Syyskuu 1885
ETM:n alus ASS Ellakors oli pysähtynyt muutaman kilometrin päähän Israfilista. Israfil oli joko eräs maailman pienimmistä valtioista tai yksi sen suurimmista kaupungeista riippuen siitä, miltä suunnalta asiaa tahtoi lähestyä. Koko olemassaolonsa ajan Israfililla oli ollut tapana lietsoa levottomuuksia naapureidensa kanssa, joten ETM:n aluksilla oli ohi kulkiessaan rutiinikäytäntönä seisahtua tarkistamaan tilanne. Jatkuvien taistelujen seurauksena Israfilia ympäröi joutomaa, jota kukaan ei hauraan rauhan säilymisen toivossa uskaltanut vaatia omakseen ja jolla valtaosa tuon mikrovaltion aiheuttamista rähinöistä oli käyty. Ellakors oli jäänyt aivan tämän joutomaan laitamille. Se seisoi kivikkoisessa maastossa täydellisessä tasapainossa tuhansien jalkojensa varassa. Höyryaluksen moottorit oli sammutettu ja ilman niiden jyskettä yö oli poikkeuksellinen hiljainen. Israfilissa oli tavan mukaan levottomat ajat, mutta sen väki vaikutti tällä haavaa kahinoivan vain keskenään, joten aluksen oli tarkoitus jatkaa matkaansa heti seuraavana päivänä. Kapteeni Roth oli vetäytynyt hyttiinsä ja jättänyt komentosillan yliperämiehensä Trinian Walshin haltuun. Useita tunteja auringonlaskun jälkeen Walsh sai ilmoituksen häiriöstä. Pikkuasia. Ei mitään, mitä yliperämies ei voisi omin päin hoitaa, mutta sen verran harvinaislaatuinen pikkuasia, että kapteeni Roth takuulla haluaisi tulla vaivatuksi sen takia.
”Luutnantti Sanada, ilmoittakaa kapteenille, että aluksen ulkopuolella on aeriaali.” Viestintäpäällikkö totteli viipymättä ja sai vastauksen yhtä nopeaan.
”Kapteeni kysyy mitä kello on.”
”Kertokaa kapteenille, että jossain päin tätä planeettaa kello on vielä 17.35 ja vaikka emme olekaan kyseisessä maailmankolkassa, aluksen ulkopuolella on yhä aeriaali.”
8.10.2016
23.9.2016
Velho 2
osa 1
Fen kuningas oli neuvoton kuningattaren hyökkäysten edessä. Hänen kansastaan ei ollut vastusta Kaunin lumotuille sotilaille. Tys kieltäytyi auttamasta, koska kuningas ei ollut aikoinaan suostunut antamaan ainoaa tytärtään vaimoksi kummallekaan Tysin kuningattaren pojista, Jera puolestaan ei voinut lähettää väkeään avuksi, sillä oli sadonkorjuu ja kaikki olivat töissä pelloilla. Tai niin he sanoivat, tosiasiassa kukaan ei vain olisi uskaltanut vastustaa Punaista kuningatarta.
Fe oli pahassa pulassa ja keksiäkseen ratkaisun valtakuntansa ahdinkoon kuningas kutsui neuvonpitoon kaikki kuusi poikaansa. Heidän tietämättään neuvotteluun osallistui myös kuninkaan ainokainen tytär Alia, joka piiloutui salin oven taakse kuuntelemaan salaa. Yksi prinsseistä ehdotti salamurhaajan lähettämistä Punaisen kuningattaren luo. mutta taitavinkin salamurhaaja kuitenkin vain rakastuisi kuningattareen lumouksen takia. Toinen ehdotti avun pyytämistä muista, neljän valtakunnan ulkopuolisista maista, mutta sieltä apu ei millään ehtisi ajoissa.
Kaikki muutkin ehdotukset olivat yhtä hyödyttömiä ja kuningas alkoi jo pohtia millaista Punaisen kuningattaren alaisuudessa mahtaisi olla, kun Alia pujahti esille piilostaan kertomaan oman ehdotuksensa: he pyytäisivät velhoa apuun. Kuningas ja kaikki kuusi prinssiä tyrmistyivät ajatuksesta, velhohan oli – jos mahdollista – vielä pahempi kuin Punainen kuningatar. Hetken pohdittuaan he kuitenkin ymmärsivät velhon olevan heidän ainoa toivonsa. Kukaan muu ei mahtaisi kuningattaren voimille mitään tai uskaltaisi nousta häntä vastaan. Huhuttiin myös, että Punainen kuningatar syvästi inhosi velhoa ja siksi kuningatar ei varmasti pyytäisi velhoa omaksi avukseen.
