Hömpän viemää 15

Miten voi olla taas maanantai?

Miten??

Kuinka???

 Ei käy laatuun tämä tämmöinen.

osa 1
osa 14

  ”JUURI TUOLLAISTA KIVIKAUTISTA MIELIPIDETTÄ SINULTA VOI ODOTTAAKIN!”
  ”SINUN MIELESTÄSI ON SIIS KOVIN MODERNIA ANTAA LASTEN KUOLLA KULKUTAUTEIHIN ETTEI PARI HIIRULAISTA JOUTUISI KÄRSIMÄÄN?” Benjamin ja Beatrice. Järjetöntä riitelyä kello kahdeksasta lähtien.
  ”Eikö tuo vaivaa sinua?” Adriana kysyi veljeltään.
  ”Ei ollenkaan. Minusta on kiehtovaa, miten he pystyvät jatkamaan samasta aiheesta tuntikausia, tajuamatta olevansa samaa mieltä.”
Illanvietto oli sujunut todella hyvin alkuvaiheessa. Olivia ei sietänyt Aidania, mutta tämä vastenmielisyys oli jatkunut jo niin pitkään, ettei kukaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Benjamin ja Beatrice eivät tietenkään tulleet toimeen keskenään, mutta he olivat ratkaisseet asian olemalla puhumatta keskenään ja vältellen toistensa esittämien mielipiteiden kommentoimista. Muut sitten olivatkin ihan hyvissä väleissä keskenään. Arthur ja Olivia olivat viipyneet vain vähän aikaa. He olivat jättäneet Dawnin Shanen vastuulle ja selittivät, että halusivat varhain kotiin varmistaakseen, että talo oli vielä pystyssä. Tosiasiassa Dawn oli jo sen verran vanha ja järkevä, että olisi pärjännyt muutaman tunnin yksinäänkin ja Shane – vaikka hänen luotettava maineensa olikin hieman karissut Salemville witch projectin myötä – ei ollut ikinä tehnyt mitään niin typerää, etteikö Arthur olisi jotain vastaavaa nuoruudessaan kokeillut eikä epäilyksiin siis ollut syytä silläkään taholla. Todennäköisesti pari halusikin livahtaa jonnekin viettämään hieman laatuaikaa samalla, kun heidän luultiin olevan vielä Adrianan luona… Kyllä vanhemmatkin saavat olla hieman hupsuja toisinaan.

Joko Beatricen ja Benjaminin sietokyky kohtasi loppunsa samoihin aikoihin, kun Starkin pariskunnan tuli aika lähteä tai sitten he vain olivat paremmin jaksaneet heidän seurassaan teeskennellä sivistyneitä. Ihmisten määrän vähennyttyä kahteen kolmasosaan aiemmasta keskustelu oli aluksi aivan viattomasti siirtynyt Salemvillen pyromaanista eläinkokeisiin, joista oli mainittu jotain lehdessä ja pian sen jälkeen helvetti oli päässyt valloilleen. Beatricen ja Benjaminin väittely oli nyt kestänyt jo reilun tunnin eikä se vielä näyttänyt laantumisen merkkejä. Toinen oli sitä mieltä, että eläinkokeet olivat julmia ja tarpeettomia ja että ne saattoi hyväksyä vain siinä tapauksessa, että kehitettiin lääkkeitä, jotka pelastaisivat paljon enemmän ihmishenkiä kuin eläinten henkiä kokeissa menetettäisiin. Toinen oli sitä mieltä, että eläinkokeet olivat tärkeitä ja ainoastaan siinä tapauksessa, että kyse oli jonkin typerän kosmetiikan testaamisesta, ei niitä voinut puolustella. Eikä kumpikaan siis suostunut tajuamaan, että pohjimmiltaan he olivat asiasta samaa mieltä. Starkin sisarukset olivat voineet vain seurata vierestä ja odottaa kiistan päättymistä. Adriana oli melkoisen vaivautunut, mutta Aidan katseli kohtausta niin rauhallisena, ettei Adriana voinut kuin ihmetellä mitä hänen veljensä mielessä liikkui. Riitapukarit olivat kuitenkin nimenomaan Aidanille hyvin läheisiä kumpikin.
  ”Jos tämä olisi elokuva, nuo kaksi olisivat tässä vaiheessa jo siirtyneet suutelemiseen”, Adriana mumisi hiljaisella äänellä, tarkoittamatta kommenttiaan kenenkään kuultavaksi. Aidan kuuli sen kuitenkin.
  ”Tiedän. Se vaivaa minua toisiaan.”

