Ellakors 11a

 osa 1a
 osa 10

Tammikuu 1886 

ASS Ellakors oli suuntaamassa takaisin sivistyksen pariin mukanaan runsaasti skannereiden keräämää tietoa maastosta ja viherhuone täynnä näytteitä ennestään tuntemattomista lajeista. Tällä kertaa suuntana ei ollut vain jokin satunnainen ETM:n tukikohta vaan alus oli matkalla ETM:n pääkaupunkiin Bagatelleen. Kotiin. Oli aika viedä jo kerätyt tiedot ETM:n arkistoihin, antaa miehistölle kunnon lepotauko ja täydentää varastoja, mutta edessä oli vielä pitkä matka, joka toivon mukaan ei tällä kertaa keskeytyisi vaikkapa merkillisen nukkekansan vuoksi.
Kapteeni Roth oli vapaalla ja sattumoisin hän vietti tätä vapaa-aikaansa istumalla luutnantti Sanadan hytissä keskustelemassa työasioista. Sanadalla oli useampi kissa, jotka kaikki olivat niin tavattoman seurallisia, ettei kapteeni ollut vielä vuosienkaan jälkeen varma niiden lukumäärästä saati siitä, miltä ne näyttivät. Yksi kissoista oli viettänyt koko kapteenin vierailun ajan läheisen piirongin päällä istuen ja mulkoillen kapteenia niin paheksuvasti, että hän arveli istuvansa sen paikalla. Toinen, lyhytkarvainen valkoinen kissa, tassutteli määrätietoisesti huoneen poikki ja istahti valppaan näköisenä lattialle kapteenin tuolin viereen. Kapteeni ilahtui havaitessaan, että kaikki Sanadan kissat eivät sittenkään vihanneet häntä ja kysyi sen nimeä.
  ”Hän on Kaïn”, Sanada vastasi. ”Hänen veljensä Habel istuu tuossa piirongilla.”
  ”Kaïn. Kuinka se kirjoitetaan?” Roth kysyi jonkin kolkutellessa hänen muistiaan.
  ”K, A...”
  ”K? Ei siis Q?” kapteeni keskeytti.
  ”Aivan. Miten niin?” Sanada kysyi ihmeissään.
  ”Kunhan mietin”, kapteeni vastasi ja kunhan oli saanut työasiat selväksi viestintäpäällikkönsä kanssa, hän suuntasi kohti sairasosastoa. Matkalla hän kohtasi matruusi MacLeodin ja matruusi Vanordenin ja pysähtyi.
  ”Matruusi MacLeod, kuinka Te kirjoittaisitte Kaïn?”
  ”C-A-N-E”, MacLeod vastasi nopeasti. Vanorden oli eri mieltä.
  ”Eikö sen pitäisi olla C-A-I-N?”
Kapteeni jätti kaksikon väittelemään ja jatkoi matkaansa. Hän suorastaan syöksyi sairasosaston ovesta ja kysyi ongelmallisen nimen tavausta yllättyneeltä tohtori Spinerilta. ”Q-A-Y…” Tohtori aloitti ajattelematta, vaikeni sitten ihmeissään ja katsoi kapteenia päin, mutta tämä on jo mennyt ja suunnannut komentosillalle.
  ”Walsh, muistatko Qayinin?” Walsh mietti asiaa vain sekunnin murto-osan.
  ”Totta kai. Vaaleansorttinen heppu, hymyili koko ajan.”
  ”Hymyili?”
  ”Jep. Tällä viisiin”, Walsh katsoi kapteeniin täysin ilmeettömästi.
  ”Tuo ei ole hymy.”
  ”Niinhän sinä luulet”, Walsh huomautti ja kapteeni lähti komentosillalta vähän epävarmana siitä muistiko Walsh yhtään mitään – hänestä kun oli välillä vaikea sanoa.

