Piika ja prinssi 1

 Uusi jännittävä kertomus alkaa!

Ei täällä, mutta netti on niin laaja, että pakostakin jossain...

Kertokaa minullekin, jos löydätte sen.

Erään pienen, mutta vauraan maan kuninkaalla, Jaromir nimeltään, oli kolme poikaa. Vanhin heistä, Dariusz, oli lähes kaksi metriä pitkä, hänen hartiansa olivat leveät kuin ladonovet ja voimansa mahtavat kuin härällä, jota hän muhkeine lihaksineen suuresti muistuttikin.

Nuorin veli Mateusz oli aika tavalla lyhyempi ja pienempi. Mateusz oli niin laiha, että muistutti aivan notkeaa nuorta pajua. Ruista ei hänellä ollut ranteessa edes yhden jyväsen vertaa, mutta luonteeltaan hän oli aina iloinen, hänen naurunsa oli tarttuvaa ja nokkeluutensa toivat hymyn kaikkien huulille.

Veljeksistä keskimmäinen Janusz oli yhtä pitkä kuin Dariusz ja yhtä laiha kuin Mateusz. Hän oli voimakas, mutta ei tietenkään vetänyt vertoja vanhemmalle veljelleen ja hän oli huomattavasti vakavampi kuin nuorempi veljensä. Vaitonainen Janusz jäi aina veljiensä varjoon ja usein kävi niin, ettei hänen läsnäoloaan edes huomattu, kun kaikkien ihailevat katseet olivat kääntyneitä Dariuszin voimannäytteitä katselemaan ja kaikki korvat keskittyneet kuuntelemaan Mateuszin hullutuksia. Janusz kuitenkin rakasti veljiään eikä pahastunut vaikka jäikin aina vähemmälle huomiolle.

Naapurivaltakunnan kuninkaalla Michałilla oli kaksi tytärtä – molemmat maankuuluja kauneudestaan – ja koska kuninkaat olivat hyviä ystäviä keskenään, toivoivat he luonnollisesti syvempää liittoa maidensa välille. Kun sekä prinsessat että prinssit olivat kaikki tulleet täysi-ikäisiksi, prinssit lähetettiin kosioretkelle.

Hömpän viemää 15

Miten voi olla taas maanantai?

Miten??

Kuinka???

 Ei käy laatuun tämä tämmöinen.

osa 1
osa 14

  ”JUURI TUOLLAISTA KIVIKAUTISTA MIELIPIDETTÄ SINULTA VOI ODOTTAAKIN!”
  ”SINUN MIELESTÄSI ON SIIS KOVIN MODERNIA ANTAA LASTEN KUOLLA KULKUTAUTEIHIN ETTEI PARI HIIRULAISTA JOUTUISI KÄRSIMÄÄN?” Benjamin ja Beatrice. Järjetöntä riitelyä kello kahdeksasta lähtien.
  ”Eikö tuo vaivaa sinua?” Adriana kysyi veljeltään.
  ”Ei ollenkaan. Minusta on kiehtovaa, miten he pystyvät jatkamaan samasta aiheesta tuntikausia, tajuamatta olevansa samaa mieltä.”
Illanvietto oli sujunut todella hyvin alkuvaiheessa. Olivia ei sietänyt Aidania, mutta tämä vastenmielisyys oli jatkunut jo niin pitkään, ettei kukaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Benjamin ja Beatrice eivät tietenkään tulleet toimeen keskenään, mutta he olivat ratkaisseet asian olemalla puhumatta keskenään ja vältellen toistensa esittämien mielipiteiden kommentoimista. Muut sitten olivatkin ihan hyvissä väleissä keskenään. Arthur ja Olivia olivat viipyneet vain vähän aikaa. He olivat jättäneet Dawnin Shanen vastuulle ja selittivät, että halusivat varhain kotiin varmistaakseen, että talo oli vielä pystyssä. Tosiasiassa Dawn oli jo sen verran vanha ja järkevä, että olisi pärjännyt muutaman tunnin yksinäänkin ja Shane – vaikka hänen luotettava maineensa olikin hieman karissut Salemville witch projectin myötä – ei ollut ikinä tehnyt mitään niin typerää, etteikö Arthur olisi jotain vastaavaa nuoruudessaan kokeillut eikä epäilyksiin siis ollut syytä silläkään taholla. Todennäköisesti pari halusikin livahtaa jonnekin viettämään hieman laatuaikaa samalla, kun heidän luultiin olevan vielä Adrianan luona… Kyllä vanhemmatkin saavat olla hieman hupsuja toisinaan.

Ellakors 7a

Hivenen etuajassa tällä kertaa, koska nyt olen sopivasti tietokoneella ja huomenna en välttämättä halua olla. Ainokainen lukijani varmaan hirmustuu tästä aikataulurikkomuksesta niin, että lopettaa lukemisen kokonaan.

