Ellakors 3a

osa 1a
osa 2

Helmikuu 1885

ETM:n amfibisen laivaston ylpeys ASS Ellakors oli joitakin päiviä aikaisemmin lähtenyt Urista, mistä se oli noutanut tarvikkeita, jotka oli nopeasti toimitettava vedenalaiseen tutkimuskeskukseen Atlantikseen.
  ”Luutnantti Sanada, muistuttaisitteko komentaja Walshia, että yliperämiehen paikka on komentosillalla, ei konehuoneessa?” Siitä oli nyt seitsemän kuukautta, kun aluksen edellinen yliperämies Storm oli saanut ylennyksen kapteeniksi ja jättänyt Ellakorsin. Komentaja Walsh oli noussut pääinsinööristä yliperämieheksi jokseenkin vastentahtoisesti ja livahti aina tilaisuuden tullen konehuoneeseen pelottelemaan kokemattomampia insinöörejä ja etenkin seuraajaansa. Siitä oli kolme kuukautta, kun kapteeni Roth oli palkannut itselleen neuvonantajan, siviilin, jonka oli kohdannut sattumalta ja jota ei tuntenut lainkaan. ETM:n säädöksissä ei missään kielletty ulkopuolisen konsultin käyttämistä – kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, että se olisi tarpeellista kieltää – mutta kapteeni oli joka tapauksessa joutunut näkemään hieman vaivaa, ennen kuin häntä ylemmät tahot olivat joutuneet myöntämään kyseisen porsaanreiän olemassaolon. Ja nyt kapteeni Roth ei enää voinut käsittää, miksi aeriaalin saaminen alukselle oli tuntunut niin tärkeältä. Jokin miehessä oli herättänyt hänen huomionsa ja antanut tunteen, että tässä oli se, mitä hän tarvitsi saattaakseen kaiken jälleen tasapainoon. Tekemään työstä jälleen mielekästä. Kuinka väärässä hän olikaan ollut.

