Ellakors 3b

osa 1a
osa 3a

Helmikuu 1885

Atlantiksen tukikohta sijaitsi meren pohjassa ja sitä ympäröi suojakupu, jota turvallisuussyistä ei saanut lähestyä yläpuolelta. Atlantikseen matkaavien alusten tuli olla sukelluksissa hyvissä ajoin ennen määränpäätään ja taittaa loppumatka pohjaa pitkin. Ellakorsin kokoinen alus ei päässyt suojakuvun sisään, vaan se ankkuroitui vähän matkan päähän ja siitä eteenpäin tarvikkeet kuljetettiin pienemmillä aluksilla. Kapteeni Roth ja muutama hänen valitsemansa mies Ellakorsin väestä oli kutsuttu tutustumaan Atlantikseen, joten sillä välin, kun miehistö valmisteli rahtilaatikoiden siirtoa, kapteeni Roth piipahti sairasosastolla.
  ”Kuinka pyhä Trinian voi?”
  ”Hän vannoi olevansa kunnossa”, tohtori Spiner vastasi. ”Koska kello oli jo yli iltakuuden, en uskonut sanaakaan, vaan määräsin hänelle lisää vuodelepoa.”
  ”Ah. Hän ei siis ole tulossa Atlantikselle”, kapteeni totesi. Tohtori katsoi kapteenia pitkään ennen kuin vastasi.
  ”Me puhumme nyt Walshista”, hän huomautti, mutta kapteeni oli jo tajunnut virheensä.
  ”Hän on jo lastauslaiturilla vai mitä?” Spiner vain nyökkäsi. Missä muuallakaan Walsh olisi ollut?

Kun kapteeni Roth seurueineen nousi pienestä kuljetusaluksesta hymyilevän vastaanottokomitean eteen, kapteenista tuntui hivenen hölmöltä. Useat hänen väestään olivat kuitenkin jo viimeiset pari tuntia kulkeneet edestakaisin Ellakorsin ja Atlantiksen väliä laatikoita rahdaten ilman sen kummempia huomionosoituksia. Kapteeni Roth oli ottanut mukaansa Walshin (jota ei olisi pystynyt pitämään poissakaan), luutnantti Bracewellin ja herra Qayinin. Heidät otti vastaan itse laitoksen johtaja professori Jane Stockbridge, hänen assistenttinsa tohtori Felton ja tutkijat, jotka Stockbridge esitteli Acresiksi ja Beckiksi.
  ”En odottanut, että Teillä itsellänne olisi meille aikaa”, totesi kapteeni Stockbridgelle, kun esittelyt ja kättelykoreografia oli hoidettu pois alta.
  ”Ei minulla tavallisesti olisikaan, mutta en voi jatkaa työtäni, ennen kuin tuomanne laitteet ovat toimintakunnossa”, Stockbridge selitti. Hän nojautui lähemmäs kapteenia ja hiljensi ääntään. ”Meillä on täällä paljon salaista, uusinta teknologiaa. Oletteko varma, että häneen voi luottaa?” Stockbridge vilkaisi vaivihkaa aeriaalin suuntaan.
  ”Teinä olisin enemmän huolissani komentaja Walshista”, kapteeni totesi yhtä salavihkaiseen tyyliin ja Stockbridge vilkaisi yliperämiestä, joka katseli ympärilleen silmät kiiluen kuin lapsella karkkikaupassa.
  ”Taidan pyytää assistenttiani pitämään häntä silmällä.”

Joukkio lähti pienimuotoiselle esittelykierrokselle - tietenkin vain tutkimuslaitoksen niille alueille, missä ei ollut mitään arkaluontoista – ja varmuuden vuoksi tohtori Felton sai tehtäväkseen seurata intomielistä Walshia kuin hai laivaa. Felton itse olisi varmaankin ollut kiinnostuneempi seurailemaan herra Qayinia, jonka kaltaista Atlantiksella ei ollut vielä ennen nähty, ainakin hän tuon tuosta vilkaisi miestä uteliaana.
  ”Luonnollisesti meillä on täällä useita eri projekteja meneillään”, professori totesi selostaessaan tutkimuskeskuksen toimintaa, ”pääasiallinen tavoitteemme on kuitenkin ratkaista vedenalaisen portaalimatkustuksen ongelmat.”
  ”Se ei onnistu, koska neljänteen ulottuvuuteen aukeava käytävä ei kestä veden painetta ja alkaisi tulvia”, Walsh huomautti. Stockbridge katsoi häntä hämmentyneenä.
  ”Neljänteen ulottuvuuteen?” Kun Walsh ei tarjonnut lisäselityksiä, professori jatkoi, tosin hieman epävarmempaan sävyyn ja Walshia vilkuillen: ”Olemme kuulleet huhuja, että toisetkin tutkimuslaitokset painivat tämän saman ongelman kanssa. Toivomme tänään saamiemme laitteiden avulla pääsevämme heidän edelleen. Koska kukaan ei ole täysin selvillä siitä, kuinka portaalimatkustus toimii, siihen liittyvien ongelmien ratkaisu on tavattoman monimutkaista.” Walsh tuhahti ja kapteeni Roth kehotti professoria jättämään hänet huomioimatta. Professori teki niin parhaansa mukaan, mutta koko loppukierroksen ajan hän vähän väliä katsahti Walshin ja Feltonin suuntaan.

