Piika ja prinssi 3

Uusi jännittävä kertomus loppuu!
Siis, ei täällä. Mikään ei lopu täällä, se on koko jutun pointti.
Mutta... jossain... varmasti.

Luulisin.

 

osa 1
osa 2

Kun ei prinssi Dariuszta kuulunut takaisin, hänen perheensä huolestui syvästi. Prinsessa Agnieszka ei lakannut itkemästä ja kuningas Jaromir suri uskoen menettäneensä jo toisenkin poikansa. Vain nuorin prinssi ei lannistunut. Hän tahtoi nyt vuorostaan lähteä matkaan, uskoen varmasti, että voisi sekä pelastaa kadonneen veljensä että tuoda muassaan parannuksen toiselle. Hänen isänsä vastusteli, haluten pitää edes yhden poikansa terveenä luonaan, mutta Mateusz oli järkkymätön. Kun prinsessa Agnieszka selvästi toivoi, että Mateusz lähtisi etsimään hänen rakasta aviomiestään ja Adrianna uskoi yhtä vakaasti Mateuszin mahdollisuuksiin pelastaa molemmat veljensä, kuin hänen sisarensa oli aikaisemmin uskonut Dariusziin, ei kuningas Jaromir lopulta voinut muuta, kuin antaa poikansa mennä. Niinpä läksi prinssi Mateusz matkaan, mukanaan onnentoivotus koko linnan väeltä ja kuninkaat Jaromir ja Michał kumpikin hieman pahastuneena hänen lähdöstään.

Matka oli pitkä, mutta hentoinen Mateusz selässään hevosen oli niin kevyttä kulkea, ettei siinä kestänyt kauaa. Pian prinssi jo saapui kuningatar Jarosławan vastikään korjatulle portille, jota vartioimaan oli jälleen asetettu peikkoja. Nuorin prinssi ei pärjännyt peikoille voimassa, eikä hän olisi jaksanut omin voimin avata raskasta porttia, mutta hän siirtyi portilta hieman sivummalle ja sopivan kohdan löydettyään kipusi muurin yli. Linnan ympärillä kasvoi aivan kamalaa ryteikköä ja niinpä toiselle puolen päästyään Mateusz ensinnä etsi polun löytääkseen helpommin linnaan. Hän pääsi useamman askeleen verran polkua eteenpäin, ennen kuin ansakuoppaa peittävät oksat pettivät jopa hänen keveiden askeltensa alla. Kuopassa yhä virunut Dariusz yllättyi suuresti, kun hänen nuorempi veljensä lähestulkoon tipahti hänen niskaansa. Dariusz kertoi kuinka hänen oli käynyt ja Mateusz kertoi lyhyesti omasta seikkailustaan ja sitten, koska tehtävän suorittaminen oli yhä tärkeintä, ketterä nuorin prinssi kiipesi kuopasta ja lupasi palatessaan tuoda köyden tai tikapuut, jolloin Dariuszkin pääsisi ahdingostaan ja he voisivat yhdessä palata kotiin.

Mateusz tiesi nyt olla varovainen ja hän katsoi tarkasti mihin astui jatkaessaan matkaansa linnaan, mutta voi: hän ei osannut varoa ylhäältä tulevaa vaaraa. Prinssi pääsi linnalle asti, mutta hänen juuri miettiessään, kuinka olisi paras mennä sisälle, hänen päälleen putosi raskas, oven ylle viritetty häkki. Häkin kalterit olivat niin lähellä toisiaan ettei edes laiha Mateusz päässyt pusertumaan niiden välistä vapauteen ja niin jäi hänkin kuningatar Jarosławan vangiksi.

Kun ei prinssi Mateusztakaan kuulunut kotiin olivat kaikki aivan murheissaan. Nyt itkivät jo molemmat prinsessat ja kuningas Jaromir harhaili ympäri linnaansa kuin levoton haamu sättien kaikkia, jotka hänen tielleen osuivat ja varsinkin velhoa, jonka ei onnistunut herättää hänen keskimmäistä poikaansa. Kuningas Michał vuoroin itki yhdessä tyttäriensä kanssa, vuoroin haamuili ystävänsä rinnalla. Velho yritti turhaan yhä löytää parannusta kuningattaren myrkkyyn, eikä piikatyttökään itkenyt tai purkanut pahaa oloaan muita sättimällä. Kuten kaikki muutkin oli myös Celina pistänyt toivonsa prinsseihin, mutta kun kumpaakaan ei kuulunut takaisin, hän päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Celinaa ei haluttanut istua prinssin vuoteen vierellä katselemassa, kuinka tämä hiljalleen kuihtui olemattomiin. Hän otti tilkan myrkytettyä viiniä ja pyysi velhoa muuttamaan sitä niin, että sen vaikutus oli väliaikainen. Hyvästeltyään vanhempansa sanomatta sanaakaan kenellekään muulle hän lähti vuorostaan kuningatar Jarosławan luo.

