Ellakors 13a

Tietokone on paikoillaan ja onnistui jo aiheuttamaan pienen huolestuksenpoikasen, kun se ei käynnistynytkään, mutta tässä ollaan.

Osa 13, Ellakorsin teoreettinen puoliväli! Whee! (Käytännön puoliväli on tuolla jossain kaukana, eikä sitä löydä kukaan ellen pääse viralliseen loppuun, mutta en uskonut pääseväni näinkään pitkälle.)

Asiaan!

osa 1a

osa 12

Toukokuu 1887 

Ennen kuin William Roth yleni ASS Ellakorsin kapteeniksi, hän työskenteli eräällä pienemmällä tutkimusaluksella ja kuului retkikuntaan, jonka tehtävä oli viedä luotaimia kohteisiin, joista ETM kaipasi lisätietoa. Kyseinen alus oli sittemmin päätynyt varaosiksi ja retkikunnan jäsenet siroteltu ympäriinsä muihin työtehtäviin, joten luotainten noutaminen päätyi aina sen aluksen tehtävälistalle, joka sattui oikeaan aikaan olemaan oikealla alueella. Kun tuli aika noutaa Nenikekamenin luolastoon jätetty luotain, oikealla alueella oli Ellakors. Kapteeni Roth oli ollut mukana viemässä luotainta ja kun nyt sattui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, hän aikoi ehdottomasti olla mukana hakemassa sitä pois – Bracewellin mielipahaksi – Nenikekamen kun ei ollut varsinaisesti tunnettu turvallisuudestaan.
  ”Luutnantti Bracewell, minä menen hakemaan sitä luotainta ja yritykset saada minut muuttamaan mieltäni asiasta paasaamalla retken vaarallisuudesta on tuomittu epäonnistumaan. Olen ikävystynyt. Ainoa jännitys, mitä nykyään saan, tulee siitä, kun joku yrittää tappaa herra Qayinin.”
  ”Et voi ainakaan väittää saavasi liian vähän jännitystä, hänet yritetään murhata suunnilleen kerran viikossa.”
Kapteeni kääntyi katsomaan puhujaa. ”Pyhä Trinian, mistä sinä siihen tulit?”
  ”Joskus seuraan sinua ihan vain voidakseni sabotoida keskustelujasi oudoilla huomautuksilla”, Walsh vastasi hilpeästi.
  ”Se… ei itse asiassa ole omituisinta, mitä harrastat.”
  ”Nyt kun olen tässä, muistuttaisin, ettei portalaattoria voi käyttää. Alueen kuparisuonet aiheuttavat liikaa häiriöitä ja sinusta tulisi luultavasti jauhelihaa.”
  ”Miksi meillä edes on mokoma härveli? Se on käyttökelvoton suurimman osan ajasta”, kapteeni ihmetteli ja Bracewell tarttui tilaisuuteen. ”Luotaimen luokse on pitkä matka, olisi varmempaa lähettää joku muu sitä hakemaan. Ilman portalaattoria –”
  ”Meillä ei ollut portalaattoria mukana viime kerralla eikä ole mitään syytä, miksi tarvitsisimme sitä nyt.”
  ”No, et ole enää ihan nuori…” Walsh huomautti viattomasti ja välittämättä hurjistuneista mulkaisuista, joita Bracewellilta sai. Mikäli Bracewellillä oli ollut jonkinlaiset mahdollisuudet suostutella kapteeni Roth muuttamaan mieltään, ne hävisivät taivaan tuuliin tuon yhden pienen lauseen mukana.

Kapteeni jätti herra Qayinin pitämään vahtia (ei vaikuttanut tarpeelliselta kiskoa Walshia komentosillalle kun hän olisi poissa vain vähän aikaa) ja lähti matkaan vanhanaikaiseen tapaan jalan ylipursimies Abnerin kanssa. Abnerilla oli epäilyksensä reissun onnistumisen suhteen. Kapteenilla oli luolaston kartta, mutta se oli lähestulkoon yhtä tyhjän kanssa, koska Nenikekamen muuttui jatkuvasti. Käytäviä sortui umpeen, luolia jäi veden alle ja syksyiset tulvat huuhtoivat auki uusia reittejä. Lisäksi luotain liikkui kahden pyöränsä varassa kuin illanvirkulle suunniteltu pakeneva herätyskello, eikä niin ollen edes löytyisi sieltä, minne se oli vuosia sitten jätetty. Ylipursimies tiesi näistä hankaluuksista ja ilmaisi huolensa kapteenille.
  ”Lisätkää tuohon vielä ehdotus, että minä jäisin alukselle, niin kuulostatte aivan luutnantti Bracewellilta”, kapteeni Roth huomautti. ”Ei meillä ole mitään hätää. Olemassa olevat luolat ja käytävät merkittiin viime kerralla huolellisesti, joten kunhan edes osa niistä on yhä käyttökunnossa, pystymme selvittämään missä kohtaa karttaa olemme, vaikka joutuisimmekin välillä sivuun suunnasta ja tietenkin meillä on vielä tämä”, kapteeni näytti laitetta, joka oli suunniteltu paikallistamaan luotain ja Abner onnistui näyttämään ainakin vähän rohkaistuneelta. ”Tietenkään se ei toimi kovin hyvin kaiken tämän kuparin vuoksi”, kapteeni lisäsi ja Abnerin naama venähti.
  ”Te todella osaatte motivoida alaisianne, herra kapteeni”, Abner huomautti synkästi ja kapteeni väläytti hänelle iloisen hymyn aivan kuin ei olisi huomannut lausahduksen sarkastista virettä.

