Ellakors 7b

osa 1a
osa 7a

Ellakorsilla ei ollut vielä edes huomattu minkään olevan vialla, kun kameroiden pimentymisestä vastuussa oleva taho otti yhteyttä ja kertoi heillä olevan kaksi panttivankia. Molemmat vangeista pääsisivät hengestään, ellei Ellakors lähtisi alueelta tunnin sisällä. Tämä antoi aika tavalla syytä huoleen, ei kahta panttivankia uhkaavan kohtalon vuoksi, vaan siksi, että aluksesta oli lähtenyt neljä henkeä eikä heistä yhteenkään saanut yhteyttä. Vietettyään puoli tuntia mielikuvituksensa armoilla Ellakorsin miehistö oli lähinnä helpottunut, kun Hamrick ja Pagan palasivat ja kertoivat, mitä oli tapahtunut.
Nyt kapteeni Roth tiesi varmasti heidän olevan tekemisissä ihmisten kanssa. Haltioilla ei olisi ollut mitään syytä rikkoa kameroita. Halutessaan niistä eroon, heidän olisi vain tarvinnut ilmoittaa asiasta ETM:lle ja asia olisi hoidettu välittömästi. Vielä tätäkin varmempi merkki siitä, että heitä ei ollut vastassa joukko pahastuneita haltioita, oli että sekä Hamrick että Pagan olivat onnistuneet palaamaan alukseen. Haltioiden käsiin joutuneet eivät palanneet kotiin kertomaan tarinaansa. (Haltiasotien aikaiset kuolleisuustilastot olivat tämän vuoksi huomattavan epätarkkoja.) Joten, ainakin nyt kaikkien miesten olinpaikka tiedettiin. Tohtoria oli ammuttu ja varsin mahdollisesti herra Qayiniakin, mutta heidän sopi olettaa olevan vielä hengissä, sillä vainajista ei ole panttivangeiksi. Nyt kapteenin vain tarvitsi jollain keinolla pelata aikaa kunnes he saisivat selville kenen kanssa olivat tekemisissä ja missä päin sinistä vyöhykettä tohtoria ja aeriaalia pidettiin.

Tohtori Spiner tuli hitaasti tajuihinsa. Hänen muistikuvansa tapahtumista olivat jokseenkin hatarat. Luodin raapaisun aiheuttama kipu ei itse asiassa ollut pahimmasta päästä, mutta silmiin valuva veri oli sokaissut hänet ja vuoto oli lopulta vienyt häneltä tajunnan. Hän muisti herra Qayinin päättäväisesti rahtaamassa häntä metsään ja jonkun jahtaamassa heitä. Tohtori Spiner tunnusteli päätään kohdasta, jossa olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla joko side tai ikävähkö haava eikä löytänyt kuin jotain, minkä arveli tuoreeksi arveksi.
  ”Eikö minun pitäisi olla huonommassa kunnossa?” Hän kysyi, mutta ei varsinaisesti keneltäkään erityisesti, hän kun ei ollut tullut katsoneeksi missä oli ja kenen kanssa.
  ”Haltiat eivät ainoastaan hoida, he parantavat”, vastasi tohtorille tuttu ja sillä kertaa myös tervetullut ääni. Herra Qayin oli siis yhä hänen seurassaan.
  ”Sinä sait näköjään pärjätä omillasi”, tohtori Spiner huomioi. Herra Qayin oli saanut oman osansa tulituksesta ja tohtori tunnisti kyllä itse solmitun kantositeen sellaisen nähdessään.
  ”Vaati jo suostuttelua saada heidät auttamaan Teitä.”
  ”Mitä sanoit heille?”
  ”Raahasin haavoittunutta miestä turvaan haltioiden alueelle. He päättelivät että joko minä olen typerä tai Te olette todella tärkeä. Vahvistin sitä käsitystä, joka sopi tarkoituksiini.”
  ”Heidän mielestään olit sitten liian typerä parannettavaksi, vai?” tohtori kysyi pahantuulisesti. Hänelle kovaa vauhtia kehittyvä päänsärky ei rohkaissut sivistyneeseen käytökseen. Sitä paitsi hän oli herra Qayinin seurassa.
  ”Haltiat uskovat, että olen luonnoton, eikä haltioille ole mitään sen pahempaa”, aeriaali selitti kiinnittämättä mitään huomiota tohtorin huonoon tuuleen. ”He eivät koske minuun, eivät auttaakseen, eivät vahingoittaakseen.”
  ”Entä oletko sinä luonnoton?”
  ”Minut luotiin heidän esiäitinsä geeneistä ja kuitenkin vereni polttaa heitä samalla tavoin kuin ihmisiäkin. Luonnoton ei anna kunnollista kuvaa siitä, mikä minä olen.”