Kierroksen päätteeksi vieraille tarjottiin päivällinen. Valvontatehtävälleen uskollinen Felton istui Walshin viereen ja näytti tavattoman tyytyväiseltä saatuaan herra Qayinin toiselle puolelleen. Professori Stockbridge piti vaivihkaa huolen, että pääsi itse istumaan Walshia vastapäätä. Miellyttävän ja tyhjänpäiväisen päivällisjutustelun lomassa professori Stockbridge uteli Walshilta lisää hänen neljättä ulottuvuutta koskevista teorioistaan. Tämä jätti tohtori Feltonin vapaaksi kiinnittämään huomionsa herra Qayiniin. Aeriaalit olivat harvinainen näky melkein missä tahansa eikä liene yllättävää, että herra Qayin herätti tiedemiehen uteliaisuuden. Yllättävää oli ainoastaan tohtorin kiinnostuksen syy. Tohtori Felton ei ollut kiinnostunut aeriaalin alkuperästä. Häntä eivät kiinnostaneet ne lukuisat merkilliset ominaisuudet, jotka muukalaisveri oli herra Qayinille suonut. Vilkuiltuaan aeriaalia tuon tuosta koko illan ja mittailtuaan tätä vielä päivällispöydässäkin useaan kertaan tohtori Felton lopulta uskaltautui kysymään asiaa, joka hänen mieltään oli askarruttanut: ”Noilla hiuksilla saa varmaan naisten huomion, vai mitä?” Iloisesti virnuileva Felton iski herra Qayinille silmää. Herra Qayinilla oli hyvin pitkät lumenvalkoiset hiukset. Harvinaisuus jopa aeriaalien keskuudessa, sillä kaikilla muilla aeriaaleilla hiukset olivat kullan tai hopean sävyiset. Qayin mietti asiaa hetken aikaa.
  ”En ole huomannut. Tosin aliluutnantti Ironside on ilmaissut haluavansa palmikoida ne.” Felton oli vähän aikaa ollut valvomassa tavarantoimitusta ja yritti nyt muistella, oliko nähnyt Ellakorsin väen joukossa jonkun Ironsiden. Hän kelasi mielessään ensin kaikki kauniit naiset, sitten vähemmän kauniit naiset ja lopulta hän muisti.
  ”Aliluutnantti Ironside? Se valtavan kokoinen parrakas tyyppi, joka kantaa rahtilaatikoita kuin tyynyjä?”
  ”Hän juuri.” Tohtori Felton ei saanut sanaa suustaan ja jos hänellä oli jotain suunnitelmia hiusten kasvatuksen suhteen, hän takuulla perui ne sinä iltana. (Miksi vaivautua, jos naisia ei kiinnosta?) Kun tohtori Felton jätti herra Qayinin rauhaan, tämä käänsi kohteliaasti huomionsa toisella puolellaan istuvan vaisun Acresin puoleen.
  ”Paljonko Teille maksetaan tutkimuksen sabotoinnista?” Qayin kysyi. Acres tuijotti herra Qayinia järkyttyneenä. Hän vilkaisi kiireesti muita pöydässä istujia, mutta kukaan muu ei vaikuttanut kuulleen kysymystä.
  ”En… en tiedä mitä tarkoitatte”, hän vastasi kiireesti.
  ”Ymmärrän”, Qayin totesi kohteliaasti, ”ette välitä puhua raha-asioista.” Hän jätti Acresin rauhaan. Acres yritti vielä vähän aikaa jatkaa syömistä niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, luovutti ja poistui hetkeksi selittäen käyvänsä miestenhuoneessa. Palatessaan hän livautti jotain herra Qayinin lasiin ja vaikka hän ei sen jälkeen vaikuttanut kiinnittävän huomiotaan mihinkään muuhun kuin omaan ateriaansa hän kuitenkin silminnähden rentoutui kun kyseinen lasi oli tyhjä. Hieman myöhemmin herra Qayin pyysi väsymykseensä vedoten lupaa palata alukselle ja illanvietto jatkui jonkin aikaa seitsemän hengen voimin, ennen kuin toisetkin lopulta vetäytyivät yöpuulle.

