Toimisto

Toimistolla oli mahdollisesti koko maailman mielikuvituksettomimmat perustajat. Toimisto oli nimittäin yhtä kuin erään maan salainen palvelu (maa jääköön nyt nimeämättä, salaisella asialla kun kuitenkin ollaan). Toimiston tylsänpuoleinen nimi ei kuitenkaan johtunut yrityksestä pitää sen olemassaolo salaisena, vaan sen perustajat eivät yksinkertaisesti vaivautuneet keksimään repäisevämpää nimeä. Tyhmää, mutta minkäs teet. Myöhemmät yritykset nimen vaihtamiselle olivat johtaneet verisiin taisteluihin Toimiston kahvihuoneessa ja niinpä asiasta oli lopulta luovuttu ja Toimisto pysyi Toimistona.
Simon West taas oli Toimiston paras salainen agentti. Hän oli neljänkymmenen paremmalla puolella – kumpi se sitten ikinä onkaan – kuusi jalkaa pitkä ja vielä pahuksen komea pirulainen, totta maar. West ei ollut hänen oikea nimensä, mutta alan huomioon ottaen ei ollut huono ajatus suojella todellista henkilöllisyyttään ja sitä paitsi hänen oikea nimensä oli vähän… ”Nimeni on Fetherstonhaugh*, Simon Fetherstonhaugh.” Ei se vaan toimi. Simon West jäi yleensä kiinni ainakin kerran tehtävänsä aikana. Nuoremmat agentit eivät millään tahtoneet ymmärtää kiinnijäämisen tärkeyttä. Tietenkin oli aivan mahdollista livahtaa jonnekin, posauttaa jutun roistolta sisälmykset pihalle ja livahtaa tiehensä kenenkään huomaamatta mitään, mutta mitä hauskaa siinä oli? Se homma sopi ehkä sellaisille agenteille, jotka ihan oikeasti pysyivät piilossa koko maailmalta ja joiden olemassaolon heidän pomonsakin muistivat vain hädin tuskin, mutta ei sellaisille kuin Simon West. Jos vain kulki ympäriinsä ampumassa ihmisiä joiden toimet eivät ihan sopineet omiin suunnitelmiin, saattoi jotain olennaista jäädä huomaamatta. Kuten mistä namikasta se kellariin kätketty massiivinen tuhokone sammutetaan. (Älkää vaan painako sitä isoa punaista nappia!!)

Kun tohtori Cholmondeley (olisi kannattanut harkita nimenvaihdosta hänenkin) alkoi juonia jotain, Simon West lähetettiin häntä estämään. Tohtori Cholmondeley oli kuitenkin Westin perivihollinen yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. (Pikainen vähennyslasku paljastaa että tuon maan koululaitoksessa oli jotain pahasti vialla.) Luonnollisesti tohtori oli saanut tämän mainion agenttimme vangiksi. Sehän kuului asiaan. Nyt West roikkui tohtorin salaisen laboratorion katosta jalat sidottuna palavaan köyteen, kädet sidottuna ylipäänsä ja allaan valtava vesiallas.
  ”Valitsin varta vasten hitaasti palavaa köyttä, ettei meiltä jää juttu kesken”, tohtori Cholmondeley kehaisi, kunhan oli ensin päivittänyt Facebook profiilinsa (Roikuskellaan salaisen agentin kanssa. LOL :D Paikassa Salainen laboratorio) ”Halusin laittaa altaaseen haikaloja, mutta tiedätkö kuinka suuri allas niille olisi pitänyt hankkia? Jopa miljoonien litrojen kokoinen! Mieletöntä! Sitten harkitsin niitä terävähampaisia pikkukaloja, tiedäthän, mutta en osannut päättää minkä lajisia, eikä kukaan osannut kertoa minkä kokoisen parven tarvitsee yhden miehen syömiseen – kamalan epäpätevää tämä eläinliikkeiden väki muuten…” tohtori jatkoi aiheesta vielä tovin ennen kuin pääsi jaarittelunsa loppuun. ”… joten valitettavasti sinä nyt sitten yksinkertaisesti hukut. Vähän turhan siistiä minun makuuni, mutta saa nyt kelvata.”
  ”Etkö olisi voinut keksiä jotain mikä ei pilaisi pukuani? Näitä ei saa mistään supermarketista.” West kysyi kyllästyneesti yrittäessään irrottautua köysistään.
  ”Voin ensi kerralla sekoittaa joukkoon hienopesuainetta, jos se sopii paremmin”, tohtori lupasi auliisti.
  ”Ei tule olemaan ensi kertaa.”
  ”Ei tietenkään, koska sinä hukut”, tohtori totesi hilpeästi. ”Mihin jäinkään? Ai niin. Minulla oli todella ankea lapsuus, herra West. Todellakin hyvin ankea. Hiekkalaatikkoni oli jäässä ja kun yritin kaivaa kuoppaa, lapioni varsi meni poikki. Se oli todella hieno lapio. Se oli keltainen ja varsi oli juuri sopivan mittainen käteen. Yritin liimata lapiota kuntoon, mutta eihän siitä koskaan tullut yhtä hyvää kuin ennen. En koskaan oikein toipunut menetyksestäni ja niinpä minä päätin, ettei yksikään lapsi maailmassa joudu kärsimään niin kuin minä kärsin. Ylväs tavoitteeni on tuhota talvi lopullisesti koko maailmasta. Kuvittele, kuinka lapset sitten iloitsevat, herra West. Talven tuhoaminen kaikkialta on tietenkin pitkällinen prosessi ja vie vielä vuosia, mutta tänään aloitan projektini sulattamalla napajäätiköt. Olen lähettänyt avaruuteen joukon voimakkailla linsseillä varustettuja satelliitteja ja niiden avulla keskitän auringon valon navoille, kunnes ne ovat sulaneet kuin jäätelö kuumassa autossa. Minuun tarvitsee vain painaa tätä nappia –”

