Hömpän viemää 6

osa 1
osa 5

”Näytät ihan zombilta, Shane.” Maya huomautti tuijotettuaan poikaa pöydän yli lounastauolla nojaten leukaa käsiinsä.
  ”Zombit näyttävät pirteämmiltä”, totesi Nick kohteliaasti. Shane pyöräytti silmiään.
  ”Kiitos vaan, Nick. En nukkunut kovinkaan paljon viime yönä. Olin sairaalassa”, hän selitti. Nick oli jo jotain kautta kuullut tapahtuneesta, mutta Maya ei.
  ”Miksi? Eihän Sheilalle ole tapahtunut mitään?” Maya oli huomannut tytön olevan poissa, vaikka eivät samalla luokalla olleetkaan. Nick korjasi väärän käsityksen Shanen puolesta.
  ”Joku kävi hänen setänsä kimppuun.” Shane ei yllättynyt, vaikka Nick tiesi. Nickin isä kuuli kaikki juorut ja Nick tietenkin myös sitä kautta.
  ”Sheila löysi hänet eilen illalla. Hän jäi kotiin rauhoittumaan.” Maya katsoi Shanea silmät suurina.
  ”Onko setäsi kunnossa?” hän kysyi lähestulkoon tukehtuen uteliaisuuteensa. Shane nyökkäsi.
  ”Hän oli aika pahassa kunnossa, mutta kuulemma voi jo paremmin. En ole vielä nähnyt häntä – minun piti lähteä ennen kuin hän oli päässyt leikkauksesta eilen. Tarkoitus olisi mennä käymään sairaalassa huomenna, hänellä on todennäköisesti tänään ollut vieraita melkein koko ajan ja hänen pitää varmaan saada olla rauhassakin.”
  ”Voi Sheila parkaa”, Maya henkäisi. Kateellisena. Hänelle ei koskaan tapahtunut mitään jännittävää. Shane oli samaa mieltä, siitä Sheila-parka osuudesta tietenkin.
  ”Niin. Hän suunnittelee linnoittautuvansa huoneeseensa.”
  ”Siinä tapauksessa hänellä on taatusti mukavampi huone kuin minulla”, sanoi Nick rauhallisesti. ”Haluaisiko hän ehkä vaihtaa? Huoneestani voi löytyä kaikenlaista, mutta takaan, ettei sieltä löydä hakattuja sukulaisia.”
  ”Kuinka huushollauksesi muuten sujuu? Onko se mörskä taas asuttavassa kunnossa?” Shane uteli. Nick oli tukehtua veteensä purskahtaessaan nauruun.
  ”Ei todellakaan. Tarvitaan enemmän kuin pari siivouspäivää ennen kuin siitä saa asuttavan. Ensin pitäisi vaihtaa lukot, ettei isä pääse sisälle sotkemaan.” Maya kertoi avuliaasti tuntevansa hyvän lukkosepän ja sitten heidän pitikin maleksia takaisin tunnille. Koulussa olisi ollut oikein mukavaa, ellei olisi ollut oppitunteja häiritsemässä.

Hömpän viemää 5

Sarjassamme "Kiviäkin kiinnostaa" tänään jo osa 14.

Huisin jännää.

Minä ja mielikuvituslukijat ainakin olemme haltioissamme.