Herra Qayin oli sopeutunut alukseen nopeasti. Hän vaikutti tietävän jotain kaikesta ja usein tuntui kuin hän olisi tiennyt myös jostain kaiken. Ei varmaan mikään hankala juttu, kun kokemusta oli ehtinyt kerätä reilun vuosisadan verran, mutta aivot toimivat kuin nuorella miehellä. Miehistökään ei tuntunut ihmettelevän aeriaalin läsnäoloa, ainakaan sikäli kuin kapteeni tiesi. Herra Qayin käyttäytyi kuin olisi ollut juuri siellä missä pitikin, joten miehistö kohteli häntä niin kuin hän olisi ollut juuri siellä missä pitikin. Komentaja Walsh oli vaivihkaa siirtänyt osan yliperämiehen tehtävistään herra Qayinille, kapteeni Roth oli varma siitä. Menettely toimi ja kun neuvominen – tehtävä, johon Qayin oli hetken mielijohteesta palkattu – olisi tarkalleen ottaen myös kuulunut yliperämiehen tehtäviin, Roth ei oikein katsonut voivansa huomauttaa asiasta. Kunhan joku teki työvuorolistat ja piti lokin ajan tasalla. Kapteeni Roth oli kuluneiden kuukausien aikana useaan kertaan kysynyt herra Qayinilta neuvoa kaikenlaisiin eteen tulleisiin ongelmatilanteisiin ja neuvot olivat poikkeuksetta olleet toimivia. Stormin lähdöstä saakka kapteenille oli alkanut kerääntyä pikku hiljaa stressiä ja nyt se oli alkanut toden teolla tehdä hänet ärtyneeksi. Tuo ärtymys kohdistui pääosin herra Qayiniin. Herra Qayin, jolla ei ollut tarvittavaa koulutusta tai käytännön kokemusta, mutta silti tiesi aina parhaan menettelytavan. Roth ei todellakaan enää tiennyt miksi oli pyytänyt aeriaalin alukselle. Miksi hän oli kuvitellut, että olisi mielenkiintoista, kun aluksella oli joku, jolla oli täydellinen vastaus kaikkeen? Kaiken lisäksi Roth oli mennyt hyväksymään Qayinin tavanomaisen työsopimusmallin: Qayinin antamia neuvoja ei tarvinnut noudattaa, mutta jos niiden ylenkatsominen osoittautuisi virheeksi, Qayin lähtisi tiehensä. Ei toisia mahdollisuuksia. Aika ylimielistä, oikeastaan. Luutnantti Sanada keskeytti kapteenin mietteet.
  ”Kapteeni, kuljetusalus Aurora pyytää apua. Heillä on vaikeuksia höyryturbiininsa kanssa.” Walsh ei ollut vielä saapunut, joten kapteeni Roth kääntyi herra Qayinin puoleen:
  ”No, mitä neuvotte tekemään?”
  ”Viesti ei voi olla oikea, herra Roth. Aurora on D-luokan kuljetusalus.” Qayin totesi. Walsh astui komentosillalle juuri, kun luutnantti Sanada kertoi Auroran kaipaavan vastausta. Kapteeni katsoi Walshiin.
  ”Ystävällistä liittyä seuraan, pyhä Trinian. Luokan D-kuljetusalus Aurora on vaikeuksissa höyryturbiininsa kanssa, mitä ehdotat että vastaamme heille?”
  ”Sarkastinen nauru vaikuttaisi tilanteeseen sopivalta, kapteeni.”
  ”Sitä arvelinkin. Luutnantti, kertokaa ’Auroralle’, että olemme kovin pahoillamme, mutta flux kapasitaattorimme on epäkunnossa, joten emme mitenkään pysty auttamaan heitä.” Sanada kääntyi radiolaitteistonsa puoleen viestiä välittämään.
  ”Herra Qayin”, kapteeni kysyi, ”kuinka monta kertaa meitä on yritetty hidastaa matkallamme Atlantikseen?”
  ”Kaksi kertaa tänään, kaiken kaikkiaan seitsemän, herra Roth.”
  ”Emmekä ole vielä edes merellä saakka. Muistanko oikein, ettei D-luokan aluksissa ole höyryturbiineja?”
  ”Kyllä kapteeni, niissä on mäntäkoneet.” Walsh vastasi. ”Harhautusyritykset käyvät koko ajan typerämmiksi.”
  ”Tai epätoivoisemmiksi”, kapteeni Roth huomautti. Walsh jäi odottamaan lisämääräyksiä ja kapteeni armahti tätä.
  ”Voit viedä pyhimyksenrenkaasi takaisin konehuoneeseen, Trinian. Siellä on varmaan vielä joku insinööri, jolle et aiheuta painajaisia.” Walsh livahti tiehensä ennen kuin kapteeni ehtisi muuttaa mielensä. Vale-Aurorasta ei tullut enempää yhteydenottoja, joten Qayinin arvio avunpyynnön todenmukaisuudesta vaikutti oikealta. Ärsyttävää.

Auroran jälkeen ei uusia hidasteita tullut. Kuka sitten tahtoikaan estää Ellakorsin pääsyn Atlantikseen, vaikutti luopuneen yrityksistään. Kapteeni Roth toivoi, ettei tuo joku vain valmistellut jotain tehokkaampaa ja tuhoisampaa kuin huonosti tekaistut avunpyynnöt. Ellakors saavutti meren myöhään samana iltana ja kun tarvittavat valmistelut vedenalaiseen matkustamiseen siirtymiseksi oli jo tehty, alus vain vyöryi mereen vauhtiaan hidastamatta ja jatkoi matkaansa pohjaa pitkin. Sopivassa syvyydessä aluksen jalat vetäytyivät sisään ja matka jatkui sukeltaen. Aluksen kimppuun hyökättiin tasan keskiyöllä. (Hyökkääjillä oli kliseisen puoleinen dramatiikantaju.) Yllätetty Ellakors sai pahan osuman, mutta tulitukseen vastattiin nopeasti ja hyökkääjät vetäytyivät saman tien. Vaikutti yhä ilmeisemmältä, että tarkoitus oli vain hidastaa, ei vahingoittaa. Tai niin kapteeni Roth ajatteli, ennen kuin alkoi saada raportteja ympäri alusta.