Sivumennen sanoen, tämä on se kohta, jossa armas tietokoneeni yritti pelastaa maailman tältä kamalalta tarinantekeleeltä. Se ei aivan onnistunut yrityksessään (ensi kerralla sitten), mutta ainakin nyt voin syyttää sitä kaikesta, mikä Ellakorsissa mättää. Se versio, jonka tietokone hävitti, oli luonnollisesti aivan ihmeellinen ja paljon parempi kuin tämä, jonka jouduin kirjoittamaan jälkikäteen uudestaan huonon muistini varassa. Se on totta kai täyttä pötyä (en ole eläessäni kirjoittanut mitään ihmeellistä ja tekstiä meni hukkaan vain pätkä sieltä, toinen täältä), mutta entä sitten? Tietokoneen vika. Selvästi. Mokoma rakkine. 

osa 1a

osa 6

Toukokuu 1886 

Toukokuu oli jo pitkällä ja kevät hyvällä alulla, kun ETM:n amfibisen laivaston ylpeys ASS Ellakors lopulta pääsi lähtemään Kalligeneian telakalta perusteellisten korjaustoimenpiteiden jälkeen. Korjausurakan pitkittyminen oli aiheuttanut joitakin muutoksia miehistön kokoonpanossa, kun osa oli odotellessaan tarttunut muihin työtilaisuuksiin ja heidän tilalleen siirtynyt suunnilleen samaan tahtiin väkeä muilta aluksilta, joista ETM ei ollut aivan yhtä ylpeä kuin lady Ellasta. Kun alus lähti Kalligeneiasta kohti pohjoista, sillä oli mukanaan 249 virallista miehistön jäsentä, yksi epävirallinen neuvonantaja ja yksi lokikirjan haamu, matruusi Random, joka sivumennen sanoen aiheutti ylimääräistä riesaa alukselle vastikään saapuneelle, lihaa ja verta olevalle pursimies Randomille. Ongelmat, joita haamurandom kaimalleen aiheutti, olivat kuitenkin pientä verrattuna siihen skismaan, joka kyti aluksen ylilääkärin ja kapteenin epävirallisen neuvonantajan välillä. Noiden kahden tuttavuus oli alkanut melko kehnosti, kun tohtori oli huumannut aeriaalin estääkseen tätä tapattamasta itseään. Huumaaminen ei ole järin luottamusta herättävää toimintaa muutenkaan (jos ETM:n lait aiheesta olisivat olleet hivenen tiukemmat, tohtori olisi todennäköisesti menettänyt toimilupansa.) ja tilannetta oli vielä pahentanut se, ettei herra Qayin tullut kovin hyvin toimeen tainnuttavien aineiden kanssa. Tohtori Spineria puolestaan hiersi herra Qayinin ilmiselvä välinpitämättömyys omasta hengestään ja hänen kylmän matemaattinen suhtautumisensa muiden henkiin. Tilanne oli mennyt todella pahaksi, kun matruusi Oliveira oli menettänyt jalkansa portaalionnettomuudessa eikä tohtori Spiner ollut tiennyt olisiko syyttänyt herra Qayinia Oliveiran tapaturmasta vaiko siitä, että oli typerästi riskeerannut oman henkensä Oliveiraa auttaessaan. Tohtori Spiner toi epäröimättä ilmi mielipiteensä herra Qayinin suosimista toimintatavoista joka kerta, kun se oli vähänkin oleellista. Herra Qayin ei ilmaissut mielipiteitään aivan yhtä äänekkäästi. Siitä huolimatta kaikille aluksella oli käynyt selväksi, että aeriaali hakisi lääketieteellistä apua tohtori Spinerilta vain siinä tapauksessa, että joku kärräisi hänet sairasosastolle tajuttomana. Parhaillaan tohtori Spiner ja herra Qayin olivat tulematta toimeen keskenään hyvin rauhallisesti ja asiallisesti, mutta kaikki huomasivat mitä oli meneillään. Jos nuo kaksi olivat samassa huoneessa yhtä aikaa, lämpötila tuntui putoavan muutaman asteen, herkimmät keksivät pikaisesti tärkeää tehtävää jossain aivan toisaalla ja vähemmän herkät odottivat räjähdystä ja löivät salaa vetoa sen lopputuloksesta. Ilmapiiri ei ollut hulppea.

Velho 7

osa 1
osa 6

Sen jälkeen, kun Alia oli kadonnut polun mutkasta puiden taakse, velho uskoi, ettei näkisi tätä enää koskaan. Hän tosin toivoi olevansa väärässä ja odotti Aliaa palaavaksi, mutta kun prinsessaa ei kuulunut takaisin, velho arveli tämän menneen kotiin isänsä luo. Alian isä puolestaan uskoi tytön olevan yhä velhon vankina.

