Ellakors 5b

osa 1a
osa 5a

Huhtikuu 1886 

Paluu alukselle oli sujunut merkillisen helposti. Itse asiassa pako oli kokonaisuudessaan sujunut merkillisen helposti. Oli vielä mahdollista, että Hamrick ja Easton olisivat päässeet kenenkään huomaamatta alukselle. Vielä sekin oli mahdollisuuksien rajoissa, että he olivat päässeet kenenkään huomaamatta takaisin. Mutta piru vieköön, yli kaksisataa ihmistä ei todellakaan pääse vihamielisellä alueella kapuamaan syvästä luolasta ylös ja raahustamaan parin kilometrin mittaista matkaa alukselleen ilman, että kukaan huomaa mitä on tapahtumassa. Ihan kuin heidän olisi haluttu lähtevän, mutta mitä järkeä on nähdä niin paljon vaivaa niin suuren porukan vangitsemisessa, jos aikoo päästää heidät menemään? Ellakors oli viittä vaille valmis lähtöön. Moottorit olivat kunnossa, alus poissa onkalosta johon se oli vajonnut ja miehistö valmiina nousemaan alukseen.
  ”Kaikki näyttäisi olevan kunnossa, kapteeni”, Walsh ilmoitti alusta synkeänä mulkoilevalle kapteeni Rothille. ”Nyt vain mennään hakemaan se suippokorva ja häivytään täältä.” Roth kääntyi katsomaan häntä ihmeissään ja Walsh vuorostaan katsoi takaisin kapteeniin, kuin tämä olisi ollut hivenen hölmö. ”Mitä? Luuletko yhdenkään meistä hetkeäkään uskoneen, että jätät hänet tänne?”
  ”En tietenkään”, kapteeni vakuutti eikä tiennyt itsekään puhuiko totta vai ei. Walshin huomautuksen ansiosta hän huomasi, ettei heidän pakonsa sittenkään sujunut liian hyvin ollakseen totta, heiltähän oli vielä yksi mies hukassa. Se auttoi häntä saamaan toimintakykynsä takaisin. ”On järjetöntä vaarantaa kaikki, joten menen hakemaan häntä yksin. Pyhä Trinian, varmista, että kaikki ovat päässeet takaisin alukseen ja että alus on toimintakunnossa ja lähtövalmiudessa. Ellen ole palannut tunnin sisällä, häipykää täältä ja raportoi ETM:lle, että olen todennäköisesti kuollut ja sinä et aio tehdä mitään, mitä olen juuri sanonut vai kuinka?”
  ”En, kapteeni.”
  ”Selvä. Tohtori Spiner, selvitä missä komentoketjussa seuraava luuraa ja käske hänen pitää huoli kaikesta mitä äsken sanoin. Minä ja pyhä Trinian lähdemme hakemaan suippokorvaa.”

Ei ollut mitään järkeä hiippailla vihollisen alueella pitkiä matkoja, kun käytössä oli toimintakykyinen portalaattori. Kohtalaisen toimintakykyinen portalaattori. Luutnantti Sanada oli onnistunut melko tarkasti selvittämään herra Qayinin olinpaikan tällä olevan radion avulla, mutta portaalin avaaminen hänen luokseen osoittautui mahdottomaksi liiallisten häiriöiden vuoksi. Tieteellisen ja tarkan harkinnan jälkeen (Walsh sulki silmänsä ja osoitti summamutikassa jotain kohtaa kartalla) valittiin turvalliselta vaikuttava paikka portaalin avaamiseen ja kapteeni sekä Walsh livahtivat aluksesta tarkkailijoiden huomaamatta. Onnekkaasti he päätyivät tyhjillään olevaan käytävään. Heidän ei siis tarvinnut aloittaa operaatiotaan etsimällä keinoa livahtaa sisään paikkaan, jossa vankia pidettiin tai hankkiutumalla eroon muutamasta vartijasta. Olettaen, että he olivat päätyneet samaan rakennukseen, jossa aeriaali oli.
  ”Jos suippokorvalla on yhä Solidaylta pihistetty radio, jonka hänelle annoin, tämä kaunotar johtaa meidät suoraan hänen luokseen”, Walsh sanoi taputtaen hellästi kannettavaa jäljityslaitettaan. ”Joten haluatko tehdä tämän järkevästi vai tyylillä?”
  ”Järkevyys vaikuttaisi järkevimmältä vaihtoehdolta tässä tilanteessa”, kapteeni totesi.
  ”Tylsimys.”

