Ellakors 4

osa 1a
osa 3b

Helmikuu 1885

ASS Ellakors liikkui kuin täi tervassa. Oli asioita joihin edes höyrykoneiden suojelupyhimys Walsh ei pystynyt ja valitettavasti Ellakorsin senhetkiset vauriot kuuluivat tähän kategoriaan. Tunnelma Ellakorsin konehuoneen perällä oli niin lähellä laiskaa, sateista sunnuntai-iltapäivää, kuin on ylipäänsä mahdollista keskiviikkoaamuna kokonaan veden alla. Walsh puuhasteli erään taannoisessa hyökkäyksessä pahimmin vaurioituneen koneen kimpussa seuranaan aluksen virallinen pääinsinööri Soliday ja käytännöllisyytensä osoittanut matruusi Goodenough.
  ”Jos olisin saanut yhdenkin Atlantiksella olleista härveleistä muilutettua alukseen, olisin voinut tehdä ihmeitä”, Walsh sanoi haaveillen, kun jälleen yksi yritys palauttaa kärsinyt höyrykone entiseen loistoonsa meni mönkään.
  ”Mieti mitä ihmeitä olisit voinut tehdä, jos olisit jäänyt Atlantikselle niin kuin professori Stockbridge pyysi”, Soliday huomautti.
  ”Olet puhunut Bracewellin kanssa vai mitä?”
  ”Olemme kihloissa, tietenkin olen puhunut hänelle. Hyvä kuitenkin, ettet jäänyt, olisit vain tehnyt työttömiä kaikista muista siellä, vai mitä Goodenough?” Matruusi oli syventynyt selailemaansa lehteen eikä vastannut, joten Soliday tönäisi tätä kyynärpäällä kylkiluiden väliin.
  ”Mitä? Mitä minä tein?”
  ”Mitä sinä oikein mietit noin perusteellisesti?”
  ”Niin, tuota… Itse asiassa minä mietin vain, miksi ETM:n univormujen värit ovat sininen, punainen ja vihreä?”
  ”Yksinkertaista, ne edustavat valon värejä.” Walsh ei malttanut olla vastaamatta.
  ”Väitit minulle, että purppura oli liian kallista ja korvattiin punaisella”, Soliday huomautti.
  ”Aivan niin. Purppuran väriaineen hinta nousi samoihin aikoihin kun vormuja suunniteltiin ja purppuraiset takit oli tarkoitus korvata keltaisilla, kunnes keksittiin, että punainen oli symbolisempaa.” Kaikki kolme päätä kääntyi, kun vähän matkan päästä alkoi kuulua huutoa ja tavaroiden kolinaa.
  ”Miten törkeää pitää juhlat ilman meitä”, totesi Walsh ja lähti katsomaan mistä oli kyse.

Kun luutnantti Delaney Bracewell saapui juhlapaikalle, kolme insinööriä mukaan lukien Soliday istui pienikokoisen luutnantti Bordenin päällä yrittäen estää tätä pääsemästä kapteeni Rothin kimppuun. Kapteeni itse istui sivummalla saamassa ensiapua käteen, jonka oli murtanut Bordenin hyökätessä.
  ”Mitä kummaa täällä on tapahtunut?” Bracewell kysyi Walshilta, joka ainoana paikallaolijoista ei yrittänyt joko auttaa kapteenia, tappaa kapteenia tai estää Bordenia tappamasta kapteenia.
  ”Kapteeni tuli käväisemään konehuoneella, Borden sai raivarin ja yritti repiä häneltä silmät päästä. Kapteeni unohti laittaa kätensä kunnolla nyrkkiin kun huitaisi Bordenia”, Walsh selosti ’sitä samaa vanhaa’ -äänensävyyn.
  ”Mikä Bordenia vaivaa?”
  ”Kuuhulluus. Lähetin Goodenoughin hakemaan rauhoittavaa Bordenin huoneesta”, Walsh huomautti ja juuri kun Bracewell tajusi mitä Walsh oli juuri sanonut, (”Bordenin huoneesta? Miten niin hän hakee rauhoittavaa Bordenin huoneesta?”) Goodenough palasi kiikuttaen sylissään mustavalkoista kissaa.
  ”Loistavaa, Goodenough”, Walsh kehui, ”Vie karvakasa sekopäälle.” Ja Goodenough teki työtä käskettyä ennen kuin ällistynyt Bracewell ehti estää. Heti, kun Borden sai kissan näköpiiriinsä, hän rauhoittui. Walsh antoi muille merkin, että saattoivat siirtyä miehen päältä ja kohta koko joukko katseli kuinka vielä hetki sitten raivohulluna riehunut insinööri istui konehuoneen lattialla silitellen kissaa. Vähän aikaa tätä näkyä hämmästeltyään kaikki Bordenia ja kissaa lukuun ottamatta kääntyivät katsomaan Walshia kysyvästi.
  ”Kissan kehräys resonoi samalla taajuudella kuin itsehillinnästä vastaava aivolohko”, Walsh selitti ja muut hyväksyivät selityksen, koska se oli parhaaksi havaittu keino suhtautua Walshin selityksiin.
Äkillinen uhkaava tilanne oli saatu selvitettyä kohtalaisen väkivallattomasti, mutta ongelmat eivät olleet ohi. Luutnantti Borden oli nyt rauhallinen, vaan ei vieläkään oma itsensä, joten hänet ja herra Flufferton talutettiin varmuuden vuoksi selliosastolle siksi, kunnes tohtori Spiner saisi selvitettyä mistä oli kyse. Vedenalainen keskiviikkoaamu alkoi jälleen teeskennellä sateista sunnuntai-iltapäivää.

