Ellakors 10

osa 1a
osa 9

Lokakuu 1886 

Kapteeni Roth heräsi, avasi silmänsä ja näki kasvot yläpuolellaan. Viimeiset unen rippeet karisivat hyvin vikkelästi. Odottamaton näky sai kapteenin viskaamaan peiton syrjään, pomppaamaan vuoteesta ja räpäyttämään silmiään ja sillä välin näky katosi. Hän katsoi ympärilleen, mutta ei nähnyt jälkeäkään äskeisestä olennosta. Kapteeni onnistui vakuuttamaan itsensä siitä, että oli vain nähnyt unta. Oli jo varhaista, enää ei kannattanut mennä takaisin nukkumaan. Hän siirtyi kylpyhuoneen puolelle ja alkoi pestä kasvojaan ja siinä se taas oli. Heijastuksena peilissä. Roth kääntyi ympäri, mutta hänen takanaan ei ollut mitään. Hän vilkaisi peiliä, eikä nähnyt siinäkään mitään ylimääräistä. Hän tutki huolellisesti koko huoneen löytämättä mitään erikoista ja alkoi jo epäillä mielenterveyttään. Kaksi kertaa saattoi vielä laittaa unennäön tai väsymyksen piikkiin, mutta jos hän näkisi jotain vielä kolmannenkin kerran, jotain olisi tehtävä.
Walsh oli ensimmäinen joka huomasi konehuoneeseen marssivan kapteenin.
  ”Kapteeni näkyy olevan pahalla tuulella, hän huomioi. Soliday kääntyi katsomaan.
  ”Minusta hän näyttää ihan tavalliselta” hän totesi tyhjälle ilmalle, sillä Walsh oli luikahtanut tiehensä. Kapteeni katseli ympärilleen konehuoneessa ja kutsui Walshia useampaan kertaan, aina vain äreämmällä ja kovemmalla äänellä, osoittaen Walshin arvion oikeaksi.
  ”Walsh!”
  ”Niin?” Walsh aineellistui jostain kapteenin vierelle.
  ”Miksi et ole komentosillalla?” kapteeni kysyi kiukkuisesti. Jos tarkkoja ollaan, hän oli kyllä ennakoinut tilanteen eikä ollut edes yrittänyt ensin etsiä yliperämiestään sieltä, missä tämän olisi kuulunut olla.
  ”Koska virtahevoilla on viisi jalkaa”, Walsh vastasi ja sekoitti kapteenin konseptit.
  ”Mitä? Eikä ole.”
  ”Ei niin, mutta se rimmaa.”
  ”Ei se – Walsh voisitko palata hetkeksi samalle planeetalle meidän muiden kanssa?” Roth kysyi jouduttuaan luopumaan yrityksestä päästä itse sille planeetalle, jossa Walsh oli.
  ”Jovain. Mikähän planeetta on kyseessä?”
  ”Se, missä alus on nukkeinvaasion vallassa.”

Vaikka kapteeni olikin ensimmäinen, joka tunkeilijat havaitsi, hän ei ollut ainoa, joka näki äkisti katoavia pikkumiehiä. Kaikkialle alukselle ilmaantui valkoisia, posliinisen näköisiä, noin puolen metrin mittaisia olentoja. Ne olivat hyvin paljon ihmislapsen näköisiä muuten, mutta niillä oli suuret, meripihkan väriset silmät ja nenän ja suun seutu toi merkillisellä tavalla mieleen kauriin, vaikka olennoilla ei suoranaista turpaa ollutkaan. Ilmaannuttuaan ne pysyivät liikkumattomina, kunnes kyllästyivät ja sujahtivat jonnekin toisaalle möllöttämään – yleensä sillä sekunnin murto-osalla, jolloin kukaan ei katsonut niiden suuntaan.
  ”Olemmeko saaneet mitään selville näistä nukkeolennoista?” Kapteeni tiedusteli ja katseli liikkumatonta tyttöä, joka istui hänen pöydällään ja katseli häntä utelias ilme liikkumattomissa kasvoissaan.
  ”Ne ovat joko paikoillaan kuin patsaat tai liikkuvat nopeammin kuin pystymme havaitsemaan. Silmänräpäyksessä”, Soliday vastasi. ”Emme ole aivan varmoja, paljonko niitä on, kuitenkin ainakin 38. Tietokonekaan ei huomaa niitä silloin, kun ne ovat liikkeessä. Kun ne ovat paikoillaan, se luokittelee ne eläimiksi. Siksi se ei varoittanut tunkeilijoista.”
  ”Tietokone ei varoita, jos alukselle yhtäkkiä ilmestyy tyhjästä 38 eläintä?”
  ”Jep. Jännä, mitä kaikkea maailman hienoimman amfibialuksen suunnittelijat eivät ota huomioon”, totesi Walsh iloisesti.
  ”Pyhä Trinian, voisitko tehdä asialle jotain?” Walsh nyökkäsi kapteenille suorastaan innokkaasti. ”Ja onko kenelläkään ehdotuksia mitä näiden kanssa tehdään?” Kapteeni oli aikeissa osoittaa pöydällä istuvaa tyttöä, mutta se oli pinkaissut tiehensä.
 ”Älkää räpytelkö”, Walsh ehdotti.
  ”Onko kenelläkään, joka suhtautuu tähän vakavasti, ehdotuksia mitä tehdä?”
  ”Ne eivät onneksi vaikuta vaarallisilta. On kuitenkin hankala selvittää mitä ne ovat ja mitä ne tahtovat, kun niiden kanssa ei voi puhua”, Bracewell huomautti.
  ”Mitähän tapahtuisi jos laittaisimme strobovalot kaikkiin käytäviin?” Walsh pohdiskeli.
  ”Mitä osaa sanasta vakavasti et ymmärtänyt, Trinian hyvä?”
  ”Ässää.” Walsh vaivautui olemaan vakava vain massiivisten katastrofien edessä eikä nukkeinvaasio sopinut kategoriaan. Sillä välin kun Walsh luennoi s-kirjaimen käsittämättömyydestä ja muut parhaansa mukaan olivat kuuntelematta häntä, aluksen lingvisti pursimies Seidel ehdotti viestilappuja.
  ”Kirjoittaminen voisi toimia, vaikka olennot eivät puhukaan. Tai siis… ainakaan millään sellaisella tavalla, jota me pystyisimme ymmärtämään. Lisäksi alueella on vuosisatojen ajan asunut eri puolilta nykyisen ETM:n aluetta muuttaneiden ihmisten jälkeläisiä, joten ne saattavat hyvin ymmärtää ainakin jotain kieltä jota mekin ymmärrämme.”
  ”Hienoa. Käskekää kaikkien jättää olennoille viestejä kaikilla mahdollisilla kielillä, joita osaavat. Toivon mukaan saamme johonkin niistä vastauksen”, Kapteeni päätti kokouksen, nousi pöydän äärestä ja lähestulkoon kompastui meripihkasilmäiseen poikaan, joka oli ilmestynyt jostain hänen jalkoihinsa. Onneksi olennot eivät ulkonäöstään huolimatta olleet helposti särkyviä.

