osa 16
Dragon lähdettyä veljensä mukaan Adriana jäi vielä istumaan. Mies oli jättänyt rahaa laskua varten (sepä mukavaa) ja vieläpä sen verran reilusti, että Adriana saattoi tilata jälkiruokaa ja vielä jäisi alipalkatulle tarjoilijalle kelpo tippi. Tietenkin tippiä jäisi enemmän, jos Adriana ei tilaisi mitään, mutta jospa jotain ihan pientä vain, ei huvittanut vielä lähteä kotiin. Tarjoilijan tuotua pienen kakunpalan Adrianalla ei ollut juuri muutakaan tekemistä kuin katsella muita ihmisiä ja ajatella omiaan. Drago Meyer oli ollut oikein mukava, tietenkin tunnelmaa oli hivenen latistanut hänen aikainen lähtönsä (mikähän sitä veljeäkin vaivasi), mutta kokonaisvaikutelma oli silti hyvä. Adriana ei kuitenkaan ollut varma halusiko tavata miestä vielä, sillä… no… tämä ei ollut Benjamin. Adriana mietti hetken suloisia ajatuksia joihin kuului esimerkiksi Adriana Hayes niminen haavekuva, sitten hän päätti ihmisten katselun olevan järkevämpää. Ravintolassa oli useita tuttuja kasvoja. Monia niistä oli aamuyön tunteina viskattu ulos Kännikalasta valomerkin jälkeen, muutamat vain kävelivät usein vastaan kadulla tai ruokakaupassa. Kovinkaan monien nimiä Adriana ei tuntenut. Se oli aika tavallista Salemvillessä. Tavallaan niin pieni paikka, että kaikki tunsivat kaikki ja silti kyse saattoikin olla vain tuttujen tutuista joita ei oikeastaan ollut koskaan edes nähnyt ja oli aivan mahdollista koko ikänsä Salemvillessä eläneenä tavata toinen koko ikänsä siellä elänyt, niin etteivät he olleet koskaan ennen kohdanneet toisiaan edes ohimennen. Kuten Drago Meyer.
Sydney Caille oli näköjään yhä pianon ääressä. Adriana ei ollut muistanut miestä koko sinä iltana, mutta nyt hän unohtui katsomaan soittajia. Musiikki oli juuri oikeanlaista, ei niin päällekäyvää että olisi häirinnyt keskustelua, mutta miellyttävää, jos sitä halusi kuunnella. Ja Caille soitti hyvin, ainakin sellaiseksi, joka oli tullut viime hetken pelastuksena, mutta hänhän olikin ollut pianisti jossain toisessa elämässään, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. Samapa tuo. Adriana oli saanut syötyä ja kaivoi käsilaukustaan vielä hieman ylimääräistä tarjoilijalle (hän oli varautunut maksamaan oman osuutensa laskusta, hänellä oli siis hyvin varaa siihen) ja lähti hyväntuulisena. Aulassa ei ollut silloin ketään, joten Adriana etsi takkinsa kaikessa rauhassa ja kulutti vielä vähän aikaa ennen kuin lähtisi viileään ulkoilmaan. Salin puolella musiikkiin tulleet riitasoinnut saivat kaikki ihmiset keskeyttämään syömisensä ja kohottamaan katseensa soittajiin päin. Musiikki loppui, kun valtaosa soittajistakin oli kääntynyt katsomaan pianistia, joka istui lamautuneena koskettimia tuijottaen ennen kuin nousi ja lähestulkoon syöksyi salista.
”Ilmeisesti pidämme nyt pienen tauon”, eräs soittajista tiedotti ja ihmiset jatkoivat syömistä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yhä ainoana aulassa Adriana säpsähti Sydneyn ilmestyessä varoittamatta. Miehen katse liukui Adrianan ohi kuin mitään näkemättä ja mies itse kulki kiireesti aulan poikki kadoten ovista sen toisella puolen. Siellä oli kokoussali, jota ravintola vuokrasi yrityksille, sillä hetkellä tietysti tyhjillään.
Uteliaisuus kissan tappoi, mutta Adriana siitä huolimatta livahti pimeään kokoussaliin Sydneyn perässä. Mies ei ollut päässyt kovinkaan pitkälle. Adriana löysi hänet tajuttomana lattialta, vain muutaman askeleen päästä ovelta. Nopea vilkaisu paljasti aulan olevan yhä tyhjillään, joten apu olisi pitänyt hakea salista tai keittiöstä tai missä ikinä henkilökunta luurasikin. Adriana kumartui Sydneyn puoleen. Hän osasi ensiapua. Eihän Arthur olisi antanut hänen olla sitä opettelematta, mutta tositilanteessa oli vaikea muistaa mitä piti tehdä ensin. Nostaa jalat ylös vai kääntää tajuton kylkiasentoon? Adriana päätti ensin tarkistaa että kohtauksen saanut mies hengitti vielä, tämän valkoiset kasvot suorastaan loistivat hämärässä huoneessa eikä se saanut tätä näyttämään kovinkaan elävältä. Enempää hänen ei tarvinnut tehdäkään, sillä Sydney avasi jo silmänsä. Adriana ei aivan tiennyt mitä siinä tilanteessa kuului sanoa. Ei varmaan Sydney Caillekaan, muuten hän olisi takuulla kysynyt missä oli.
