Velho 7

osa 1
osa 6

Sen jälkeen, kun Alia oli kadonnut polun mutkasta puiden taakse, velho uskoi, ettei näkisi tätä enää koskaan. Hän tosin toivoi olevansa väärässä ja odotti Aliaa palaavaksi, mutta kun prinsessaa ei kuulunut takaisin, velho arveli tämän menneen kotiin isänsä luo. Alian isä puolestaan uskoi tytön olevan yhä velhon vankina.

Fe oli aikaa sitten loistokkaasti lyönyt Punaisen kuningattaren joukot ja sodan uhan poistuttua oli kuningas alkanut murehtia tytärtään. Voitto Kaunista oli käynyt niin helposti, että kuningas oli alkanut miettiä, josko se sittenkin oli vain hänen oman sotaväkensä aikaansaannosta. Mitä enemmän hän asiaa mietti, sitä varmemmaksi hän tuli, että Kaun olisi kukistunut joka tapauksessa hänen miestensä urheuden ansiosta ja että velhokin oli varmasti tiennyt sen. Velhon loitsu oli varmasti loppujen lopuksi ollut yhtä tyhjän kanssa, pelkkää silmänlumetta jonka avulla hän oli saanut huijattua kuninkaalta hänen ainoan tyttärensä.

Kuningas kutsui jälleen koolle poikansa ja kertoi heille ajatuksistaan. Prinssit olivat kaikki yhtä mieltä hänen kanssaan. Heidän joukkojensa ylivertaisuus ei voinut mitenkään olla velhon tekosia; Alia oli luopunut vapaudestaan aivan turhaan. Vääryys täytyi korjata ja prinsessa vapauttaa.

Aluksi näyttivät kaikki uljaat pelastussuunnitelmat kaatuvan siihen, ettei kukaan tarkalleen tiennyt, missä velho asui. Onneksi eräs veljeksistä kuitenkin muisti nähneensä kerran torilla eukon, joka oli vaikuttanut tietävän velhosta kaiken tietämisen arvoisen – nimeä lukuun ottamatta. Eukko haettiin kuninkaan puheille ja totta tosiaan, tämä osasi tarkalleen kertoa missä velhon linna sijaitsi ja kuinka sinne pääsi. Sitä ei osannut kukaan arvata, että eukko olisi osannut myös kertoa, että prinsessaa oli tuosta linnasta turha etsiä. Eukko ei näet ollut kukaan muu kuin naamioitunut Punainen kuningatar. Hän tahtoi kuninkaan tuhoavan velhon hänen puolestaan, sillä sen jälkeen hänen olisi helppo valloittaa muut kolme valtakuntaa.

Kuningas ei osannut epäillä avuliasta eukkoa, vaan kokosi joukkonsa ja marssi velhon linnaan. Kuninkaan miehet mursivat linnan oven ja löysivät velhon ruokasalista juomasta kaikessa rauhassa teetä. Velho tervehti kuningasta, kuutta prinssiä ja jopa hampaisiin aseistautunutta sotajoukkiota iloisesti ja oli aivan kuin ei olisi lainkaan tiennyt, mitä nämä aikoivat.
  ”Lähetin tytön asioille noin kolme kuukautta sitten, hän tulee varmasti hetkenä minä hyvänsä”, velho vakuutti ystävällisesti, mutta kuningas ei ottanut moista puhetta kuuleviin korviinsa. Hän komensi miehensä tutkimaan linnan läpikotaisin ja tuhahti velholle, kun tämä ehdotti heidän ottavan kukin oman lankakerän mukaan. Ylimielisyys kostautui tuota pikaa, kun koko joukko Fen sotilaita sekä puolet prinsseistä kohta harhaili ympäri linnan sokkeloisia käytäviä etsien yhtä lailla toisiaan, itseään, kuin kuninkaan tytärtäkin.

Lopulta jäljelle jääneiden prinssien täytyi sitoa langanpätkät pöydänjalkaan ja lähteä etsimään kadonneita. Eksyneet tuotiin takaisin saliin yksi kerrallaan ja jokaisella oli sama viesti tuomisinaan: prinsessasta ei näkynyt jälkeäkään. Kuningas oli raivoissaan, samoin kaikki hänen kuusi poikaansa. Yksi vaati velhoa kertomaan, missä heidän sisarensa oli, eikä tietenkään uskonut, kun velho sanoi, ettei tiennyt. Toinen uhkasi purkaa linnan tiili tiileltä kunnes Alia löytyisi. Kolmas iski velhoa miekalla. Miekka lävisti kuitenkin vain tyhjän tuolin ja ainoastaan vereen tahriutunut terä osoitti velhon istuneen tuolissa vielä hetki sitten.

Siinä kaikki velhosta, ellen jonain päivänä muuta mieltäni loppuratkaisujen julkaisusta.

Ihan niin kuin ketään se edes kiinnostaisi.

Hah.