Keskipäivän vaiheilla konehuoneessa sattunut välikohtaus oli päätynyt kategoriaan ”näitä sattuu”. Luutnantti Borden oli yhä telkien takana ja sähisi kaikille, jotka tulivat liian lähelle herra Fluffertonia. ”Miksi” ja ”mitä sille voi tehdä” olivat yhä arvoituksia, mutta elämä jatkui entiseen tapaan ilman Bordenin ja herra Fluffertonin panosta. Varttia yli kaksitoista aliluutnantti Ironside meni komentosillalle syystä, joka jäi arvoitukseksi, sillä heti kapteenin nähtyään hän sai raivokohtauksen à la Borden. Kapteeni vilkaisi Ironsidea ja tuli välittömästi siihen lopputulokseen, että tämä tapaus ei ratkeaisi mojovalla lyönnillä nenään ja kolmella insinöörillä. Ei varsinkaan, kun hän ei olisi edes yltänyt lyömään Ironsidea nenään. Ironside syöksyi kapteenia kohti valmiina tekemään tästä muhennosta, mutta kompastui portaissa. Luutnantti Sanada kirkaisi valtavan miehen rojahtaessa lattiaan vain täpärästi kapteenin viereen. Se sai sekopäisen jätin kääntämään huomionsa kapteenista ja lähtemään Sanadan perään.
  ”Hakekaa joku jotain millä taltuttaa hänet”, kapteeni komensi kaikkia läsnä olevia, kun Sanada väisti hyökkäyksen täpärästi ja Ironside murskasi hänen sijastaan luutnantin työpisteen niin että kipinät lentelivät.
  ”Haen suippokorvan”, Walsh ilmoitti ja oli saman tien tiessään. Hyvin ajateltu, arvelivat muut. Herra Qayin oli mahdollisesti ainoa, joka pystyi mittelemään voimiaan Ironsiden kanssa. Mutta jälleen kerran Walshilla oli jotain muuta mielessään. Hän palasi nopeasti mukanaan herra Qayin sekä hiusharja.

Bordenin ja herra Fluffertonin siirtäminen säilöön oli ollut hankalan sorttista. Herra Qayinin hiuksia palmikoivan Ironsiden saaminen selliosastolle oli vielä hankalampaa, mutta onnistui sentään. Herra Qayinin ottaminen pois Ironsidelta puolestaan oli aivan yhtä vaikeaa kuin kissan ottaminen Bordenilta ja niinpä aeriaali joutui jäämään putkaan varaturvallisuuspäällikön kampausnukeksi.
  ”Herra Qayinin hiukset eivät takuulla resonoi yhtään minkään kanssa”, kapteeni Roth huomautti, kunhan Ironside oli turvallisesti kalterien takana.
  ”Hänellä on kaksi nuorempaa siskoa, kapteeni. Herra Qayinilla on pidemmät hiukset kuin kellään toisella tällä aluksella”, Walsh selitti ja vaikka selitys ei ollut millään lailla yhteensopiva aikaisemman selityksen kanssa, siinä oli jollain tasolla järkeä ja niinpä se hyväksyttiin sellaisenaan. Kuten oli parasta tehdä Walshin selitysten suhteen.