osa 1
osa 4

”Etkö todellakaan muista kuka teki tämän sinulle?” Benjamin kysyi epäuskoisena ties kuinka monetta kertaa ja Aidan vakuutti ties kuinka monetta kertaa ettei todellakaan muistanut. Siinä puuhassa hän oli ollut melkein siitä saakka, kun oli tullut tajuihinsa. Tapausta tutkiville Benjaminin työtovereille, Benjaminille itselleen, Arthurille (hän oli tullut varhain aamulla, mutta joutunut lähtemään töihin, jotka tosin olivat samassa rakennuksessa)… Totuuden kertominen olisi aiheuttanut liikaa ongelmia, joten Aidan oli vedonnut muistin katoamiseen, mikä olikin hyväksyttävä syy, kun otti huomioon, missä kunnossa hän oli ollut. Koska täydellinen muistikatkos olisi ollut turhan epäuskottava, hän oli sanonut hyökkääjiä olleen ehkä viitisen kappaletta, eikä hän ainakaan uskonut tunnistaneensa yhtäkään. Benjamin olisi helposti selvinnyt viidestä normaalirakenteisesta miehestä, mutta hänen oli helppo uskoa, ettei se ollut onnistunut Aidanilta. Aidan kuitenkin oli ystäväänsä aika tavalla kevytrakenteisempi. Todennäköisesti kuitenkin myös Aidan olisi selviytynyt jos miehiä olisi ollut vain viisi. Kolhittuna, mutta ilman sairaalareissua. Olisihan ollut typerää olla opettelematta itsepuolustusta (ja vähän muutakin), kun oli ilmiselvää, että jonain päivänä menneisyys saisi vielä hänet kiinni. Onneksi Benjamin tai kukaan muukaan ei tiennyt sitä. Virallisen version mukaan kyseessä oli epäonnistunut ryöstöyritys tai jokin humalaisten tempaus, mutta Benjamin ei ollut aivan tyytyväinen. Hän ei epäillyt ystävänsä sanaa, mutta uskoi kuitenkin, että tämä pahoinpitely liittyi Aidanin menneisyyteen. Hänen oli pakko jättää asia sillä hetkellä sikseen, kun Adriana mulkaisi häntä häijysti. Hienovarainen vihjaus, että saattaisi olla korkea aika antaa Aidanin levätä.
  ”Oletan tuon tarkoittavan, että minun pitäisi nyt pitää turpani kiinni”, hän huomautti hilpeästi ja Aidan katsoi kiitollisena siskoaan. ”Minun pitäisi muutenkin jo lähteä”, Benjamin huomautti. ”Tuletko sinäkin Adriana?” Adriana pudisti päätään.
  ”Minä jään vielä, ilmoitin töihinkin tulevani myöhemmin tänään.”
  ”Selvä, tulen sitten myöhemmin uudestaan. Älä iske kaikkia hoitajia Aidan”, Benjamin huikkasi ovelta. Aidan naurahti ja irvisti kivusta.
  ”Ei hätää, jätän sinullekin muutaman.”

Ellakors 1a

Syyskuu 1885

ETM:n alus ASS Ellakors oli pysähtynyt muutaman kilometrin päähän Israfilista. Israfil oli joko eräs maailman pienimmistä valtioista tai yksi sen suurimmista kaupungeista riippuen siitä, miltä suunnalta asiaa tahtoi lähestyä. Koko olemassaolonsa ajan Israfililla oli ollut tapana lietsoa levottomuuksia naapureidensa kanssa, joten ETM:n aluksilla oli ohi kulkiessaan rutiinikäytäntönä seisahtua tarkistamaan tilanne. Jatkuvien taistelujen seurauksena Israfilia ympäröi joutomaa, jota kukaan ei hauraan rauhan säilymisen toivossa uskaltanut vaatia omakseen ja jolla valtaosa tuon mikrovaltion aiheuttamista rähinöistä oli käyty. Ellakors oli jäänyt aivan tämän joutomaan laitamille. Se seisoi kivikkoisessa maastossa täydellisessä tasapainossa tuhansien jalkojensa varassa. Höyryaluksen moottorit oli sammutettu ja ilman niiden jyskettä yö oli poikkeuksellinen hiljainen. Israfilissa oli tavan mukaan levottomat ajat, mutta sen väki vaikutti tällä haavaa kahinoivan vain keskenään, joten aluksen oli tarkoitus jatkaa matkaansa heti seuraavana päivänä. Kapteeni Roth oli vetäytynyt hyttiinsä ja jättänyt komentosillan yliperämiehensä Trinian Walshin haltuun. Useita tunteja auringonlaskun jälkeen Walsh sai ilmoituksen häiriöstä. Pikkuasia. Ei mitään, mitä yliperämies ei voisi omin päin hoitaa, mutta sen verran harvinaislaatuinen pikkuasia, että kapteeni Roth takuulla haluaisi tulla vaivatuksi sen takia.
  ”Luutnantti Sanada, ilmoittakaa kapteenille, että aluksen ulkopuolella on aeriaali.” Viestintäpäällikkö totteli viipymättä ja sai vastauksen yhtä nopeaan.
  ”Kapteeni kysyy mitä kello on.”
  ”Kertokaa kapteenille, että jossain päin tätä planeettaa kello on vielä 17.35 ja vaikka emme olekaan kyseisessä maailmankolkassa, aluksen ulkopuolella on yhä aeriaali.”