Velhon kerrottiin saapuvan minne tahansa, jos häntä kutsui nimeltä. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän, mikä tämä nimi oli ja niinpä kuninkaan oli pakko itse lähteä velhon luo. Velhon saarelle oli kolmen päivän matka. Kuningas jätti kuusi poikaansa pitämään valtakuntaansa pystyssä ja lähti jo tuona samaisena iltana ratsastamaan saarta kohti.
Saaren keskellä oli muinainen temppeli ja saamiensa neuvojen mukaisesti kuningas sytytti temppelin keskelle suuren kokon. Kuningas kasasi kokon yhdeksästä ajopuun palasta, jotka oli varta vasten tuonut mukanaan, asetti puut huolellisesti tähden muotoon, asetteli päälle seitsemää erilaista tuoksuvaa yrttiä ja sytytti mustalla kynttilällä. Sitten, kun kokko roihusi iloisesti ja kuningas oli lähes tukehtunut siitä nouseviin tuoksuihin, hän heitti liekkeihin kirjeen, jonka oli jo etukäteen velholle kirjoittanut.
Fen kuningas oli neuvoton kuningattaren hyökkäysten edessä. Hänen kansastaan ei ollut vastusta Kaunin lumotuille sotilaille. Tys kieltäytyi auttamasta, koska kuningas ei ollut aikoinaan suostunut antamaan ainoaa tytärtään vaimoksi kummallekaan Tysin kuningattaren pojista, Jera puolestaan ei voinut lähettää väkeään avuksi, sillä oli sadonkorjuu ja kaikki olivat töissä pelloilla. Tai niin he sanoivat, tosiasiassa kukaan ei vain olisi uskaltanut vastustaa Punaista kuningatarta.
Fe oli pahassa pulassa ja keksiäkseen ratkaisun valtakuntansa ahdinkoon kuningas kutsui neuvonpitoon kaikki kuusi poikaansa. Heidän tietämättään neuvotteluun osallistui myös kuninkaan ainokainen tytär Alia, joka piiloutui salin oven taakse kuuntelemaan salaa. Yksi prinsseistä ehdotti salamurhaajan lähettämistä Punaisen kuningattaren luo. mutta taitavinkin salamurhaaja kuitenkin vain rakastuisi kuningattareen lumouksen takia. Toinen ehdotti avun pyytämistä muista, neljän valtakunnan ulkopuolisista maista, mutta sieltä apu ei millään ehtisi ajoissa.
Kaikki muutkin ehdotukset olivat yhtä hyödyttömiä ja kuningas alkoi jo pohtia millaista Punaisen kuningattaren alaisuudessa mahtaisi olla, kun Alia pujahti esille piilostaan kertomaan oman ehdotuksensa: he pyytäisivät velhoa apuun. Kuningas ja kaikki kuusi prinssiä tyrmistyivät ajatuksesta, velhohan oli – jos mahdollista – vielä pahempi kuin Punainen kuningatar. Hetken pohdittuaan he kuitenkin ymmärsivät velhon olevan heidän ainoa toivonsa. Kukaan muu ei mahtaisi kuningattaren voimille mitään tai uskaltaisi nousta häntä vastaan. Huhuttiin myös, että Punainen kuningatar syvästi inhosi velhoa ja siksi kuningatar ei varmasti pyytäisi velhoa omaksi avukseen.
Velhon kerrottiin saapuvan minne tahansa, jos häntä kutsui nimeltä. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän, mikä tämä nimi oli ja niinpä kuninkaan oli pakko itse lähteä velhon luo. Velhon saarelle oli kolmen päivän matka. Kuningas jätti kuusi poikaansa pitämään valtakuntaansa pystyssä ja lähti jo tuona samaisena iltana ratsastamaan saarta kohti.
