Piika ja prinssi 2

osa 1

Päivät vilistivät ohitse eikä aikaakaan kun juhlapäivä jo koitti. Dariusz ja Agnieszka, Mateusz ja Adrianna vihittiin tuhatpäisen juhlaväen silmien edessä ja linna oli täynnään riemuitsevia ihmisiä, jotka lauloivat ja tanssivat ja muutenkin iloitsivat kaikin mahdollisin tavoin.

Illalla kaikki kokoontuivat juhlasaliin, jossa sekä ylhäiset vieraat että linnan palvelusväki yhdessä nostivat maljan nuoriparien onnelle. Kuului mahtava kulaus, kun Jarosławan viini valui samanaikaisesti alas sadoista kurkuista, mutta tuskin oli Janusz tyhjentänyt lasinsa, kun jo tunsi merkillistä heikotusta. Prinssi katsoi ympärilleen ja huomasi, että kaikki muutkin – jopa hänen väkivahva veljensä Dariusz – vajosivat yksi toisensa jälkeen voimattomina lattialle.

Vain Celina seisoi hyvinvoivana salin toisella puolen, kädessään yhä täysinäinen viinilasi. Celina ei nimittäin lainkaan pitänyt viinistä ja oli vain teeskennellyt juovansa, aikoen siemailla sitä vähitellen pikkuinen tilkka kerrallaan. Janusz kiirehti salin poikki tytön luokse ja ennätti juuri ajoissa estämään tätä juomasta. Celina hämmästyi ensin, mutta huomatessaan, miten huonosti ihmiset kaikkialla hänen ympärillään voivat, hän tajusi prinssin pelastaneen hänet. Pyytäen Celinaa hoitamaan sairastuneita Janusz itse lähti kiireesti hakemaan apua. Valtakunnassa asui mahtava velho, joka oli ollut aivan liian kiireinen osallistuakseen juhliin ja hänelle Janusz nyt lähetti kirjekyyhkyn apua pyytäen. Oitis viestin saatuaan velho jätti työnsä kesken noin vain, pakkasi laukkunsa täyteen kaiken maailman troppeja ja lähti linnaan.

Ottaessaan velhon vastaan Celina oli jo aivan uupunut kuljettuaan turhaan juhlijan luota toiselle yrittäen keksiä jotakin, mitä voisi heidän hyväkseen tehdä. Väsymyksestään huolimatta hän auttoi velhoa sekoittamaan vastamyrkyn ja antamaan sitä kaikille sairastuneille. Velho oli onneksi osannut aavistella, mistä myrkystä oli kyse ja ottanut juuri oikeat ainekset mukaansa, oli näet tärkeää saada vastamyrkkyä nopeasti tai se ei tehoaisi. Heti vastamyrkkyä saatuaan sairastuneet virkosivat ja olivat aivan kuin ei heitä mikään olisi vaivannutkaan. Mitä useampi ihminen virkosi, sitä enemmän Celina ja velho saivat auttajia ja kohta oli vastamyrkky käytetty viimeiseen pisaraan – se oli riittänyt juuri ja juuri.

Celina selitti kuninkaalle mitä oli tapahtunut ja kuningas järkyttyi syvästi ymmärtäessään Jarosławan tahtoneen vain vahingoittaa heitä kaikkia. Oli onni, että Janusz oli ehtinyt ajoissa huomata juonen. Keskimmäistä prinssiä ei kuitenkaan näkynyt ja kauhistuneena Celina tajusi, ettei tämä ollut palannut kyyhkyjen luota. Hädissään Celina juoksi kyyhkyslakkaan perässään Dariusz ja Mateusz morsiamineen ja jopa molemmat kuninkaat. He löysivät Januszin kyyhkyslakan lattialta niin syvään uneen vaipuneena, että tämä tuskin hengittikään. Prinssi oli juuri ennättänyt lähettää kyyhkysen matkaan ennen kuin hänen juomansa myrkky oli alkanut kunnolla vaikuttaa.