Sillä välin Arthur ja Olivia olivat yhä kotimatkalla – kummallisten mutkien kautta – ja Shane sekä Sheila olivat kotona hätää kärsimässä.
  ”Eih! Olen pulassa! Shane, auta minua!”
  ”Älä minua katso, olen itsekin jo lähestulkoon velkavankeudessa.”
  ”En olisi uskonut että tästäkin talosta löytyy tuollainen koronkiskuri.”
  ”Älä muuta sano.”
Kolme sisarusta pelasi Monopolya ja Dawn johti reippaasti. Oli paras toivoa ettei se tyttö koskaan päätyisi kiinteistöalalle töihin.

Eläinkoekeskustelu oli lopulta päättynyt, enemmänkin osapuolten äänten lähtemisen kuin yhteisymmärryksen löytymisen vuoksi. Ilta oli myös päässyt jatkumaan miellyttävämmissä merkeissä, kun sekä Beatrice että Benjamin olivat tajunneet miten epäkohteliasta oli ollut alkaa raivota toisilleen siinä tilanteessa ja miten epämiellyttävää sen oli täytynyt Adrianalle olla – sekä Aidanille tietenkin, mutta Adrianan vieraita he nyt olivat. Syystäkin nolostuneina kaksikko oli käyttäytynyt loppuajan suorastaan ystävällisesti toisiaan kohtaan ja Adrianan perusoptimistiselle luonteelle se riitti. Aidan näytti aavistuksen synkeältä mutta se saattoi olla väsymystäkin. Oli todella myöhä kun Aidan ja Beatrice lähtivät, niin myöhä että ilta oli kaikesta aiemmin tapahtuneesta huolimatta alkanut vaikuttaa onnistuneelta. Tuskin oli ovi sulkeutunut kaksikon selän takana, kun Benjaminkin jo nousi lähtöaikeissa.
  ”Kyllä sinä voisit jäädä vielä vähäksi aikaa”, Adriana yritti ehdottaa, mutta kuten yleensäkin hänen jäädessään Benjaminin kanssa kahden, hän ei saanut ääneensä sellaista vivahdetta, joka olisi kertonut Benjaminille mitä hän todella olisi halunnut ehdottaa. Hän vain kuulosti laimean kohteliaalta ja kuten laimean kohteliaisiin lauseisiin yleensäkin, Benjamin vastasi siihen kieltävästi. Oli jo myöhä ja työpäivä tulossa. Sulkiessaan oven Benjamin toivotti Adrianalle hyvää yötä ja Adriana tietysti toivotti samoin, sen sijaan että olisi rääkynyt ”mennään treffeille”, kuten olisi halunnut. Kirottua.

Olipa kerran mies nimeltään Gregory. Gregory oli hyvin onneton mies. Hän oli hukannut ensimmäisen vaimonsa ja toinenkin vaimo oli hänet jättänyt. Nyt hänellä oli jäljellä vain kammottava blondi (joka varmasti värjää tukkaansa), joka ei käyttäytynyt laisinkaan niin kuin vaimon sopi käyttäytyä, vaan äksyili Gregory-paralle minkä kerkisi. Onneksi Gregorylla oli myös kaunis tytär jota kaikki ihailivat, hänen elämänsä ainoa valopilkku. Pitääkseen tyttärensä luonaan Gregory oli tiukasti kieltänyt tytärtään menemästä minnekään missä voisi olla hauskaa ymmärtämättä lainkaan, ettei sillä tavalla sopinut kohdella nuorta naista. Eräänä päivänä Gregory istui pöytänsä ääreen, huokaisi syvään ja alkoi tutkiskella pöytälaatikosta kaivamiaan papereita. Pian hän kuitenkin viskasi paperit syrjään, kääntyi katsomaan ovelle ja sanoi: ”Voisitko lakata kertomasta elämääni?” Mutta Gregory ei saanut vastausta. Hän kääntyi takaisin papereidensa puoleen, mutta ei selvästikään voinut keskittyä, vaan…
  ”HYVÄ ON! Saat mennä niihin saamarin juhliin, mutta jos teet noin vielä kerran, minä hävitän kaikki satukirjat mitä talosta löytyy ja takavarikoin kirjastokorttisi.”
…Ja niin Gregory ymmärsi vihdoinkin, ettei voinut rajoittaa rakkaan tyttärensä elämää ja päästi tämän juhlimaan. Sen pituinen se.