Aluksella tutkimukset eivät edenneet lainkaan. Pagan oli lähes huomaamattaan tuonut mukanaan rikkoutuneen kameran, jonka oli juuri saanut irrotettua kiinnikkeistään ennen kuin tohtoria ammuttiin, mutta siitä ei ollut apua. Kamera oli rikottu tahallaan, mikä ei myöhempien tapahtumien valossa ollut yllättävää ja muuta romusta ei selvinnyt. Olisi ollut liian riskialtista lähettää ryhmä tutkimuksia suorittamaan. Alus oli liian kaukana ongelma-alueesta, jotta sen skannereista olisi ollut todellista hyötyä, eikä se oikein voinut siirtyä lähemmäs nyt, kun heitä oli panttivankien tappamisen uhalla käsketty poistumaan. Walsh ja Soliday olivat suorittaneet jonkin merkillisen manööverin, joka ulkopuolisen silmiin näytti siltä, kuin alus olisi kesken lähtötoimenpiteiden mennyt hajoamaan. Tämän ansiosta kapteeni Roth oli saanut neuvoteltua muutaman tunnin lisäaikaa heidän poistumiselleen, mutta mitä kummaa he sillä ajalla tekisivät? Heillä ei ollut mitään keinoa selvittää keiden kanssa olivat tekemisissä ja miksi, ei mitään keinoa auttaa tohtoria ja herra Qayinia eikä pari lisätuntia sitä muuttaisi. He tiesivät, että kyseessä oli joukko haltioiden alueelle asettuneita ihmisiä ja siinä kaikki. Toisaalta, ainakin aluksen ilmapiiri oli parempi nyt, kun tohtori Spiner ja herra Qayin keskinäisine erimielisyyksineen olivat toisaalla. Hopeareunus.