Ellakors oli tuuliajolla. Automatiikka oli hätätilanteen tullessa nostanut aluksen pintaan, mutta moottoreihin tulleiden vaurioiden vuoksi liikkuminen ei onnistunut veden alla tai yllä. Konehuoneen paineentasausjärjestelmään tulleen toimintahäiriön vuoksi valtaosa koneinsinööreistä oli sairasosastolla saamassa hoitoa dekompressiotautiin. Komentaja Walsh, aluksen virallinen pääinsinööri luutnantti Soliday ja muutama muu kokeneemmista insinööreistä kärsi myös muista vammoista, kun osa koneista oli hajonnut oikein näyttävästi. Konehuone oli edelleen varsin epäterveellinen paikka ja kaikki, jotka olisivat osanneet korjata paineentasauksen, olivat olleet työvuorossa juuri hyökkäyksen sattuessa ja nyt liian huonossa kunnossa kyetäkseen töihin. Muista, yhä työkykyisistä insinööreistäkään ei ollut apua, kun konehuoneeseen ei voinut mennä korjaustöitä tekemään. Sukelluspuvut olivat vaurioituneet yhdessä useista tulipaloista, joita aluksella oli hyökkäyksen vuoksi syttynyt. Ulkoiset radioyhteydet olivat poikki, muut tavat kutsua apua toivottoman hitaita. Roth istui huoneessaan ja yritti löytää jonkin ratkaisun. Tilanne ei ollut omiaan helpottamaan hänen stressiään ja koska ainoastaan herra Qayin – jo ennestään kapteenin hermoille käynyt kaikkitietävä herra Qayin – oli saapuvilla, tämä sai niskaansa täyslaidallisen.
  ”Minun pitäisi pidätyttää sinut”, kapteeni tuhahti aikansa raivottuaan. ”Ei voi olla laillista olla aina oikeassa. Ehkä olet vakoilija. Selittäisi sen mahdottoman tietomäärän, mikä aivoistasi löytyy. Sinulla on varmaan tähänkin tilanteeseen jokin älykäs ratkaisu. Oletko kokeillut napsauttaa sormiasi?”
  ”Minun lienee parasta tulla takaisin vähän myöhemmin, herra Roth”, Qayin sanoi tyynesti ja jätti kapteenin höyryämään ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Käytävässä Qayin kohtasi aliluutnantti Diehrin, joka kulki edestakaisin muutaman askeleen pituista matkaa kuin kahden näkymättömän seinän väliin jumiin jäänyt hiiri. Hän rutisti kourassaan paperinippua ja hänen ilmeensä oli ahdistunut jopa sen hetkisen tilanteen mittapuulla. Qayin seisahtui Diehrin kohdalle.
  ”Oletteko viemässä niitä kapteenille?” hän kysyi. Diehr katsoi Qayinia yllättyneenä, sillä oli niin keskittynyt pulmaansa, ettei ollut huomannut tätä. Diehr oli ollut Ellakorsilla jopa vähemmän aikaa kuin herra Qayin ja hän oli niin tottunut näkemään aeriaalin kapteenin seurassa, että suhtautui tähän lähestulkoon yhtä suurella kunnioituksella kuin kapteeniinkin.
  ”Kyllä. Minua käskettiin hankkimaan näihin hänen allekirjoituksensa. Ne eivät ole kiireisiä, pelkkää rutiinia, mutta minulle sanottiin, että hankalina aikoina on ihan hyvä pitäytyä rutiinissa. Ja niinpä minun pitäisi pyytää näihin kapteenin allekirjoitus, mutta kun nämä eivät ole kiireisiä…” Diehr olisi varmaankin maininnut vielä muutamaan kertaan kuinka paperit eivät olleet kiireisiä, mutta hänen ei tarvinnut, sillä Qayin tarjoutui viemään paperit hänen puolestaan. Helpottunut ilme levisi Diehrin kasvoille. ”Voisitteko? Veisin ne kyllä itse, mutta en haluaisi häiritä kapteenia.”
  ”Ei siitä ole vaivaa. Tuon paperit Teille, kun ne on allekirjoitettu”, Qayin lupasi. Diehr epäröi vielä hetken verran näön vuoksi, antoi paperinipun ja lähti jatkamaan muita töitä. Qayin selaili papereita. Silkkaa rutiinia, papereita jotka kapteeni todennäköisesti allekirjoittaisi tarkemmin vilkaisematta. Ainakin sen hetkisessä tilanteessa. Juuri sitä, mitä herra Qayin tarvitsi. Hän palasi kapteenin luokse, mutta kävi ensin lisäämässä nippuun vielä yhden paperin. Kapteeni Roth ei ilahtunut nähdessään aeriaalin jälleen. Hän ei ilahtunut nähdessään millä asialla tämä oli.
  ”Olemme tuuliajolla, sairashuone on täynnä sukellustautisia insinöörejä, mahdollisuutemme päästä Atlantikseen aikataulussa ovat olemattomat ja sinä tuot minulle liinavaateinventaarion raportteja?”
  ”Siinä on useita muitakin papereita”, Qayin huomautti.
  ”Aivan, kuten ensi viikon ruokalista.” Kapteeni vilkaisi muutamaa paperia, lätkäisi koko nipun pöydälle ja levitti ne kuin pelikortit. Hän kirjoitti nimensä jokaisen lappusen alareunaan ja antoi nipun takaisin herra Qayinille. Qayin otti yhden papereista itselleen ja palautti loput kiitolliselle Diehrille ennen kuin etsi käsiinsä luutnantti Bracewellin.