Kaikista tehtävää vaikeuttavista seikoista huolimatta kapteeni Roth johdatti Abnerin yhä syvemmälle luolaston uumeniin itsevarmasti ja vaivaamatta päätään sillä, ettei valtaosaa heidän käyttämistään reiteistä ollut kartalla. Ajoittain mutkitteleva reitti vei heidät niin lähelle pintaa, että heidän radionsa rätisivät seurallisesti kuin muistuttaakseen ulkomaailman olemassaolosta. Jäljityslaite ei inahtanutkaan. Toisinaan kapteeni Rothin ja Abnerin reitille osui veden täyttämä onkalo ja he joutuivat turvautumaan sukellusvarusteisiin. Osa käytävistä puolestaan oli niin pystysuoria, että vuorikiipeilytaidot olivat tarpeen.
Ilta lähestyi jo kovaa vauhtia kun he lopulta löysivät luotaimen. Pieni pyörillä varustettu lieriö oli alimmassa mahdollisessa onkalossa – ainakin siltä Abnerista tuntui – ja nökötti pienessä vesilammikossa luolan pohjalla. He tiesivät löytäneensä nimenomaan etsimänsä luotaimen eikä mitä tahansa luolastoon kulkeutunutta rojua, kun heidän mukanaan oleva jäljitin alkoi vinkua kuin yli-innostunut, epäterveellisen lyhytkuonoiseksi jalostettu koira.
  ”Tämäpäs olikin hyödyllinen härveli”, Abner huomioi.
  ”Älkää olko niin ankara. Sen kuuluu sanoa piip, kun luotain on lähellä ja juuri niin se teki”, kapteeni huomautti kuivatessaan luotainta ennen kuin laittoi sen Abnerin reppuun. Jäljitin jatkoi vinkumistaan. ”Piip” kuvasi ääntä huonosti.
  ”Miten tämän saa vaikenemaan?” Abner käänteli laitetta ja painoi kaikkia löytämiään nappuloita. Roth otti vuorostaan jäljittimen käänneltäväkseen, mutta ei ollut yhtään Abneria menestyksekkäämpi sen hiljentämisessä.
  ”Näyttää siltä, että meidän täytyy kysyä pyhältä Trinianilta, kunhan saamme taas yhteyden alukseen.” Kapteeni vilkaisi kelloaan. ”Tai ehkä sittenkin Solidaylta.”
  ”Emmekö voisi vain unohtaa sitä tänne?” Abner ehdotti toiveikkaana. Jäljittimen ääni oli melkoisen ärsyttävä.
  ”Jättäisimme tarkoituksella kalliin, toimivan ETM:n tutkimusvarusteen jälkeemme?” Roth kysyi vuorostaan ja hänen vastauksensa sisältyi äänensävyyn, jolla kysymys esitettiin. Hän katsoi jäljitintä. Tarkemmin ajatellen sen ääni oli erittäin ärsyttävä. ”On mahdollista – suorastaan todennäköistä – että se huomaamattamme putoaa jonnekin matkalla takaisin alukseen.”