Walshin nurinasta huolimatta hän ja kapteeni Roth lähtivät etsintäretkelleen hitaasti edeten ja pysytellen poissa paikallisten tieltä sen sijaan että olisivat marssineet paikalle omistajan elkein ja raivanneet tiensä asein ja nyrkein. Herra Qayinin etsiminen ei kuitenkaan ollut mitenkään helppo tehtävä. Rakennus, jossa he olivat, oli valtava, sokkeloinen ja sen kaikki käytävät näyttivät täsmälleen samalta. Vältelläkseen käytävillä kulkevaa väkeä kapteeni Roth ja Walsh joutuivat myös toistuvasti poikkeamaan suunnasta ja piiloutumaan matkan varrelle osuviin huoneisiin.
  ”Taidan tietää missä muut alueella kadonneet alukset ovat”, Walsh totesi kun he olivat päätyneet suureen varastoon, joka oli täynnä metalliromua. Kapteenikin oli tunnistavinaan jotkin osista alusten palasiksi. Hetkeksi hän unohti heidän senhetkisen tehtävänsä, kun hän alkoi muistella kaikkia niitä aluksia, jotka Larsan puolikuussa olivat kadonneet. Hän havahtui ajatuksistaan kuullessaan Walshin äänen jostain kauempaa: ”Taidan myös tietää mitä niistä tehdään.” Kapteeni Roth seurasi Walshia toiseen suureen varastotilaan, joka romun sijaan oli täynnä aseita. ”Nämä ovat yllättävän hienostuneita”, Walsh huomioi. ”Kaikki muu näkemämme teknologia on ollut omaamme alkeellisempaa.”
  ”Ainakin heillä on selvä tärkeysjärjestys”, kapteeni huomautti. Häntä huolestutti. ETM tunsi alueen vain paikkana, jossa aluksia joutui tuntemattomista syistä helposti onnettomuuksiin. Nyt he olivat saaneet selville että alue oli asutettu ja lisäksi sen asukkaat vaikuttivat merkillisen pakkomielteisiltä kehittelemään aseita. Mihin he tarvitsivat aseita, elleivät hyökätäkseen jonnekin?
  ”Nämä tyypit luultavasti keksivät valaistuksenkin vain, jotta näkisivät paremmin valmistaa aseita”, tuumi Walsh. Kapteeni ei kuunnellut. ”Tämä on merkillisen häiritsevää”, hän ajatteli ääneen.
  ”En käyttäisi tuota sanaa”, Walsh korjasi.
 ”Häiritsevä?”
  ”Merkillinen. Suunnattoman asevaraston häiritsevyydessä ei ole mitään merkillistä.”

Lopulta Walshin kaunotar johdatti etsijät Solidayn radion luo. Se ei kuitenkaan johdattanut heitä herra Qayinin luo, jolta oli pakoyrityksen jälkeen lopultakin takavarikoitu kaikki enemmän tai vähemmän epäilyttävät laitteet.
  ”Johan tämä sujuikin turhan hyvin”, kapteeni huomautti. He olivat menestyksekkäästi onnistuneet tulemaan koko sokkeloisen matkan kenenkään huomaamatta. Pelastamaan radiota. Walsh silmäili huonetta. Keskellä sitä oli kulunut pöytä ja epämukava tuoli, seinillä runsaasti kolhuisia arkistokaappeja ja suuri määrä nauloihin ripustettuja avainnippuja.
  ”Tämä näyttää vanginvartijan toimistolta. Uskoisin sellienkin – tai mitä koppia nämä sitten käyttävätkin – olevan jossain lähistöllä.”
  ”Tutkitaan siis mitä muuta käytävän varrelta löytyy”, totesi Roth, avasi oven ja havaitsi tuijottavansa hyvin hämmentynyttä vanginvartijaa.
  ”Tyylillä?” tiedusteli Walsh.
  ”Tyylillä”, kapteeni myönsi, eikä vanginvartija ehtinyt toipua hämmennyksestään ennen kuin sai vastaansa täyslaidallisen tyyliä.

