Velho 2

osa 1

Fen kuningas oli neuvoton kuningattaren hyökkäysten edessä. Hänen kansastaan ei ollut vastusta Kaunin lumotuille sotilaille. Tys kieltäytyi auttamasta, koska kuningas ei ollut aikoinaan suostunut antamaan ainoaa tytärtään vaimoksi kummallekaan Tysin kuningattaren pojista, Jera puolestaan ei voinut lähettää väkeään avuksi, sillä oli sadonkorjuu ja kaikki olivat töissä pelloilla. Tai niin he sanoivat, tosiasiassa kukaan ei vain olisi uskaltanut vastustaa Punaista kuningatarta.

Fe oli pahassa pulassa ja keksiäkseen ratkaisun valtakuntansa ahdinkoon kuningas kutsui neuvonpitoon kaikki kuusi poikaansa. Heidän tietämättään neuvotteluun osallistui myös kuninkaan ainokainen tytär Alia, joka piiloutui salin oven taakse kuuntelemaan salaa. Yksi prinsseistä ehdotti salamurhaajan lähettämistä Punaisen kuningattaren luo. mutta taitavinkin salamurhaaja kuitenkin vain rakastuisi kuningattareen lumouksen takia. Toinen ehdotti avun pyytämistä muista, neljän valtakunnan ulkopuolisista maista, mutta sieltä apu ei millään ehtisi ajoissa.

Kaikki muutkin ehdotukset olivat yhtä hyödyttömiä ja kuningas alkoi jo pohtia millaista Punaisen kuningattaren alaisuudessa mahtaisi olla, kun Alia pujahti esille piilostaan kertomaan oman ehdotuksensa: he pyytäisivät velhoa apuun. Kuningas ja kaikki kuusi prinssiä tyrmistyivät ajatuksesta, velhohan oli – jos mahdollista – vielä pahempi kuin Punainen kuningatar. Hetken pohdittuaan he kuitenkin ymmärsivät velhon olevan heidän ainoa toivonsa. Kukaan muu ei mahtaisi kuningattaren voimille mitään tai uskaltaisi nousta häntä vastaan. Huhuttiin myös, että Punainen kuningatar syvästi inhosi velhoa ja siksi kuningatar ei varmasti pyytäisi velhoa omaksi avukseen.

Velhon kerrottiin saapuvan minne tahansa, jos häntä kutsui nimeltä. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän, mikä tämä nimi oli ja niinpä kuninkaan oli pakko itse lähteä velhon luo. Velhon saarelle oli kolmen päivän matka. Kuningas jätti kuusi poikaansa pitämään valtakuntaansa pystyssä ja lähti jo tuona samaisena iltana ratsastamaan saarta kohti.

Saaren keskellä oli muinainen temppeli ja saamiensa neuvojen mukaisesti kuningas sytytti temppelin keskelle suuren kokon. Kuningas kasasi kokon yhdeksästä ajopuun palasta, jotka oli varta vasten tuonut mukanaan, asetti puut huolellisesti tähden muotoon, asetteli päälle seitsemää erilaista tuoksuvaa yrttiä ja sytytti mustalla kynttilällä. Sitten, kun kokko roihusi iloisesti ja kuningas oli lähes tukehtunut siitä nouseviin tuoksuihin, hän heitti liekkeihin kirjeen, jonka oli jo etukäteen velholle kirjoittanut.

Muokkauksia

Tein pikku muutoksen.

Koska aika monista kirjoituksista tulee pakostakin aika pitkiä, laitoin pisimpiin juttuihin insertin.

+ Ei tarvitse scrollailla lookin etusivulla yhtä paljon.

- Joutuu klikkaamaan "lue kokonaan" jos haluaa lukea kokonaan. 

Jos kaikki yksi henkilöä, jotka täällä minun lisäkseni käyvät ovat sitä mieltä, että tällä kertaa - oli suurempi kuin +, rouva on hyvä vaan ja laittaa palautetta, voi ne insertit poistaakin.

Uusi onneton, pieni pätkä tavalliseen tapaan perjantaina 23. päivä.

H, odottelen yhä niitä haukkuja. Vuh.