”Herra Caille?” Adriana kysyi varovaisesti hylättyään mielessään ensin lausahdukset ”onko kaikki hyvin” ja ”te taisitte pyörtyä”. Taisi olla ilmiselvää ettei kaikki ollut hyvin ja oletettavasti Sydney oli riittävän älykäs tietääkseen, että lattialla lojuminen ilman muistikuvaa sille päätymisestä viittasi vahvasti tajunnan menetykseen. Sydney ei vastannut Adrianalle, katsoi vain jonnekin tämän ohi kuin ei oikein olisi nähnyt kunnolla ja yritti nousta pystyyn mumisten jotain epäselvää. Mies horjahti ja ilman Adrianan apua olisi päätynyt takaisin lattialle.
”On liian aikaista.” Jotenkin lausahdus kuulosti vasta tajuihinsa tulleen suusta paljon pahaenteisemmältä kuin perinteinen ”missä minä olen”.
”Mikä on?” Adriana kysyi miettien oliko häneltä kenties mennyt jotain ohi.
”Tämä. Tämä tapahtuu liian aikaisin, en ole vielä ehtinyt tehdä kaikkea.” Siinä vasta epäselvä vastaus. Ei tältä tyypiltä tuntunut muunlaisia saavankaan. Adriana yritti saada Sydneyn istumaan vielä hetkeksi alas, mutta siitä välittämättä mies nousi lattialta selvästi ilman mitään vaikeuksia.
”Joskus todella toivon, että tässä olisi jotain järkeä”, hän sanoi ja jättäen Adrianan yksin pimeään kokoustilaan meni takaisin pianon ääreen. Sillä hetkellä Adrianastakin tuntui, että järkeä olisi kiva löytää ja paras keino siihen oli mennä kotiin katsomaan jotain komediaa, jossa olisi paljon komeita miehiä. Tuumasta toimeen.
Toisinaan, kun seuraa matkalle lähteviä (ja matkalta kotiin palaavia) ihmisiä, tuntuu suorastaan kummalliselta, että kukaan oikeasti vaivautuu lähtemään minnekään. Matkojen sivuvaikutuksena on usein niin järkyttävä määrä stressiä, että lomalta palatessaan on oikeasti enemmän loman tarpeessa kuin sinne lähtiessään. Gregoryn mieltä tuntui painavan eniten eräs tietty, nelijalkainen riesa, sillä eräs hänen matkavalmistelujensa oleellisin osa oli piikkilangan kiertäminen pihan ympärille ja lintualtaan ympäristön ansoittaminen. Kun se asia oli hoidossa, piti keksiä missä Maya olisi matkan ajan. Gregory oli tietenkin ensin soittanut Mayan äidille Roselle. Rose oli aikoinaan joutunut miettimään, missä meni asuinpaikan valitsemisen kultainen keskitie, joka oli tarpeeksi kaukana ex-miehestä ja silti riittävän lähellä tytärtä. Sopivaksi paikaksi oli osoittautunut noin tunnin ajomatkan päässä Salemvillesta sijaitseva Hell hill (ystävien kesken pelkkä Hell), joka Gregorynkin mielestä oli kyseiselle naiselle täsmälleen oikea paikka. Valitettavasti Rose oli kuitenkin lähdössä lomalle itsekin, eikä voinut ottaa Mayaa luokseen ja Gregorylla taas ei ollut aikomustakaan jättää tyttöä yksinään. Olisi 17-vuotias aivan varmasti pärjännyt, mutta jouduttuaan antamaan periksi satujuhla-asiassa Gregory ei tahtonut päästää tytärtään liian helpolla nyt. Sitten Gregoryn mieleen juolahti vaihtoehto, joka ei takuulla miellyttäisi ketään ja häijysti hymyillen hän lähti selvittämään, sopisivatko järjestelyt hänen aiotulle uhrilleen.