Haltioiden laulu kävi tohtorin hermoille. Oli hankala erottaa laulu soitinten äänestä ja oli hankala erottaa soitinten ääni puiden huminasta. Oli mahdotonta laulusta päätellä laulajan ikää tai sukupuolta, eikä toisinaan pystynyt edes sanomaan oliko äänessä vain yksi vai useampi yhtä aikaa. Laulu oli kaunista, mutta jonkin ajan kuluttua se aiheutti kuulijalleen merkillisen epätodellisen tunteen, niin kuin olisi ollut unessa.
  ”Onko tämä eri laulu vai yhä sitä samaa?” tohtori kysyi tuskastuneena. Hänen päänsä oli ihan riittävän huonossa kunnossa ilman että merkillinen musiikki sekoitti hänen ajatuksensa.
  ”Vaikea sanoa”, Qayin vastasi ilmeisen immuunina haltioiden lauluille.
  ”Huomasin”, tohtori huokaisi. ”Etkö ole vähän ylipukeutunut?” hän kysyi yrittäen saada ajatuksensa jonnekin muualle. Herra Qayinilla oli yhä yllään valtaosa vaatteista, jotka aliluutnantti Quillen oli onnistunut hänelle tuuppaamaan. Haltiat eivät vaivautuneet lämmittämään sisätiloja yhtä hartaasti kuin ihmiset, mutta ei heidän luonaan ihan niin kylmä sentään ollut.
  ”En siedä kylmää kovin hyvin.”
  ”Todellako? Luulin sinun sietävän ihan kaikkea. Pystymmekö palaamaan alukseen?”
  ”Tällä hetkellä meidän ja Ellakorsin välissä on 92,59 % mahdollisuus joutua jälleen ammutuksi.” Qayin vastasi.
  ”Minua on ammuttu riittävästi tänään”, tohtori Spiner totesi. Hän vilkaisi herra Qayinia. ”Sinua on ammuttu riittävästi koko vuosikymmenen edestä. Voimmeko ottaa yhteyttä alukseen?”
  ”Emme täältä.” He olivat liian kaukana käyttääkseen radioitaan. Haltiat taas eivät juuri välittäneet pitää yhteyttä muun maailman kanssa. He olivat riittävän viisaita käsittääkseen, ettei täydellinen eristäytyminen kannattanut, mutta pitivät kommunikaation minimissä. Se puolestaan tarkoitti, että ottaakseen yhteyttä alukseen heidän täytyi ensin tehdä pikku matka. Tohtori Spiner katsoi heidän kulkuneuvoaan eikä riemastunut.
  ”Yllättäen ammutuksi joutuminen ei vaikuta enää niin pahalta vaihtoehdolta.”

Aika oli loppumassa. Ellakorsin valevika oli valekorjattu jo neljään kertaan ja oli vain ajan kysymys, koska heitä uhkaava taho kyllästyisi odottamaan ja kostaisi sen panttivangeilleen. Siinä oikeastaan olikin heidän pahin ongelmansa: heitä uhkaava taho. Kyseessä oli yhä vain epämääräinen heitä uhkaava taho. Komentaja Walsh olisi välttämättä halunnut kutsua kyseistä porukkaa kamerantappajajengiksi, mutta heillä ei edelleenkään ollut tästä joukosta mitään kunnollista tietoa. Keitä he olivat, mitä he alueella tekivät? Olivatko he niin suuri uhka yleiselle turvallisuudelle, että olisi parempi pysäyttää heidät vaikka se tarkoittaisi tohtori Spinerin ja herra Qayinin kuolemaa? Luultavasti, sillä kaikki ihmisten pitkäaikainen, luvaton oleilu haltioiden alueella oli suureksi haitaksi rauhalle. Entä vapauttaisivatko tunkeilijat vankinsa jos Ellakors lähtisi, vai pitäisivät heidät siltä varalta, että ETM haluaisi vielä myöhemmin lähettää jonkun paikalle tutkimaan? Vaikea sanoa. Kaiken lisäksi panttivankitilanteille oli tietyt toimintatavat. Kapteeni Rothin olisi pitänyt kyetä päättämään mitä tehdä riippumatta siitä mitä sieppaajat halusivat. Eikä hän kyennyt. Koska hänellä oli tunne, että jokin oli vialla, että häneltä puuttui osa tiedoista, joita hän tarvitsi.
Sanada oli yrittänyt kiinnittää ajatuksiinsa vaipuneen kapteenin huomiota jo pidemmän aikaa ennen kuin lopulta onnistui yrityksissään ja sittenkin hän onnistui vain, koska sanoi taikasanat.
  ”Kapteeni, se on tohtori Spiner.”
  ”Iain? Hän on elossa?” kapteeni sanoi hivenen tarpeettomasti. Kuolleet harvoin käyttivät radiota hänen kokemuksensa mukaan.
  ”Oletan niin”, Sanada vastasi epävarmaan sävyyn. Kapteeni katsoi häntä odottaen selitystä.
  ”Oletatte…?”
  ”Hän sanoi olevansa Helvetissä”, Sanada selitti. ”Sinne johtava joki on kuulemma pahempi kuin hän oli osannut kuvitella.”