Hömpän viemää 16

osa 1
osa 15

Adriana pamautti oven auki ja vingahti hätääntyneenä olevansa pulassa. Sen jälkeen hän katsoi kuka siellä oli ja oli silkkaa tuuria että siellä oli Aidan eikä vaikka Aloysius Pryce laskunippu kourassaan. Aidanin astuessa peremmälle Adrianan suu kävi koko ajan, kun hän selosti kaiken alkaen siitä, ettei vieläkään ollut onnistunut sanomaan Benjaminille mitään niistä todella tärkeistä asioista siihen, että oli mennyt laittamaan treffi-ilmoituksen ja saanut siihen vastauksenkin saman tien. Aidan kuunteli kärsivällisesti yrittäen päätellä, mikä tunne hänen sisarellaan oli päällimmäisenä. Harmistus Benjaminin suhteen, paniikki sokkotreffien vuoksi vai ilahtuminen, että oli niin nopeasti herättänyt jossakussa kiinnostusta ja saanut vastauksen ilmoitukseensa. Aidanilta tunnetusti ei saanut sitä vastausta, jonka halusi kuulla, ellei se sitten sattunut osumaan yksiin Aidanin mielipiteen kanssa. Tällä kertaa hän onnistui luovimaan jossain toivotun vastauksen ja omanlaisensa vastauksen välimaastossa.
  ”Älä ole huolissasi, kyllä minä hoidan asian jos se tyyppi osoittautuu joksikin sekopääksi.”
  ”Entä jos hän on ihana mutta särkee sydämeni? Tapatko hänet?”
  ”Ei, vaan pidän huolen, että hän elää pitkän ja tuskallisen elämän katuen joka päivä sitä mitä sinulle teki.”
  ”Tiedätkö Aidan, joskus sinä olet suorastaan pelottava.”

Ellakors 7b

osa 1a
osa 7a

Ellakorsilla ei ollut vielä edes huomattu minkään olevan vialla, kun kameroiden pimentymisestä vastuussa oleva taho otti yhteyttä ja kertoi heillä olevan kaksi panttivankia. Molemmat vangeista pääsisivät hengestään, ellei Ellakors lähtisi alueelta tunnin sisällä. Tämä antoi aika tavalla syytä huoleen, ei kahta panttivankia uhkaavan kohtalon vuoksi, vaan siksi, että aluksesta oli lähtenyt neljä henkeä eikä heistä yhteenkään saanut yhteyttä. Vietettyään puoli tuntia mielikuvituksensa armoilla Ellakorsin miehistö oli lähinnä helpottunut, kun Hamrick ja Pagan palasivat ja kertoivat, mitä oli tapahtunut.
Nyt kapteeni Roth tiesi varmasti heidän olevan tekemisissä ihmisten kanssa. Haltioilla ei olisi ollut mitään syytä rikkoa kameroita. Halutessaan niistä eroon, heidän olisi vain tarvinnut ilmoittaa asiasta ETM:lle ja asia olisi hoidettu välittömästi. Vielä tätäkin varmempi merkki siitä, että heitä ei ollut vastassa joukko pahastuneita haltioita, oli että sekä Hamrick että Pagan olivat onnistuneet palaamaan alukseen. Haltioiden käsiin joutuneet eivät palanneet kotiin kertomaan tarinaansa. (Haltiasotien aikaiset kuolleisuustilastot olivat tämän vuoksi huomattavan epätarkkoja.) Joten, ainakin nyt kaikkien miesten olinpaikka tiedettiin. Tohtoria oli ammuttu ja varsin mahdollisesti herra Qayiniakin, mutta heidän sopi olettaa olevan vielä hengissä, sillä vainajista ei ole panttivangeiksi. Nyt kapteenin vain tarvitsi jollain keinolla pelata aikaa kunnes he saisivat selville kenen kanssa olivat tekemisissä ja missä päin sinistä vyöhykettä tohtoria ja aeriaalia pidettiin.