Adriana oli lopultakin keksinyt, missä oli vika hänen ja Benjaminin kanssa. Hän ei osannut puhua miesten (eli miehen, eli Benjaminin) kanssa, koska hänellä ei ollut tarpeeksi harjoitusta. Toki hän osasi puhua veljiensä kanssa, mutta heitä ei laskettu, aivan kuten ei niitä imbesillejäkään, joita hän töissä näki päivittäin. Adriana siis päätti lähteä sokkotreffeille. Seuran etsiminen ei nykyaikana voinut olla kovin vaikeaa, ilmoitus vain nettiin.
Adriana kävi tuumasta toimeen ja ennen kuin hän ennätti tarkemmin ajatella asiaa, ilmoitus oli jo tehty ja julkaistu. Sitten hän hieman rauhoittui ja tajusi olevan aika hölmöä alkaa tapailla ihan vieraita miehiä vain, koska ei onnistunut herättämään sen ainoan miehen kiinnostusta, joka kiinnosti häntä itseään. Paras poistaa ilmoitus ja unohtaa koko juttu. Katumiseen ei mennyt paljon aikaa. Tuskin oli viittätoista minuuttia kulunut ilmoituksen kirjoittamisesta, kun Adriana jo kirjautui takaisin deittipalveluun poistaakseen sen.
Hän oli jo saanut vastauksen.

Aidan ei omistanut matkapuhelinta, vaikka Beatrice olikin yrittänyt saada hänet sellaisen hankkimaan samalla kun oli hankkinut uuden itselleen. Aidan vain sattui olemaan usein sellaisessa tilanteessa, ettei missään nimessä halunnut olla kenenkään tavoitettavissa. Aidanin hankkimassa asunnossa oli ollut valmiina puhelin, myyjän mielestä se oli oikein hyvä etu ja sisältyi hintaan. Aidan oli vetänyt sen johdon seinästä. Hän oli kuitenkin varma, että puhelin olisi soinut juuri nyt, ellei hän olisi sitä tehnyt. Beatrice haluaisi vielä pyydellä anteeksi eilisiltaista, toistella vielä kerran, ettei tiennyt mikä häneen oli mennyt. Aidanilla oli omat aavistelunsa siitä, eikä hän jaksanut juuri nyt kuunnella enempää anteeksipyyntöjä. Vaikka rakastikin Beatricea. Koska rakasti Beatricea. Aidan jätti puhelimen mykkänä huutamaan ja lähti tapaamaan Adrianaa.

Noidanetsijäkolmikko oli kokoontunut kahvilaan miettimään Salemville witch projectin kohtaloa. Nick oli ehdottanut, että heidän kuvaamansa videonpätkä vietäisiin poliisille ja Maya oli jokseenkin närkästynyt.
  ”Shanelta olisin tuollaista osannut odottaakin, mutta en sinulta.” Hän huomautti nyrpeästi.
  ”Anteeksi, että tuotin pettymyksen”, Shane ja Nick sanoivat yhtä aikaa. Maya päätti jättää asian sikseen.
  ”Mietitään nyt ihan vakavissaan mitä tehdään. Minusta meidän pitää mennä takaisin hautausmaalle.”
  ”Siellä ei takuulla ole enää jälkiä siitä pyromaanista.” Nick huomautti.
  ”Niin niin, mutta mehän etsimmekin noitaa, emmekä pyromaania”, Maya muistutti. ”Harmi, että isän kamera vietiin.”
  ”Jouduitko pahoihinkin vaikeuksiin?” Shane kysyi.
  ”En kameran takia, mutta saan kuulemma mennä hautausmaalle seuraavan kerran vasta hänen hautajaisiinsa. Diskonkin hän yritti kieltää.”
  “Aika paha. Yrititkö vedota ikään?”
  ”En oikein uskalla käyttää ’itsenäinen nuori nainen’ –korttia ennen kuin isä on maksanut ajokorttini ja ostanut minulle auton.”
  ”Hyvin taktikoitu.”
  “Joten mitä Salemville witch projectin kanssa tehdään”, Nick puuttui keskusteluun.
  ”Menemme tietenkin takaisin hautausmaalle katsomaan tulisiko haamu jostain. Mutta teknisistä syistä johtuen, teemme sen vasta kun isä vie sen muijansa Italiaan”, Maya päätti ja asia oli sillä sovittu. Vapise William Burroughs.

osa 16