Jos 3

osa 1
osa 2

Joosua oli hyvin kiintynyt Montmorencyyn, mutta ei uskonut tämän selviytyvän etsintämatkasta yksin ja Ferdinand puolestaan oli hänen mielestään hivenen epäilyttävä. Selden taas oli älykäs ja viisas; ellei hän löytäisi kruunua, ei sitä löytäisi kukaan muukaan ja Joosuan itsevaltius olisi turvattu. Tämähän ei ollut totta, kyllä muutkin olisivat kruunun löytäneet, mutta niin Joosua järkeili pyytäessään Seldeniä ottamaan tehtävän vastaan. Selden suostui, totta kai. Jos hän oli auttanut sikopaimenta päihittämään jättiläisen, miksi hän ei yhtä hyvin voisi auttaa tuoretta kuningasta löytämään kruunun?
Niin pientä esinettä ei voinut suurehkosta valtakunnasta lähteä ihan summamutikassa etsimään vaan Selden alkoi kysellä tietoja Eddan asukkailta. Suurimmalla osalla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka Selden oli. He muistivat ainoastaan Joosuan jättiläisen kukistajana, eivät olleet tajunneet tällä tovereita olleenkaan. He auttoivat kuitenkin mielellään ketä tahansa, joka yritti löytää kruunun, sillä olihan kruunun löytyminen joka tapauksessa ensiaskel prinsessa Vegan vapauteen. Ne, jotka tunnistivat Seldenin, auttoivat aivan yhtä auliisti olettaen varakuningas Joosuan lopultakin tekevän jotain seuraavan sankaritekonsa hyväksi.

Hömpän viemää 4

osa 1
osa 3

Maya oli päättänyt puhua Nickin kanssa. Nick oli yhä poissa koulusta, joten Maya lintsasi voidakseen tehdä niin. Shanea ei kaksikon poissaolo tällä kertaa vaivannut, erinäisistä syistä. Kellään muulla ei sitten ollutkaan väliä, ei varsinkaan opettajilla. Hehän olivat vain luokan koristuksia ja välinäytöksiä siinä ihmissuhdedraamassa, jota välituntisin näyteltiin melkeinpä jokaisessa ikäryhmässä. Kukaan ei välittänyt, mitä opettajat lintsaamisesta ajattelivat. Maya löysi Nickin kotoa – se ei ollut niin itsestään selvä juttu kuin olisi voinut kuvitella, Nick vietti siellä melkoisen vähän aikaa – kuitenkin sieltä oli yleensä helpoin aloittaa etsiminen. Tyttö tervehti Nickiä iloisesti ja itsevarmasti (toivottomasti rakastuneet ovat hyviä itsetunnon nostattajia) ja Nick vastasi omaan rentoon tyyliinsä. Maya oli jo aikeissa täräyttää sen, mitä oli tullut sanomaan, mutta sitten Nick alkoi puhua hyvin painokkaaseen sävyyn jotain ystävyydestä ja miten mukavaa hänestä oli, kun hän ja Maya (ja Shane) olivat ystäviä. Maya päätteli, ettei ollut paras hetki alkaa paljastaa tunteitaan (aivan kuin Nick olisi tiennyt, ja nimenomaan pyrkinyt sitä paljastusta välttämään) ja lähti vähän harmistuneena tiehensä. Vai ystäviä. Ei Nick Gwenin kanssa ollut siihen tyytynyt, ehei. Gwenin kohdalla Nick oli itse tehnyt aloitteen. Mikähän siinä lutkassa muka oli parempaa kuin Mayassa? Maailmassa oli kolme ihmistä, jotka olisivat pystyneet antamaan Mayaa tyydyttävän vastauksen. Valitettavasti kyseessä vain olivat Mayan äiti, isä ja häneen toivottomasti rakastunut Shane, jossa mikään ei ollut parempaa kuin Nickissä.

Adriana pohdiskeli samantapaisia asioita kuin Maya. Benjamin ja Aidan olivat olleet aina ystäviä joten Adrianakin – Aidanin isosisko sentään – oli jo varhain tutustunut ja ihastunut Benjaminiin. Benjamin ei vain tuntunut tajuavan sitä. Benjamin käyttäytyi Adrianaa kohtaan kuin huolehtiva veli ja Adrianalla oli jo kaksi sellaista, hän ei kaivannut lisää. Jospa Benjamin olisi edes tehnyt joskus jotain humalaisia ehdotuksia Adrianalle, sen sijaan että ronttasi Kännikalasta ulos kännikaloja, jotka niitä tekivät. Jospa Benjamin olisi edes joskus katsonut Adrianaa ajatellen jotain muutakin kuin ”parhaan kaverin sisko. Melkein siis sisko minullekin.” Olisipa Benjamin edes kehunut Adrianan rintoja tai läpsäissyt takapuolelle tai jotain. Ainoa lohdutus oli, ettei Benjaminin elämässä ainakaan ollut mitään Gwenejä – tai Glenejä, luojan kiitos – joihin Adriana olisi voinut synkillä hetkillään verrata itseään. Hänellä oli siis toivoa saada Benjaminin huomio heräämään ennen kuin joku muu nappaisi sen.