Reilun 200 ihmisen joukosta kapteeni Roth löysi vain kymmenen, jotka muistivat vaaleansorttisen hepun, jonka nimi kirjoitettiin Q:lla. Sinänsä se ei ollut yllättävää. Herra Qayin oli aluksella ollessaan ollut päivittäin tekemisissä vain pienen joukon kanssa ja kapteeni itsekin oli muistanut hänet vasta tunti sitten. Ne yhteensä 11 henkeä, jotka olivat onnistuneet muistamaan aeriaalin, istuivat kokoushuoneessa yrittäen selvittää milloin tämä oli lähtenyt aluksesta ja heidän mielistään. Lokikirjan mukaan aluksella olisi sillä hetkellä pitänyt olla 249 henkeä ja aluksen jäljitysjärjestelmän mukaan siellä oli 249 henkeä. Koska todellisuudessa yksi puuttui, lokissa täytyi olla vikaa.
  ”Komentajakapteeni Seals onnistui löytämään merkkejä kätketyistä tiedostoista, joiden oletan olevan viralliset lokit siltä ajalta, kun herra Qayin oli aluksella. Hänen pitää vielä kaivella ennen kuin saa itse tiedostot esille”, luutnantti Sanada selitti. Seals, aluksen johtava IT-insinööri, oli silläkin hetkellä penkomassa sabotoituja lokeja ja siihenastiset löydöksensä hän oli antanut Sanadalle kokousta varten. Walsh tutki papereita Sanadan olan yli.
  ”Viimeisimmät aeriaalittomaksi väärennetyt lokit näyttävät olevan kesäkuun loppupuolelta”, hän huomioi.
  ”Mikä sopii yhteen niiden hatarien muistikuvien kanssa, joita meillä on siitä, kun viimeksi näimme herra Qayinin”, kapteeni totesi. ”Joten tiedämme ainakin suurin piirtein koska, osaisiko joku vielä sanoa missä?”
  ”Se kerta kun kaikki menivät tajuttomaksi, eikö sekin ollut kesäkuun lopussa?” hoitaja Carnahan muisteli ja kaikki silmät kääntyivät Sanadaan. Sanada selaili Sealsilta saamiaan papereita ja ihmetteli miten hänestä tulikaan tämän kokouksen lokivastaava eikä komentaja Walshista, jonka toimenkuvaan sentään kuului lokikirjan ylläpito.
  ”Sitä tapausta koskeva merkintä on ensimmäinen, jota ei ole jälkikäteen muokattu.”
  ”Näyttää siltä, että menemme kotiin kiertotietä”, kapteeni totesi. ”Toivottavasti tällä kertaa pysymme hereillä siinä saamarin kivikossa.”