Muutaman tunnin kuluttua raivokohtaustapauksia oli tullut kaksi lisää, eikä ratkaisu ollut yhtään lähempänä. Herra Qayin oli sentään saanut vapautensa, koska rähjäämisen väsyttämä Ironside oli nukahtanut tehtyään ensin aeriaalille upeimman palmikkokampauksen, mitä yhdelläkään ETM:n höyryaluksella oli kuunaan nähty. Kapteeni Roth oli kutsunut koolle kokouksen miettimään ratkaisua epidemiaan.
  ”Onko kukaan keksinyt mitään mikä yhdistää sairastuneita? Paitsi että he haluavat repiä pääni irti?” Kapteeni kysyi turhautuneena.
  ”Eri ikäryhmiä, eri sukupuolia, eri ruokavalioita, työskentelevät eri osastoilla”, tohtori Spiner listasi.
  ”Tein kaikki mahdolliset testit, enkä löytänyt mitään.”
  ”Ironside yritti repiä pään myös luutnantti Sanadalta ja Hamrick kävi ensimmäisenä aliluutnantti Jonesin kimppuun”, Walsh huomautti, ”joten oikeastaan ainoa, mikä kaikkia neljää yhdistää, on että kaikki olivat Atlantiksella.”
  ”Minäkin olin siellä enkä tunne erityistä murhanhimoa kun näen peilikuvani”, kapteeni Roth sanoi.
  ”Kaikki hyökkäyksen kohteeksi joutuneet työskentelevät komentosillalla. Kaikki hyökkäykset eivät kuitenkaan tapahtuneet siellä,” Bracewell lisäsi panoksensa keskusteluun, joka ei tuntunut etenevän minnekään. Luutnantti Sanada toi tiedon viidennestä tapauksesta.
  ”Pursimies Isaacs kävi alokas Johnstonen kimppuun.”
  ”Johnstone ei työskentele komentosillalla. Oliko Isaacs Atlantiksella edellispäivänä?” Bracewell kysyi.
  ”Oli hän”, Qayin vastasi Sanadan puolesta. ”Minkä väriset vaatteet neiti Johnstonella oli yllään?” Kysymys sai kaikki muut tajuamaan sen, mitä herra Qayin selvästi oli jo ajatellut. Lähes kaikilla komentosillalla työskentelevillä – kaikilla, joiden kimppuun oli hyökätty – oli punainen takki.
  ”Hän on keittiöhenkilökuntaa, joten… vihreä takki”, Sanada sanoi. Ja siinä meni sekin yhdistävä tekijä, tai niin kaikki luulivat hetken verran.
  ”Johnstonella on aina kirkkaanpunainen kaulaliina”, Spiner muisteli. Johnstone kävi hänen luonaan säännöllisesti kurkkukivun takia ja räikeä, huonosti vihreään univormuntakkiin sopiva kaulaliina oli jäänyt hänelle hyvin mieleen.
  ”Hänellä oli se nytkin”, Sanada vahvisti. Lopultakin edistystä.