Viisitoista minuuttia myöhemmin likaisenvalkoinen pakettiauto tupsahti keskelle autiomaata. Auto ajoi suunnilleen kilometrin päähän paikasta, josta oli alun perin ilmestynyt ja seisahtui. Simon West nousi pakettiautosta mutta ei kääntynyt katsomaan, kuinka tohtori Cholmondeleyn salainen ja hävyttömän kalliiksi tullut maan alle rakennettu laboratorio räjähti kappaleiksi. Westillä oli suurempiakin murheita, kuin räjähtävät laboratoriot; hänen pukunsa oli mennyt pilalle. Taas. Olihan hänellä myös pieniä ruhjeita ja haavoja ympäriinsä sekä olkapää sijoiltaan ja ehkä murtunutkin, mutta se nyt oli pikkuseikka. Naarmut paranivat. Hyvin istuvia pukuja sen sijaan oli vaikea löytää.
Pakettiauton tavaratilasta kuului vaimeaa mekastamista, kun tiukaksi paketiksi sidottu tohtori Cholmondeley esitti vastalauseensa suurien suunnitelmiensa torppaamiselle ja luonnollisesti myös esitti värikkäitä uhkauksia Westille. Tohtorin uhkaukset olivat hieman keskivertoa monipuolisempia, mutta eivät järin huolestuttavia. Tosin, vaikka ne olisivatkin olleet vakavasti otettavia, tässä vaiheessa, kolmen vuosikymmenen jälkeen ne eivät enää olisi Westiä säväyttäneet. Hän ei pystynyt enää muistamaan, milloin kaikesta oli tullut niin puisevaa. Jossain pukujen numero 35 ja 40 välimaastossa, varmaankin.

Vajaan puolen tunnin kuluttua letkallinen Toimiston autoja kurvasi paikalle hiekka pöllyten. Tohtori Cholmondeley siirrettiin pakettiauton takaa kuljetusautoon yhä uhkauksiaan puhisten, (”Sidon sinut tuoliin ja pakotan katsomaan Twilightia, kunnes aivosi sulavat!”) ja harmillisen monen agentin mielestä oli tarpeen onnitella Westiä hyvin tehdystä työstä läimäyttämällä tätä hyväntahtoisesti selkään niin, että se varmana tuntui sijoiltaan menneessä olkapäässä. Enää muutama päivä, niin Simon pääsisi eroon hulluista tohtoreista, hölmöistä työtovereista ja mikä parasta, Simon Westistä. Enää muutama päivä.

Paikattuna ja siistittynä Simon West meni Toimistolle vielä viimeistä kertaa. Ensimmäisenä hän näki hampaat. Simon ei ollut koskaan kuullut, mikä tämän konttorirotan nimi oli, mutta tavallisesti mies häälyi jossain Toimiston paperinpyörittelijöiden seassa ihaileva hymy poikamaisen rypyttömille kasvoilleen jähmettyneenä. Kaulasta ylöspäin mies tuntui olevan pelkkiä hampaita ja nyt nuo Juhlahampaat lähestyivät Simonia vielä tavallistakin innokkaammalla virneellä varustettuna.
  ”Onnitteluni, herra West. Loistavaa työtä, kuten aina.” Tätäkään Simon ei tulisi kaipaamaan. Hän kiitti lyhyesti ja yritti jatkaa matkaansa Hampaiden ohi, mutta mies tuli mukana ja kulki hänen vieressään sivuttain, ettei vain olisi hetkeksikään kadottanut sankariaan näkyvistään. ”Joten, mikä on Teidän seuraava tehtävänne nyt, kun tohtori Cholmondeley on lukkojen takana?”
  ”Itse asiassa aion lopettaa”, Simon vastasi, mutta hymy ei silti hyytynyt.
  ”Niin, niin, tiedän. Tarkoitinkin, että mikä Teidän viimeinen tehtävänne tulee olemaan?”
  ”Tämä oli viimeinen tehtäväni.”
  ”Älkäähän nyt, kaikki tietävät, että kaltaisillanne toimintasankareilla on aina vielä se yksi iso viimeinen homma. Paljon räjähdyksiä ja läheltä piti - tilanteita ja jännittäviä käänteitä ja kauniita naisia, tiedättehän.”
  ”Viimeinen tehtäväni päättyi jo. Siinä oli aivan riittävästi läheltä piti - tilanteita ja räjähdyksiä.” Kauniita naisia olisi kieltämättä saanut olla enemmän, mutta sitä Simon ei tietenkään sanonut ääneen. Hampaikkaan toimistorotan virne vain leveni. ”Ymmärrän, ette saa puhua siitä mitään. Huippusalaista.” Ja hän vinkkasi Simonille silmää. Simon katsoi parhaaksi olla vastaamatta. Hampaat tuntuivat ymmärtävän kaiken niin kuin se parhaiten miehen omiin toiveisiin sopi, eikä Simon luoja paratkoon tahtonut innostaa häntä yhtään enempää. Jos miehen hymy olisi vielä levennyt, häneltähän olisi tipahtanut päälaki paikoiltaan. Simon jatkoi matkaansa käytävää pitkin ja onnistui lopultakin karistamaan hevosenhampaisen konttorirotan. Rotta huusi vielä jotain hänen peräänsä, mutta Simon ei kuunnellut. Ihaileva hymy yhä hampaita tulvivia nuorekkaita kasvojaan valaisten mies katsoi kädessään olevaa pakettia, joka oli lähetetty Toimistoon Simon Westille osoitettuna. Hänen oli ollut tarkoitus antaa se Westille henkilökohtaisesti, mutta kaiken fanituksen keskellä paketti oli päässyt unohtumaan. No, hän jättäisi sen sitten Westin kaapille.

