Hömpän viemää 23

osa 1
osa 22

Valerie pyöritteli sormusta vasemmassa nimettömässään. Se oli aivan yksinkertainen, sileä keltakultainen rengas. Se ei ollut sormus, jonka Gregory oli antanut heidän avioituessaan. Gregoryn antama sormus oli ollut platinaa, siinä oli ollut safiiri keskellä ja lisäksi muutama timantti sen kummallakin puolella. Sormus oli sopinut Valerielle täydellisesti ja Valerieta oli suututtanut, että juuri Gregory oli antanut sen. Heidän välillään ei ollut mitään, heidän liittonsa oli taloudellisista syitä solmittu ja sormus antoi sen vaikutelman, että Gregory olisi todella tuntenut hänet. Se ei ollut Valerielle käynyt. Hän kesti juuri ja juuri sen, että oli naimisissa ylipäänsä. (Tai ehkä hän olisi sentään kestänyt avioliiton erään toisen kanssa…) Valerie oli väittänyt Gregorylle, ettei voinut käyttää sormusta, koska se ei ollenkaan sopinut hänelle, koska kivet olivat epäkäytännöllisiä… niin kuin hän muka siitä olisi välittänyt. Myönnytykseksi avioliitolle Valerie oli itse hankkinut toisen, tyyliinsä täysin sopimattoman sormuksen, jonka sisäpinnalle oli kaiverrettu heidän hääpäivänsä eikä Gregory ollut välittänyt tippaakaan siitä mitä hänen vaimonsa kädessään kantoi. Nyt Gregory teki kuolemaa – Valerie tiesi sen Arthurin kireästä äänensävystä – ja Valerie toivoi, että olisi välittänyt miehestään edes sen vertaa, että olisi pitänyt sormusta, jonka oli tältä saanut.

Valerie nousi, suki pölyn vaatteistaan ja kohensi kampaustaan niin paljon kuin olosuhteisiin nähden oli mahdollista, käänsi tyynesti selkänsä muille vangeille, jotka yhdessä yrittivät pitää hänen aviomiehensä hengissä ja nousi kellarin portaat ovelle. Hän veti syvään henkeä ja mitä suurimmalla arvokkuudella alkoi potkia ja takoa kellarin ovea ja huusi ja ylipäänsä teki kaikkensa saadakseen mahdollisimman paljon meteliä aikaan. Hetken kuluttua oven avasi lyhyenläntä italialainen, joka näytti tavattoman huojentuneelta nähdessään että se oli Valerie eikä jompikumpi Starkeista, joka mekkalaa piti. Koppavasti Valerie vaati pääsyä sieppaajien johtajan luo ja yllättävää kyllä hänet myös päästettiin pois kellarista. Jäljelle jääneet katsoivat hänen peräänsä hetken, mutta mitä ikinä rouva Caillella olikaan mielessään, se ei ollut yhtä tärkeää kuin herra Caillen pitäminen elävien kirjoissa.

Ellakors 12

Tarkemmin ajatellen kevät on myös siitepölyn aikaa. Siitä on romantiikka kaukana kun nenä valuu kilpaa silmien kanssa eikä antihistamiini auta.Siispä hitot sielunkumppaneista ja kehiin scifihömppää, joka onkin edennyt tähän osaan. No jopas sattui sopivasti.

Ans kattoo jääkö viimoseksi. 

osa 1a
osa 11b

Tammikuu 1886 

Oli matruusi Carnahanin vuoro huolehtia viherhuoneesta. Oli varsin usein matruusi Carnahanin vuoro huolehtia viherhuoneesta, mutta matruusia se ei haitannut, ei varsinkaan tuona päivänä. Itse asiassa tuona päivänä hänen perinteinen aamuväsymyksensäkin haihtui varsin pian sen jälkeen, kun hän oli astunut viherhuoneeseen eikä häntä haitannut sitten mikään. Matruusi Carnahan hyräili antaessaan uusimmille kasvinäytteille vettä ja lannoitetta. Yksi kasveista oli alkanut kukkia. Edellisenä päivänä siinä oli ollut vain muutama nuppu näkyvissä ja nyt se oli täynnä pieniä, laventelinsinisiä, ruusua muistuttavia kukkia, joiden terälehdissä oli kimaltelevat, hopeanväriset reunat. Täytyy kertoa Pearsonille, matruusi ajatteli kukkia ihastellessaan ja jatkoi sitten työtään.
Komentajakapteeni Pearson oli aluksen johtava tiedeupseeri ja tässä ominaisuudessa piti sen tutkimusosastoa ruodussa. Hän oli 72 vuotta vanha ja aikeissa lopultakin siirtyä eläkkeelle muutaman kuukauden kuluttua. ETM:n päättäjät eivät koskaan olleet saaneet määriteltyä virallista eläkeikää, joten Pearson oli pysynyt työssään juuri niin pitkään kuin häntä huvitti. Hän oli jo vuosia haistattanut pitkät kaikille, jotka olivat yrittäneet löpistä jotain syrjään vetäytymisestä ja tilaisuuden antamisesta nuoremmille (hän tiesi, ettei hänen alalleen todellakaan ollut tunkua ja saattoi tehdä niin hyvällä omallatunnolla), mutta nyt oma puutarha kutsui. Pearson oli aloittanut työuransa vaihtamalla multia ja kastelemalla pistokkaita samaan tapaan kuin matruusi Carnahankin ja vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen hän yhä innostui tavattomasti kaikista uusista lajeista, joita tutkimusmatkoilta löytyi. Hän takuulla ilahtuisi uusista kukista.

Kevät

Tämä ei nyt mitenkään liity mihinkään, mutta silppurini on helposti jumiutuvaa sorttia. Senkin on vaikea sulattaa sitä puppua, jota pöytälaatikoitteni uumenista löytyy.

Aikatauluni mukaan huomenna olisi Ellakorsin vuoro, mutta ketä muka jaksaa kiinnostaa jokin scifimoska kun on kevät ja aurinko paistaa?

Se on rakkauden aikaa, kevät.

Täydellinen hetki aloittaa uusi lookinen tarina. Romantiikkaa, sielunkumppaneita ja sosiaalista kanssakäymistä. Siitä tulee mahtavaa.

Tämäkään ei liity mihinkään, mutta onko Sydämen kutsumus sattumoisin tuttu sarja?