Matka kesti kauan ja olisi kestänyt kauemminkin, ellei Celina olisi aina toisinaan saanut kyytiä ystävällisen viljelijän rattaissa. Lopulta tyttö kuitenkin seisoi saman jykevän, peikkojen vartioiman portin edessä kuin molemmat prinssitkin ennen häntä. Celina ei varmasti ollut peikkoja voimakkaampi, eikä hän ollut kovin hyvä kiipeämään, joten hän meni peikkojen luokse ja kysyi, mitä ne oikein tekivät.
  ”Me vartioimme tätä porttia”, toinen peikosta kertoi ylpeänä.
  ”Ettei kukaan pääse sisään,” lisäsi toinen rintaansa röyhistäen.
  ”Mutta minähän olen jo sisällä”, Celina huomautti.
Aivan kuten hän oli toivonutkin, peikot olivat hivenen yksinkertaisia. Ne neuvottelivat ensin keskenään jonkin aikaa ja sitten toinen varovasti nojautui Celinan puoleen ja kysyi: ”Eikö tämä olekaan ulkopuoli?” Celina vakuutti, ettei ollut. Hän oli ehdottomasti sisällä ja niin varmalta hän näytti sen sanoessaan, että peikot heti uskoivat hänen kyllä tietävän. Nyt peikot huolestuivat kovasti, sillä kuningatar Jarosława oli nimenomaan vannottanut niitä pitämään huolen, ettei kukaan pääsisi sisään. Celina odotti, kunnes peikot alkoivat hätääntyä ja sanoi sitten murheellisena huokaisten: ”Jospa minä vain olisin ulkopuolella, ei teillä olisi mitään ongelmaa.” Peikot nyökyttelivät – tyttö oli aivan oikeassa – ja sitten toinen niistä keksi: hehän voisivat päästää tytön ulkopuolelle, eikä kuningatar saisi koskaan tietää tämän sisäpuolella olleenkaan. Celinakin myönsi sen olevan hyvä ajatus ja luvattuaan, ettei kertoisi kuningattarelle mitään, peikot päästivät hänet portista.

Kukaan ei ollut vaivautunut peittämään ansakuoppaa nuorimman prinssin käynnin jälkeen ja prinssi Dariusz yhä nökötti sen pohjalla. Prinssi hämmästyi tavattomasti nähdessään Celinan kurkkaavan kuopan reunalta. Tyttö ei juuri sillä hetkellä voinut auttaa prinssiä, mutta lupasi palata myöhemmin tikkaat mukanaan ja jatkoi matkaansa kohti linnaa. Aivan linnan ovella hän kohtasi häkissä kyhjöttävän prinssi Mateuszin. Celinalla ei silloin ollut mitään keinoa vapauttaa prinssiä ovettomasta häkistä, mutta lupasi palata myöhemmin sorkkarauta mukanaan ja astui sisälle linnaan.

Kuningatar Jarosława ei ollut odottanut enää ketään saapuvaksi – hän tiesi, että kuningas Jaromirilta olivat pojat loppuneet – ja oli hyvin yllättynyt Celinan nähdessään. Celina selitti kuningattarelle miksi oli tullut ja hänen pelottomuutensa teki tähän syvän vaikutuksen. Kuningatar Jarosława tahtoi välttämättä tytön jäävän palvelukseensa, ei sitä jokaisella ollutkaan piikaa, joka pärjäsi nokkeluudessa prinssejäkin paremmin. Celina olisi mielellään palannut kotiin, mutta suostui sillä ehdolla, että saisi vastamyrkyn Januszta varten ja molemmat prinssit pääsisivät vapaaksi. Jarosława suostui. Hän antoi Celinalle pienen, hopeaisen varpusen, jonka laulu herättäisi nukkuvan prinssin ja päästi tytön vapauttamaan vangit sillä ehdolla, että tämä tulisi heti takaisin ja jäisi hänen piiakseen. Ellei tyttö pitäisi lupaustaan, kuningatar surmauttaisi molemmat vankinaan viruvat prinssit sekä Celinan itsensä, eikä Janusz enää koskaan heräisi.

Celina vei ensin tikkaat Dariuszille ja Dariusz helposti taivutti sivuun Mateuszin vanginneen häkin kalterit vapauttaen veljensä, mutta kun Celina kertoi jäävänsä kuningatar Jarosławan luo, eivät prinssit olleet uskoa häntä. Tyttö pelkäisi, etteivät prinssit suostuisi lähtemään ilman häntä, jos kuulisivat hänen Jarosławan kanssa solmimastaan sopimuksesta, joten uskotteli heille jäävänsä omasta vapaasta tahdostaan. Molemmat prinssit olivat kovin kiintyneitä Celinaan ja he tiesivät, että heidän veljensäkin herättyään varmasti kaipaisi tyttöä (tytön perhettä he eivät tajunneet ajatellakaan), mutta kun Celina ehdottomasti kieltäytyi lähtemästä, ei heidän auttanut kuin ottaa hopealintu ja lähteä kahdestaan matkaan.

Ensi viikolla ruman amatöörisiivoojan seikkailut. 

Tiistaina, jos tämä meno jatkuu.