Kaikkia Atlantiksella töissä olleita pyydettiin pysymään omissa tiloissaan ja välttelemään punaista, eikä sen jälkeen uusia hyökkäyksiä tullut. Varmuuden vuoksi myös kapteeni Roth, komentaja Walsh, luutnantti Bracewell ja herra Qayin pysyttelivät omissa oloissaan. Ratkaisu ei kuitenkaan ollut yhtään lähempänä. Walsh oli ehdottanut, että sairastuneille syötettäisiin jotain vihreää – vastaväri ja niin poispäin, mutta oli selvää, ettei hän itsekään esittänyt ehdotustaan vakavalla mielin. Atlantikseen ei saatu yhteyttä koska Ironside oli kohtauksensa aikana rikkonut radion, eivätkä he niin ollen voineet sieltä pyytää tietoja hyökkäysten mahdollisesta syystä. Heillä oli kuitenkin eräs yhteys Atlantikseen, jota kukaan ei tullut ajatelleeksi. Vakoilusta, sabotoinnista ja aika monesta muusta enemmän tai vähemmän vakavasta rikkeestä syytetty, Atlantiksella tutkijana työskennellyt Acres oli kiinnostuneena seurannut tapahtumia sikäli kuin siihen sellistään käsin pystyi.
  ”Vanki väittää tietävänsä, mikä miehistöä vaivaa”, hoitaja Coradine kertoi kapteenille käytyään vilkaisemassa raivopäitä, jotka sillä hetkellä viettivät kaikki aikaansa petollisen tutkijan viereisissä selleissä.
  ”Hän saattaa valehdella saadakseen vapautensa”, kapteeni tuumi. ”Toisaalta hän on tällä hetkellä ainoa yhteytemme Atlantikseen ja kaikki sairastuneet olivat siellä.” Siispä tohtori Spiner ja kapteeni Roth menivät tapaamaan miestä. Matkalla he kulkivat sairastuneiden ohi ja rauhoittavansa menettänyt Ironside yritti tunkeutua kaltereiden läpi kapteenin kimppuun. Olisi ehkä kannattanut vaihtaa takkia. Varsinkin, kun kaikkien Atlantiksella olleiden olisi pitänyt vältellä punaista. Hupsistarallaa.
  ”Väitätte siis tietävänne mikä ihastuttavia pikku häkkilintujamme vaivaa?” Kapteeni kysyi lähestulkoon huutaen, jotta saisi äänensä kuuluviin Ironsiden pauhaamisen yli.
  ”Tämä on tietenkin vain arvelua”, Acres huomautti arasti. ”Hoitaja ei suostunut kertomaan minulle mistä on kyse. Minusta näyttää siltä kuin he olisivat altistuneet härkäuutteelle.”
  ”Mikä se on?” tohtori kysyi.
  ”Atlantiksella, erään toisen tutkimuksen sivutuotteena syntyi aine, joka sai koe-henkilöt hyökkäämään kirkkaan punaisen värin kimppuun.”
  ”Niin kuin härkien väitetään tekevän.”
  ”Siksi se nimettiin härkäuutteeksi.”
  ”Kuinka mielikuvituksellista.”
  ”Vaikutus alkaa vasta joidenkin tuntien kuluttua altistumisesta. Uutetta on saattanut joutua juomaveteen Atlantiksella ja…”
  ”Kaikki siellä olleet eivät ole sairastuneet. Kuten minä”, Roth keskeytti.
  ”Atlantiksella on useita vesisäiliöitä. Eivät ne kaikki ole voineet saastua samalla tavalla. Jo yksi olisi anteeksiantamatonta huolimattomuutta.”
  ”Kuulostaa kyllä tältä härkäuutteelta”, tohtori Spiner totesi. ”Onko siihen hoitokeinoa?”
  ”Vihersmoothie.” Acres näytti vähän nololta sanoessaan sen.
  ”Ette voi olla tosissanne.”
  ”Olen minä. Voin antaa tarkemman reseptin, jos… tuota…”
  ”Niin?”
  ”Voisitteko pyytää puolestani anteeksi luutnantti Bracewellilta?”
  ”Bracewellilta? Ei siis herra Qayinilta.”
  ”Herra Qayin ei vaikuta kaipaavan anteeksipyyntöä. Luutnantti Bracewell sen sijaan… hän… vaikutti aika vihaiselta, kun kehtasin yrittää murhata jonkun hänen läsnä ollessaan.” Kapteenin ja tohtorin oli pakko myöntää, että perustelussa oli järkeä.

Luutnantti Bracewell ei ollut anteeksiantavaisella tuulella, mutta se ei haitannut, koska ainoa ehto Acresin avulle oli ollut anteeksipyynnön välittäminen eteenpäin, ei sen saaminen. Acres muisti oikean vihersmoothien reseptin kolmannella yrittämällä. Kaksi ensimmäistä yritystä näyttivät aivan asiallisilta, mutta kolmas smoothie näytti ja tuoksui niin epäilyttävältä, että tarvittiin runsaasti kissoja, palmikoita ja muuta luovaa suostuttelua, ennen kuin kaikki härkäuutteelle altistuneet saatiin sitä juomaan. Elämä aluksella palautui normaaliksi ja matka jatkui. Myöhemmin, kun Walsh oli saanut radion korjattua, he saivat Atlantikselta varoituksen, että eräs laitoksen työntekijöistä oli vitsinä laittanut härkäuutetta lastauslaiturin vesitankkiin.
  ”Heidän todella pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen minkälaista väkeä palkkaavat” tohtori Spiner huomautti sen kuultuaan. Walsh hymyili.
  ”He halusivat palkata minut.” Eikä tohtorilla ollut aavistustakaan todistiko se hänen huomautuksensa oikeaksi vai ei.

osa 5a