Luutnantti Bracewell katsoi aeriaalin ojentamaa paperia ymmällään. Ironside vilkaisi lappua Bracewellin olan yli ja näytti olevan ymmällään hänkin. ”Onko tämä oikea?” Bracewell kysyi.
  ”Kyllä.”
  ”Ja Te tiedätte mikä tämä on?”
  ”Kyllä.” Bracewell luki paperin uudestaan, tihrusti nimikirjoitusta sen reunassa ja kohautti sitten olkapäitään.
  ”Selvä. Näyttää siltä että Teidän täytyy tulla meidän mukaamme.”

Tunnit vierivät, eikä kapteeni Roth nähnyt valoa tunnelin päässä. Hänellä oli ärsyttävä tunne, että oli aivan keksimäisillään ratkaisun, mutta tunne ei missään vaiheessa muuttunut miksikään hyödyllisemmäksi. Hänen oli pakko kysyä neuvoa ja koska hänen yliperämiehensä ei ollut käytettävissä, vaihtoehdot olivat perämies, luutnantti Bracewell, joka toimi myös turvallisuuspäällikkönä ja herra Qayin. Kapteeni päätyi herra Qayiniin. Ellei aeriaali voisi auttaa muuten, ainakin tähän voisi purkaa pahaa tuultaan, kun taas huonon tuulen purkaminen luutnantti Bracewelliin oli äärimmäisen epäviisasta. Kapteeni Roth ei saanut Qayiniin yhteyttä radiolla, joten otti yhteyden komentosillalle sen sijaan.
  ”Luutnantti Sanada, etsikää herra Qayin ja lähettäkää hänet luokseni.”
  ”Annanko määräyksen vapauttaa hänet, herra kapteeni?” Sanada kysyi ja pudotti kapteenin kärryiltä.
  ”Vapauttaa mistä?”
  ”Herra Qayin on pidätetty.”
  ”Miksi? Kenen määräyksestä?” kapteeni ihmetteli.
  ”Teidän, herra kapteeni.”

