit niiden ihmisten luo, jotka olivat jääneet loukkuun alakansille.

Tietyissä tilanteissa portaalit olivat tavattoman kätevä matkustustapa, mutta vastaavasti ne olivat myös hyvin vaarallisia. Hyvin pitkillä välimatkoilla portaalit eivät toimineet lainkaan (mihin muuten olisi tarvittu Ellakorsin kaltaisia aluksia?) ja aivan yhtä epävarmoja ne olivat lyhyillä välimatkoilla, liikkeessä ja silloin, kun ympärillä oli runsaasti vettä. Tavallisesti portalaattoreilla ei pystynyt ollenkaan avaamaan portaalia saman rakennuksen sisälle jossa laite itse sijaitsi. Oli ollut helpompaa estää lyhyen matkan käyttö kokonaan kuin keksiä keino tehdä siitä turvallista ja siksi Ellakorsinkin portalaattori kaipasi hivenen säätöä ennen kuin Walsh sai sen toimimaan toivotulla tavalla. Walsh sai kierrettyä turvasäädöt suunnilleen samassa ajassa, mikä herra Qayinilta meni tarvittavien koordinaattien hakemiseen, mikä valitettavasti kertoi enemmän näiden säätöjen tehokkuudesta kuin Walshin teknisistä taidoista, niin huomattavat kuin jälkimmäiset olivatkin.
Walsh avasi portaalin ja vaikka portaali johti toiseen päähän alusta ja kaksi kantta alemmas, näytti siltä kuin huoneen seinässä olisi ollut reikä viereiseen huoneeseen. Ihmiset tuossa toisessa huoneessa olivat vieläpä tavattoman ilahtuneita seinään ilmaantuneesta reiästä. Kun vasta kaksi ihmistä oli ehtinyt portaalin läpi turvaan, se alkoi muuttua epävakaaksi. Portaali ei enää muistuttanut aukkoa seinässä vaan enemmänkin huurretusta lasista tehtyä ikkunaa ja se muuttui yhä epävakaammaksi. Vielä muutama miehistön jäsen uskaltautui portaalista läpi halukkaana välttämään hukkumisen. Walsh teki muutamia säätöjä ja suunnilleen sekunnin verran portaali näytti taas seinään tehdyltä reiältä ennen kuin alkoi jälleen imitoida sameaa lasia.
  ”Ei auta, en saa portaalia vakautettua. Se romahtaa millä hetkellä hyvänsä”, Walsh totesi yritettyään turhaan kaikkia mahdollisia vippakonsteja.
  ”Saako sen avattua uudestaan?” kysyi yksi portaalin läpi kunnialla selvinneistä.
  ”Ei ajoissa.” Kaikki katsoivat nyt portaalia. Sen toisella puolen näkyi vielä sumea hahmo, joka selvästi epäröi kulkea aukosta, jonka reunatkin alkoivat jo aaltoilla. He kuulivat lähestyvän veden äänen. Herra Qayin kurkotti romahtavan portaalin läpi, tarttui sen toisella puolen seisovaan matruusi Oliveiraan ja veti tämän mukanaan portalaattorihuoneeseen. Mutta ei kokonaan.

Huhtikuu oli jo lopuillaan, kun kolhuinen ASS Ellakors lopulta matoi Kalligeneiaan perusteellisia korjauksia varten – kaksi kuukautta ja yhden jalan verran liian myöhään, kuten tohtori Spiner asian oli esittänyt. Pahemminkin olisi toki voinut käydä. He eivät olleet menettäneet 253 henkeä aluksen räjähdyksessä. He eivät olleet menettäneet kuutta henkeä antamalla heidän hukkua. Matruusi Oliveira oli menettänyt oikean jalkateränsä. Se oli jäänyt tulvivalle kolmoskannelle, kun portaali oli romahtanut hivenen liian aikaisin. Aikanaan, kunhan olisi saanut käsiteltyä menetyksensä, kuntouduttua ja päästyä eroon vahvoista kipuläkkeistä – ei välttämättä tässä järjestyksessä – matruusi Oliveirakin myöntäisi, että hänelle olisi voinut käydä pahemminkin. Sinä myöhäishuhtikuun päivänä yksijalkainen ja vahvasti tropattu matruusi kuitenkin täydestä sydämestä jakoi tohtori Spinerin mielipiteen: paremminkin olisi voinut käydä.

osa 7a

Sarjassamme "kiviäkin kiinnostaa": 

Pienensin Ellan miehistöä.

500 on ihan perkalanmoinen määrä populaa, eikä ole mitään järkevää syytä miksi Ellakorsin kaltaisella aluksella olisi niin paljon väkeä. (Olen myös aika varma, että minulla meni jossain vaiheessa numerot ristiin ja väkeä piti alun perinkin olla vain päälle 200.)

Joka tapauksessa, jos jossain näkyy maininta yli viidestä sadasta miehistön jäsenestä, saa ihan mielellään huomauttaa asiasta, että tiedän korjata kyseisen kohdan. Miehistön lukumäärä on yksi niitä asioita, joita en tässä tarinassa ole vetänyt täysin hatusta, joten olisi kiva jos siinä ei olisi kovin räikeää virhettä.