Samoihin aikoihin Starkien matkavalmisteluihin kuului se, että Adriana pakkasi joitakin vaatteitaan valmiiksi pieneen laukkuun. Hänen oli tarkoitus seuraavana päivänä heti töiden jälkeen lähteä veljensä luo ja viipyä siellä kunnes Arthur ja Olivia tulisivat takaisin. Työssäkäyntiä lukuun ottamatta tietenkin. Oli tärkeää pakata järkevästi, ettei tarvitsisi kovin usein käydä kotona hakemassa jotain mitä oli unohtunut, mutta oli hyvin hankalaa olla järkevä, kun mielessä pyöri vain eräs Drago Meyer ja eräs toinen nimeltään Benjamin Hayes ja kuinka edellinen ei ollut lainkaan niin kuin jälkimmäinen. Miettiessään, tarvitsisiko tulevan viikon aikana mustia farkkujaan Adriana vietti myös hetken ihmetellen, miten mahdollisesti seuraavassa elämässä hankittua soittotaitoa voisi hyödyntää nykyisessä elämässään, ja sitten hän vaipui taas ajatuksiin aiheesta Adriana Hayes vastaan Adriana Meyer. Ei hän ollut niin pakkomielteinen avioliiton suhteen kuin voisi tämän perusteella olettaa, hän ei vain ollut niitä ihmisiä, jotka asuvat koko elämänsä ajan yksin ja vaihtavat kumppania useammin kuin paitaa. Hän halusi perheen ja hän halusi sen vanhanaikaisella tavalla, johon kuuluivat asianmukaisesti vihitty äiti ja isä ja keskimäärin 2,3 lasta.
Olivia oli kehittänyt kunnon matkastressin ja vaelsi ympäri taloa muistuttamassa milloin Shanea ja Sheilaa, milloin Dawnia tai Adrianaa erinäisistä asioista, joista hän ei olisi huolehtimassa seuraavan viikon aikana. (”Muistakaa, että se Sheilan jakku täytyy pestä 30 asteessa ja kuivata vaateripustimella. Ei sokeria Dawnille kello yhdeksän jälkeen. Älkää tehkö tyhmyyksiä tänä iltana. Tarkemmin ajatellen, älkää tehkö tyhmyyksiä minään iltana. Benjamin lupasi kyyditä sinutkin samalla kun vie ja hakee Caitlinin, Sheila.”) Samaan aikaan Arthur kaikessa rauhassa viikkasi paitojaan ja laittoi siististi matkalaukkuun – ainoaan matkalaukkuunsa – joutuen kulkiessaan pujottelemaan vaimonsa neljän laukun keskellä. Adriana istui vuoteella katsoen veljensä pakkaamista ja mumisten kuuliaisesti ”joo”, aina kun Olivia hihkaisi oviaukosta jonkin häntä koskevan muistutuksen. Hänen mielensä ei kuitenkaan ollut lainkaan tulevassa viikossa, eihän hänen oikeasti tarvinnut muuta kuin muistaa hakea Dawn koulusta ja pitää huoli että viikon lopussa talo oli pystyssä ja kaikki kolme lasta elossa. Helppo homma. Adriana ehti mainiosti ajatella muita asioita. Kierrettyään tavanomaisen ajatuskierroksensa (Benjamin, muistinko sulkea makuuhuoneen ikkunan, Benjamin, olisi pitänyt ottaa toiset kengät, Adriana Hayes, Benjamin, Drago Meyer, Adriana Mayer, Benjamin, onkohan Tristan Meyer ihan normaali…) Adrianan pohdiskelut harvinaista kyllä eivät pysähtyneetkään henkilöön BH.
”Onko herra Caille sairas?” Adriana kysyi veljeltään ohimennen. Arthur siirtyi paidoista housujen viikkaamiseen.
”Kumpi heistä? Gregory on varmasti monellakin tapaa sairas.”
”Sydney.”
”Henkisesti vai fyysisesti?” Arthur kysyi ja alkoi laskea montako sukkaparia ottaisi mukaan. Adrianan täytyi miettiä hetkinen.
”Molempia, luulisin.”
”En osaa sanoa. Kuinka niin?”
”Ei mistään erityisestä syystä. Hän puhui omituisia ja pyörtyi kun näin hänet ravintolassa taannoin.”
”Sanoisin, ettei kukaan Caille-nimellä kulkeva ole ihan järjissään, mutta Sydney on sen verran rikas, ettei hän voi olla hullu. Ainoastaan eksentrinen. Mitä pyörtymiseen tulee…” Olivia pyyhälsi huoneeseen ja keskeytti miehensä: ”Todennäköisesti se kammottava Gregory myrkyttää häntä saadakseen perinnön. Toivottavasti hän jää kiinni ja joutuu vankilaan niin pääsemme kahdesta Caillesta eroon kertaheitolla.” Arthur katsoi vaimoaan rakastavasti hymyillen.
”Olet niin käytännöllinen.”
osa 18
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti