Jos 6

osa 1
osa 5

Selden ojensi kätensä ja tarttui vajoamaisillaan olevaa naista olkapäästä. Se rauhoitti Toscaa vähäsen ja hän pääsi sen verran irti suosta, että pystyi kävelemään. Rupatellen mukavia Selden lähti johdattamaan Toscaa suon halki. Aluksi hän puhui prinsessa Vegasta ja muistutti kirouksen pian murtuvan saadakseen Toscan mielialan nousemaan, mutta kohta hän jo puhui kaikesta maan ja taivaan väliltä. Taukoamatta. Tosca ei saattanut jälkikäteen muistaa mistä kaikesta Selden oli puhunut, mutta se oli estänyt häntä miettimästä miten suo vetäisi hänet syvyyksiinsä tukehduttaen ja miten hän jäisi sen vangiksi, aivan kuten prinsessa Vega oli jäänyt kiven vangiksi. Aina, kun kauhu yritti napata Toscasta otteen, Selden veti hänet irti suosta ja puhui vielä iloisemmin kuin siihen asti. Suolla oli synkkiä ajatuksia herättävä ilmapiiri. Jos Selden olisi hetkeksikään herpaantunut ja ajatellut edes yhtä, mitättömintä onnetonta ajatusta, joita suo yritti hänen mieleensä tunkea, olisi hänkin jäänyt kiinni. On jokseenkin mahdotonta ajatella iloisia, kun tuntee maan kiskovan sinua syvyyksiinsä, joten siinä tapauksessa he olisivat olleet mennyttä kumpainenkin. Mutta Selden oli kulkenut suolla ennenkin. Hän osasi pitää ajatuksensa kurissa ja olla antamatta periksi kasvavalle väsymykselleen ja lopulta he olivat päässeet alueen tuolle puolen. Tosca hoiperteli ensimmäisen tukevalla maalla kasvavan puun luokse ja kesti tovin ennen kuin Selden sai suostuteltua hänet irrottamaan siitä otteensa.

Suon jälkeen matkalaisten ja Eddan välissä oli enää vain vuoristo, jonka halkaisi kahtia syvän kuilun pohjalla virtaava koski. Kosken toisella puolen kulki kohtalaisen helppokulkuinen vuoristotie, joka kierrettyään koko vuoren johti lopulta laaksoon, jonka keskellä Eddan kuninkaanlinna sijaitsi. Selden oli tavattoman uupunut suon jäljiltä, mutta jäljellä oli vielä valoisaa aikaa, joka kannatti käyttää hyödyksi ja lisäksi suoalueelle oli vaarallista jäädä. Niinpä, kunhan Tosca sai jalkojensa vapinan loppumaan, matka jatkui kohti kosken ylittävää riippusiltaa. Tosca oli niin ylettömän helpottunut selvittyään suosta hengissä, että oli nyt hieman vähemmän yrmeä Seldeniä kohtaan. Ei hän matkaseuraa olisi muuten pannut pahakseen (aivan liian monen yksinäisen vuoden jälkeen) mutta hän oli aina vain epäluuloinen kaikkia kruunua havittelevia kohtaan. Epäluulo nimenomaan Seldeniä kohtaan oli vain kasvanut, kun tämä oli suolla ohimennen maininnut kuuluvansa Joosuan ystäviin. Nyt olisi ollut tärkeää pitää tuttavallista jutustelua yllä, ettei Tosca ehtisi hautoa kasvavia epäilyksiään, mutta Selden oli yksinkertaisesti liian väsynyt moiseen. Selden kysyi Toscalta, miten tämä tunsi prinsessa Vegan ja hänen onnekseen se riitti. Tosca ei tajunnut sitä itse, mutta hän oli jo vuosia kaivannut juttuseuraa ja nyt, kun hänellä lopultakin oli joku, jolle puhua hän todella puhui. Hän kertoi kuinka Eddan kuningas oli ottanut hänet luokseen hänen jäätyään orvoksi, hän kertoi prinsessasta, joka oli hänelle kuin sisko. Hän puhui jättiläisestä, joka oli laittanut kaiken nurin niskoin, hän kertoi pitkästä, yksinäisestä etsintäretkestään ja siitä, kuinka kaikki olisi taas hyvin nyt, kun kruunu oli vihdoin löytynyt. Selden (jonka tehtävä oli varastaa kruunu ja tehdä tyhjäksi Toscan aikeet) esitti juuri oikeat huomautukset oikeissa kohdissa ja taitavasti käänsi puheen takaisin prinsessaan, jos Tosca yritti kysyä hänestä jotain. Kun kaksikko saapui riippusillalle, Toscan mieli oli huomattavasti keventynyt ja hänen mielialansa niin korkealla, että hän olisi saattanut jopa selvitä epätoivon suon ylitse. Mieliala ei pysynyt huipussaan kovinkaan kauan.
  ”Onpa hyvä etten tiennyt sillan olevan näin huonossa kunnossa, kun kuljin tästä eilen”, Selden totesi naurahtaen. Toscaa ei huvittanut.
  ”Toivottavasti on olemassa joku toinenkin silta, koska minä en aio mennä uudestaan sen suon yli”, hän ilmoitti nähdessään romahtaneen riippusillan. Jos riippusilta olisi vielä sillä hetkellä ollut paikoillaan, se olisi romahtaessaan vienyt mukanaan sekä Toscan että Seldenin. Kun nyt sattumalta niin ei käynyt, Seldenillä oli ongelma. Hän ei ollut huolissaan ensimmäistä kertaa, mutta tällä kertaa hän myös näytti huolestuneelta.
  ”Tämä oli ainoa silta kosken toiselle puolelle, mutta ei ainoa tie Eddaan”, Selden vastasi välttelevästi.
  ”Kiertääkö se toinen reitti paljonkin?” Tosca kysyi.
  ”Ei, se on itse asiassa lyhyempi kuin tämä olisi ollut, mutta se ei… ole kovin turvallinen”, Selden sanoi.
Toscan mielestä mikä tahansa oli parempi kuin suolle palaaminen ja Selden myöntyi näyttämään tien, joka häntä niin kovin epäilytti. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja jos aikoi voittaa Toscan luottamuksen ja saada kruunun haltuunsa. Eikä hän olisi tainnut itsekään selvitä suosta hengissä niin pian edellisen kerran jälkeen.

Koska silloin päivä alkoi jo hämärtyä ja pimeys laskeutui nopeasti noilla seuduilla, kaksikko leiriytyi yöksi siihen sortuneen sillan luokse. Ei ollut olemassa pienintäkään mahdollisuutta, että jompikumpi olisi toisen nukkuessa livahtanut tiehensä kruunu mukanaan. Tosca ei voinut tehdä niin, koska ei yksinkertaisesti tuntenut tietä. Selden ei voinut tehdä niin, koska oli aivan liian väsynyt. Yö sujui rauhallisesti ilman jossitteluja.

osa 7