Seuraavana aamuna Ellakorsin valmistautuessa paluumatkalle kapteeni seurueineen palasi vielä tutkimuskeskukseen kiittämään vieraanvaraisuudesta. Samojen kahdeksan hengen kesken käytiin läpi sama kättelykoreografia kuin edellisenä iltana, vain esittelyjä ei tällä kertaa tarvittu. Muiden vaihtaessa turhia kohteliaisuuksia Walsh katsoi uteliaana kalpeaksi valahtanutta Acresia.
  ”Näytät yllättyneeltä”, hän huomioi ja katsoi vielä tarkemmin. ”Ja helpottuneelta. Et ole siis ihan toivoton tapaus.” Acres pakotti hymyn kasvoilleen ja teeskenteli ymmärtämätöntä. Samalla hetkellä professori Stockbridge oli kättelyssään edennyt herra Qayinin kohdalle.
  ”Toivon Teidän voivan jo paremmin, herra Qayin”, professori sanoi mitä ystävällisimmin, hyvittääkseen aiemmat epäluulonsa.
  ”Paljon paremmin, neiti Stockbridge. Olin vain rasittunut matkasta.”
  ”Eikä myrkyttäminen varmaan auttanut”, luutnantti Bracewell tuhahti ja mulkaisi Acresia kiukkuisesti. Professori oli ymmällään. ”Näin Acresin laittavan jotain hänen lasiinsa päivällisellä”, Bracewell selvensi. Stockbridge katsoi Acresia, joka oli jo kalvennut niin, että olisi käynyt aeriaalista ja sitten äkäistä Bracewellia, eikä tiennyt mihin yksityiskohtaan olisi ensinnä tarttunut.
  ”Ja annoitte hänen silti juoda sen?”
  ”Varoitin häntä kyllä, mutta hänen mielestään kaikki oli kunnossa”, Bracewell huomautti ja suuntasi äkäisen katseensa vaihtelun vuoksi herra Qayiniin.
  ”Tiesin, ettei siitä olisi haittaa”, Qayin huomautti rauhallisesti, mikä ärsytti Bracewellia entisestään.
  ”Et edes tiennyt mitä se on.”
  ”Annos oli niin pieni, ettei sillä ollut väliä, mistä myrkystä on kyse.” Tämä oli jo Acresille liikaa.
  ”Pieni??” hän parahti, eikä välittänyt pätkääkään että tuli samalla oikeastaan tunnustaneeksi syyllisyytensä. Walsh taputti tutkijaa myötätuntoisesti olkapäälle.
  ”Tiedän miltä sinusta tuntuu, miekkoseni”, hän sanoi huokaisten. ”Minä vein hänet ryyppäämään kerran ja usko minua, mikään annos ei ole riittävän suuri.” Acres purskahti itkuun.

Joitakin tunteja myöhemmin Ellakors lähti Atlantikselta mukanaan Acres, jonka määränpäänä oli lähin ETM:n alainen oikeuslaitos. Hän oli tunnustanut saaneensa kilpailevalta valtiolta lahjuksia siitä hyvästä, että hidastaisi Atlantiksen portalaattoritutkimuksia. Valitettavasti Acresin taidot eivät olleet riittäneet itse tutkimusten sabotointiin, joten hän oli yksinkertaisesti paljastanut toimeksiantajalleen tarvikkeiden toimituksia koskevat tiedot, jolloin nämä olivat voineet ryhtyä toimeen toimitusten pysäyttämiseksi. Kenenkään ei ollut tarkoitus edes loukkaantua eikä ainakaan kuolla, mutta kun herra Qayin oli osoittanut tietävänsä Acresin olevan petturi, tämä oli panikoinut ja yrittänyt hätäpäissään raivata aeriaalin pois tieltä. Acres oli katunut välittömästi. Ei niin paljon, että olisi estänyt Qayinia juomasta myrkkyä, mutta sen verran, että oli helpottunut kun tämä ei sitten kuollutkaan.
  ”Miten Te oikeastaan saitte selville, että Acres on petturi?” kapteeni Roth kysyi Qayinilta, kun he olivat kahden.
  ”Minä kättelin häntä”, Qayin vastasi lyhyesti. Kapteeni katsoi häntä hyvin pitkään ja hyvin hiljaa. ”Tämä kyky on aiheuttanut erinäisiä ongelmia aikaisemmin, joten en mielelläni kertoisi enempää. Tietenkin vastaan jos kysytte siitä.”
  ”Hyvä on, en kysy yksityiskohtia. Vielä.” Kapteeni Roth myöntyi. Kaiken kaikkiaan sillä ei oikeastaan ollut väliä. Heillä oli Acresin tunnustus ja he olivat löytäneet todistusaineistoa lahjuksista. Mikä ikinä olikaan herra Qayinin Acresin jäljille saanut, olisi tuskin pätenyt oikeudessa.

osa 4