Kun Ellakors useiden päivien päästä saavutti ankean kallioseudun, satakunta miehistön jäsentä ihmetteli, mitä järkeä oli nähdä niin vaivaa jonkun sellaisen löytämiseksi, jota he eivät edes muistaneet. Loput olivat saaneet muistinsa takaisin ja ihmettelivät, mitä järkeä oli nähdä niin paljon vaivaa jonkun sellaisen löytämiseksi, joka selvästi oli halunnut kadota. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut pienintäkään halua kysyä asiaa kapteenilta, joten etsintäretki jatkui. Ja se jatkui. Alueen maasto oli pelkkää tasaista kalliota silmänkantamattomiin. Jos herra Qayin oli kadonnut sen lyhyen hetken aikana, jonka kaikki muut aluksella olivat viettäneet tajuttomina, hän ei mitenkään olisi voinut kävellen päästä näköetäisyyden ulkopuolelle. Hän oli kadonnut useita kuukausia aikaisemmin kesäkuun lopussa, joten ei ollut mitään syytä epäillä hänen olevan alueella enää tammikuussa. Kapteeni Roth halusi kuitenkin edes selvittää missä Qayin oli ollut silloin, kun he olivat heränneet ja jatkaneet matkaansa tajuamatta yhden puuttuvan.
Oli selvää, ettei mikään voinut piileskellä alueella maan päällä, joten etsinnät olivat pääsääntöisesti alueen skannaamista sen alta, hivenen huolellisemmin kuin ensivierailulla. Kaikista maanalaisista onkaloista vain yksi vaikutti sopivalta. Sinne pääsi joutumatta turvautumaan portaaleihin ja se oli ehdottomasti riittävän suuri kätkeäkseen yhden aeriaalin. Pitkän, runsaasti jossitteluja sisältäneen väittelyn jälkeen luolaa tutkimaan lähtivät tohtori Spiner, aliluutnantti Ironside ja matruusi Hamrick. Joukko lähti matkaan jalan, koska tohtori kieltäytyi käyttämästä portalaattoria alueella, jossa niin laitteet kuin ihmisetkin ilmeisesti sammuilivat itsekseen.
Luolaston suulta löytyi portaat. Kaikki seinät, jotka kolmikko ohitti, olivat täynnä taidokkaita kaiverruksia ja koko paikka tulvi merkillistä, himmeää valoa, joka teki tarpeettomiksi heidän mukanaan tuomat lyhdyt. He löysivät herra Qayinin lojumasta erään tavattoman koristeellisen seinän viereltä.
  ”Ehkä hän vain nukkuu tai… mitä se sitten ikinä onkaan, mitä aeriaalit tekevät”, Hamrick ehdotti ja pysytteli suosiolla taustalla, kun tohtori Spiner ja Ironside menivät lähemmäs tutkimaan. Aeriaalin iho tuntui kylmältä ja tohtori pystyi tuskin tuntemaan hänen pulssiaan, aivan kuten silloin, kun tämä lepäsi. Tällä kertaa Qayin tosin oli hereillä.
  ”En odottanut teitä vielä pariin viikkoon”, hän totesi nähdessään Spinerin ja Ironsiden ylleen kumartuneina.
  ”Sinä odotit meitä?” tohtori kysyi.
  ”Valikoiva muistinmenetys on vaikea saada pysyväksi aiheuttamatta aivovammaa.”
  ”Sinä siis todella olit vastuussa siitä.”
  ”En vain minä”, Qayin korjasi. ”Oli selvää, että ennen pitkää joku muistaa minut ja nyt kun löysitte minut, voitte mennä. Tulkaa takaisin kuukauden päästä.”
  ”Olet kuollut kuukauden päästä”, tohtori huomautti. Qayin vaikutti miettivän asiaa.
  ”Totta, ei ole mitään järkeä palata ollenkaan.”
  ”Jos olisit uskonut pääseväsi meistä noin helpolla, et olisi vaivautunut pyyhkimään muistejamme. Emme voi jättää sinua tänne, kapteeni Roth lupasi sinulle viikinkihautajaiset.”
  ”Vapautan herra Rothin lupauksestaan.”
  ”Loistavaa. Voit kertoa hänelle kun olet taas aluksella.”
Tohtorin ja aeriaalin keskustellessa Ironside oli katsellut ympärilleen autiossa luolassa ja jokin selvästi vaivasi häntä yhä enemmän. Lopulta hän ei enää malttanut olla hiljaa.
  ”Koska olette viimeksi syönyt?” hän kysyi ja kysymys oli hänelle selvästi hyvin tärkeä. ”Tai juonut?”
  ”Ellakorsilla”, Qayin vastasi lyhyesti ja tohtori laski hiljaa mielessään jälleen kerran, kauanko siitä oli, kun he olivat viimeksi nähneet hänet. Liian kauan.
  ”Ei voi olla mahdollista edes sinulle selvitä näin kauan.”
  ”Hän ei anna minun kuolla. Hän ei anna minun lähteä”, Qayin vastasi väsyneesti.
  ”Kuka?” Qayin tarttui Ironsidea ja tohtoria ranteista ja katsoi jonnekin heidän selkänsä taakse. Heidän tulosuunnassaan, aivan tietämättömän Hamrickin vierellä oli olento, joka oli kuin himmeän sinisestä lasista kerros kerrokselta tehty ihminen. Päällimmäisenä oli liehuva, läpikuultava vaatekappale, alimmaisena luut, joista näkyi läpi vain juuri ja juuri ja siinä välissä kaikki mahdolliset elimet, lihakset ja jopa verisuonten verkosto.
  ”Hän.”

osa 11b