Ilkeä prinsessa 1

Elipä kerran, kaukaisessa maassa, kuningas ja kuningatar, jotka olivat pitkään toivoneet lasta. Lopulta toive toteutui ja heille siunaantui tytär, joka kauneudessaan veti vertoja kaikille valtakunnan neidoille. Nimeksi tytölle tuli Sofia. Kuningas ja kuningatar palvoivat tytärtään ja halusivat antaa tälle kaiken, mitä tämä suinkin saattoi toivoa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: peläten menettävänsä ainoan lapsensa kuningaspari kielsi tyttöä koskaan lähtemästä linnasta.

Kielto ei lainkaan miellyttänyt prinsessaa, joka oli tottunut saamaan kaiken ja lievittääkseen tyttärensä mielipahaa kuningas ja kuningatar hemmottelivat tätä entistä enemmän. He eivät kuitenkaan tajunneet, että kaikki lelliminen ja hemmottelu, ylistäminen ja palvonta tekivät Sofiasta ylpeän ja itsekkään. Prinsessa kävi yhä vaativammaksi ja ellei hänen toiveitaan toteutettu riittävän nopeasti alkoi hän kiukutella ja heitellä palveluskuntaa tavaroilla.

Palvelijat alkoivat pian pelätä äkkipikaista prinsessaa, joka ei milloinkaan ollut tyytyväinen. Kuninkaalle ja kuningattarelle tilanne oli hankala. He eivät tahtoneet komennella ainoaa tytärtään, mutta ei tämän toisaalta myöskään voinut antaa jatkuvasti pahoinpidellä palvelijoita. Neuvottomina kuningas ja kuningatar pyysivät apua valtakunnan viisailta. Eräällä heistä olikin ehdotus: prinsessa Sofialle hankittaisiin oma palvelija. Joku, joka noudattaisi tämän oikkuja ja suojaisi muuta palveluskuntaa lenteleviltä tavaroilta. Läheisestä kylästä sopiva henkilö löytyikin, kärsivällinen nuorukainen Alex, joka määrättiin sekä pitämään prinsessa linnan muurien sisällä, että noudattamaan tämän mitättömimpiäkin käskyjä.

Prinsessa ei vain ollut tyytyväinen. Joka päivä hän haaveksuen katseli ikkunastaan linnan muurien toiselle puolen. Kaikista hänen pyynnöistään huolimatta kuningas ja kuningatar eivät suostuneet häntä sinne päästämään ja vähitellen vapaudenkaipuu kasvoi hänelle pakkomielteeksi. Sofia suunnitteli pakoaan ja varsinkin sitä, kuinka pääsisi palvelijastaan Alexista, joka oli suurin este hänen ja ulkomaailman välillä. Eräänä päivänä Sofia sitten keksi ratkaisun.
  ”Ota pois nuo verhot. Ne pimentävät auringon”, hän vaati Alexilta, vaikka vasta pari päivää aikaisemmin oli vaatinut samaisten verhojen ripustamista, koska aurinko häikäisi hänen herkkiä silmiään.

Nuorukainen oitis nouti jakkaran ja kipusi pikimmiten toteuttamaan prinsessan toiveen, aivan kuten hänen kuuluikin. Kun Alex sitten seisoi kiikkerällä jakkaralla, kurkotellen verhoihin yltääkseen, prinsessa ojensi siron kätensä ja tönäisi tätä. Nuori mies menetti tasapainonsa ja suistui jakkaralta suoraan päin ikkunaa. Kaikeksi onneksi ikkunan toisella puolen oli parveke, muutoin olisi hänelle varmasti käynyt hullusti. Nytkin hän pudotessaan ikkunan läpi menetti tajuntansa ja jäi parvekkeelle lasinsirujen keskelle lojumaan. Tyytyväisenä suunnitelmansa onnistumisesta prinsessa jätti vartijansa ja livahti linnasta kenenkään huomaamatta.

osa 2