Herra Qayin löytyi toimistosta lukien kolmannesta huoneesta. Hän oli nyt sekä kahleissa että lukittu häkkiin ja lisäksi häntä vartioi kaksi sotilasta, tarkemmin sanoen Derek ja Andy.
  ”Pääsettekö liikkumaan?” Kapteeni kysyi aeriaalilta samalla kun availi tämän kahleita avaimilla, jotka Walsh oli ryöstänyt vanginvartijan tavoin tyylin uhriksi joutuneelta Andyltä.
  ”Jalkani ovat murtuneet.” Tietenkin. Muutenhan homma olisi sujunut aivan liian helposti.
  ”Walsh, katso löydätkö jotain, millä häntä voisi kuljettaa”, kapteeni huikkasi yliperämiehelleen olkansa yli jatkaen avainten kanssa kamppailua – miksi ihmeessä niitä piti olla niin paljon?
  ”Valitan kapteeni, joko täkäläiset eivät ole lainkaan keksineet pyörää tai sitten se on heistä vain jonkinlainen lyömäase.” Walsh otti yhteyttä alukseen: ”Sinä piruparka siellä portalaattorin ohjaimissa.”
  ”Donovan, pomo”, kuului vastaus.
  ”Saatko avattua portaalin tämänhetkiseen sijaintiimme?”
  ”Valitan, pomo. Liikaa häiriöitä.”
  ”Saat potkut.”
  ”Selvä pomo.”
  ”Irtisanomisaikasi alkaa juuri nyt.”
  ”Selvä pomo.”
  ”Jatka tämän signaalin seuraamista ja avaa portaali lähellemme heti, kun mahdollista. Ja käske poppamiestä laittamaan puoskaritiiminsä valmiuteen”, Walsh määräsi.
  ”Selvä pomo.” Walsh sulki radion ja vilkaisi kapteenia. ”Tarvitsemmeko lukkosepän?” Roth oli juuri onnistunut löytämään oikean avaimen ja mulkaisi Walshia äkäisesti.
  ”Jospa vain tulisit auttamaan kantamisessa.”

Kolmikko pääsi lopulta lähtemään kapteeni Roth ja Walsh yhdessä herra Qayinia tukien. Huonokuntoinen aeriaali muuttui pian kuvaannollisesti kuolleeksi painoksi ja oli todellisessa vaarassa muuttua kirjaimellisen kuolleeksi painoksi. He eivät päässeet kauaskaan ennen kuin korvia särkevä pärinä täytti koko rakennuksen. Joku tyylillä hoidelluista kolmesta vartijasta oli selvästikin tullut tajuihinsa. Pakenevan kolmikon tien tukki varsin pian käytävän päähän ilmestynyt vartijajoukko, joka ei näyttänyt halukkaalta keskustelemaan tilanteesta sivistyneesti.
  ”Tyylillä?” kapteeni tiedusteli varovaisesti. Walsh vilkaisi heidän taakseen, missä paluureittiä oli parhaillaan sulkemassa toinen yhtäläisen keskusteluhaluton porukka. Eteenpäin ei päässyt, taaksepäin ei päässyt. Heidän vaihtoehtoinaan oli liuta umpikujiin johtavia ovia ja pieni risteävä käytävän pätkä, jonka päässä oli vielä yksi umpikujaan johtava ovi.
  ”En usko että tyyli riittää nyt. Minun täytyy mahdollisesti heittäytyä luovaksi. Pitele raatoa.” Walsh jätti tajuttoman herra Qayinin kapteenin kannateltavaksi. Hän jatkoi yksin käytävää eteenpäin, kohti toista vartijaryhmää, joka ei vaivautunut pitämään kiirettä ottaessaan kiinni tunkeilijoita, joilla ei ollut mitään pakokeinoa. Walsh käveli suoraan lähimmän valokatkaisijan luo ja ikkunaton käytävä pimeni. Kuului oven kolahdus ja kun puolenkuun vartijat saivat valot taas päälle, ei heidän vangeistaan näkynyt jälkeäkään. Kaikki käytävän ovet johtivat huoneisiin joista ei ollut muuta uloskäyntiä eikä puolenkuun väki koskaan onnistunut selvittämään mihin kolmikko oikein meni.

