Jos 7

osa 1
osa 6

Auringon noustessa nousi Toscakin ja tarkisti ensinnä, että kruunu oli yhä hänellä. Seuraavaksi hän tarkisti, että hänen oppaansa oli yhä tallessa ja herätti kyseisen oppaan melkoisin vaikeuksin. Laihan aamiaisen jälkeen matka jatkui ylös vuoren rinnettä. Vuosikymmeniä sitten oli kallioon lukuisten matkalaisten vuoksi kulunut polun tapainen, mutta matkalaisten virta oli ajat sitten hiipunut kun oma henki alkoi merkitä enemmän kuin matkan nopeus. Polku kasvoi nyt sammalta ja jäkälää, jotka luisuivat jalan alla ja tekivät kulkemisesta vaarallista niin nilkoille kuin niskallekin – jos astui kunnolla harhaan, ei kulkijalle jäänyt jäljelle ainuttakaan ehjää paikkaa. Jos Selden olisi pudonnut, olisi hän pudotessaan pyyhkäissyt Toscan mukanaan, koska kulki edeltä. Jos Tosca olisi pudonnut, Seldenin olisi täytynyt palata alas ensinnäkin katsomaan kuinka naisen oli käynyt ja toiseksi noutaakseen kruunun ja alas kiirehtiessään olisi astunut harhaan hänkin. Niin tai näin, kumpikin olisi päässyt hengestään joten on aivan erinomaista, ettei kummankaan askel lipsunut.

Tosca oli jo alkanut epäillä, että vaihtoehtoinen reitti johtaisi suoraan vuoren yli (ja että olisi ehkä ollut sittenkin parasta palata takaisin suolle), kun he tulivat luolan suulle. Luola – kuten Selden Toscalle selitti – kulki vuoren läpi ja sen toisella puolen oli polku, joka johti alas Eddaan. Sieltä oli enää päivän matka linnaan peltojen ja metsien poikki. Vuoristopolku oli luolan toisella puolen loivempi ja vaarattomampi kuin se, jota he juuri olivat nousseet. Ongelman muodosti luola itse. Luolan katto oli täynnä jääpuikkoja, jotka olivat herkkiä putoamaan ja osuessaan kohtalokkaita. Luolan lattia taas oli kauttaaltaan jääkuoren peitossa ja joissakin kohdissa ei jään alla ollut kalliota vaan pitkä pudotus vuoren uumeniin. Toscaa ei ruhjoutuminen jääpuikon murskaamana tai kiviin jossain kaukana vuoren sisällä pelottanut lainkaan yhtä paljon kuin hidas tukehtuminen. Oli myös jokseenkin järjetöntä kääntyä takaisin nyt, kun hänet erotti Eddasta enää vaivainen luola ja päivän kävely pitkin helppokulkuisia niittyjä. Tosca astui rohkeasti luolaan ja koska Seldenin täytyi mennä sinne, minne kruunukin, hän seurasi Toscaa.

Tosca huomasi pian, että jääpuikot olivat todella herkkiä putoamaan. Ensin tipahti yksi askelten äänen, yskäyksen tai muut henkäystä kovemman äänen seurauksena ja kunhan yksi oli ryskynyt alas, siitä syntyneen metelin seurauksena monta muuta jääpuikkoa seurasi perässä. Luola oli ollut turvallisimmillaan silloin, kun sen läpi kulki ihmisiä lähes päivittäin. Pudonneet jääpuikot ja epäonniset matkalaiset olivat tuolloin paljastaneet valtaosan luolan lattian aukoista ja jäätä putoili sellaiseen tahtiin, etteivät puikot ehtineet muodostua vaarallisen suuriksi. Nyt luola oli vaarallisempi kuin koskaan. Jo alkumatkasta Selden pelasti Toscan kiskomalla tämän pois jääpuikon tieltä eikä mennyt montaakaan metriä kun Tosca oli ehtinyt tekemään saman palveluksen Seldenille. Luolassa oli pakko kulkea mutkitellen, varoen sekä niskaan putoavaa jäätä että jalkojen alta kuuluvaa uhkaavaa ritinää. Monet jääpuikoista putosivat vasta Toscan jo mentyä niiden ohitse ja niitä väistellessään Selden jäi naisesta aika tavalla jälkeen. Kun Selden väisti jälleen yhtä jääpuikkoa – tappavan suurta – hän joutui tukevalta kalliolta pelkän jään päälle. Selden peräytyi kiireesti aivan luolan seinämään, jossa jää oli vahvempaa, mutta jäi samalla loukkuun, kun kaikkialta hänen ympäriltään jääpeite sortui alas vuoren uumeniin. Tosca oli edennyt jo hyvän matkaa, mutta ryske sai hänet kääntymään ja hän näki Seldenin seisomassa pienellä jääkielekkeellä ympärillään vain pitkä pudotus. Kieleke ritisi sekin uhkaavasti ja vaikka Selden yritti näyttää yhtä tyyneltä kuin ennen, Tosca näki hänen silmissään samaa pakokauhua, jota itse oli suonsilmäkkeen otteessa tuntenut.

Jos Tosca olisi jättänyt Seldenin oman onnensa nojaan ja jatkanut tyynesti matkaansa – hänhän tiesi nyt kuinka Eddaan pääsisi – Selden olisi pudonnut vuoren alla virtaavaan jokeen. Hänen jalkansa olisivat murtuneet, mutta hän olisi täpärästi välttänyt hukkumisen. Seuraavana päivänä ohitse kulkeva vaeltajien joukko olisi löytänyt hänet joen alajuoksulta kilometrien päästä vuorilta. He olisivat hoitaneet hänet elävien kirjoihin, mutta hän ei olisi enää koskaan pystynyt kävelemään ilman tukea. Toscaa olisi huono omatunto ja epätietoisuus Seldenin kohtalosta vaivannut siinä määrin että hän olisi muutamaan kertaan eksynyt matkallaan kuninkaanlinnaan ja tieto Seldenin onnettomuudesta olisi ehtinyt sinne ennen Toscaa. Joosua olisi itseään soimaten ottanut mukaansa Montmorencyn ja lähtenyt pahoin loukkaantuneen Seldenin luo – eihän Seldenille olisi käynyt kuinkaan ellei hän olisi tätä matkaan lähettänyt. Ferdinandin Joosua olisi jättänyt linnaa vartioimaan, mutta Ferdinandilla ei ollut linnanväen uskollisuutta senkään vertaa kuin Joosualla ja hän olisi ollut voimaton estämään kruunun kanssa palaavaa Toscaa pääsemästä puutarhaan. Tosca olisi vapauttanut prinsessa Vegan ja kun Ferdinand olisi ensin typerästi yrittänyt saada vartijoita pidättämään valtiattarensa, Vega olisi karkottanut Ferdinandin niin linnasta kuin valtakunnastakin. Tieto Ferdinandin röyhkeydestä olisi levinnyt nopeaan ja sen kuultuaan Joosua olisi katsonut parhaaksi liueta. Hän olisi palannut kotiin sikoja paimentamaan ja ottanut mukaansa sekä Montmorencyn että Seldenin. Ystävien kanssa naskit olisivat olleet hivenen helpompia kestää. Prinsessa Vegasta olisi tullut kuningatar Vega ja Toscasta hänen uskollinen neuvonantajansa. Mutta Tosca ei jättänyt Seldeniä pulaan niin kuin ei Seldenkään aikaisemmin ollut jättänyt pulaan häntä.

osa 8