Saaren keskellä oli muinainen temppeli ja saamiensa neuvojen mukaisesti kuningas sytytti temppelin keskelle suuren kokon. Kuningas kasasi kokon yhdeksästä ajopuun palasta, jotka oli varta vasten tuonut mukanaan, asetti puut huolellisesti tähden muotoon, asetteli päälle seitsemää erilaista tuoksuvaa yrttiä ja sytytti mustalla kynttilällä. Sitten, kun kokko roihusi iloisesti ja kuningas oli lähes tukehtunut siitä nouseviin tuoksuihin, hän heitti liekkeihin kirjeen, jonka oli jo etukäteen velholle kirjoittanut.
21.9.2016
Muokkauksia
Tein pikku muutoksen.
Koska aika monista kirjoituksista tulee pakostakin aika pitkiä, laitoin pisimpiin juttuihin insertin.
+ Ei tarvitse scrollailla lookin etusivulla yhtä paljon.
- Joutuu klikkaamaan "lue kokonaan" jos haluaa lukea kokonaan.
Jos kaikki yksi henkilöä, jotka täällä minun lisäkseni käyvät ovat sitä mieltä, että tällä kertaa - oli suurempi kuin +, rouva on hyvä vaan ja laittaa palautetta, voi ne insertit poistaakin.
Uusi onneton, pieni pätkä tavalliseen tapaan perjantaina 23. päivä.
H, odottelen yhä niitä haukkuja. Vuh.
8.9.2016
Jos 3
osa 1
osa 2
Joosua oli hyvin kiintynyt Montmorencyyn, mutta ei uskonut tämän selviytyvän etsintämatkasta yksin ja Ferdinand puolestaan oli hänen mielestään hivenen epäilyttävä. Selden taas oli älykäs ja viisas; ellei hän löytäisi kruunua, ei sitä löytäisi kukaan muukaan ja Joosuan itsevaltius olisi turvattu. Tämähän ei ollut totta, kyllä muutkin olisivat kruunun löytäneet, mutta niin Joosua järkeili pyytäessään Seldeniä ottamaan tehtävän vastaan. Selden suostui, totta kai. Jos hän oli auttanut sikopaimenta päihittämään jättiläisen, miksi hän ei yhtä hyvin voisi auttaa tuoretta kuningasta löytämään kruunun?
Niin pientä esinettä ei voinut suurehkosta valtakunnasta lähteä ihan summamutikassa etsimään vaan Selden alkoi kysellä tietoja Eddan asukkailta. Suurimmalla osalla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka Selden oli. He muistivat ainoastaan Joosuan jättiläisen kukistajana, eivät olleet tajunneet tällä tovereita olleenkaan. He auttoivat kuitenkin mielellään ketä tahansa, joka yritti löytää kruunun, sillä olihan kruunun löytyminen joka tapauksessa ensiaskel prinsessa Vegan vapauteen. Ne, jotka tunnistivat Seldenin, auttoivat aivan yhtä auliisti olettaen varakuningas Joosuan lopultakin tekevän jotain seuraavan sankaritekonsa hyväksi.
osa 2
Joosua oli hyvin kiintynyt Montmorencyyn, mutta ei uskonut tämän selviytyvän etsintämatkasta yksin ja Ferdinand puolestaan oli hänen mielestään hivenen epäilyttävä. Selden taas oli älykäs ja viisas; ellei hän löytäisi kruunua, ei sitä löytäisi kukaan muukaan ja Joosuan itsevaltius olisi turvattu. Tämähän ei ollut totta, kyllä muutkin olisivat kruunun löytäneet, mutta niin Joosua järkeili pyytäessään Seldeniä ottamaan tehtävän vastaan. Selden suostui, totta kai. Jos hän oli auttanut sikopaimenta päihittämään jättiläisen, miksi hän ei yhtä hyvin voisi auttaa tuoretta kuningasta löytämään kruunun?
Niin pientä esinettä ei voinut suurehkosta valtakunnasta lähteä ihan summamutikassa etsimään vaan Selden alkoi kysellä tietoja Eddan asukkailta. Suurimmalla osalla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka Selden oli. He muistivat ainoastaan Joosuan jättiläisen kukistajana, eivät olleet tajunneet tällä tovereita olleenkaan. He auttoivat kuitenkin mielellään ketä tahansa, joka yritti löytää kruunun, sillä olihan kruunun löytyminen joka tapauksessa ensiaskel prinsessa Vegan vapauteen. Ne, jotka tunnistivat Seldenin, auttoivat aivan yhtä auliisti olettaen varakuningas Joosuan lopultakin tekevän jotain seuraavan sankaritekonsa hyväksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)