Sammutettuaan valot Walsh oli hämäykseksi paukauttanut lähintä kohdalle osunutta ovea ja sitten perässään kiskonut kapteenin taakkoineen risteävään käytävänpätkään. Kapteenille ei koskaan selvinnyt mikä Walshin suunnitelma oli, sillä Donovan sai juuri sopivasti portaalin avattua ja pelastusretkikunta oli takaisin aluksella ennen kuin puolenkuun väki ehti tajuta heidän kadonneen. Poppamies Spinerin puoskarijoukko kiidätti herra Qayinin sairasosastolle heti, kun hänet oli saatu portaalista läpi. Kapteeni Roth lähti aivan yhtä suurella kiireellä komentosillalle huolehtimaan Ellakorsin pikaisesta poistumisesta Larsan puolikuun alueelta. Walsh ja Donovan jäivät portalaattorihuoneeseen kahden.
  ”Hyvää työtä Donovan”, Walsh kehui.
  ”Kiitos, pomo.”
  ”Jouduin äsken antamaan potkut eräälle tomppelille, joten aluksella on vapautumassa portalaattorivastaavan vakanssi. Tietäisitkö ketään sopivaa?” Walsh kysäisi. Donovan selvitteli kurkkuaan.
  ”Minä saattaisin olla kiinnostunut. Olen sattumoisin juuri jäämässä työttömäksi”, hän huomautti.
  ”Saitko kenkää?” Walsh kysyi tuimasti. ”Tänne ei palkata kelvottomia.”
  ”Työnantajani vaatimukset kävivät kohtuuttomiksi”, Donovan valitteli ja puisteli murheellisesti päätään. Walsh huokaisi myötätuntoisesti ja läimäytti sitten Donovania reippaasti selkään.
  ”Ei huolta, täällä Ellakorsilla osataan pysyä kohtuudessa”, hän julisti. ”Saat paikan. Tervetuloa alukselle.”
  ”Kiitos, pomo”, Donovan vastasi kohteliaasti ja elämä jatkui kuten ennenkin.

