Riepoo

Jostain syystä, kun muokkaan vanhoja pätkiä lisätäkseni niihin linkin seuraavaan osaan, tämä päättää, että kyseinen pätkä onkin ihan uusi ja joudun menemään takaisin muokaamaan sen julkaisupäivämäärää.

Eivät tietokoneet tällä menolla ihan heti ole ottamassa maailmaa valtaansa.

Tai ehkä tämä onkin juoni saada meidät kuvittelemaan, että tietokoneiden vallankaappaus on vielä kaukana.

Minua et huijaa Skynet!

Amaranthe 10

Meinasikin käydä niin, että olisi tullut Ellakors ennen aikojaan, mutta katsoin sitten listasta, mikä olisi vuorossa. Tämä osa näyttäisi olevan lopullista syynäystä vailla, joten siinä toivottavasti ei ole mitään kovin hämärää. Enemmän kuin tavallisesti.

osa 1
osa 9

Oli kulunut joitakin päiviä siitä, kun noita lähetti prinsessa Amaranthen kotiin. Hän oli edelleen heikossa kunnossa nekromantikon lähettämän demonin hyökkäyksestä ja niinpä sir Percivalin johtaman ritarijoukon ei ollut juurikaan hankalampaa murtautua noidan kartanoon kuin mihin tahansa toiseen järeäoviseen rakennukseen. Ritarit jakautuivat ryhmiin käydäkseen valtavan kartanon nopeammin läpi. Sir Percival itse kuului neljän ritarin joukkioon, joka löysi noidan ruokasalista. Eräs vähemmän kostonhimoisista ritareista joutui pidättelemään sir Percivalia, joka olisi saman tien käynyt kaulankatkaisupuuhiin. ”Meidän täytyy ensin löytää prinsessa, noita on voinut piilottaa hänet jonnekin.” Ritari toppuutteli. Noita teeskenteli ettei kuullut huomautusta. ”Istukaa toki teelle”, hän sanoi viitaten kohti pöytää, jolle oli katettu oma kuppi jokaista tunkeutujaa kohden. Kukaan ei istunut, vaikkakin yksi ritareista katsoi kattausta haikeana. ”Teillä on varmaan ollut pitkä matka”, noita huomautti ja sai toivomansa tiedon, kun teen perään haikaileva ritari myönsi heidän lähteneen neljä päivää sitten. Ritarit olivat lähteneet pelastusmatkalleen vasta sen jälkeen, kun prinsessa Amaranthen olisi jo pitänyt olla kotonaan. Kun häntä viemään lähteneet vaunutkin olivat jo ennättäneet palata.
  ”Kerro missä prinsessa on”, sir Percival vaati ja yritti korostaa vaatimustaan kaatamalla pöydän nurin. Pöytä vain oli moiseen turhan järeää tekoa eikä sir Percivalin onnistunut kuin helisyttää sille katettuja astioita.
  ”Pelkäänpä, ettei minulla tällä hetkellä ole ainoatakaan prinsessaa varastossa. Jos jätät yhteystietosi voin ilmoittaa, kun saan täydennystä.”

Prinssi ja merihaltia 3

Koska nyt tässä koneella satun olemaan...

Jestas, kun on lyhyt satumus. Ja tässä onkin sitten kaikki, ellen saa joskus valmiiksi pahisversiotani.

Riippuen siitä onko mielialani ensi viikolla samaan aikaan "hitot tästä" vai "täyttä vauhtia loppuun" on mahdollista, että jo silloin tulee seuraava surkea tarinanpätkä.

osa 1

osa 2

Eräänä päivänä päätti kuningas järjestää suurenmoiset tanssiaiset. Niihin kutsuttaisiin kaikki seudun naimaikäiset nuoret neidot, sillä kuningas toivoi poikansa löytävän itselleen morsiamen. Tasapuolisuuden vuoksi tanssiaisiin kutsuttiin myös lukuisia nuoria miehiä, täytyihän morsianehdokkailla toki olla riittävästi tanssittajia. Lorelai pukeutui kauneimpaan pukuunsa, toiveikkaana uskoen tilaisuutensa tulleen ja ahdistuneen tietoisena siitä, että kolme kuunkiertoa oli melkein kulunut. Sekä kuninkaan, että Lorelain toiveet olivat turhia, prinssi Nikolai ei kiinnittänyt erityistä huomiota yhteenkään nuoreen neitoon, vaan paistatteli tasapuolisesti heidän kaikkien suosiossa. Ystäviään prinssi kyllä yllytti tanssimaan ja moni nuori mies saikin juhlista morsiamen itselleen, vaikka Nikolai itse jääräpäisesti kieltäytyi liittymästä kihlautuneiden joukkoon.