  ”Älä sano, että ainoa tie takaisin kulkee tuota kammottavaa joenkuvatusta pitkin.”
  ”Ellette tahdo käyttää lauttaa, on myös mahdollista kävellä joen vartta pitkin. Se vain vie pidemmän aikaa.”
  ”…Mahtavaa.”

Ellakorsin poistumiselle asetettu aikaraja tuli ja meni ja alus pysyi aloillaan. Jonkin ajan kuluttua joukko, jota kapteeni ei edes Walshin mieliksi suostunut kutsumaan kamerantappajajengiksi, otti yhteyttä.
  ”Ette jätä meille muuta vaihtoehtoa kuin tappaa panttivangit”, joukon johtaja uhkasi huomautettuaan ensin melko tarpeettomasti, että Ellakors oli yhä aloillaan. Kapteeni Roth odotti hetken ennen kuin vastasi.
  ”No, jos pääsette haltioiden ohi tappamaan heidän niin kaikessa rauhassa. En yritä estää.” Toisessa päässä tuli hiljaista, kun siellä kuumeisesti mietittiin paljonko Roth tiesi. Kiitos tohtori Spinerin, hän tiesi vastapuolestaan saman minkä haltiatkin, mikä oli aika lailla enemmän kuin puoli tuntia aikaisemmin. Tärkeimpänä näistä tiedoista luonnollisesti se, että tunkeilijoilla ei ollutkaan hallussaan minkäänlaisia panttivankeja ja merkittävänä lisänä oli tunkeilijoiden syy olla alueella. Quelestassa oli useita hopeaesiintymiä ja puhtaan veden ohella hopea oli eräs arvokkaimmista aineista maailmassa. Joku oli löytänyt rikkaan esiintymän siniseltä vyöhykkeeltä ja ollut riittävän typerä kuvittelemaan, etteivät haltiat huomaisi laitonta kaivosta alueellaan. Kapteenilla oli valtuudet päättää mitä tehdä asialle – mitä ETM tekisi asialle. Hän ei ollut kovin armeliaalla tuulella, mutta ETM.n nimissä hänen oli pakko antaa miehille edes mahdollisuus.
  ”Jos antaudutte nyt, saatte kuljetuksen Kalligeneiaan jossa joudutte oikeuden eteen syytettynä laittomasta kaivostoiminnasta, murhayrityksestä ja ainakin puolesta tusinasta muusta rikkomuksesta. Tämä avokätinen tarjous on voimassa kunnes oletetut panttivankinne ovat ehtineet palata alukselle, eli heiltä saamani summittaisen arvion mukaan tunnin ja 37 minuuttia. Mikäli ette antaudu, haltiat saavat ETM:ltä täydet valtuudet poistaa tunkeilijat alueeltaan parhaaksi katsomallaan tavalla.”

Tunnin ja 37 minuutin kuluttua – herra Qayin oli hyvä arvioimaan – tohtori Spiner ja herra Qayin olivat jälleen aluksella ja Ellakors lähti Quelestasta. Yksikään kaivosmiehistä ei ollut antautunut. Kukaan ei koskaan uskaltanut kysyä haltioilta kuinka miehille lopulta kävi, mutta kun joitakin kuukausia myöhemmin toinen alus lähetettiin jatkamaan kesken jäänyttä kameroiden korjausta, se ei löytänyt alueelta ketään, joka ei olisi sinne kuulunut.

osa 8a

Tämä näin tässä. Huonoin lopetus ikinä. Mutta vaihtoehdot olivat huonoin lopetus ikinä tai jättää koko roska odottamaan, että saan aikaiseksi paremman. Ihan vakavissaan, en pääsisi ikinä niihin kaikkiin muihin surkeisiin loppuihin, alkuihin ja keskikohtiin, joita tähän vielä olisi tulossa, jos olisin jättänyt tämän odottamaan.

22.9.17
Tekstiä muokattu joiltain osin, mutta loppu on yhtä huono kuin ennenkin.