Kunhan Ellakors lasteineen oli taas turvallisesti matkalla kohti Fimetumia ja raportti Larsan puolikuun huolestuttavasta tilanteesta lähetetty ETM:n murehdittavaksi, kapteeni Roth katsoi ehtivänsä käydä tapaamassa herra Qayinia.
  ”Näytätte hyvinvoivalta”, kapteeni totesi sairasosastolle päästyään. Aeriaali ei ollut käynyt aivan niin lähellä kuoleman portteja kuin hän oli ehtinyt pelätä ja näytti jopa parempikuntoiselta kuin jotkut toiset osaston potilaista. Tosin ulkonäkö ei koskaan ollut niin pettävä kuin herra Qayinin ollessa kyseessä.
  ”Herra Spiner lienee eri mieltä”, Qayin huomautti. Tohtori ei ollut suhtautunut ymmärtäväisesti herra Qayinin päätökseen salata loukkaantumisensa ja kunhan saisi tilaisuuden, hän antaisi muidenkin asianosaisten – kapteenin – kuulla kunniansa. Ei ollut aivan sattumaa että kapteeni oli saanut aikaa vierailulleen juuri silloin, kun arvon tohtori oli poissa paikalta.
  ”Niin, Iainilla on aika vahvat mielipiteet toisinaan… Mitä ne oikein halusivat Teistä?” kapteeni kysyi puheenaihetta vaihtaen.
  ”Kiduttaa, tappaa ja silpoa – ei välttämättä tässä järjestyksessä – ja tehdä armeijan.” Sitä ei ollut vaikea uskoa. Joku, joka teki asetehtailusta suorastaan taidemuodon, ei takuulla ollut mielissään jos joutui antamaan kyseiset aseet tavallisten miesten käsiin. Roth oli iloinen, ettei hänen itse tarvinnut miettiä mitä kyseisten sekopäisten suhteen tehdä. Hän piti vielä hetken yllä kohteliasta keskustelua – hivenen miellyttävämmistä aiheista – ja nousi palatakseen töihin. Hän ehti ostaa askeleen ovea kohti, kun eräs ajatus tuli hänen mieleensä ja sai hänet palaamaan takaisin.
  ”Luulit että aioimme jättää sinut sinne”, hän sanoi liian järkyttyneenä teititelläkseen. Hänen ei olisi pitänyt olla järkyttynyt tai edes yllättynyt. Herra Qayin, ainoa, jota ei tarvitse korvata. Ainoa, jota ei tarvitse pelastaa. Kuten Walsh oli aiemmin huomauttanut kapteenin mielessä ollut edes käväissyt se vaihtoehto, että he jättäisivät Qayinin. Että he eivät edes yrittäisi pelastaa tätä. Siksi hän todella käsitti vasta nyt, mitä herra Qayin oli tarkoittanut tarjoutuessaan jäämään.
  ”Ihmiset ovat taipuvaisempia pelastamaan tuttujaan kuin vieraita, lapsia ennemmin kuin aikuisia ja ihmisiä ennemmin kuin muita lajeja”, Qayin selitti.
  ”Kuinka todennäköistä on että he pelastavat kohtuullisen vieraan aikuisen aeriaalin?”
  ”2,87 % henkilökohtaisen kokemukseni mukaan.”
  ”Mitä aioit tehdä? Oliko sinulla pakosuunnitelma?” kapteeni kysyi varmana siitä, ettei Qayin olisi tarjoutunut vapaaehtoiseksi jos kuoleminen hänen vangitsijoidensa käsissä olisi ollut ainoa mahdollinen lopputulos.
  ”Ei sen jälkeen kun he mursivat jalkani”, herra Qayin myönsi.
  ”Mitä sitten?” kapteeni kysyi. Aeriaali mietti hetken.
  ”Näytän Teille”, hän sanoi ja nousi vuoteelta. Qayin käveli pois sairasosastolta pahastuttaen hoitajan, joka ei voinut muuta tehdä kuin antaa hänelle kepit kävelyä helpottamaan. Kapteeni Roth – ja varsin pian myös tohtori Spiner, pahastuneen hoitajan paikalle hälyttämänä – seurasi aeriaalia aluksen laboratorioon. Herra Qayin laittoi pöydälle pienen metalliastian, johon tiputti jotain nestettä.
  ”Olemassaoloni on virhe. Näiden tarkoitus on varmistaa, ettei sitä virhettä koskaan toisteta”, herra Qayin selitti ja näytti kahta lääkekapselia, jotka oli loihtinut jostain vaatteidensa kätköistä. Hän pudotti kapselit astiaan ja astui kauemmas. Kaikki kolme miestä katselivat astiaa kun kapselit hiljalleen sulivat. Niiden sisältö sekoittui toisiinsa ja syttyi räjähdysmäisellä voimalla. Kapteeni ja tohtori katsoivat voimakasta, mutta lyhytikäistä roihua mykistyneinä. ”Yksinään aineet ovat vaarattomia”, Qayin huomautti. ”Jos yhdiste joutuu kosketuksiin veressäni olevan myrkyn kanssa, on reaktio vielä voimakkaampi.”
  ”Aioit tappaa itsesi.” Kapteeni sai lopulta sanottua.
  ”En odottanut eloonjäämisen olevan vaihtoehto. Aioin varmistaa, ettei kuolemastani ole heille hyötyä.”
  ”Eloonjääminen ei olisi ollut vaihtoehto, jos olisit ottanut nuo pillerit. Kuinka voit tyynesti puhua itsesi tappamisesta?” Spiner kysyi vihaisesti.
  ”Miksi en pystyisi? Luojani ovat kauan sitten kuolleet, eivätkä voi itsemurhastani pahastua. Minulla ei ole läheisiä, jotka jäisivät suremaan. Ei keskeneräisiä asioita.”
  ”Tuo on todella surullista.”
  ”En käsitä mikä siitä tekisi surullista.”
  ”Se tekee tästä vain surullisempaa.”
Kapteeni katseli mustunutta metalliastiaa ja mietti kuinka täpärällä oli ollut, että hän ja Walsh eivät olleet löytäneet vain kasaa tuhkaa. ”Onko sinulla lisää näitä?” hän kysyi herra Qayinilta ennen kuin tohtorin ja aeriaalin keskustelu ehti yltyä riidaksi.
  ”Kyllä.” Ja epäilemättä niin oli kaikilla muillakin hänen kaltaisillaan. Kapteeni Roth tiesi, että aeriaalit olivat klooneja, epäonnistunut yritys herättää eloon kauan sitten kadonnut laji. Hän tiesi, etteivät aeriaalit olleet järin suosittuja epätavallisesta alkuperästään johtuen, mutta hän ei ollut tiennyt, että jopa aeriaalit itse suhtautuivat olemassaoloonsa niin vihamielisesti. Virhe jota ei sopinut toistaa.
  ”Älä käytä niitä niin kauan kuin olet Ellakorsilla. Jos satut kuolemaan, varmistan, ettei ruumiistasi ole kenellekään hyötyä, vaikka joutuisin yksin järjestämään sinulle viikinkihautajaiset”, kapteeni määräsi. ”Ja jos joskus vielä kysyn sinulta näistä pillereistä, valehtele.” Hän ei voinut kieltää herra Qayinia pitämästä mukanaan kemiallista tee-se-itse krematoriota, mutta hän voisi ainakin teeskennellä, ettei tiennyt asiasta mitään.