Lähes koko miehistö osallistui viestilappusten kirjoittamiseen, vaikka luonnollisesti useimmat osasivat yksiä samoja kieliä. Vain aliluutnantti Upham jättäytyi pois operaatiosta, hän näet kieltäytyi poistumasta huoneestaan ennen kuin nukkeolennot olisivat poistuneet alukselta. Iltapäivän alkupuolella pursimies Seidel tuli voitonriemuisena kapteenin puheille: he olivat löytäneet kielen, jonka olennot tunnistivat.
  ”Hyvää työtä pursimies” Roth kehui ja otti vastaan paperin, johon kaivattu vastaus oli saatu. Hän tuijotti paperia hetken. ”Mitä merkillistä mongerrusta tämä on?”
  ”Käsittääkseni se on…” Seidel vilkaisi muistiinpanojaan, ”suomea. Se ei itse asiassa ole yksikään niistä kielistä, joita minä puhun”, hän joutui tunnustamaan.
  ”Kuka kumma sitten…” kapteeni aloitti, mutta jätti lauseensa kesken, kun hänen aivonsa pääsivät ajan tasalle tilnateesta. ”Se on Walsh, eikö olekin?”
  ”Kyllä.”
  ”Olisi pitänyt tietää. Jos jokin tällä aluksella on kummallista, pyhä Trinian liittyy siihen.”

Tilanne, jossa Walsh oli ainoa, joka kykeni kommunikoimaan merkillisen uuden lajin kanssa, oli kaukana ihanteellisesta. Mutta oli se sentään parempi kuin tilanne ilman minkäänlaista kommunikaatiota. Lyhyen ajan sisällä he saivat selville, että nämä kikoiksi itseään kutsuvat olennot olivat eksyneet aluksen kyytiin heidän pysähdyttyään täydentämään vesivarantoja joitakin päiviä aikaisemmin. Kikojen ainoa selitys alukselle tunkeutumiseen oli sairaalloinen uteliaisuus. Ne halusivat vain nähdä mistä oli kyse ja sitä he olivat selvittäneet koko vierailunsa ajan: pyrähdelleet paikasta toiseen, tarkkailleet hievahtamatta mitä tahansa kiinnostavan näköistä ja siihen kyllästyttyään pyrähtäneet tuijottamaan jotain muuta. Aluksi kikot olivat pyrkineet näkemään mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti ja siis lähinnä vain syöksähdelleet ympäri alusta. Parin päivän jälkeen uutuudenviehätys oli jo jossain määrin karissut ja ne olivat malttaneet jäädä tutkimaan jotain asiaa niin pitkäksi aikaa, että miehistöllä oli aikaa huomata tunkeilijat, ennen kuin ne siirtyivät taas toisaalle. (Walshin onneksi kikot olivat kiinnostuneempia tarkkailemaan kuin kyselemään, usean kymmenen kikon kanssa keskustelu pelkästään kirjoittamalla kävi näet raskaaksi kädelle.)
Vaikka kikot olivat nopeita, matka takaisin kotiin olisi ollut pienille olennoille turhan vaarallinen, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä yli puolet olisi kadonnut matkalla jo pelkän uteliaisuutensa ja lyhyen keskittymiskykynsä ansiosta. Ei ollut myöskään ihan huono ajatus tutustua vähän tarkemmin uuteen älylliseen lajiin, kun tutkimusmatkalla kerran oltiin. Niinpä Ellakors kääntyi ympäri, eipä heillä mitään virallista reittisuunnitelmaa tai aikataulua ollut muutenkaan, joten viivytys ei haitannut. Kikot pääsivät koteihinsa ja Ellakorsin miehistö pääsi vuorostaan tuijottelemaan niiden asumuksia samalla, kun merkitsi ylös kaiken mahdollisen tiedon ETM:n arkistoja varten. Ainoastaan Upham kieltäytyi lähtemästä alukselta ja tutustumasta nukkekansaan. Vain yksi asia jäi vaivaamaan kapteenia Rothia, kun alus jälleen lähti matkaan kikojen luota: minkälainen käsitys pikkuväelle oli heistä jäänyt, kun ainoa tulkkaamiskykyinen oli ollut Trinian Walsh.

osa 11a