  ”Te teitte mitä?” Pohjimmiltaan Toimiston väki oli aikamoisen tärähtänyttä. Ei aivan ’tuhoan maailman, koska lapioni hajosi lapsena’ – tärähtänyttä, mutta aikamoisen sekopäistä kuitenkin. Tavallisesti he kuitenkin selvisivät tietyistä perusasioista kunnialla.
  ”Se oli ymmärrettävä inhimillinen erehdys.”
  ”Aivan, West ja Fetherstonhaugh on todella helppo sekoittaa keskenään. Molemmat nimet sentään alkavat ja loppuvat konsonantilla ja siinä välissä on sekalainen määrä muita kirjaimia.”
Kun agentti lopetti työnsä, Toimistossa oli tapana poistaa virallisista tietokannoista kaikki mahdollinen hänen salaisesta henkilöllisyydestään. Toimisto itse luonnollisesti säilytti arkistojensa uumenissa myös lopettaneiden ja kuolleiden agenttien tiedot, mutta virallisesti heitä ei ollut koskaan ollut olemassa. Simon West oli jättämässä Toimiston, niinpä Toimiston IT-osasto oli suurella vaivalla pyyhkinyt kaikki tiedot Simonin olemassaolosta. He olivat tehneet perusteellista työtä. Sääli, että he olivat tulleet poistaneeksi Simonin oikean henkilöllisyyden.
  ”Korjaamme tämän kyllä, mutta siinä menee jonkin aikaa.” Vakuutteli valvoja Smith, jonka alaisena Simon West oli pääasiallisesti työskennellyt. Keskustelusta teki aavistuksen verran vaivautuneempaa se yleisesti tiedossa oleva seikka, ettei kukaan Toimistolla oikein hyväksynyt Westin päätöstä lopettaa. Korkeasta pukubudjetistaan huolimatta West kuitenkin oli yhä heidän paras agenttinsa. Ensinnäkin West sai aina työnsä tehtyä. Toisekseen hän ei räjäytellyt paikkoja läheskään niin usein kuin jotkin näistä nuoremmista agenteista ja mikä tärkeintä hän ei koskaan, koskaan tuntenut pienintäkään houkutusta painaa isoja punaisia nappeja. Tämä järjetön sekoilu Simonin henkilötietojen kanssa vaikutti kiusallisen paljon yritykseltä saada hänet jäämään.
  ”Toiset paperisi ovat yhä kunnossa, voit käyttää niitä sillä välin, kun selvitämme tätä harmillista tapausta,” Valvoja Smith selitti sovittelevasti. Simon ei vastannut mitään ja valvoja, joka ei koko keskustelun aikana ollut uskaltanut vilkaista alaiseensa kunnolla, erehtyi luulemaan tämän hieman leppyneen. Tästä virheellisestä oletuksesta rohkaistuneena hän jatkoi: ”Tietenkin sen henkilöllisyyden käyttäminen siviilissä saattaa olla vaarallista, mutta emmeköhän me löydä sinulle jotain puuhaa siksi aikaa, että voit turvallisesti jäädä eläkkeelle.” Valvoja Smith tajusi hivenen liian myöhään, miten suunnaton virhe tämän sanominen oli. Hänen täytyisi ehdottomasti saada korotus vaarallisen työn lisäänsä vastaavien tilanteiden varalle.

*Lausutaan Fanshaw, ilmeisesti, eli ei niin paha miltä vaikuttaa. Siitä huolimatta...