  ”Jos te olette saaneet tämän pikkuasian selvitettyä”, tohtori Spiner sanoi, kun Qayin oli luvannut olla mainitsematta itsemurhapillereitään, ”meillä on vielä eräs pikku asia selvitettävänä.” Hän katsoi aeriaalia vakavana.
  ”Niin?”
  ”En pidä siitä, miltä näytät”, tohtori ilmoitti tylysti.
  ”Todellako?”
  ”Aivan liian vertikaalinen minun makuuni”, tohtori täsmensi. ”Toipumisen kannalta on toki järkevää, ettei jämähdä täysin vuodepotilaaksi. Se ei tarkoita, että olisi järkevää kävellä ympäriinsä murtuneilla jaloilla vain tunteja sen jälkeen, kun on ollut kuolla sisäiseen verenvuotoon.” Ennen kuin Spiner ehti ryhtyä toimenpiteisiin saattaakseen potilaansa horisontaaliseen olotilaan, vertahyytävä huuto kantautui heidän korviinsa. Muutaman sekunnin ajan kapteeni ja tohtori katsoivat toisiaan järkyttyneen hiljaisuuden vallitessa, sitten kapteeni kiiruhti ottamaan selvää, mistä oli kyse. Hän seurasi uudelleen alkanutta ulvontaa miehistön tiloihin, mistä löysi yliperämiehensä nyyhkimästä hyvin vaivautuneen matruusi Newkirkin olkaa vasten.
  ”Kaikki on mennyttä!” Walsh parahti vaihtaessaan sujuvasti Newkirkin olkapään kapteenin olkaan. Kapteeni Roth mietti huolestuneena kaikkea, mikä oli saattanut mennä vikaan. Ehkä koneet eivät olleetkaan kunnossa ja he jumiutuisivat puolikuun nurkille, missä asehullut sekopäät asustivat. Ellakors olisi tarvinnut perusteellisen huollon jo viikkoja sitten, mutta sille ei ollut aikaa, kun toinen toistaan kiireisempiä tehtäviä oli tullut yksi toisensa jälkeen. Ehkä pikaiset ja välttävillä välineillä tehdyt korjaukset vain eivät enää olleet riittäneet. Kapteeni oli juuri aikeissa kysyä kuinka pahassa liemessä he oikeastaan olivat, kun tajusi, ettei vika voinut olla aluksessa. Walsh suhtautui alukseen kuin se olisi ollut hänen elämänsä suuri rakkaus, mutta hän ei missään tapauksessa vaipuisi sen vuoksi näin epäammattimaiseen epätoivoon.
  ”Koko taidekokoelmani”, Walsh sopersi nyyhkäysten välistä ja vahvisti kapteenin tuoreet päätelmät oikeiksi. ”Rysäys oli sille liikaa. Se selvisi Laodikeasta. Se selvisi Atlantiksesta! Vain tuhoutuakseen täällä.” Kapteeni yritti lohduttaa murtunutta yliperämiestään.
  ”Ehkä tilanne ei ole niin paha. Odota täällä, niin minä ja Newkirk käymme vilkaisemassa voisiko jotain pelastaa.” Matruusi Newkirk näytti tavattoman uteliaalta seuratessaan kapteeni Rothia Walshin hyttiin – Walsh kun ei varsinaisesti näyttänyt taiteen harrastajalta. Kaikki kuitenkin loksahti kohdalleen, kun Newkirk näki, että tuhoutunut taidekokoelma oli itse asiassa mittava kokoelma vuosikertaviskiä. (Walsh ei ollut koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka intoilivat jostain halvatun hedelmämehuista – viineistä. Kunnon viskin valmistus oli todellista taidetta.) Kallisarvoiset pullot olivat olleet visusti tallessa varta vasten niille hankitussa kaapissa, mutta viime kuukausien aikana alus oli kärsinyt melkoisesta höykytyksestä, joka oli saanut myös kyseisen kaapin kiinnikkeet vähän kerrallaan löystymään. Kun Ellakors oli rysähtänyt Larsan puolikuun väen kyhäämään ansakuoppaan, Walshin taidevarasto oli rysähtänyt lattialle. Ja seinälle. Ja kattoon. Tuho oli valitettavan perusteellinen. Kapteeni Roth pyysi matruusi Newkirkiä järjestämään hytin siivouksen, jotta Walshin ei tarvitsisi enempää katsoa hävitystä ja toivoi, ettei heidän vastaansa tulisi mitään tämän pahempaa katastrofia pitkään, pitkään aikaan.

osa 6