Fe oli aikaa sitten loistokkaasti lyönyt Punaisen kuningattaren joukot ja sodan uhan poistuttua oli kuningas alkanut murehtia tytärtään. Voitto Kaunista oli käynyt niin helposti, että kuningas oli alkanut miettiä, josko se sittenkin oli vain hänen oman sotaväkensä aikaansaannosta. Mitä enemmän hän asiaa mietti, sitä varmemmaksi hän tuli, että Kaun olisi kukistunut joka tapauksessa hänen miestensä urheuden ansiosta ja että velhokin oli varmasti tiennyt sen. Velhon loitsu oli varmasti loppujen lopuksi ollut yhtä tyhjän kanssa, pelkkää silmänlumetta jonka avulla hän oli saanut huijattua kuninkaalta hänen ainoan tyttärensä.

Kuningas kutsui jälleen koolle poikansa ja kertoi heille ajatuksistaan. Prinssit olivat kaikki yhtä mieltä hänen kanssaan. Heidän joukkojensa ylivertaisuus ei voinut mitenkään olla velhon tekosia; Alia oli luopunut vapaudestaan aivan turhaan. Vääryys täytyi korjata ja prinsessa vapauttaa.

Aluksi näyttivät kaikki uljaat pelastussuunnitelmat kaatuvan siihen, ettei kukaan tarkalleen tiennyt, missä velho asui. Onneksi eräs veljeksistä kuitenkin muisti nähneensä kerran torilla eukon, joka oli vaikuttanut tietävän velhosta kaiken tietämisen arvoisen – nimeä lukuun ottamatta. Eukko haettiin kuninkaan puheille ja totta tosiaan, tämä osasi tarkalleen kertoa missä velhon linna sijaitsi ja kuinka sinne pääsi. Sitä ei osannut kukaan arvata, että eukko olisi osannut myös kertoa, että prinsessaa oli tuosta linnasta turha etsiä. Eukko ei näet ollut kukaan muu kuin naamioitunut Punainen kuningatar. Hän tahtoi kuninkaan tuhoavan velhon hänen puolestaan, sillä sen jälkeen hänen olisi helppo valloittaa muut kolme valtakuntaa.

Kisuliini

Tämä on Muru.
 

Muru on kissa.

Sillä ei ole söpöjä sydänkuvioita turkissa.

Sillä ei ole syntymävikaa, joka saisi sen näyttämään pysyvästi äreältä tai huolestuneelta.

Se ei ole hienoa eksoottista rotua.

 

Eikö olekin paras kissa ikinä?

Toimisto

Toimistolla oli mahdollisesti koko maailman mielikuvituksettomimmat perustajat. Toimisto oli nimittäin yhtä kuin erään maan salainen palvelu (maa jääköön nyt nimeämättä, salaisella asialla kun kuitenkin ollaan). Toimiston tylsänpuoleinen nimi ei kuitenkaan johtunut yrityksestä pitää sen olemassaolo salaisena, vaan sen perustajat eivät yksinkertaisesti vaivautuneet keksimään repäisevämpää nimeä. Tyhmää, mutta minkäs teet. Myöhemmät yritykset nimen vaihtamiselle olivat johtaneet verisiin taisteluihin Toimiston kahvihuoneessa ja niinpä asiasta oli lopulta luovuttu ja Toimisto pysyi Toimistona.
Simon West taas oli Toimiston paras salainen agentti. Hän oli neljänkymmenen paremmalla puolella – kumpi se sitten ikinä onkaan – kuusi jalkaa pitkä ja vielä pahuksen komea pirulainen, totta maar. West ei ollut hänen oikea nimensä, mutta alan huomioon ottaen ei ollut huono ajatus suojella todellista henkilöllisyyttään ja sitä paitsi hänen oikea nimensä oli vähän… ”Nimeni on Fetherstonhaugh*, Simon Fetherstonhaugh.” Ei se vaan toimi. Simon West jäi yleensä kiinni ainakin kerran tehtävänsä aikana. Nuoremmat agentit eivät millään tahtoneet ymmärtää kiinnijäämisen tärkeyttä. Tietenkin oli aivan mahdollista livahtaa jonnekin, posauttaa jutun roistolta sisälmykset pihalle ja livahtaa tiehensä kenenkään huomaamatta mitään, mutta mitä hauskaa siinä oli? Se homma sopi ehkä sellaisille agenteille, jotka ihan oikeasti pysyivät piilossa koko maailmalta ja joiden olemassaolon heidän pomonsakin muistivat vain hädin tuskin, mutta ei sellaisille kuin Simon West. Jos vain kulki ympäriinsä ampumassa ihmisiä joiden toimet eivät ihan sopineet omiin suunnitelmiin, saattoi jotain olennaista jäädä huomaamatta. Kuten mistä namikasta se kellariin kätketty massiivinen tuhokone sammutetaan. (Älkää vaan painako sitä isoa punaista nappia!!)