Lopulta Lorelain onnistui herättää prinssin huomio, mutta vaikutus ei ollut toivotunlainen. Prinssillä ei nimittäin ollut aikomustakaan itse käydä tanssiin, sen sijaan hän usutti Silasin tytön seuraksi parketille. Silas olikin oivallinen tanssipari merihaltiatytölle, sillä jopa lasinsiruja saappaissaan hän liikkui lähes yhtä kevyesti ja sulavasti kuin tämäkin. Muut parit väistyivät lattialta katsellakseen heidän tanssiaan, eikä kukaan tuntunut huomaavan, miten Lorelain silmät alituiseen hakeutuivat prinssin puoleen ja miten Silas vähitellen kalpeni tuskiensa käydessä kestämättömiksi.

Musiikin päätyttyä Silas kumartaen jätti hajamielisen Lorelain tanssilattian laidalle ja yritti nopeasti päästä juhlasalista, mutta ennätti vain ovelle ennen kuin vajosi tiedottomana lattialle. Prinssi ja muutamat muut kerääntyivät huolestuneina virvoittelemaan miestä ja tietysti pian huomasivat tämän yhteen ommellut huulet sekä saappaiden saumoista tihkuvan veren. Sana levisi juhlaväen keskuudessa eikä aikaakaan, kun joku keksi selityksenkin: prinssin ystävä oli noita. Johtopäätös oli tietenkin oikea, mutta ihmisten käsitys noidista oli aivan vääristynyt. Jopa sellaiset, jotka olivat jo vuosia tunteneet Silasin pelästyivät ja vaativat nyt hänen vangitsemistaan, eikä kuningas voinut kuin taipua kansansa tahtoon.

Hömpän viemää 24

Aika jättää hyvästit Hömpän viemää -lookille.

Ei jäädä kaipaamaan. 

osa 1
osa 23

Viisihenkiseksi kutistunut siepattujen joukkio istui synkässä kellarissa ja kumma kyllä, nyt kun kukaan heistä ei enää ollut kuolemaisillaan, tunnelma oli alkanut latistua. Nyt ei kenelläkään ollut muuta tehtävää kuin istua aloillaan ja vatvoa omaa onnetonta tilannettaan. He eivät tienneet minne Gregory oli viety tai oliko tämä hengissä, eivätkä he tienneet mitä heille itselleen oli tarkoitus tehdä. Nyt kun Gregory oli poissa silmistä, Valerie oli alkanut taas hautoa murhaavia ajatuksia Oliviaa kohtaan ja vähän Arthuriakin. Ettäs kehtasi hempeillä vaimonsa kanssa kun hän oli paikalla. Olivia kaipasi kotiin. Arthuria huolestutti se mahdollisuus, että hänen veljensä onnistuisi hankkimaan jostain tarvittavat lunnasrahat, koska ei uskonut tämän löytävän niitä mitään laillista reittiä. Loput kaksi – rehellisesti sanottuna loput kaksi vankia ovat aikamoisen yhdentekeviä tässä draamassa, kunhan hilluvat mukana jonkin aikaa. Mainittakoon nyt kuitenkin sen verran, että ainakin toinen heistä haaveili purkillisesta popcornia, jota voisi mussuttaa sitten, kun alkaisi seuraava osa jännitysnäytelmästä ’Arthur vastaan sieppaajat’.
Jännitysnäytelmä vain ei koskaan jatkunut. Jostain ankean vankilan yläpuolelta alkoi kuulua ensin vaimeaa mekkalaa, sitten kovempiäänistä mekkalaa ja lopulta siellä oli täysi rähinä päällä. Kellarissa väki odotti mitä tuleman pitää yrittäen sinnikkäästi olla ajattelematta, että nyt sitten kuollaan kaikki. Kului viisitoista minuuttia ja äänet vaimenivat. Kymmenen minuutin päästä lukko kellarin ovessa naksahti ja sen jälkeen tuli täysin hiljaista. Vielä toisen kymmenen minuutin kuluttua saksalaisnainen meni varovasti kokeilemaan kellarin ovea, koska täytyyhän hänenkin sentään jotain tässä tarinassa tehdä. Ovi aukeni. Kukaan ei puhunut. Kaikki katsoivat toisiaan nähdäkseen ensin mitä muut päättäisivät nyt tehdä ja lopulta kaikki yhdessä lähtivät kellarista. He olivat ainoat ihmiset koko talossa. Ei jälkeäkään sieppaajista, ei jälkeäkään siitä, mikä sieppaajat oli saanut lähtemään. Valerie löysi kaikkien passit, lompakot ja puhelimet samasta huoneessa, jossa häntä oli aiemmin jututettu. Arthur soitti poliisille ja pian kaikki istuivat autossa matkalla poliisiasemalle.