Herra Qayin ei näyttänyt kärsivän vankeudesta, mikä ei liene ihme, kun hän itse oli pidätyksensä junaillut. Kapteeni Roth ei osannut päättää olisiko huvittunut vai raivoissaan, kun hän tutki omaa allekirjoitustaan pidätysmääräyksessä, jonka Bracewell oli juuri hänelle ojentanut.
  ”Teittekö tällaista kaikkien… asiakkaidenne kanssa?” hän kysyi aeriaalilta, joka sillä hetkellä oli yhä kaltereiden takana. Hän oli sanonut haluavansa pidätyttää Qayinin, se myönnettäköön, mutta he molemmat tiesivät varsin hyvin, ettei hän ollut tarkoittanut... no ainakaan tätä.
  ”En. Olette erilainen kuin muut asiakkaani”, aeriaali myönsi.
  ”Vai niin. Millä lailla?”
  ”Te ette tarvitse minua.” Ei vastaus, jollaista Roth oli odottanut. ”Jotkut palkkaavat minut, koska tarvitsevat jonkun, joka kertoo heille mitä tehdä paljastamatta maailmalle heidän epäpätevyyttään. Jotkut ovat epävarmoja ja tarvitsevat minut vakuuttamaan, että he ovat oikealla polulla. Jotkut tahtovat syntipukin.”
  ”Entä minä?”
  ”Te tarvitsette vain jonkun, joka kertoo asiat niin kuin ne ovat, antaa kaikki tiedot, jotka tarvitsette tehdäksenne oikean päätöksen. Joten: moottorit ovat rikki, konehuoneen paineentasaus sekaisin ja kaikki, jotka kykenisivät korjaamaan nämä ongelmat, ovat sairastuvalla. Miten tulisi toimia?” Kapteenin ensimmäinen ajatus oli, että Qayin oli seonnut. Hän tiesi heidän tilanteensa, oli tiennyt sen koko ajan eikä silti keksinyt kuinka siitä selviäisi ajoissa. Ja kuitenkin, kun tarkemmin ajatteli, aeriaali oli oikeassa. Hän oli tiennyt kuinka toimia kaikissa aikaisemmissa tapauksissa ja hän tiesi, kuinka toimia nyt.
  ”Kuinka hyvin kestätte paineenvaihteluita, herra Qayin?”
  ”Paremmin kuin ihmiset.” Ja juuri sitä kapteeni oli arvellutkin.

Paineentasauksen myötä myös konehuoneen ovet olivat hajonneet. Ajoittain ne sai avattua juuri ja juuri riittävän pitkäksi aikaa, jotta joku ehti livahtamaan sisään ja sitten ne jämähtivät jälleen ja paine sai rauhassa heittelehtiä. Yritykset pönkittää ovet auki eivät olleet sujuneet kovin terveellisesti lähituntumassa seisseiden henkilöiden kannalta. Nyt viisi miestä kansoitti käytävää tuon oven ulkopuolella, kaksi heistä luonnollisesti kapteeni Roth ja herra Qayin. Aliluutnantti Ironside sai kunnian toimia ovimiehenä ja koska kapteenin suunnitelmaan sisältyi ilmeinen terveysriski, oli myös tohtori Spiner paikalla. (Kapteeni oli jo kauan sitten todennut, että tohtorilta oli parempi kysyä lupaa kuin anteeksiantoa.) Omien sanojensa mukaan Spiner halusi olla valmiiksi lähettyvillä sitten, kun asiat menisivät pieleen.
  ”Kuinka aiotte auttaa, jos jokin menee vikaan?” Qayin kysyi tohtorilta Ironsiden jo pakottaessa konehuoneen kaksoisovea auki. Tohtori näytti mukanaan tuomaansa ruumissäkkiä.
  ”Muistakaa hengittää, herra Qayin. Tuolla se todella on avain pitkään elämään.”
Viides miehistä oli matruusi Goodenough, aloitteleva koneinsinööri. Hän oli saanut neuvonantajan paikan, koska kokemattomuudestaan huolimatta osasi kaikki aluksen koneiden osaset ulkoa niin tarkasti, että jopa Walsh oli hämmästynyt. Ja koska hän ei ollut niiden joukossa, jotka viettivät sillä hetkellä aikaansa sairasosastolla.

Ovet sulkeutuivat tiiviisti herra Qayinin takana. Hetken konehuoneessa oli hyvä olla ja jonkin ajan kuluttua siellä oli hyvä olla siinä tapauksessa, että sattui olemaan syvänmerenkala. Vielä toisen hetken kuluttua siellä olisivat viihtyneet lähinnä vuorivuohet. Ja herra Qayin, tietenkin. Radioteitse matruusi Goodenoughilta saatujen neuvojen ja oman, varsin laajan tietämyksensä ansiosta Qayin onnistui tekemään välttämättömimmät korjaukset, jotta Ellakorsin sai jälleen liikkeelle, päivän verran aikataulustaan jäljessä. Hän myös muisti hengittää koko ajan, eikä tohtori siis sittenkään tarvinnut ruumissäkkiään. Myöhemmin, sitä mukaa kun tarvittava henkilökunta sai terveen paperit, korjaukset jatkuivat. Konehuoneesta tuli turvallinen muillekin kuin aeriaaleille ja Ellakors saatiin sukelluskuntoon hyvissä ajoin ennen Atlantista.

osa 3b