Naan

Aamupäivän aurinko valaisi pientä kylää ja sen ihmisiä. Se ei vielä sokaissut tai korventanut, ainoastaan valaisi pehmeästi kiveämätöntä katua ja olkikattoja. Kylää olisi joku saattanut kutsua idylliseksi – joku runoilija ehkäpä, heillä tuntuu olevan taipumusta kummallisten sanojen käyttöön – mutta paikalliset asukkaat olivat käytännöllistä väkeä ja moiset haihattelijat he veivät hoitamaan sikoja kunnes idylli rapistui ja kyseinen vieras lähti matkoihinsa hieman viisaampana, vähemmän runollisena ja porsailta haisten. Nyt tämän rauhallisen pienen kylän elämä katkesi hetkeksi kun jokin rynnisti sen poikki. Se säikäytti kanat, leipuri väisti sen vain täpärästi, äidit vetivät vastikään kävelemään oppineet pienokaisensa sisälle turvaan. Onnekkaimmat huomasivat sen jo kaukaa ja ehtivät painautua litteäksi talojensa seiniä vasten, hitaammat jäivät paikoilleen ja oli vähällä, ettei se vienyt heitä mukanaan. Lapsia. Suuri lauma iloisia, nauravia lapsia, jotka rynnistivät kylän läpi aivan sen reunamille asti missä tummaan, hupulliseen kaapuun verhoutunut mies lähestyi. Joukon kärjessä juossut saparopäinen tyttö hyppäsi kikattaen miestä päin ja mies otti hänet vastaan ja pyöritti nauraen ympäri, kunnes jälkijoukot saavuttivat pikku saparopään, piirittivät heidät eikä miehellä ollut enää tilaa liikkua. Miestä alettiin johdatella kohti pienen metsän reunaa, suuri joukko lapsia paimentamassa aikuista miestä. Kyläläiset vilkaisivat näkyä hymyillen ennen kuin palasivat työnsä pariin. Lapset istuttivat miehen metsikön laitaan kaatuneelle puulle ja kerääntyivät ympärille odottamaan, mutta ei miehellä ollut uusia lauluja heille, hän oli ollut poissa niin vähän aikaa. sopeutuvaiset lapset alkoivat kärttää tarinaa, pääasia että jollakulla olisi heillekin aikaa. Aikaa miehellä oli, mutta tarinoita? Hän ei tuntenut tarinoita, paitsi…

Rad seisoi puisella lavalla paksu köysi kaulansa ympärillä. Olihan se hieman harmillista, Rad oli kovin kiintynyt elämään ja hengittäminenkin vaikutti mukavalta puuhalta nyt, kun tämä harraste läheni loppuaan. Eniten Radia kuitenkin kismitti se, että kaiken sen jälkeen mitä hän oli tehnyt, hänet hirtettäisiin nyt kun hän kerrankin ei ollut tehnyt mitään väärää. Rad huokaisi kevyesti ja hymyili sitten hieman huvittuneena ajatellessaan miten kummallista elämä oikeastaan olikaan eikä juuri kiinnittänyt huomiota siihen mitä ympärillä tapahtui. Hänen rikostensa lista jäi kuulematta ja ohitse meni kaikki muukin mitä ehti tapahtua narun kaulaan pujottamisen ja sen hetken välillä, kun maa äkkiä katosi jalkojen alta.

Luovan kirjoittamisen oppitunti 1

Kuinka jumittaa tarina itsekritiikin noidankehään

1. Kirjoita tarinaa, kunnes saat kirjoittajan blokin.

2. Jätä tarina hautumaan, kunnes unohdat, mitä siinä tapahtui.

3. Voidaksesi jatkaa kirjoittamista, lue aikaisemmin kirjoittamasi osuudet muistinvirkistykseksi.

4. Havaitse aikaisemmin kirjoitetut osuudet täydeksi roskaksi.

5. Parantele vanhaa tekstiä, kunnes saat jälleen kirjoittajan blokin.

6. Toista vaiheita 2-5 hamaan maailmanloppuun saakka.

Huom!

Älä missään nimessä sorru jatkamaan tarinaa ennen kuin alussa kirjottamasi osuudet on muokattu tunnistamattomaksi, tai koko noidankehä saattaa romahtaa.