Herra Qayin ja luutnantti Sanada olivat komentosillalla kahden reilua tuntia myöhemmin, kun Abner sai yhteyden alukseen. Bracewell osui paikalle kesken keskustelun ja niin ollen hänkin kuuli uutiset ensimmäisten joukossa. Walsh kutsuttiin paikalle jonkin verran myöhemmin. Hän ei heti sanonut mitään. Hän odotti, että ehti kunnolla sisäistää saamansa tiedon ja että ensimmäinen, järkytyksellä latautunut reaktio ehti mennä ohi.
  ”Ei.”
Sanada istui yhä työpisteellään radiolaitteiston vieressä ja Bracewell seisoi aluksen skannerin luona herra Qayinin kanssa. Ylipursimies Abnerin viestin saatuaan he olivat tehneet kaiken mitä suinkin pystyivät löytääkseen todisteen, että ylipursimies oli erehtynyt. Että kapteeni Roth ei ollut kuollut jäätyään sortuman alle. Nyt nuo kolme katsoivat Walshia vaiti, odottivat hänen jatkavan. ”Oletan, että todennäköisyys sille, että kapteeni olisi elossa, on jokin naurettavan pieni numero perässään ainakin kaksi desimaalia, joten hyvä on, en väitä vastaan siinä asiassa”, Walsh veti henkeä ennen kuin jatkoi: ”Mutta. Minä en ole virkaatekevä kapteeni.”
  ”Aluksen yliperämiehenä velvollisuutenne on ottaa kapteenin paikka hänen itsensä ollessaan estynyt”, herra Qayin huomautti.
  ”Luistin yliperämiehen velvollisuuksistani välittömästi kun sinä ilmestyit. Sinä olet itse asiassa toiminut yliperämiehenä kauemmin kuin minä.”
  ”Vain 14 päivää pidempään ja ilman virallista asemaa.” Kukaan ei yllättynyt, että Qayin osasi päivän tarkkuudella sanoa paljonko Walsh itse asiassa oli työtehtäviään vältellyt.
  ”Entä sitten? Jonkun pitää kohtapuoleen kertoa miehistölle, että kapteeni on kuollut. Sen jälkeen on kaksi vaihtoehtoa. Voimme lohduttaa heitä sillä tiedolla, että heidät hoitaa turvallisesti takaisin kotisatamaan kapteenin henkilökohtainen neuvonantaja reilun sadan vuoden työkokemuksella –”
  ”Niihin vuosiin mahtuu runsaasti muitakin työtehtäviä”, Qayin huomautti, mutta se ei Walshia hillinnyt.
  ”– ja jonka harrastuksiin kuuluu muiden pelastaminen oman henkensä uhalla. Tai voimme kertoa heille, että kapteenin velvollisuuksista ja miehistön hyvinvoinnista on tästedes vastuussa virallisten sääntöjen mukaan se, joka aiheuttaa painajaisia aluksen insinööreille ja joka harrastaa omien työtehtäviensä sälyttämistä ensimmäiselle joutomaalta mukaan noukitulle haamulle.”

Hetkeen ei kukaan sanonut mitään. Kukaan ei ollut odottanut tämän kaltaista reaktiota. Oli totta, että Walsh oli jättänyt yliperämiehen tehtävänsä Qayinille päästäkseen itse takaisin puuhaamaan koneiden kanssa, mutta se ei tarkoittanut, että Walsh olisi ollut vastuuntunnoton. Walsh oli ansainnut taannoisen ylennyksensä ja ellei herra Qayin olisi tullut mukaan kuvioihin, Walsh olisi takuulla noussut tilanteen tasalle ja hoitanut yliperämiehen työt kunnialla. Samoin kapteenin työt, tarpeen vaatiessa. Ja siinä sivussa menestyksekkäästi aiheuttanut painajaisia aluksen insinööreille. Bracewell uskaltautui lopulta rikkomaan hiljaisuuden ja yllättäen oli Walshin kannalla, joskin ilmaisi asian vähemmän värikkäästi kuin vastahakoinen virkaatekevä kapteeni. ”Miehistölle tulee olemaan järkytys kuulla, että olemme menettäneet kapteeni Rothin”, Bracewell arveli. ”Uskon, että heille olisi helpompaa, jos status quo aluksella pysyy mahdollisimman samanlaisena. Komentaja Walsh konehuoneessa ja Te komentosillalla, herra Qayin.” Luutnantti Sanada oli Walshin ja Bracewellin kanssa yhtä mieltä. Olisi ollut ajanhukkaa jatkaa väittelyä, joten Qayin myöntyi – vaikkakin vastahakoisesti – ottamaan kapteenin paikan. Toistaiseksi.
  ”On jo niin myöhä, ettei enää tänään kannata ryhtyä toimenpiteisiin. Ilmoitamme muulle miehistölle tapahtuneesta aamulla ja otamme kurssin kohti Bagatellea, jotta ETM voi nimittää alukselle uuden, virallisen kapteenin”, hän päätti. Muilla ei ollut tähän mitään vastaansanomista ja odottamatta kapteeniksi päätynyt aeriaali jäi pian komentosillalle yksin, kun muut vetäytyivät hytteihinsä saadakseen edes jonkin verran lepoa ennen aamua. Ylipursimies Abner palasi alukseen hieman myöhemmin järkyttyneenä, mutta vahingoittumattomana ja mukanaan luotain, josta koko riesa oli saanut alkunsa. Herra Qayin lähetti hänetkin nukkumaan ja jäi itse tutkimaan luotaimen keräämiä, niin kovin kalliiksi käyneitä tietoja.

 Tässä olisi tavattoman lookinen paikka lopettaa.

Vaikka koko lookinen.