11.7.2018

Ellakors 13a

Tietokone on paikoillaan ja onnistui jo aiheuttamaan pienen huolestuksenpoikasen, kun se ei käynnistynytkään, mutta tässä ollaan.

Osa 13, Ellakorsin teoreettinen puoliväli! Whee! (Käytännön puoliväli on tuolla jossain kaukana, eikä sitä löydä kukaan ellen pääse viralliseen loppuun, mutta en uskonut pääseväni näinkään pitkälle.)
Asiaan!



Toukokuu 1887 

Ennen kuin William Roth yleni ASS Ellakorsin kapteeniksi, hän työskenteli eräällä pienemmällä tutkimusaluksella ja kuului retkikuntaan, jonka tehtävä oli viedä luotaimia kohteisiin, joista ETM kaipasi lisätietoa. Kyseinen alus oli sittemmin päätynyt varaosiksi ja retkikunnan jäsenet siroteltu ympäriinsä muihin työtehtäviin, joten luotainten noutaminen päätyi aina sen aluksen tehtävälistalle, joka sattui oikeaan aikaan olemaan oikealla alueella. Kun tuli aika noutaa Nenikekamenin luolastoon jätetty luotain, oikealla alueella oli Ellakors. Kapteeni Roth oli ollut mukana viemässä luotainta ja kun nyt sattui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, hän aikoi ehdottomasti olla mukana hakemassa sitä pois – Bracewellin mielipahaksi – Nenikekamen kun ei ollut varsinaisesti tunnettu turvallisuudestaan.
  ”Luutnantti Bracewell, minä menen hakemaan sitä luotainta ja yritykset saada minut muuttamaan mieltäni asiasta paasaamalla retken vaarallisuudesta on tuomittu epäonnistumaan. Olen ikävystynyt. Ainoa jännitys, mitä nykyään saan, tulee siitä, kun joku yrittää tappaa herra Qayinin.”
  ”Et voi ainakaan väittää saavasi liian vähän jännitystä, hänet yritetään murhata suunnilleen kerran viikossa.”
Kapteeni kääntyi katsomaan puhujaa. ”Pyhä Trinian, mistä sinä siihen tulit?”
  ”Joskus seuraan sinua ihan vain voidakseni sabotoida keskustelujasi oudoilla huomautuksilla”, Walsh vastasi hilpeästi.
  ”Se… ei itse asiassa ole omituisinta, mitä harrastat.”
  ”Nyt kun olen tässä, muistuttaisin, ettei portalaattoria voi käyttää. Alueen kuparisuonet aiheuttavat liikaa häiriöitä ja sinusta tulisi luultavasti jauhelihaa.”
  ”Miksi meillä edes on mokoma härveli? Se on käyttökelvoton suurimman osan ajasta”, kapteeni ihmetteli ja Bracewell tarttui tilaisuuteen. ”Luotaimen luokse on pitkä matka, olisi varmempaa lähettää joku muu sitä hakemaan. Ilman portalaattoria –”
  ”Meillä ei ollut portalaattoria mukana viime kerralla eikä ole mitään syytä, miksi tarvitsisimme sitä nyt.”
  ”No, et ole enää ihan nuori…” Walsh huomautti viattomasti ja välittämättä hurjistuneista mulkaisuista, joita Bracewellilta sai. Mikäli Bracewellillä oli ollut jonkinlaiset mahdollisuudet suostutella kapteeni Roth muuttamaan mieltään, ne hävisivät taivaan tuuliin tuon yhden pienen lauseen mukana.

9.7.2018

Teknisiä ongelmia

Koska tietokoneeni on tällä hetkellä vaikeasti saavutettavissa lakanan alla, sähköttä ja tuolitta ja tarinat saa helposti lookiseen kuntoon vain kyseisellä vekottimella, Ellakorsin ilmestyminen viivästyy ainakin muutamalla päivällä.
Hirmuinen tragedia, tiedän. Nyt täytyy vain lukea jotain oikeasti lukemisen arvoista tällä välin. Ah ja voih.